Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

200 gigatavun Blu-ray-levyjä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 19.5.2007 22:08 Kommentteja (24)

200 gigatavun Blu-ray-levyjä Japanilainen elektroniikkajätti Hitachi kertoo olevansa valmis tuomaan 200 gigatavun kapasiteetilla varustetut Blu-ray levyt markkinoille vuonna 2009. Kapasiteetti saavutetaan mahduttamalla kahdeksan kerrosta Blu-ray-levyn yhdelle puolelle. Yhdelle kerrokselle pystytään tallentamaan 25 gigatavua dataa.

Sanomattakin on selvää, että tällaisten levyjen yhteensopivuus nykyisten Blu-ray-asemien kanssa jää haaveeksi. Toshiban kehittelemiä kolmikerroksisia 51 gigatavun kapasiteetilla varustettuja HD DVD -levyjä on myös lupailtu markkinoille jossain vaiheessa, mutta yhteensopivuus nykyisten soittimien kanssa on edelleen arvoitus.

Hitachin toive tuoda 200 gigatavun levyt markkinoille vuonna 2009 osoittaa kuitenkin, että Blu-ray-levyistä on mahdollista saada irti enemmänkin, kuin nykyinen 50 gigatavun maksimikapasiteetti. Vaikka elokuvakäytössä levyistä tuskin nähdään lähiaikoina kaksikerroksisia suurempia malleja, datan tallennukseen lisäkapasiteetti on aina tervetullutta.


Lähde:
Inquirer

Aiheet: Blu-ray
  Taivuteltavat värinäytöt kulman takana Puolalainen tekstityssivusto ratsian kohteena  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

24 kommenttia

Rupee toi blue ray houkutteleen, tuntuu olevan kaikki parempaa ku hd dvd.ssä. Leffat myy enemmän, niitä tehdään enemmän, iso koko mahdollistaa paremman laadun jne...

#119.5.2007 22:21

Hoh, ei näköjään osteta Blu-Ray asemaa ainakaan kolmeen vuoteen. Saisivat kaupallistaa tekniikoitansa nopeammin. Vesi herahtaa kielelle: Koko DVD-kokoelma muutamalle Blu-Ray levylle!

#219.5.2007 22:31

Lainaus:
iso koko mahdollistaa paremman laadun jne...
Sama laatua on kyllä molemmissa. Jos yksikerros blu-ray:t ovat herkästi naarmuuntuvia pinnassa olevan tallunnus kerroksen takia, voin kuvitella kuinka helposti nuo 8 kerroksiset kiekot menevät piloille.

#320.5.2007 0:25

Lainaus:
iso koko mahdollistaa paremman laadun jne...
Tolla varmaan tarkoitettiin enemminkin elokuvan laatua. Harmillista on kokoaja kehitetään uutta vaikka edes edellisetkään tuotteet ei ole järkeviä ostaa korkeen hinnan takia. :/

#420.5.2007 3:45

Ei varmaankaan tule olemaan kovinkaan kuluttajaystävällinen levy hinnaltaan. Kun nierlessä maksaa tavan blu-ray levy n. 15€ niin tuleeko 8-kerroksinen maksamaan 8x15€=120€. Tuplakerros dvd-levyjen hintahan ei ole pahemmin tippunut vaikka ovat olleet pitkään markkinoilla...

#520.5.2007 7:31

Tuskin se hinta kahdeksankertaistuu, ja vaikka näin olisikin, niin tekniikan hinta tippuu parissa vuodessa kuin lehmän häntä. Normi BR-levyt ovat varmaan sen 5e kun nuo tulevat.

#620.5.2007 7:44

^^Ja 200gt on ihan helvetisti muutnekin. Mieti paljon maksaa 200gt ulkoinen (pystyy siirtelee helposti paikasta toiseen) kovalevy, niin onhan toi jo huomattavasti halvempi sitäkin. Ja eihän dl levyt koskaan maksa tuplasti sitä mitä yksikerroksiset. Vaikka levy maksaisikin joku 50€ niin uudellleen kirjotettavana siitä olisi tosi iso etu kun pystyis siirtää vaik koko kovalevyn suojaa muutamalle levylle.

#720.5.2007 8:06

En voi kuin kuvitella kauan yhen tommosen levyn polttaminen kestää... =)

#820.5.2007 8:35

aika turhaa kun tarkemmin ajattelee...

bluray-leiri on tosiaan aika hyvä näissä lupailuissa, mutta käytännössä ei vielä kertaakaan voittanut hd-dvd:tä kuvanlaadussa? ;E

#920.5.2007 8:57

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juhls:
Ja eihän dl levyt koskaan maksa tuplasti sitä mitä yksikerroksiset.
Mistä saa Double Layer DVD levyjä alle 0.50€, kerro ihmeessä? (Halvat DVD levyt maksavat noin 0.20€ kappale.) Nierlestä pikaisesti katsoen DL levyt maksavat ainakin neljä kertaa enemmän kuin yksikerroksiset.

#1020.5.2007 9:48

Hyvältä kuullostaa, mutta eiköhän odotella ennenkun se saapuu oikeestu hyllylle ja katota sitte miten asiat oikeesti on. Pieniä epäilyjä aina tiettyjä juttuja kohtaan näissä sydeemeissä.

#1120.5.2007 10:30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dovien:
Tuplakerros dvd-levyjen hintahan ei ole pahemmin tippunut vaikka ovat olleet pitkään markkinoilla...
Johtuukohan siitä että dvd5-levyt ovat paljon suosituimpia. Yhdelle kerrokselle polttavia on ollut paljon kauemmin myynnissä kuin kahdelle. Lisäksi elokuvat ovat yleensä dvd5-levylle tarkoitettu.

#1220.5.2007 12:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:
aika turhaa kun tarkemmin ajattelee...

bluray-leiri on tosiaan aika hyvä näissä lupailuissa, mutta käytännössä ei vielä kertaakaan voittanut hd-dvd:tä kuvanlaadussa? ;E
Kertokaa tyhmälle miten levy vaikuttaa kuvanlaatuun? Eikös niissä kummassakin levyssä (Bluray ja hd-dvd) ole vain 1 ja 0? Oman jären mukaan jos on enemmän levyllä tyhjää tilaa sinne mahtuu paremmalla kuvanlaadulla elokuva.

#1320.5.2007 13:18

Blu-ray:ssä ei ole muuta vikaa kuin hinta. Se on jokseenkin kaikin puolin monimutkaisempi ja kalliimpi kuin esimerkiksi HD-DVD. Niin asemat, levyt kuin painokoneetkin maksavat tuntuvasti enemmän. Ja 200Gt sata levyn saa jo halvimmillaan reilulla 50 eurolla ja e-sata alkaa olla vakiona nykyään. Lisäksi tuommoisen polttaminen mahtaa olla mielenkiintoista jos edes ikinä mahdollista kotikonstein. Mutta hyvä kun yrittävät.

#1420.5.2007 13:28

Lainaus:

Kertokaa tyhmälle miten levy vaikuttaa kuvanlaatuun? Eikös niissä kummassakin levyssä (Bluray ja hd-dvd) ole vain 1 ja 0? Oman jären mukaan jos on enemmän levyllä tyhjää tilaa sinne mahtuu paremmalla kuvanlaadulla elokuva.

Koska blu-ray leiri vaan juppaa kuluttajille hienoilla teoreettisilla arvoillaan, mutta todellisuudessa käyttää useimmissa leffoissaankin yksikerroslevyjä (hd-dvd käyttää kaksikerros) ja paskoja kodekkeja joten ne jää aina hd-dvd:n jalkoihin. Varmaan niin kallista käytännössä niitä sitten toteuttaa, mutta saapahan jotkut tyhmät kuluttajat ajattelemaan että "no niin mutta sitten tulevaisuudessa..." ja saamaan heitä puolellensa.

#1520.5.2007 14:15

Mielummin rakentaisivat levyjä mitkä kestävät käyttöä paremmin, kuin levyjä liian isolla datamäärällä...

Kuvitelkaapa pokekokoelma muutamalla 200 giga levyllä, ja sit ne hajoo ku tipahti lattialle...

#1620.5.2007 15:22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Deettee:
Mielummin rakentaisivat levyjä mitkä kestävät käyttöä paremmin, kuin levyjä liian isolla datamäärällä...

Kuvitelkaapa pokekokoelma muutamalla 200 giga levyllä, ja sit ne hajoo ku tipahti lattialle...

Jep, ja blu-ray on vielä niin täyteen ahdettu, että siinä informaatio on aivan levyn pinnassa, ja sitä on suojaamassa vain joku hikinen "pinnoite"....en käyttäisi moisia varmuuskopioihin tai muuhunkaan tärkeään.

#1720.5.2007 15:31

Voi niitä aikoja kun oli lerput ja korput. Alkaa varmaan kovojen kootkin kohta nousta.

#1820.5.2007 17:48

Ei niitä kovoja tarvitse vielä aikoihin isommiksi tehdä, normikäytössä et tarvitse niin isoa kovoa jota ei kaupasta saa.


Opteron 165+BigTyphoon @2800Mhz / Club3D 7900GT / ASUS A8N-E / 2x PNY DDR 400 1Gb / Creative X-Fi XtremeGamer / Seagate 160Gb / Antec SmartPower 450W

#1920.5.2007 18:52

Lainaus:
Ei niitä kovoja tarvitse vielä aikoihin isommiksi tehdä, normikäytössä et tarvitse niin isoa kovoa jota ei kaupasta saa.
Tulipa mieleen eräs kuuluisa lausahdus. Tämän lauseen pelastaa tuo "vielä aikoihin" :)

#2021.5.2007 7:45

Vähä vanha aihe mutta pakko vielä sanoa... Mitä noin isoilla levyillä tekee? Mitä ajattelitte polttaa n. 200 gigan levylle? Itse en ainakaan (toistaiseksi) tarvitse.
(Ja tämähän on vain minun mielipiteeni.)

#216.6.2007 11:55

no ajattele jos sullla on 40 dvd:tä täynnä kamaa ja voit heittää ne yhelle levylle.


p150|Abit kn9|X2 4200+ @ 2.4|Connect3D x1900gt VF900|2gt

#226.6.2007 12:15

Tuon kokoiselle levylle mahtuisikin jo HD-elokuva reilusti 1080p standardia parempilaatuisena.

#236.6.2007 14:40

Kokisman, jaa että mitähän noin isolle levylle vois pistää. No sanotaanpa näin että video pakkaamattomalla laadulla, värienkorjailujen ja levelssien säätöjen ja rendin jälkeen vei itellä vähän alle tunnin video 180gt. Mietippä siitä. Vielläkun ois lisänny pakkaamatonta 3d kuvaa .tga muodossa tietenkin nii jokainen frame vie sen 8mb. Mietippä ammattilaisia jotka kuvaa jollain 30mm videolla joiden jokainen frame vie monta kymmentä megaa tilaa. Eihän edes tuo 200gt riitä siihen. Tilaa ei ole koskaan liikaa, vaikka itse ette sille hyötyä löydä niin moni muu kyllä löytää.

#247.6.2007 22:52

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (16)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto