Palaute
 
AfterDawn: IT-alan uutiset
  In English  Suomeksi  På svenska På norsk

Xbox voitolliseksi vuonna 2008?

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 6. toukokuuta, 2007 19:29 Kommentteja (16)

Xbox voitolliseksi vuonna 2008? Microsoftin Xboxista vastaavan laite- ja viihdepuolen johtaja Robbie Bach kertoi antamassaan lausunnossa yhtiön uskovan Xbox-osastonsa alkavan tuottaa voittoa ensi vuodesta lähtien.

"Tulemme tekemään Xbox-tuotenimellä rahaa ensi vuonna ensimmäisen kerran, mikä on aika jännittävää."

Microsoft kertoi viime viikolla Xbox 360 -pelikonsolin liikevaihdon 21 prosentin putoamisesta. eWeekin haastateltavana ollut Bach kertoi ensi vuonna odotettavissa olevien voittojen tulevan lähinnä peleistä, Live-palvelusta sekä oheislaitteista.

"Xbox on maailman vaikeimmin valmistettava kuluttajaelektroniikkatuote. Myös valmistuskustannukset ovat hieman korkeammat, kuin toivoisimme." kertoo Robbie Bach. Microsoft ei odotakaan tekevänsä voittoa itse pelilaitteella, mutta uskoo konsolin myynnistä aiheutuneiden häviöiden tasoittuvan lähelle nollaa ennen laitteen poistumista markkinoilta.

Bach kertoo myös Nintendon Wii-konsolin antavan paljon kovemman vastuksen, kuin Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli.

"Mielestäni Nintendo ja Microsoft ovat vahvoilla tämän sukupolven konsoleista. Sonyn konsolilla on muutamia todellisia haasteita. Heillä on hinnoitteluongelma, kustannusongelma sekä sisältöongelma eikä heillä ole edes oikeaa verkkopalvelua.


Lähteet:
GamesIndustry.biz
GameDaily
eWeek

  Lisää sisältöä Joostiin Englannin valioliiga haastaa YouTuben oikeuteen  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

16 kommenttia

17.5.2007 4:29
jmpk
Inactive

Taitaa kaveri puhua omiaan.....

Lainaus:
Xbox on maailman vaikeimmin valmistettava kuluttajaelektroniikkatuote.
Millähän perusteella...

Lainaus:
Sonyn konsolilla on muutamia todellisia haasteita. Heillä on hinnoitteluongelma, kustannusongelma sekä sisältöongelma eikä heillä ole edes oikeaa verkkopalvelua.
kovaa tekstiä kilpailijasta

27.5.2007 4:40

Vai ettei Playstationilla ole "oikeaa verkkopalvelua", mitäköhän tälläkin tarkoitetaan...

37.5.2007 4:43

Lainaus:
heillä ole edes oikeaa verkkopalvelua.
Katsoin kanssa tätä kohtaa pitkään...
Eikös niillä ole se Sony Marketplace ja täydet online-pelimahdollisuudet ja se ps3-Home -palvelu tulossa ennen kesää?

Ja kaikki noi viellä täysin maksuttomia, kun taas livellä rahastetaan isoja summia.

Lainaus:
hinnoitteluongelma, kustannusongelma
Tuo kohta meni perille, mutta...

Lainaus:
...sekä sisältöongelma...
Kyllähän ps3:selle sisältöä löytyy? Pelejä on kyllä xboxiin verrattuna melko vähän, mutta pystyyhän tuolla katselemaan Blu-ray -leffoja.

47.5.2007 7:35

Lainaus:
Bach kertoo myös Nintendon Wii-konsolin antavan paljon kovemman vastuksen, kuin Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli.
Ihan ymmärrettävä kommentti ainakin konsolimyyntiä ajateltaessa. Suurimmalle osalle kuluttajista PS3:n korkea hinta on edelleen este. Toisekseen odotellaan myös Bluray-elokuvien määrän kasvua jotta konsolin kaikista ominaisuuksista saadaan hyöty irti. Euroopassa pienelle osalle kuluttajista asettaa esteen myös tuon taaksepäin yhteensopivuuspiirin puuttuminen. Siinä voi hinnanlaskua odotellessa vaikkapa leikkiä wii:llä.

57.5.2007 8:25

Jep ei PS3 oo nykyisellä hinta-laatu-suhteellaan mikään kilpailija xboxille, toisin kuin wii.

Lainaus:
Millähän perusteella...

Emt, mutta ei tuu mieleen mitään vaikeamminkaan valmistettavaa?
Lainaus:
Ja kaikki noi viellä täysin maksuttomia, kun taas livellä rahastetaan isoja summia.

Isoja summia? lmao.
Onneksi silti maksaa, pysyy palvelu ainakin kunnollisena, eikä minään ps3-tasosena.

67.5.2007 10:18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jusunakki:
Isoja summia? lmao.
Kyllä se vaan melko iso summa on, jos katsoo esim. kolmen vuoden maksut (150€ - 220€). Ja kaikilla nuorilla/opiskelioilla ei ole säännöllisiä tuloja, joten kk-maksu voi olla kynnys. Olettaen tietysti, että boxi on saatu lahjaksi omaan opiskelusoluun :).

Offtopiccia...
Tosin, jos ostaisin verkkopelaamiseen konsolin, olisi se xBoxi, koska sillä on suurin käyttäjä määrä. Mutta konsolia en osta (ikinä), vaan pysyn PC puolella, koska en halua maksaa turhasta. Ehkä sitten joskus parempina aikoina.

77.5.2007 10:30

Lainaus:
Mielestäni Nintendo ja Microsoft ovat vahvoilla tämän sukupolven konsoleista. Sonyn konsolilla on muutamia todellisia haasteita. Heillä on hinnoitteluongelma, kustannusongelma sekä sisältöongelma eikä heillä ole edes oikeaa verkkopalvelua.

Muuten pystyn kuittaamaan tämän väitteen, mutta kyllä Sonyllä verkkopalvelu on ja ihan sama vaikka Live olisikin parempi, PS3:n palvelussa pystyy pelaamaan ja riittäisi ainakin minulle. Pelaan niin vähän ja harvoin etten ehkä pysty perustelemaan itselleni tuota Live kustannusta...eos.. Boksin tulen kuitenkin hankkimaan...toivottavasti Sonyn ratkaisumalli aiheuttaa MS:lle paineita Liven hinnoittelun alentamisesta tai kokonaan ilmaiseksi muuttamisesta.

87.5.2007 11:29

pöh pelit tekevät konsolin. siksi omistan xboxin <3

97.5.2007 11:34

Lainaus:

Kyllä se vaan melko iso summa on, jos katsoo esim. kolmen vuoden maksut (150€ - 220€). Ja kaikilla nuorilla/opiskelioilla ei ole säännöllisiä tuloja, joten kk-maksu voi olla kynnys. Olettaen tietysti, että boxi on saatu lahjaksi omaan opiskelusoluun :).



Eihän 200€ kolmessa vuodessa ole mitään. Joku skidi ostaa karkkipussin varmaa vähintään kerran viikossa, joten kolmessa vuodessa menis ~350€ ja kyllä siihen aina kummasti rahat riittää :p
Saati sitten jos karkkipussin tilalla menee sikspäkkiä tjsp ^_^

107.5.2007 12:15

Lainaus:
"Tulemme tekemään Xbox-tuotenimellä rahaa ensi vuonna ensimmäisen kerran, mikä on aika jännittävää."


Öö siis onko tämä ensimmäinen boxi ollut koko olemassaoloaikansa tappiollinen mikkisoftalle?

Ei ihmekkään jos siellä nyt ruvetaan jo tuloksia innolla odottamaan :D

117.5.2007 12:24

Luulisin että PS3 on kyllä vaikeampi valmistaa kuin X360.

127.5.2007 12:33

Lainaus:
Öö siis onko tämä ensimmäinen boxi ollut koko olemassaoloaikansa tappiollinen mikkisoftalle?

Ei ihmekkään jos siellä nyt ruvetaan jo tuloksia innolla odottamaan :D
Noh, sonyllakin odotellaan vielä varmasti piiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän aikaa ennenkun pääsevät plussalle ps3:sen suhteen, jos pääsevät edes :)

137.5.2007 13:56

Lainaus:

Öö siis onko tämä ensimmäinen boxi ollut koko olemassaoloaikansa tappiollinen mikkisoftalle?

Ei ihmekkään jos siellä nyt ruvetaan jo tuloksia innolla odottamaan :D

Niinhän ne konsolit aina alussa ovat (paitsi wii) jotta hinta saataisiin kuluttajille sopivaksi.

147.5.2007 14:56

Lainaus:
Niinhän ne konsolit aina alussa ovat (paitsi wii) jotta hinta saataisiin kuluttajille sopivaksi.
niin mutta oikeastaan ihmettelinkin vain tätä lausetta:
Lainaus:
"Tulemme tekemään Xbox-tuotenimellä rahaa ensi vuonna ensimmäisen kerran, mikä on aika jännittävää."
Eli siis ilmeisesti myös tuo xbox1 on ollut tähän asti tappiollinen (tai ainakin vielä x-box360 ilmestymiseen saakka]. Se vähän ihmetytti kun käsittääkseni esim. ps2 on tehnyt jo aika pitkään voittoa..

157.5.2007 15:23

ahaa, joo. kappasvain :D microsoftin strategiana onkin varmasti ollut aggressiivinen markkinoille tuleminen, makso mitä makso. Sony kuitenkin hallitsi markkinoita jopa monopolimaisestikkin ps1:n aikoihin.

168.5.2007 19:10

Lainaus:
Kyllä se vaan melko iso summa on, jos katsoo esim. kolmen vuoden maksut (150€ - 220€). Ja kaikilla nuorilla/opiskelioilla ei ole säännöllisiä tuloja, joten kk-maksu voi olla kynnys. Olettaen tietysti, että boxi on saatu lahjaksi omaan opiskelusoluun :).
Silti nämä samat köyhät opiskelijat pelaavat WoW:ia, jonka kuukausi maksun maksamalla pelataan sitten vain sitä yhtä peliä. Livessä on sentään hieman muutakin.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien alueellinen palkinto AfterDawn Oy:lle Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien alueellinen palkinto AfterDawn Oy:lle (20. maaliskuuta, 2010 20:10)
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen Vuoden Nuori Yrittäjä 2010-palkinto luovutettiin oululaiselle AfterDawn Oy:n toimitusjohtaja Petteri Pyynylle Oulussa lauantaina 20.3 nuorten yrittäjien valtakunnallisessa ....
3 kommenttia
BREIN peittosi ShareConnectorin oikeudessa BREIN peittosi ShareConnectorin oikeudessa (20. maaliskuuta, 2010 13:17)
Hollannissa piratismia vastaan taisteleva BREIN on jälleen voittanut P2P-sivuston oikeudessa, kun ShareConnector-sivuston valitus se aiemmasta oikeustappiosta hylättiin. Osapuolet taistelivat ....
Myös Google korjasi Chromea Pwn2Own-kisan lähestyessä Myös Google korjasi Chromea Pwn2Own-kisan lähestyessä (20. maaliskuuta, 2010 11:40)
Ensi viikolla CanSecWest-tietoturvatapahtumassa järjestettävä Pwn2Own-kisa on saanut vuosi vuodelta enemmän huomiota, ja tällä kertaa selainvalmistajat eivät aio luovuttaa ilman taistelua. Viimeisimpänä ....
2 kommenttia
Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia (19. maaliskuuta, 2010 16:26)
Tiedostojenjakelua harrastavat tahot voivat aiheuttaa itsensä lisäksi ongelmia muillekin tahoille, ja Venäjällä tämän huomasivat iFolder.ru-tiedostonjakopalvelun pyörittäjät, joiden toiminnan ....
12 kommenttia
Joystiq: Kunnollinen USB-massamuistituki tulossa Xbox 360:lle Joystiq: Kunnollinen USB-massamuistituki tulossa Xbox 360:lle (19. maaliskuuta, 2010 11:22)
Microsoftin harrastama monopoli Xbox 360 -pelikonsolin tallennuslaitteiden osalta saattaa pian päättyä, sillä Joystiq-verkkojulkaisun saamien tietojen mukaan Microsoft sallisi tänä keväänä tavallisten ....
4 kommenttia

Viimeisimmät uutiskommentit

Uutisarkisto