*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

MTV3: Maksu-tv-paketin suosio yllättänyt

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 15.5.2007 08:50 Kommentteja (42)

MTV3: Maksu-tv-paketin suosio yllättänyt MTV3 kertoo, että sen maksu-tv-paketti on otettu yllättävän suurella innolla vastaan. Kanavapaketti on jo puolessa vuodessa noussut kaikkien aikojen tilatuimmaksi Suomessa. Paketti on tilattu jo noin 250 000 kotiin.
Saavutettu tilaajamäärä on MTV3:n tavoitehaarukassa, mutta tavoite on saavutettu uskottua nopeammin. MTV3 asetti tavoitteekseen saada 200 000-300 000 tilaajaa ensimmäisen kolmen vuoden aikana.

Kolmosen kanavapaketti tuli tarjolle viime marraskuussa. Pakettiin kuuluvat kanavat MTV3 Max, MTV3 Fakta, Subtv Leffa ja Subtv Juniori.

"Myynti on ylittänyt reilusti meidän optimistisimmatkin odotukset. Formulan vetovoima on edelleen erittäin korkealla ja siihen ei kovin montaa titteliä tarvita, että sen pystyy päättelemään", kertoo MTV3:n urheilupäällikkö Tatu Lehmuskallio.

Lehmuskallio korostaa myös, että maksu-tv:n kohdalla painopiste on tilaajamäärissä eikä katsojamäärissä, kuten on mainosrahoitteisten lähetysten puolella. Siksi ohjelmistopalettiakin rakennetaan eri tavalla.

Lehmuskallion mukaan MTV3 pyrkiikin haalimaan urheilusta pitkäkestoisia sarjoja yksittäisten turnausten tai muiden lyhytkestoisten tapahtumien sijaan. "Meille on merkityksellistä, että formulat tai mikä tahansa meidän tuote kiinnostaa pitkässä juoksussa. Sehän on niin, että välillä tulee pikavoittojen päiviä ja välillä vaatimattomampia tuloksia", Lehmuskallio kuvailee.

Siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin vapauttaa Suomessa ja muualla maailmassa taajuuskaistaa useampien kanavien käyttöön. Lisäksi myös antenniverkossa maksullisten lähetysten toteuttaminen on mahdollista. Siksi ohjelmatarjontaa on luonnollista kasvattaa maksullisilla tilauskanavilla, jotka tarjoavat erityisryhmiä kiinnostavia ohjelmia.

Myös muut maksukanavat ovat kasvattaneet Suomessa suosiotaan. Kasvusta ovat päässeet nauttimaan myös Canal+, Viasat ja Welho, jotka tarjoavat omia erikoiskanaviaan suomalaisten iloksi.

Lähde:
MTV3

Edellinen Seuraava  

42 kommenttia

115.5.2007 8:56

Kimi ja Heikki kun jatkavat samaan malliin niin johan jää tilauksia uusimatta.

Kun lähteenä on MTV3 niin itse ainakin suhtaudun lukuihin suurella varauksella.


Hienoa toki olisi jos maksutv vihdoinkin saisi täällä jalansijaa, houkuttelisi uusia toimijoita alalle ja monipuolisempaa tarjontaa. Paskasta ei toki kannata maksaa, ja ainakin tällä hetkellä maikkarin paketti sellaista on. Formulat näkee, jos jaksaa/muistaa/kiinnostaa katsoa, vaikka RTL:lta.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 08:57

215.5.2007 9:09

Eikös ne tarkista kanavapaketin tilaavalta taloudelta tuon tv-luvan voimassaolon?
Mietin vain sitä että voiko osa katsojista hankkia tuon sillä periaatteella että enpäs maksa tvlupamaksua, mutta vastaavasti hankin sen sijaan lisää sisältöä.

315.5.2007 9:34

Kanavapaketin voi hankkia ilman tv-luvan maksamista.

415.5.2007 9:57

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JanneMasa:
Kanavapaketin voi hankkia ilman tv-luvan maksamista.
Voihan sen hankkia, mutta jos katsot pakettiasi/sinulla on laite jolla voit katsoa kanavapakettiasi, pystyt vastaanottamaan tv-digi/analog. singaalia ja näin olet velvoitettu maksamaan TV-lupaa.

515.5.2007 10:36
finbyte
Inactive

Täyttä potaskaa. En ole velvoitettu maksamaan tv-lupaa, koska en sitä vain maksa. En ole koskaan maksanut, enkä tule koskaan maksamaan. Näin se vain menee. Onneksi tv-luvan maksamatta jättävien määrä jatkuvasti kasvaa, eikä loppua näy. Niin minullakaan ei ole "televisiota" vaikka tottakai on mutta niin olen ilmoittanut TV-Maksu hallintoon :) Niin tekee todella moni, se on vain tyhmää maksaa mitään, kun ei ole pakko, eikä tarvi maksaa yhtään mitään. Sama koskee ware juttuja myös :) Tässäkin uutisessa mainittu maksukanavan olen maksanut formuloiden takia :) TV-luvan, jättää maksamatta jää +200 e muuhun rahaa vuodessa, niin sen voi käyttää vaikka maksukanaviin :) Olen organisoinut kampanjan, kun analogiset lähetykset loppuvat yli 100 000 lopettavat tv-luvan maksamisen. Tarkoitus saada 150 000 uutta, joilla ei ole muka televisiota/digi-boksia ja jotka eivät maksa tv-lupaa. Heillä on kuitenkin :) Hyvältä näyttää toistaiseksi 100 000 menee keveästi yli :) Yle joutuu korottamaan melkoisesti tv-maksuja ensivuonna. Tv-maksu on hyvinkin 250-350 euroa / vuosi vuonna 2008 :D. En tajua Ylen pelleilyä, jos itse olisin Jugner nostaisin tv-maksun ensivuodeksi 1000 euroon. Koko ajan nostavat maksua ja muutaman vuoden päästä maksaa +300 euroa. Nostaisivat saman tien kunnolla 500 euroon tai mieluiten 1000 euroon. Mitä korkeampi tv-maksu on ja kun se, joka vuosi nousee niin sitä enemmän me säästämme rahaa :) :D

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 11:05

-Finbytes Admin-

615.5.2007 11:05

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JanneMasa:
Kanavapaketin voi hankkia ilman tv-luvan maksamista.

Voihan sen hankkia, mutta jos katsot pakettiasi/sinulla on laite jolla voit katsoa kanavapakettiasi, pystyt vastaanottamaan tv-digi/analog. singaalia ja näin olet velvoitettu maksamaan TV-lupaa.

Tuo yllämainittu kohta pitäisi poistaa välittämästi!! Jos ostan telkkarin ja digiboksin, tilaan siihen vielä pari maksukanava pakettia (johon ei sisälly YLE:n kanavia), olen jo maksanut riittävästi eikä TV-lupaa tarvitse maksaa.

715.5.2007 11:07

Sinä olet siis organisoinut n. 4-8% kaikista suomalaisista TV-talouksistasi omaan (turhaan) hankkeeseesi? Kuulostaa melko suurelta porukalta... Mistä olet näitä joukkojasi kerännyt? Ei toki ole pakko vastata, jos se saattaa sinut/hankkeesi "vaaraan". :)

Lainaus:
jättää maksamatta jää +200 e muuhun rahaa vuodessa, niin sen voi käyttää vaikka maksukanaviin
Tuolla periaatteella maksukanavatkin "lakkautuu", sillä arvaappa meneekö TV-maksusta yhtään esim. valtion antenniverkoston ylläpitämiseen? Niimpä.
Tuota 200+ summaa rahaa kun hetken miettii, niin eipä se pahalta tunnu. Saatpahan sillä katsella myös maksukanaviasikin; ellet sitten satelliitista katsele.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 11:10

815.5.2007 11:13
finbyte
Inactive

Se mitä BlasterX kirjoitti on täyttä potaskaa ja propagandaa. Ei se pidä edes paikkaansa. Kukaan, joka ei maksa tv-maksua ei ole velvoitettu maksamaan yhtään mitään :) Ei kukaan tarkista onko sinulla tv-lupa maksettu vai ei, kun ostat maksukanavia. Näin on ollut aina, eikä siihen ole tulossa, eikä tule mitään muutoksia. Suosittelen edelleen jokaista, joka vastustaa Ylen monopolia ja Ylen rahastusta lopettamaan tv-maksun maksamisen. Ilmoituksen teet netissä 5 sekunnissa television käytön lopettamis-ilmoitus tästä linkistä http://www.tv-maksu.fi/navi1_3.html Ilmoitat vain ettei sinulla ole enää televisiota ja se siitä ei enää maksuja.

Blaster en välitä pätkääkään sinun kommenteistasi ja sinun moralisoinnista. Voit olla varma, että tulen tekemään kaikkeni, että mahdollisimman moni ei maksa tv-maksuja tulevaisuudessa. Määrä kasvaa koko ajan. Se miten olen onnistunut tulet näkemään siitä, kuinka paljon Yle joutuu korottamaan tv-maksua vuonna 2008 ja 2009. En varmasti maksa ikinä tv-lupaa ja varmistan, että jatkuvasti lisää ihmisiä liittyy joukkoon kasvavaan. :)

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 11:17

-Finbytes Admin-

915.5.2007 11:26

Itse liityin juuri Finbyten kampanjaan, ja lopetan tv-luvan maksamisen. Finbyte on noin 10 000 henkilön suuruisen trakkerin ylläpitäjä. Hän lähettää massa postituksen kaikille 10 000 henkilölle. Pyytää siinä, että he levittäisivät sanaa tv-luvan lopettamisesta kaikille tutuillensa. Eli 10 000 henkilöä levittää sanaa vaikkapa 20 kaverilleen tulee siitä jo 200 000 henkilöä jotka levittävät sitä eteenpäin. Eli todella helppo homma saada suuria massoja lopettamaan tv-luvan maksu. En enää ikinä maksa tv-maksua se on varma ja kiitos finbyten säästän +200 e / vuosi.

1015.5.2007 11:34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti finbyte:
Blaster en välitä pätkääkään sinun kommenteistasi ja sinun moralisoinnista. Voit olla varma, että tulen tekemään kaikkeni, että mahdollisimman moni ei maksa tv-maksuja tulevaisuudessa. Määrä kasvaa koko ajan. Se miten olen onnistunut tulet näkemään siitä, kuinka paljon Yle joutuu korottamaan tv-maksua vuonna 2008 ja 2009. En varmasti maksa ikinä tv-lupaa ja varmistan, että jatkuvasti lisää ihmisiä liittyy joukkoon kasvavaan. :)
Kiva kun TV-maksu nousee sinun ansiostasi [insert hymiö tähän] Voisitko aloittaa vielä kamppanjan tuloveroja vastaan. En haluis niiq maxaa mitää.

HTPC

1115.5.2007 11:36

finbyten kampanja kuulostaa hyvältä, mutta minun itse siihen ei kannata osallistua kun en
tv:tä katso :(

ja itse asiaan olis hyvä jos noita kanavia tulis lisääkin ja enemmän laatua

1215.5.2007 11:41

Juuri niinkuin nuppi sanoi on todella helppo ja nopea saada suuria massoja lopettamaan tv-luvan maksu. Itse en ole koskaan maksanut tv-maksuja enkä tule koskaan maksamaan, vaikka tv onkin. Sana leviää netissä todella nopeasti. Samoin kuin tutuilta tutuille. Akti ei osaa ilmeisesti lukea? Finbytehän sanoi ja jokainen tietää, että Yle nostaa tv-maksua, joka vuosi riippumatta siitä mitä Finbyte tekee. Riippumatta siitä kuinka moni lopettaa tv-maksun maksamisen. Jugner on todennut eräässä lehti haastattelussa, että tv-maksu tulee nousemaan 10 vuoden ajan 10-20% joka vuosi. Eli on aivan turha syytellä niitä, jotka eivät maksa, koska maksut nousevat kuitenkin. Siksi onkin tärkeää, että tehdään ylelle selväksi, että emme suostu maksamaa yhtään mitään, emmekä maksa. Tarpeeksi moni, kun jättää maksamatta niin joutuu valtio maksamaan Ylelle, jotta se voi toimintaansa jatkaa. Mikä onkin asian ydin valtion pitääkin maksaa Ylen koko toiminta ei kansalaisten.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 11:45

1315.5.2007 11:43

Komeaa multiaccoilua finbytellä/nupilla, olisiko jäähyn paikka?

1415.5.2007 11:47

Zya ei osaa ilmeisesti laskea? Jos esim. 10 000 jättää maksamatta maksunsa, eikö tv-maksu nouse juuri tämän takia?


HTPC

1515.5.2007 11:53

Lainaus:
Jos riittävän moni jättää luvan maksamatta ja YLE:n rahoitus siirtyy valtiolle suoraan (jota on ehdotettu muutenkin tehtäväksi), maksavat KAIKKI kansalaiset, riippumatta onko heillä tv ylen toiminnan. Koska maksut rahoitetaan verotuloista. Maksamattomuuden perusteet ovat mielestäni aika huonot ja koska tuolla manipulaatiolla vain varmistaa sen että jää vapaus valita maksaako vai ei. Itse maksan mielelläni koska Ylen tarjonta on aikas hyvää (kukaan ei varmaan seurannut viime viikonloppuna Ylen kanavia)ja haluan edelleenkin varmistaa sen etteivät isommat urheilutapahtumat yms siirry maksullisten kanavien tarjontaan. Toki ylehän on itsekin maksullinen (lupamaksujen kautta) mutta silti...

1615.5.2007 11:55

Lainaus:
Suosittelen edelleen jokaista, joka vastustaa Ylen monopolia

Paitsi että ylellä EI ole monopolia. Unohdit varmaan että suomessa näkyy muitakin kuin ylen kanavia.
Lainaus:
Ei se pidä edes paikkaansa. Kukaan, joka ei maksa tv-maksua ei ole velvoitettu maksamaan yhtään mitään :)

Koska tv-luvan maksu on pakollinen niin kerroppa nyt oikea syy miksi sitä ei tarvisi maksaa?
Lainaus:
Näin on ollut aina, eikä siihen ole tulossa, eikä tule mitään muutoksia.

Kannattaa suosiolla unohtaa nuo ei koskaan lauseet...
Lainaus:
Olen organisoinut kampanjan, kun analogiset lähetykset loppuvat yli 100 000 lopettavat tv-luvan maksamisen.

Laita nyt oikeasti jotain faktaa... Kukaan ei usko sinua muuten.
Lukusi on vedetty sata varmasti hatusta...
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 11:57

1715.5.2007 11:58

tw1st olen finbyten trakkerin käyttäjä ja osaan kyllä lukea kaikki YV:t, jotka tulevat ylläpidolta. Eli tommoinen kampanja on ajat sitten jo alkanut. Minusta on hienoa, että joku näkee vaivaa ja kampanjoi ylen monopolia ja rahastusta vastaan. Itse päätin liittyä kampanjaan mutta varsinaisesti lopetan tv-maksun maksamisen pian. Tuollainen uhkailu on kyllä naurettavaa vieläpä valheellisilla perusteilla, jotka olet omasta päästä keksinyt tw1st. Olen sitä mieltä, että olet vain katkera tv-luvan maksaja tw1st, jolla wituttaa suunnattomasti, kun muut eivät maksa.

1815.5.2007 12:07
finbyte
Inactive

Koskaan tv-maksu ei ole ollut pakollinen, jos se olisi pakollinen niin ei kukaan jättäisi maksamatta sitä. Se on täysin, jokaisen päätettävissä maksaako vai eikö maksa eli vapaaehtoinen valinta. Nuppi trakkerin käyttäjänä onkin jo selitänyt miten trakkerin ylläpitäjänä olen vaikuttanut massiivisesti jopa 200 000 ihmiseen. Sana kun vielä leviää voin vaikuttaa jopa 400 000 ihmiseen :)

Lopetetaan paskan jauhanta. Osa maksaa aina, osa ei maksa ikinä tv-maksua. Näin se vain menee. Niiden, jotka eivät maksa tv-maksua määrä tosin jatkuvasti kasvaa ja niiden, jotka maksavat jatkuvasti vähenee. Oikea suuntaus. En vastaile enää tähän aiheeseen, yhtään mitään! Asia on minun kohdalta käsitelty piste!

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 12:08

-Finbytes Admin-

1915.5.2007 12:21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zya:
Tarpeeksi moni, kun jättää maksamatta niin joutuu valtio maksamaan Ylelle, jotta se voi toimintaansa jatkaa. Mikä onkin asian ydin valtion pitääkin maksaa Ylen koko toiminta ei kansalaisten.
Ei mikä v*tun dorka :D (anteeksi jo etukäteen raju kielenkäyttö) Valtio=kansalaiset, jos valtio maksaa Ylen toiminnan niin käytännössä me maksamme sen VEROINA.

2015.5.2007 12:26

Jonzzku aivan oikein valtion keräämistä verotuloista rahoitetaan ylen koko toiminta. Eli ei tarvitse enää maksella tv-maksuja, kun veroilla rahoitetaan koko toiminta. Eli se on juuri se asian ydin. Eli köyhät, jotka eivät maksa veroja ei tarvitse rahoittaa järjestelmää. Eli opiskelijat, työttömät ja sosiaaliturvalla elävät.

2115.5.2007 12:37

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BlasterX:
Tuolla periaatteella maksukanavatkin "lakkautuu", sillä arvaappa meneekö TV-maksusta yhtään esim. valtion antenniverkoston ylläpitämiseen? Niimpä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti finbyte:
Se mitä BlasterX kirjoitti on täyttä potaskaa ja propagandaa. Ei se pidä edes paikkaansa.
Perustele nyt sentään kantasi...?

2215.5.2007 12:42

Lainaus:
Minusta on hienoa, että joku näkee vaivaa ja kampanjoi ylen monopolia ja rahastusta vastaan.

Ilmeisesti sinäkään et tajua mikä monopoli on. Hei, ylen kanavat eivät ole ainoita suomessa.
Lainaus:
Koskaan tv-maksu ei ole ollut pakollinen, jos se olisi pakollinen niin ei kukaan jättäisi maksamatta sitä. Se on täysin, jokaisen päätettävissä maksaako vai eikö maksa eli vapaaehtoinen valinta.

TV-maksu on pakollinen. Jos se ei olisi niin sinä voisit ihan rauhassa ilmoittaa tv-lupahallintoon että sinulla on telkkari ja siihen perään sanoisit että et viitsi maksaa lupaa. Kokeile onneasi jos uskot omaan selitykseesi.
Lainaus:
Nuppi trakkerin käyttäjänä onkin jo selitänyt miten trakkerin ylläpitäjänä olen vaikuttanut massiivisesti jopa 200 000 ihmiseen. Sana kun vielä leviää voin vaikuttaa jopa 400 000 ihmiseen :)

Eli kuten todettua, luvuillasi ei ole mitään todellisuus pohjaa ja puhut vaan lämpimiksesi. Samalla periaatteella minä voin olettaa että yli miljardi ihmistä tietää tästä minun kirjoituksesta kun yli 100 ihmistä näkee tämän ja kertoo kavereilleen ja taas siitä kavereilleen...

2315.5.2007 13:16

finbyte:

Lainaus:
Sana kun vielä leviää voin vaikuttaa jopa 400 000 ihmiseen :)
Vaikutat tälläkin hetkellä. Mutta vaikutat ihmiseltä, jonka päässä viiraa pahemman kerran. Liekö mainoskanavat pilanneet aivosi viihteellä, jota et ole kyennyt ymmärtämään vain viihteeksi?

2415.5.2007 13:37

finbyten :) palopuhe :) sai :) mut :) haluamaan :) maksaa :) TV-lupia, :) vaikka :) mulla :) ei :) ole :) telkkaria- :) kaan. :)

En kannata TV-lupia, koska se antaa Ylelle oikeudet tehdä mitä se haluaa, eikä kenenkään tarvitse pitää siitä. Toisaalta on aivan oikeasti positiivistä, että telkkarista tulee muutakin kuin Ooseetä ja Frendejen uusintoja. Ja pakkohan valtiolla on propaganda koneisto olla. Sitten ongelma alkaa kiteytyä, kun kanavia alkaa olla enemmän, ja kahdesta satunnaisesta kanavasta, joilla ei näy tekstitys, joutuu maksamaan 200e vuodessa.

2515.5.2007 13:38

Viellä tarkentaakseni jartaria:

Lainaus:
TV-maksu on pakollinen. Jos se ei olisi niin sinä voisit ihan rauhassa ilmoittaa tv-lupahallintoon että sinulla on telkkari ja siihen perään sanoisit että et viitsi maksaa lupaa. Kokeile onneasi jos uskot omaan selitykseesi.
Suoraan http://www.tv-maksu.fi sivuilta kopioitua:
Lainaus:
Q: Mitä seuraa, jos televisioilmoituksen jättää tekemättä?
A: Tuolloin joutuu maksamaan tarkastusmaksun 100 euroa sekä televisiomaksun takautuvasti kaksinkertaisena siltä ajalta, jona televisiota on käytetty ilman ilmoitusta, kuitenkin vähintään 60 euroa. Takautuvaa kaksinkertaista maksua voidaan periä enintään yhden vuoden ajalta.

2615.5.2007 14:13

Lainaus:
Jonzzku aivan oikein valtion keräämistä verotuloista rahoitetaan ylen koko toiminta. Eli ei tarvitse enää maksella tv-maksuja, kun veroilla rahoitetaan koko toiminta. Eli se on juuri se asian ydin. Eli köyhät, jotka eivät maksa veroja ei tarvitse rahoittaa järjestelmää. Eli opiskelijat, työttömät ja sosiaaliturvalla elävät.
Haha, mistä oletat tuon olevan pois, jos Suomen velkainen valtio joutuu YLEn kustantamaan? Sitten maristaan taas, kun ei tule tukea valtiolta.

Lainaus:
Täyttä potaskaa. En ole velvoitettu maksamaan tv-lupaa, koska en sitä vain maksa.
On eriasia olla velvoitettu maksamaan ja olla maksamatta. Muitakin sääntöjä voi rikkoa ihan yhtä vapaasti, mutta ei se siitä sen sallitumpaa tee. Tv-maksu tulee maksaa, jos talossa on toimiva tv-viritin. Itse en ole tv-maksun kannalla, mutta voisi pitää jotain rajaa näissä teidän vouhotuksissa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 14:14

2715.5.2007 14:36

Eipä ole tuota tullut hommattua, enkä taidakkaan ennen kuin tv-lupa poistuu...nyt on canal digital-paketti HD-boxin kanssa ja hienosti toimii, kun tuolta mtv3:n kanavoista tulee aikalailla samat kuin muualtakin..

2815.5.2007 15:48

Ja itse aihetta kommentoiden. Minusta tuntuu todella käsittämättömältä että näin useat ihmiset ovat valmiita maksamaan näistä kanavista.
Noiden ohjelmistot ovat kuitenkin sellaista huttua että en maksaisi niistä mitään.

2915.5.2007 16:45

jartar, samaa mieltä. Vielä joku vuosi (5-10v) sitten MTV3ltakin tuli mielestäni vähemmän mainoksia. Nykyään taas formulan reaaliaikaisesta katsomisestakin jo kiristetään. Toisaalta hyvä ettei mainoksia ole niin paljon kuin suuressa Euroopassa, Saksassa näin yli 10 minuuttia pitkän mainoskatkon ja aloin arvostaa Suomalaista televisiomainontaa enemmän.

Ihmettelen myös maksutelevisiokeskustelua, kun ihmiset täällä kertovat haluavansa käyttää maksutelevisioa, mutta jättää samalla TV-maksun maksamatta. Jos TV-maksu on 220€ vuodessa voi jokainen laskea esim. Canal+ totalin vuosihinnan 29€/kk. 348€/12kk. Ovatko ihmiset valmiit maksamaan eri sisällöstä 120€ ylimääräistä, mikäli maksu on vapaaehtoinen? Jokatapauksessa MTV3:n maksu-TV vaikuttaa säälittävältä kokeilulta, saa nähdä miten se kehittyy.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 16:46

3015.5.2007 17:50

Mennyt kyllä nyt hieman naurettavaksi tämä homma. Tv-maksun vastustamiseksi pistetty pystyyn kuviteltuja kansan liikkeitä yms.

Ketään tuskin kiinnostaa maksaa ylimääräistä joka vuosi, mutta on tässä maassa muutakin pielessä jota pitäisi korjata. Vaan joitain tuntuu kiinnostavan vain päästä eroon TV-maksuista. Miksi suomalaisia ei saa liikkeelle kuin asioissa jotka koskevat omaa rahapussia.

Lainaus:
Finbyte on noin 10 000 henkilön suuruisen trakkerin ylläpitäjä. Hän lähettää massa postituksen kaikille 10 000 henkilölle. Pyytää siinä, että he levittäisivät sanaa tv-luvan lopettamisesta kaikille tutuillensa. Eli 10 000 henkilöä levittää sanaa vaikkapa 20 kaverilleen tulee siitä jo 200 000 henkilöä jotka levittävät sitä eteenpäin.
10 000 käyttäjää, ketä kaikkia kiinnostaa/koskee asia(toisesta korvasta sisään, toisesta ulos). Onko esimerkiksi itselläsi 20 kaveria joille jaksat meuhkata TV-maksun vääryydestä ja uskaltavatko he olla maksamatta (tarkastukset). Veikkaisin että todellinen luku on lähellä sataa kiinnostunutta.

Kuten blaster sanoi TV-maksulla korvataan paljon muutakin kuin ohjelmat mitä Yle näyttää ja onko se oikein, että Suomen televisio toiminta rahoitettaisi verorahoilla jolloin muista palveluista jouduttaisiin karsimaan. Otetaan ala-asteelaisilta koulutarvikkeet pois koska ei haluta maksaa TV-maksua joka olisi pienempi jos kaikki sen maksaisivat.

Käsittääkseni myös YLEX kuuluu saman rahoituksen piikkiin ainakin jos uskoo tuohon sivuun http://www.yle.fi/mitakaikkea/. Olisiko seuraava askel maksulliset radiot.

3115.5.2007 18:23

Uutiseen sanoisin, että minä olen tyytyväinen MTV3 kanavapaketin käyttäjä. Valvon useimmiten aika myöhään ja näiltä kanavilta tulee usein niihin aikoihin katsomiskelpoista ohjelmaa, esim. pokeria, cops, järjestys häiriköt jne. Kyllä tuo paketti on ainakin minulle sen kympin arvoinen, eli voin helposti sen kuukaudessa maksaa (no puoliksi menee avovaimon kanssa). Tottakai mielummin ottaisin samat palvelut ilmaiseksi, mutta melkein kaikki nykyään maksaa...eipähän pyöri mainoksia ainakaan.

Sitten tähän tv-lupaan...

Minua henkilökohtaisesti vituttaa tv-lupa suunnattomasti, mutta olen niin idiootti, että maksan sen, vaikka en katso Ylen kanavia juuri koskaan. Jos se olisi siitä kiinni, että Yle ei näkyisi jos tv-lupaa ei maksa, jättäisin Ylen turhat ohjelman ilomielen pois vastaanottimestani. Mutta ei, pakko maksaa kun laki niin sanoo, ihan sama vaikka et käyttäisi ko. palvelua. Se on vaan mielestäni väärin ja piste. Aivan sama asia olisi, jos joku muu yritys pakottaisi sinut ostamaan jonkin palvelun, vaikka et tätä palvelua tarvitsisikaan. Mielestäni Yle pitäisi muuttaa mainostelevisioksi, tai maksulliseksi kanavaksi, jolloin kuvaa ei tule ellei maksua ole puskenut Ylen suuntaan.

3215.5.2007 18:37

Lainaus:
Onko esimerkiksi itselläsi 20 kaveria joille jaksat meuhkata TV-maksun vääryydestä ja uskaltavatko he olla maksamatta (tarkastukset). Veikkaisin että todellinen luku on lähellä sataa kiinnostunutta.
Jonek taidat olla aika pihalla asioista. Itse muutin kotoa 16 vuotiaana, jo silloin päätin, etten maksa tv-maksua ikinä, vaikka siitä lähtien tv on ollutkin. Nyt olen +40 vuotias, enkä edelleenkään ole ikinä maksanut tv-maksua. Enkä sitä aio koskaan maksaa. Tv-maksun maksamatta jättäminen on lasten leikkiä ja pienillä toimenpiteillä pystyy varmistamaan sen, että on mahdoton jäädä kiinni. Tarkastajat ovat kuin "pellejä", jotka eivät pääse ikinä edes sisälle asuntoon. Kuka uskaltaa, jättää tv-luvan maksamatta? Vastaus on siihen todella moni uskaltaa ja sen tekee. Syitä on siihen monia, suurin syy on kiinnijäämisen pieni riski. Pienellä järjen käytöllä voi lisäksi varmistaa sen, että on mahdoton jäädä kiinni. Jos lukisit foorumeita huomaisit, että todella suuria määriä ihmisiä ei maksa tv-maksuja. Kyse on itselläni periatteesta Ylen rahastus monopolia en tue. Minua ei kiinnosta pätkääkään mitä tv-maksuilla rahoitetaan. En tule ikinä maksamaan tv-maksua, enkä kyllä ikinä jää siitä kiinni. Eli asia on vain aivan liian helppo siis tv-maksun maksamatta jättäminen. Se on vain tyhmää maksella lupia, kun voi jättää maksamatta ja varmistaa, ettei voi jäädä kiinni mitenkään. Ei ole mitään syytä maksaa, vaikka tv onkin.

Jos jotkut haluavat vinkkejä minulta miten homma toimii. Niin voin antaa muutamia vinkkejä. Olenhan vanha konkari jo tässä asiassa. Eli jos joku haluaa lopettaa luvan maksun niin ilmoitaa sinne tv-maksuhallintoon vaikkapa netin välityksellä, television käytön lopettamis ilmoitus http://www.tv-maksu.fi/navi1_3.html Irtisanomisen syy / lisätietoja tähän voi laittaa monia asioita. Esim. Olet myynyt television ja sinulla ei ole aikomustakaan laittaa televisiota enää. Tärkein asia on kuitenkin se, että syystä tai toisesta sinulla ei ole muka televisiota enää. He eivät näissä tilanteissa tarkasta onko sinulla tv vai ei. Vaikka koittaisivat lue miksi se ei ole koskaan onnistunut --->

Sen jälkeen ei tarvitse maksella enään mitään. Tarkastajat kun joskus sattuvat ovelle. Heille voi sanoa suoraan ei ole televisiota, eikä aikomustakaan, laittaa. Sitten, kun tarkastaja kysyy lupaa tarkistaa asia. Tarkastajien pitää kysyä lain mukaan lupa saadakseen tulla sisään asuntoon tarkistamaan onko tv vai ei. Siihen vastataan aina ei. Tarkastajat voivat myös soitella puhelimella ja samat selitykset.

Toinen keino on asentaa ovisilmä. Maksaa muutaman euron, asennus vie 5 minuuttia ja pitää ovi lukossa aina, eikä päästä tarkastajia sisään, kun ovisilmästä näkee ei tuttuja oven takana. Kummman keinon tahansa valitsetkin helppoa ja nopeaa. Jälkimmäinen keino on niin varma, ettei voi jäädä kiinni. Itse olen menestyksellisesti käyttänyt molempia vuosien varrella. Aina kun ei jaksa selittää samoja asioita niin keino 2. käytössä. Niin pitkään kuin elänkin en tv-maksuja maksa se on aivan varma.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.5.2007 @ 18:57

3315.5.2007 21:44

Ja väliin kommentti ihan aiheesta...minä pistin boikottiin koko Maikkarin, koska noissa kanavapaketeissa ei ole meille naisille mitään järkevää katsottavaa. Ei minua kiinnosta akkojen meikkihömpötys-ohjelmat tai vastaavat, mutta kun esim. Maxia markkinoitiin niin törkeästi miesten kanavana, keitti yli. Pitäkööt kanavansa prkle :D. Ihankuin se ei riittäisi, että jokainen sunnuntai käsittää miehille tarkoitettua ohjelmaa jo enemmän kuin tarpeeksi...

Ps. Onhan Maikkarilla se joku Fakta-paketti, mutta en tiedä dokkareiden laadusta. Ja jos kerran miehille on oma kanavansa, miksei sitten naisillekin?



"And that, class, is how you skin a boar- with your teeth!"

3415.5.2007 23:01

Yhä edelleen,laittakaa YLE samalle linjalle kuin muut maksukanavat,maksat jos katsot!Monopolilla ymmärrän hyvin puheet YLE:stä,eihän asiakas kotona SAA päättää mistä maksaa,ja eiköhän valtio ole antanut tähän "monopoliin" hyväksyntänsä YLE:lle.Muihin kanaviin,näkyyhän niitä,mutta rahotus on itse hankittu,kiitos mainos/maksu kanaville.Miten muuten kävi viimeksi kun YLE ilmoitti että TV-lupa maksu ei nouse ..tun laulu kilpailujen takia,saman vuoden loppu ja!!!Itse suosittelen lämpimästi että YLE:stä tehdään samanlainen maksukanava kuin muut ovat,laittaisivat pakettiin omat kanavansa niin kyllä ihmiset ketä kiinnostaa hankkii sen.Sittenhän sen todellisen kannattavuuden näkisi.

3516.5.2007 5:37

Tätä keskustelua käytäessä on hyvä ottaa huomioon myös millaista ohjelma tarjontaa kukin kanava edustaa. Sillä esim. MTV3 kanavat esittävät ohjelmia mitä katsovat ihmismassat, valitettavasti monesti nämä ohjelmat ovat sellaisia joissa ei käytetä omaa ajattelua ollenkaa.Ylen kanavat taas pyrkivät tarjoamaan niin opetus-,lasten-,nuorten- ja myös aikuisten ohjelmia.
Luulen että myös suurelta osaltaan tv-lupamaksun nousuun vaikuttaa nousseet tekijänoikeus maksut, mitkä ovat tänäkin päivänä kuuma peruna mikä tahtoo poltaa kaikkien näppejä.

Ehkä ylen yksi ratkaisu keino tv-lupamaksun pienentämiseen olisi mainostaminen kanavalla, mutta sitten toisaalta mainostajat vaativat ohjelmia mitkä kiinnostavat suuria ihmismassoja ja tätä kautta taas siirrytään MTV3-maiseen ohjelma tarjontaan.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on että yle tulisi säilyttää nykyisen muotoisena ohjelman tarjoana joka palvelee kaikkia tasa puolisesti ja kantaa myös oman kortensa kekoon suomen kansalaisten sivistämisestä.

Tällä kirjoituksella on tarkoitus avartaa keskustelua sillä tähän asti on vain puhuttu aika kapeasti asiasta.
Henkilökohtaisesti en itse omista televisiota enää ja kun tulen tulevaisuudessa taas omistamaan, rupean maksamaan tv-lupamaksua vasta sitten kun pääsen vakinaiseen työsuhteeseen sillä tällä hetkellä opiskelen.

Ps.Ilmassa on ollut keskustelua tv-lupamaksusta joka suhteutettaisiin tuloihin joten tätä kautta ihmiset olisivat tasavertaisia maksuja maksettaessa.
Tätä on vaihtoehtoa on opiskelija järjestö ainakin väläytellyt.

3616.5.2007 5:44

Tuota TomBa101:n ajatusta voisi vaikka tällätavalla tehdä: eli Ylen peruskanava maksuton ja muut maksullisiksi kuten mtv3 jne. Tuo peruskanava sisältäisi vain uutisia paikallisesti että maakunnallisesti. Sitten ne muut olisivat maksullisia, tai mainosrahoitteisia. Itse katselen mielummin canal:n discoveryä kuin fakta kanavaa, on laadulllisesti parempi ja on suomeksi tekstitettykkin ei englantia taitaavalle ihmiselle. Mutta toimsikohan tuo peruskanava?

3716.5.2007 10:07

Koko uutinen on mtv3:n hapatusta, kai sitä nyt on helppo pistää lehdistötiedote jossa kehuvat itseään.Idiootti sitä nyt rupeaa maksamaan samasta paskasta mikä aiemmin tuli ilmaiseksi.Mtv:n ja nelosen kännykkäpelikanavien luvat syrjäyttivät mahdolliset hd-kanavat.Nyt taivaalta tulee lisää samaa paskaa teräväpiirron sijaan.Hienoa.

3816.5.2007 10:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti frenzyone:
Monopolilla ymmärrän hyvin puheet YLE:stä,eihän asiakas kotona SAA päättää mistä maksaa,ja eiköhän valtio ole antanut tähän "monopoliin" hyväksyntänsä YLE:lle.

Ja ettei enää tarvitse puhua mitä sattuun niin suosittelen tarkastamaan mitä sana monopoli tarkoittaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monopoli

3917.5.2007 22:12

Viittasin siihen miten asia yleisesti nähdään.Sanan tarkoitus on kyllä tiedossa,mutta sanaa käytetään kansanomaisessakin tarkoituksessa.Kyselin n.20:ltä ihmiseltä kysymystä,nimeä kolme monopoli asemaan nostettua "firmaa" suomessa,vastaukset:Alko,Veikkaus ja YLE.Se että YLE:llä ei ole sivistys sana kirjan mukaan monopolia,pitää myös oikeastikkin paikkaansa,mutta miten tavallisessa puhe/kommunikointi tilanteessa asia tulee julki,....Päästäisiköhän suomen valtio toisen tv-lupa kanavan aloittamaan suomessa toiminnan,jos joku haluais?Omalta kannaltani YLE:n tekemiset ja olemiset ei kiinnosta,syy tähän on se että YLE ei tarjoa minulle mitään mistä olisin valmis maksamaan,maksan kanavista joita katson.

4019.5.2007 11:59

Lainaus:
Viellä tarkentaakseni jartaria: [quote]TV-maksu on pakollinen. Jos se ei olisi niin sinä voisit ihan rauhassa ilmoittaa tv-lupahallintoon että sinulla on telkkari ja siihen perään sanoisit että et viitsi maksaa lupaa. Kokeile onneasi jos uskot omaan selitykseesi.
Suoraan http://www.tv-maksu.fi sivuilta kopioitua:
Lainaus:
Q: Mitä seuraa, jos televisioilmoituksen jättää tekemättä?
A: Tuolloin joutuu maksamaan tarkastusmaksun 100 euroa sekä televisiomaksun takautuvasti kaksinkertaisena siltä ajalta, jona televisiota on käytetty ilman ilmoitusta, kuitenkin vähintään 60 euroa. Takautuvaa kaksinkertaista maksua voidaan periä enintään yhden vuoden ajalta.
[/quote]
Kyllä se oven avaaminen on ihan jokaisen itse päätettävissä. Itsellä on rapunovi aina lukossa eli mikäli joku kaveri tulee kylään, se soittaa että heitän sille avaimet. Myös yleensä soittaa että ylipäänsä olen kotoba. Voitte arvata vastauksen mikäli tv-lupatarkastaja soittaa ja kysyy avaimia... Tosin en omista telkkariakaan. muistaakseni..., monelta se matsi alko??? ;) :D :P

4119.5.2007 12:09

Lainaus:
Kyllä se oven avaaminen on ihan jokaisen itse päätettävissä. Itsellä on rapunovi aina lukossa eli mikäli joku kaveri tulee kylään, se soittaa että heitän sille avaimet. Myös yleensä soittaa että ylipäänsä olen kotoba. Voitte arvata vastauksen mikäli tv-lupatarkastaja soittaa ja kysyy avaimia... Tosin en omista telkkariakaan. muistaakseni..., monelta se matsi alko??? ;) :D :P

Pointti on siinä että vaikka lakia pystyt rikkomaan jäämättä kiinni siitä niin ei se tee siitä siltikään sallittavaa...
Vapaaehtoisuus on kaukana tv-luvasta.

4221.5.2007 15:10

Ehdotan kaikille, että katsoisitte tänään 21.5. Yle TV2:lta Mot ohjelman klo 20.00. Siellä pohditaan digitekniikan vanhuutta.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin Tankkipelin kehittäjä osti suomalaisen pelistartupin (2.12.2016 13:01)
PC-pelikehittäjät ovat viime aikoina laajentuneet mobiilipelimarkkinoille ostamalla sektorilla jo markkinaosuuksia kahmineita yrityksiä. Esimerkiksi Activision Blizzard osti Candy Crush -pelejä ....
Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen (2.12.2016 12:26)
Huawei aikoo päivittää ensi vuoden alussa kaikkiaan kuusi puhelinmallia Android 7.0 Nougatiin. Näin kertovat HDBlog.it- ja Android Central -sivustot, jotka eivät kuitenkaan paljasta tietojensa lähdettä. ....
Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een (2.12.2016 11:16)
Steamin marraskuisten tilastotietojen mukaan lähes puolet pelaajista on siirtynyt Windows 10:een. Satunnaisotantaan perustuvien lukemien mukaan 48,37 prosenttia PC-pelaajista käyttää 64-bittistä ....
2 kommenttia
Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä (2.12.2016 10:53)
Vielä pari vuotta sitten Internet of Things oli hyvin epämääräinen käsite, jota käytettiin lähes kaikissa pöhinäpuheissa, mutta kukaan ei oikein tuntunut käsittävän mitä se käytännössä oikein ....
Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit (2.12.2016 10:32)
Taiwanilainen mobiilipiirikehittäjä MediaTek on esitellyt kaksi uutta suorituskykyisiin älypuhelimiin suunnattua järjestelmäpiiriä. Helio X23 ja Helio X27 ovat muun Helio X20 -malliston mukaisesti ....

Uutisarkisto