AfterDawn logo

The Pirate Bay tuomassa kilpailijan YouTubelle

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
19 kommenttia

Maailman suurin torrent-sivusto The Pirate Bay kehittelee omaa videosivustoaan, joka mahdollisesti haastaa myös YouTuben. Pirate Bayn ylläpitäjät ovat vahvistaneet, että jonkinlainen videopalvelu on kehitteillä.

Aiemmin epäiltiin, että palvelu seuraisi ruotsalaisbändi Lamontin ja Peter Sunden, alias Brokepin, yhden Pirate Bayn ylläpitäjän, yhteishankkeena käynnistämän Playble.com-sivuston ideaa. Sivusto tarjoaa kuuntelijoille musiikkia ilmaiseksi, ja pyrkii kehittämään liiketoimintamallia, jossa levy-yhtiön osuus ketjusta ohitetaan. Brokep kuitenkin on kumonnut huhut, joiden mukaan videosivusto olisi millään tavalla sukua Playble.comille.

"KYLLÄ - tulemme tekemään videosivuston. Se on totta. Se on tehtävien töiden listalla ja, kuten tavallista, lisäämme hieman Pirate Bay -asennetta jokaiseen toteuttamaamme projektiin", Brokep kirjoittaa Pirate Bayn blogissa.

Kuten Piraattiliittokin uutisoinnissaan toteaa, tulee "Pirate Bay -lisä" olemaan varmasti kävijöitä sivustolle houkutteleva valttikortti. The Pirate Bayn suhtautuminen tekijänoikeuksiin on aina ollut vapaamielistä, periaatteena on ollut vapaa levittäminen ja kulttuurin edistäminen. Kun Google poistaa jatkuvasti lisää videoita omistamastaan YouTubesta tekijänoikeusasioiden vuoksi, ei tekijänoikeuskysymykset todennäköisesti rasita "Video Bayta" ja tarjonnan voi olettaa olevan monipuolisempaa.


Mielenkiintoista nähdä, miten The Pirate Bay tulee sivustonsa toteuttamaan ja miten tekijänoikeusristiriitojen selvittelyyn on varauduttu. Tekijänoikeusjärjestöt tulevat varmasti olemaan valppaina ja valmiina pommittamaan sivustoa oikeushaasteilla.

Lähteet:
TorrentFreak
Piraattiliitto

19 KOMMENTTIA

Threat1/19

No niin. Rohkeita poikia, pitää pistää seurannalle miten homma etenee.

firece2/19

noilla on kyllä suunitelmia.toivottavasti menestyvät.

vaetti3/19

mahtavaa! mua alkaakin jo pänniä se, että youtube on 80% täynnä ihmisiä, jotka kuvaa itteänsä webkameralla ja nolaa ittensä. ketä kiinnostaa, kysyn vaan. esim. youtube oli loistava paikka vanhojen sketsien (kummelit ym.) katteluun, mutta nekin häviää sieltä samaa tahtia kun ilmestyy.
loistavaa, piratebay.

mlinuxko4/19

Veoh.com on ainakin mulla korvannut youtuben, "kiinnostavat" videot kun eivät juutuubissa kauaa pysy. Mielenkiinnolla odotellaan, minkälainen palvelu tästä tulee.

BlasterX5/19

Noihan sanoivat blogissaan, että yhtään videota ei poisteta sivulta. Moderaattorit ei puutu siis sisältöön ollenkaan.

Osoite tulee olemaan jtn thevideobay tjsp, mutta auki vain beta-testaajille?

Dylo6/19

haluan youtubesta pois kaikki ne miljoonat "potkupallo" ja anime-videot.

ehkä tämänlainen törkysivusto voisi antaa näille uppaajille jonkin sopivamman kanavan.

jonzcu7/19

Hienoa. Lisää draamaa tekijänoikeus VS vapaamaailma sarjaan!

-Rex-8/19

Juu olin erittäin onnellinen kun tästä ensi kertaa kuulin, koska kun to-mafian vouhkat yrittävät kilpavauhtia tuhota youtuben niin tarvitaankin riittävän munakkaat henkilöt pyörittämään palvelua vastaiskuksi. Piratebayn porukalta se kyllä onnistuu. Odotamme suurella mielenkiinnolla.

ramu20009/19

todella mielenkiintoista on nähdä miten toteuttavat tämän etteivät saa syytettä tekijänoikeusrikoksista. Se on varmaan ensimmäinen asia mitä yritykset tulevat tekemään. En usko että ruotsissa on sellaiset lait mitkä pitäis sivun pystyssä.

Massikka10/19

100% varmuudella tän sivun tekiänoikeuksia rikkovaan sisältöön aletaan kiinnittää huomiota paaaljon enemmän kuin muiden vastaaviin palveluihin, koska ilmoittavat jo etukäteen että tekiänoikeudet ei kiinnosta niistä ja sivusto on The Pirate Bay:n poikien tekemä. =) Siellä taas paperia tuhlataan, kun oikeuteen haastoja satelee.

Lappu11/19

kuulostaa lupaavalta, luultavasti päättyy tekijänoikeus sotaan

jartsi1212/19

Hieno idea. Kuhan ei vaan sivu täyty porno spammilla.

jartsi1213/19

tupla

BlasterX14/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramu2000:
todella mielenkiintoista on nähdä miten toteuttavat tämän etteivät saa syytettä tekijänoikeusrikoksista. Se on varmaan ensimmäinen asia mitä yritykset tulevat tekemään. En usko että ruotsissa on sellaiset lait mitkä pitäis sivun pystyssä.
Kopsasin aD:n enkkupuolelta samasta uutisesta tämmösen:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AfterDawn:
"We're going for a free system, with a solution to not care so much about copyright but still not breaking laws," he said. "We're not revolutionizing the world, we're taking it just a small step further," added the admin.

Sebu9215/19

Tarkoitettiinkohan kirjaimellisesti tuota, ettei sisältöön puututa? Eli sivusto tulee olemaan täynnä spammia ynnä muuta.

MoZar16/19

Jaahas.. kuinkahan meinaavat tuon videopalvelun toteuttaa, kun vanha kunnon valttikortti tekijänoikeuden-valvojia vastaan on ollut, että mitään tiedostoja ei säilytetä palvelimella, vaan ainoastaan linkki sisältöön. Tuossa palvelussahan ei enää päde se systeemi, koska jos ne on joltain sivustolta suoraan katsottavissa, niin onhan niiden videoiden lähes pakko olla siellä palvelimella. :/ paitsi jos meinaavat siitä jotain Joostin tyylistä p2p-tekniikkaa hyödyntävää videopalvelua. Silloin, ehkä!? Videoiden ei ole pakko sijaita oikeasti palvelimella.

Doh.. tätä täytyy mielenkiinnolla seurata. :D Toivottavasti tulee vapaampi ja parempi kuin muista vastaavista. Youtube:kin alkaa olemaan niin täynnä pelkkää kuraa nykyisin... :/ mutta sitä ne tekijänoikeussydeemit teettää. Paha maailma! :(

Valvoja17/19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MoZar:
paitsi jos meinaavat siitä jotain Joostin tyylistä p2p-tekniikkaa hyödyntävää videopalvelua. Silloin, ehkä!? Videoiden ei ole pakko sijaita oikeasti palvelimella.

Jotain p2p-pohjaista tai anonymisoivaa ratkaisua he ovat luultavasti rakentelemassa. He ovat jo keränneet kokemusta anonymisoinnista Pirate Share -projektissa, joten yksi mahdollisuus on, että he valjastavat kyseisen projektin infrastruktuurin videoiden streamaamiseen soveltuvaksi.

emagdnim18/19

http://thevideobay.org/

Tuli huomattua tuo osoite silloin varjoviisujen aikaan. Videot sijaitsevat tuolla :) ei täsä muuta. jatkakaa.

Zarok19/19

Onko muilla kirjautumisessa ongelmia? Koska itse en ainakaan pääse sisälle. Tein jopa kaksi tunnusta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT