AfterDawn logo

Yle ei ollut kiinnostunut Sapporon teräväpiirtolähetyksistä

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
24 kommenttia

Suomessa teräväpiirtolähetykset ovat vielä harvinaisia, sillä niitä voi katsella vain rajoitetusti kaapeliverkon tai satelliitin kautta. Teräväpiirtotelevisioita on Suomessa jo kohtuullisen monessa kotitaloudessa, mutta niiden tärkein ominaisuus eli tarkempi kuva jää hyödyntämättä. HD DVD ja Blu-ray -soittimet ovat toistaiseksi harvinaisia, joten HDTV:n hyödyntäminen vaatii käytännössä Welhon HDTV-palvelun hankkimista, uuden sukupolven pelikonsolia tai tietokonetta.

Teräväpiirtolähetyksiä ovat monet toivoneet myös Suomessa lisää, mutta tällä hetkellä tilanne vaikuttaa heikolta. Canal Digital olisi halunnut välittää Sapporon MM-kisojen ohjelmaa teräväpiirtolähetyksinä myös Suomessa, mutta Yle ei ollut kiinnostunut asiasta. Canal Digital olisi välittänyt lähetyksiä satelliitin kautta samalla tavalla kuin se tekee Ruotsissa SVT:lle, jonka SVT HD -satelliittikanavan kautta näkyy päivittäin kaksi-kolme tuntia teräväpiirtolähetyksiä 720p resoluutiolla.

MM-kisojen aamulähetyksen ja iltakoosteen välillä on täyteohjelmaa, jossa kerrotaan muun muassa television kehityksestä Ruotsissa, tulevista HD-lähetyksistä ja verrataan tavallista televisiokuvaa teräväpiirtokuvaan. Yle on kuitenkin panostanut Sapporon MM-kisojen ohjelmaan internetin puolella, jossa onnistuu sekä kisojen seuraaminen suorana että koosteiden katselu suomalaisten urheilijoiden suorituksista.


Valtikka on nyt Ylellä, joka voisi vauhdittaa teräväpiirtolähetysten aloittamista Suomessa, mutta HDTV ei ainakaan tällä hetkellä ole Ylen prioriteettilistan kärkipäässä. Suomessa ei myöskään ole myynnissä kuin muutama digiboksi teräväpiirtotuella, koska Viestintävirasto ei ole päättänyt vielä miten teräväpiirto-ohjelmat tulisi lähettää.

Lähde:
ITviikko

24 KOMMENTTIA

arcanix1/24

Ei mikään yllätys kun YLEstä on kyse.

teppoI2/24

YLE kieltämättä kädetti koko digiaikaan siirtymisen. Saas nähdä onko Suomi viimeinen euroopan maa, joka siirtyy HD-lähetyksiin.

-Rex-3/24

Hieman meinasin pipo savuttaa kun tuosta ensimmäisen kerran kuulin. Millähän tavalla se olisi ollut yleltä pois kun kerrankin olisi huomioitu tv-luvan maksajia?

oxygenol4/24

Ylellä taas välähti kieltäytyä.
Miksi suomen kaikki yritykset koittavat hidastaa teknologian kulkua?
Sen takia, että annetaan vain vähän kerrallaan jotta saataisin kaikki rahat imettyä pois.

stillborn5/24

Jos YLE:llä ei ole varaa..veikkaan, etä seuraavaksi lupamaksuja korotetaan vedoten HD-tekniikan tuomiin lisäkustannuksiin?

Hanomag6/24

Ylen ja valtion touhuissa tuntuu olevan paljon petrattavaa...Typerä rynnitty digipäätös, jolla ehkä saadaan jotain säästöä tai sitten ei. Nyt sitten voikin keskittyä sitten mainostamaan omaa erinomaisuutta ja unohtaa tekniikan kehittymisen.

Wicerig7/24

ööh.. minkä takia ylen olisi pitänyt suostua? Kyllä tässä on ollut enemmän kyse Canal digitalin haluttomuudesta maksaa tuosta lähetyksestä. Ylenkö olisi mielestänne pitänyt maksaa kaupallisen yhtiön verkkoon uusi kanava, jolla tehdä bisnestä?

stillborn8/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Wicerig:
ööh.. minkä takia ylen olisi pitänyt suostua? Kyllä tässä on ollut enemmän kyse Canal digitalin haluttomuudesta maksaa tuosta lähetyksestä. Ylenkö olisi mielestänne pitänyt maksaa kaupallisen yhtiön verkkoon uusi kanava, jolla tehdä bisnestä?
ehkä asiakkaat olisivat pitäneet tätä hyvänä asiana..? Vaikka vain pienimuotoisena kokeiluna tjsp.

Wicerig9/24

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Wicerig:
ööh.. minkä takia ylen olisi pitänyt suostua? Kyllä tässä on ollut enemmän kyse Canal digitalin haluttomuudesta maksaa tuosta lähetyksestä. Ylenkö olisi mielestänne pitänyt maksaa kaupallisen yhtiön verkkoon uusi kanava, jolla tehdä bisnestä?
ehkä asiakkaat olisivat pitäneet tätä hyvänä asiana..? Vaikka vain pienimuotoisena kokeiluna tjsp.
Tottakai asiakkaat pitäisivät uudesta sisällöstä. Ylen tarkoitus ei kuitenkaan ole toimittaa kaupallisille toimijoille sisältöä. Suomessa on sen verran vähän noita satelliittiasiakkaita, että ainoa hyötyjä tässä olisi ollut Canal digital. He olisivat päässeet mainostamaan HD-kanaviaan ylen avustuksella. "Osta nyt Satelliitti paketti ja näet kisat teräväpiirtona".

stillborn10/24

mutta toisaalta en ole ikinä maksanut lupamaksujakaan niin en kauheasti asiasta valita :D Miksiköhän ne sitten Ruåtsissa moiseen touhuun lähti mukaan..?

Wicerig11/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
mutta toisaalta en ole ikinä maksanut lupamaksujakaan niin en kauheasti asiasta valita :D Miksiköhän ne sitten Ruåtsissa moiseen touhuun lähti mukaan..?
Ruotsissa nuo HDTV asiat ovat jo sen verran pitkällä, että tuo SVT HD kanava ollut jo entuudestaan. Ja käsittääkseni ruotsissa jakelu painottuu muutenkin enemmän kaapeli/satelliitti puoleen.
Yle olisi joutunut aloittamaan uuden kanavan. Ja kun muistetaan, että suomessa on rasitteena vielä nämä SD digiboxit, niin harva kuitenkaan sijoittaisi heti uuteen boxiin yhden ilmaisen HD-kanavan takia.

-Mercury-12/24

Ruotsissa SVT:llä on jo oma HD-kanava (sat+kaapeli). Helppo laittaa sisältöä omalle kanavalle. Yle olisi joutunut pistämään kanavan pystyyn ja hyödyn olisi saanut Canal Digital ja sen HD-asiakkaat. Miksi Ylen olisi pitänyt laittaa rahaa tähän?

Tekniikkahörhöt toki huutavat pää märkänä että täytyy saada sitä ja tätä mutta siinä vaan tahtoo realismi unohtua.

-Rex-13/24

Lainaus:

Miksi Ylen olisi pitänyt laittaa rahaa tähän?

Tekniikkahörhöt toki huutavat pää märkänä että täytyy saada sitä ja tätä mutta siinä vaan tahtoo realismi unohtua.

Vaikkapa sen vuoksi, että aika pirun moni tekniikkahörhö maksaa vuodessa yli 200€ suojelurahoja vain siitä syystä, että ei tarvitse kyttäillä ovisilmää joka välissä. Yle olisi tehnyt jotain positiivista julkisuuskuvalleen ja olisi tarjonnut kerrankin asiakkailleen jotain vastinetta (allekirjoittaneelle sitten radiomafian alkuvuosien). Itse en kyllä edes kyseisiä lajeja seuraa, joten kyse ei ole paatoksesta sen vuoksi. Enemmänkin siitä, että jostainhan se tällä perähikiälläkin olisi aloitettava ja hiihto yms tuntuu uppoavan kansaan aika hyvin, joten olisi loistavaa demota HD materiaalia. Ja kerroppa minullekkin mikä tekee siitä SD laatuisesta A-studiosta tai hallituksen kyselytunnista niin paljon hienompaa ohjelmaa, että siihen rahaa riittää, mutta ei siihen mistä aika moni kansalainen olisi oikeasti kiinnostunut? Itse en sitä ole vielä tähän ikään mennessä keksinyt.

*EDIT:typo*

mjk14/24

Ei todellakaan mikään yllätys kun ylestä on kysymys, sehän lobbasi oikein kunnolla tuota digiä. Osa euroopan maistahan menee suoraan hd:lle, entä meillä ? digi ja sitten 1-vuosi ja hd...eli nypitäänpä rahat pois.......

jussi9315/24

Mikä hitto tota yleä oikee vaivaa vai pitääkö tahalleen olla jäljessä ylen johto vaihtoon urpoja kaikki!

m7716/24

Mitä sitä suotta ylipäätään kiirehtiä hdtv:n kanssa. Jatketaan vaan nykyisillä digilähetyksillä mahdollisimman pitkään kun niiden vastaanottamiseen valtaosalla kansasta on vehkeet. Itsekin pidän hdtv:tä turhana vouhotuksena, kyllä tuo tämänhetkinen kuvanlaatu riittää vallan hyvin.

jarqua17/24

Jos en nyt vallan väärin muista niin muutama kuukausi taaksepäin joku YLE:n johtaja eräässä haastattelussa toi esille mahdollisuuden, että YLE lähtisi mukaan HDTV-tekniikkaan aikaisintaan vuonna 2010. Ja kun tietää kuinka nopeasti tekniikka kehittyy niin eiköhän silloin olla jo pahasti jälkijunassa.

-Mercury-18/24

Eikö muuten ole niin ettei Yle voi erikseen pyytää maksua sisällöstään, eli kaiken pitää olla saatavissa vapaasti? Esim. Sat-kortin jolla aukeaa Ylen kanavat saa ilmaiseksi jos asuu katveessa johon ei antenniverkko yllä. Joten menoja olisi tullut, tuloja ei niinkään.

Jos jo nyt Yle tekee tappiota niin mitenkä sitä nyt tähän olisi rahaa irronnut. Toki olen sitä mieltä että nykyinen tv-maksujärjestelmä pitäisi purkaa ja rahoitus järjestää suoraan valtion budjetista, tietyin ehdoin että vältetään ne ongelmat joilla sitä vastustetaan. Siten tullaankin siihen kysymykseen että mitä tällä rahalla on järkevää tehdä ja missä laajuudessa.

Julkisuuskuvasta olen samaa mieltä, pöhöttynyt organisaatio se on, täynnä politiikassa epäonnistuneita joille on kuitenkin suotu palkkiovirka ponnistuksista puolueen eteen.

Pekingin Olympialaiset olisi seuraava näytön paikka, ihan vaikka testimielessä heittää teräväpiirrot kehiin. Nykybokseilla kyllä katsotaan MPEG-2 pakattua SD-kuvaa vielä vuosia, mutta mikäänhän ei estä tuomasta lisätarjontaa eri muodoissa. Rahasta ja halusta se on kiinni. Luulisin että osaamista löytyy. Ja halukkaat hankkikoot tarvittavan laitteiston.

Hyvä on toki aina vaatia parempaa. Itsekin haluaisin kaikenlaista, tahtoo vaan nuo elämän realiteetit tehdä sen että asioita on laitettava tärkeysjärjestykseen.

myung19/24

Jahas. Jälleen yksi hyvä syy olla maksamatta TV-lupaa...kiitos YLEN herrat, kun jälleen todistitte päätökseni olleen oikea!

Juhls20/24

Niille jotka tälllä ylee haukkuvat: Ylellä ei ole mitään hd kamaa. Jo yhden käytettävän tv lähetys laitteiston vaihtaminen upo uusiin hd kamoihin tulisi maksamaan jopa monia satoja tuhansia euroja. Yle on muutenkin köyhä kanava koska ei saa mainos tuloja millä muut kanavat elää vaan se tienaa rahansa valtiolta ja tv lupa maksuista. Koska alle puolet tv:n katsojista maksavat tv-lupa maksunsa, ei ylellä ole yksin kertaisesti varaa investoida mihinkään tämmöisseehen.
Ylehän on sen avoimmesti sanonutkin että niillä ei ole varaa siirtyä viellä hd-aikaan. Ei ole ylen vika, vika on itseasiassa ihmisten jotka ei maksa tv-lupaa.

Marakus21/24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti m77:
Mitä sitä suotta ylipäätään kiirehtiä hdtv:n kanssa. Jatketaan vaan nykyisillä digilähetyksillä mahdollisimman pitkään kun niiden vastaanottamiseen valtaosalla kansasta on vehkeet. Itsekin pidän hdtv:tä turhana vouhotuksena, kyllä tuo tämänhetkinen kuvanlaatu riittää vallan hyvin.

HDTV sentään toisi parannusta siihen kuvanlaatuun(ei sillä että edes janoaisin sitä parannusta)... Ilman digiboxia kaapelin kautta on tähänkin asti tullut kuva ulos sen verran hyvällä laadulla että mitään eroa en ole huomannut tuttavien telkkareiden(digi) kuvanlaadussa omaan verratessa, tai no sen olen ainakin huomannut että 1000x varmempi tuo oma kaapeli on kuin antennidigivastaanotto, vai johtuuko se huonoista boxeista, mutta kyllä se kuvan "jäätyminen/pikselöityminen" näyttäisi olevan pikemminkin sääntö eikä poikkeus...

ainut miksi voisi harkita sen digiboxin hankintaa on nuo uudet kanavat, mutta kun katsoo niiden ohjelma tarjontaa, niin taidan jäädä mieluummin tietokoneen ääreen katsomaan newtorrentsin yms. "lähetyksiä" ;D

NUIJJA22/24

Canal Digital olisi halunnut välittää. D) Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Miksei CD-hommanut joltain muulta HDTV lähetyksiä ja arska selostamaan, vai onko yle ainut tv yhtiö sapporossa.
(Ja nuo hiidotkin voisi vallan hyvin siirtää maksu tv.lle.)

Yle->HDTV, jälkijunassa? noh josko kerrankin luvan maksajien ja vero euroilla panostettaisiin valmiiseen tekniikkaa. Kuten tuolla uutisessa mainitaan "HD DVD ja Blu-ray -soittimet", vai yksi laittaa tätä ja toinen toista ja kuluttajat ostavat kolme laitetta?

jani34723/24

Jos nyt ei sitä HD-kuvaa saada, niin saataisko edes siedettävää kuvaa ihan normaalista digilähetyksestä. Pelkkää puuroa, vaikka olisi mahdollsita lähettää parempaakin.

UfRgdoxgydTavd (vahvistamaton)24/24

YouÂ’re the one with the branis here. IÂ’m watching for your posts.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT