Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

The Pirate Bayn ratsian tutkimukset saatu päätökseen

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3.4.2007 11:12 Kommentteja (16)

The Pirate Bayn ratsian tutkimukset saatu päätökseen Vaikka webhotelli PRQ ja maailman suurin BitTorrent-trakkeri The Pirate Bay olivat viime kesäisen ratsian suurimmat kärsijät, eivät ne olleet ainoat palvelut, jotka kärsivät taloudellisia menetyksiä palvelimien takavarikoinnin takia. Yhteensä PRQ:n tiloista vietiin 186 palvelinta, jotka kuuluivat niin yrityksille kuin yksityisille henkilöillekin. Operaatiossa mukana olleet poliisit ja jutun syyttäjät joutuivat tämän takia tutkinnan alle, mutta tuomari totesi että toimenpiteet olivat tilanteeseen nähden oikeutettuja ja mitään jatkotoimenpiteitä ei asiasta seurannut.

Ruotsin oikeusasiamies Mats Melin on tämän jälkeen tutkinut ratsiaa ja siihen liittyviä erikoisuuksia, mutta mitään varsinaisia epäkohtia ei ole löytynyt hallituksen tai poliisin osalta. IFPI:n, MPA:n ja Yhdysvaltain suurlähetystön kirjeet oikeusministeri Thomas Bodströmille ja oikeusministeriön valtiosihteeri Dan Eliassonille eivät aiheuttaneet mitään lakia rikkovia toimenpiteitä kummaltakaan henkilöltä. Eliasson vastasi saamaansa kirjeeseen ja ilmoitti selvästi ettei Ruotsin hallitus tai oikeusministeriö voi puuttua yksittäisen tapauksen käsittelyyn. Eliasson lupasi kuitenkin seurata tilanteen kehittymistä. Lobbausta ei kuitenkaan kiistetä, mutta tutkimukseen mukaan sillä ei ollut vaikutusta ratsiaan.

Pirate Bay -rikostutkinnassa syyttäjänä toimiva Håkan Roswall ja poliisia edustava Jim Keyzer toimivat omien sanojensa mukaan itsenäisesti, ilman painostusta miltään taholta. Oikeusasiamies kuitenkin toteaa että poliisi olisi voinut toimia nopeammin palauttaessaan palvelimia asiakkaille, jotka eivät olleet tekemisissä Pirate Bayn kanssa. Oikeusasiamies sanoo myös että palvelimien takavarikointi oli poliisille helpompi ratkaisu kuin verkkojohtojen irrottaminen palvelimista, sillä palvelimien tutkiminen poliisien tiloissa on nopeampaa kuin paikan päällä.

Ratsian puinti ei ole kuitenkaan vielä ohi, sillä ratsiasta saadun todistusaineiston tutkinta on vielä kesken. Varsinaisen tutkinnan loppumiselle ja mahdollisen oikeusjutun alkamiselle ei ole annettu mitään päivämäärää, mutta tällä hetkellä uumoillaan että tutkinnat saataisiin päätökseen loppukevään tai alkukesän aikana.

Lähteet:
NordicHardware
Digitoday

  Nelonen lähettää mobiili-TV -ohjelmia ilman tekijänoikeuskorvauksia BitTorrentin mediakauppa tarjoaa mainosrahoitteista sisältöä  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

16 kommenttia

RIVER2
Inactive

Jättäis ne pojat rauhaan.

#13.4.2007 11:32

No jes. No, jokaisella huvinsa..

#23.4.2007 11:49

Luulin, että poliisien työ on tutkia rikoksia. Noh, kaipa Ruotsin poliisinkin täytyy jotain tehdä jotta voivat väittää ansainneensa palkkansa.


We Get Signal!
low-bandwidth file-hosting service
http://fodica.ath.cx
-----------------------------------------------------
さよなら
Sayonara

#33.4.2007 11:57

Jokseenkin vakiota. Kun mediamafian käsikassarana toimiva valtio poliiseineen aiheuttaa mittavia vahinkoja sekä yrityksille, että yksityishenkilöille, "ratsiassa" joka on sekä toteutukseltaan, että kokonaisuutena täysi vitsi, ei tapahtumissa ole mitään väärää ja kaikki on ok. Kun taas yksityishenkilö jakaa kotikoneellaan muutamia tiedostoja on hän valtion vihollinen nro.1 ja aiheuttaa 100000000000$ tappiot sekunnissa. On se tuo korkeampi ajattelu sitten upeaa, itse en oikein edellä mainittua kaavaa ymmärrä, vaikka se nykyään vallalla oleva käytäntö onkin. Tunnustaudun siis tyhmäksi.

#43.4.2007 12:03

"Lobbausta ei kuitenkaan kiistetä, mutta tutkimukseen mukaan sillä ei ollut vaikutusta ratsiaan."

Kyllä ihan varmaan on vaikuttanut asiaan, sitä eivät voi kirkkain silmin sanoa että ei vaikuttanut....

#53.4.2007 12:05

Mä haluun sellasen mustan T-paidan missä on selässä iso The Pirate Bay:n logo! Valkosella painettuna. Ja tuo nimi pitää lukea siinä alhaalla =)

#63.4.2007 12:44

Voi oikeesti jättää piratebayn pojat rauhaan! Keskittyis mielummin muihin torrent sivuihin..

#73.4.2007 12:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RIVER2:
Jättäis ne pojat rauhaan.

Niinpä...

#83.4.2007 13:01

Eihän ne riko mitään ruottin lakeja noissa toimissaan?

#93.4.2007 13:08

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti atholn:
Voi oikeesti jättää piratebayn pojat rauhaan! Keskittyis mielummin muihin torrent sivuihin..

Jättäkää mininova rauhaan..

#103.4.2007 13:11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti atholn:
Voi oikeesti jättää piratebayn pojat rauhaan! Keskittyis mielummin muihin torrent sivuihin..
Miksi keskittyis mieluummin mihinkään muuhun hyvään trackeriin?

Tosiaan, poliisinhan pitäisi saada syytteet ja sakot, kun vei monelta yritykseltä/yksityiseltä nettihotellin.

#113.4.2007 15:42

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti atholn:
Voi oikeesti jättää piratebayn pojat rauhaan! Keskittyis mielummin muihin torrent sivuihin..

Jättäkää mininova rauhaan..
Ja Isohunt...

Noita kolmea tulee eniten käytettyä, heti Googlen jälkeen.

#123.4.2007 16:20

ja bitenova

#133.4.2007 16:22

Se on kummallista kun on palvelimista kyse, niin saadaan viedä naapureidenkin palvelimet. Tähän erittäin huono analogia automaailmasta.

Jos firman autoa on käyetty rikokseen, niin kyllä poliisin pitää koko kaudun varren kaikkien asuntojen ja yrityksien autot ottaa takavarikkoon tutkintaa varten. Voihan näissä muissa autoissa olla myös jotain rikokseen viittaavaan.

Ainoat ketkä todella kärsivät taas olivat sivulliset. Pirate Bay voi hyvin ja porskuttaa iloisesti eteenpäin.

#143.4.2007 16:23

Ja demonoid. Mutta aika turhaa tälläinen, vaikka itse leikkiin mukaan ryhdyinkin. Eli kiteytettynä kaikki hyvät trackerit pitää jättää rauhaan, koska ne jakelevat vain tiedostoja, joissa ei ole mitään laitonta (.torrent-filut) ja eiväthän ne ylläpitäjät mitään sinne lisää, vaan käyttäjät.

#153.4.2007 16:25

Ei muka ole painostettu tuon tutkinnan suhteen, mutta jotenkin jaksan yhä uskoa että koska keskivertovirkamies tietää näistä asioista yhtä paljon kuin vauva autoilusta, eivät ole ihan itse saaneet kipinää lähteä tuohon juttuun mukaan...hyvähän se on poliisinkin selitellä että "joo, vietiin tässä muidenkin kuin syytettyjen tavaraa, mutta kaveri oikeudessa sanoi et se on ihan ok eikä me jaksettu alkaa niitä paikan päällä näpertelee lässynlässynlässyn". Aika selkeää, että poliitikot ja valtion virkamiehet saavat tehdä mitä vaan, laki ei koske kuin meitä tavallisia pulliaisia.

#163.4.2007 17:10

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (3)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (15)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto