*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Saksalainen waretusoikeudenkäynti käynnistyi kahdella tunnustuksella

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 19.2.2007 07:18 Kommentteja (13)

Saksalainen waretusoikeudenkäynti käynnistyi kahdella tunnustuksella Saksalaisen FTPWelt.com-wareserverin ylläpitäjät ovat myöntäneet syyllisyytensä laittomien ohjelmien, pelien ja elokuvien tarjoamiseen. Kolmas epäilty, lakimies Bernhard Syndikus, sen sijaan kieltää syyllistyneensä mihinkään laittomaan.
Mühlhausenissa pidetty oikeudenkäynti on perua vuoden 2004 poliisiratsiasta, jolloin Syndikus sekä kaksi muuta syytettyä, veljekset Daniel ja Thomas R., pidätettiin. FTPWelt.comin kautta liikkui lähinnä piratoitua pornografista materiaalia. Poliisin mukaan syytetyt ehtivät tienata toiminnallaan noin miljoona euroa.

Syyttäjä vaatii syytettyjä korvaamaan Saksan tekijänoikeusrikkomuksia selvittävälle GVU:lle korvauksia 200 000 euroa. Lisäksi veljeksistä nuorempi, Daniel, saa tekosistaan 24 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, kun vanhempi veli Thomas selviää 18 kuukaudella. Mikäli syytetty lakimies tunnustaisi, saisi hän 12 kuukauden tuomion.

Syytetty lakimies, Syndikus, on kuitenkin sitä mieltä, että hänen osuutensa laittomuksiin on ollut mitätön ja tahaton. Hän tunnustaa varanneensa sivuston toimintaan käytetyn palvelimen, muttei tiennyt, mihin sitä käytetään.

Sivuston toimintaa pyöritettiin Karibialla sijaitsevalle Tortolan saarelle perustetun firman Internet Payment Systems Ltd. kautta. Karibialta rahat päätyivät pieneen saksalaiseen Breitungenin kylään. Syndikuksen epäillään hoitaneen yrityksen kirjanpidon ja rahanpesun.

Syyttäjä nosti syytteen myös 15 000 palvelun käyttäjää vastaan. Syyttäjän mukaan on ilmeistä, että palvelun käyttäjät tiesivät heidän ostamansa materiaalin olevan laitonta.

Tapauksen oikeuskäsittely jatkuu helmikuun 21. päivä.

Lähteet:
Heise.de
The Register

Edellinen Seuraava  

13 kommenttia

119.2.2007 7:23

Hetkinen, nosti syytteen 15 003 ihmistä vastaan? Noh, käyhän se niinkin.

219.2.2007 7:38

oikein mukavaa oikeudenkäyntiä. Voihan siinä mennä aikaa tovi jos toinen kuunnellessa kaikkien niiden 15 003 käyttäjän versiot tapauksesta. Tosin tämähän ei tule tapahtumaan.

319.2.2007 7:47

Lainaus:

Voihan siinä mennä aikaa tovi jos toinen kuunnellessa kaikkien niiden 15 003 käyttäjän versiot tapauksesta. Tosin tämähän ei tule tapahtumaan.
Ei todellakaan. Mediamafian vaateiden mukaisesti syyttäjä kertoo paljonko suojelurahoja tarvitsee maksaa ja sitten ip:ieden perusteella lähetetään laskut, näinhän se on mennyt tavallistenkin pulliaisten kohdalla. Positiivista uutisesta pitää hakea niin nyt sentään ollaan jo sillä sektorilla mistä pitäisikin laskuttaa. Eli voittoa tavoittelevat OIKEAT piraatit ja sitä tukeva ostajakunta.

419.2.2007 8:09

Tienasivat miljoonan, saivat 200 000€ sakot ja vähän ehdollista. Tuo on jo kannattava rikos. Ihmekkös tunnustivat. Tekivät ihan hyvän tilin ja ovat tämän jälkeen taas kunnollisia veronmaksajia.

519.2.2007 8:13

eiköhän nuo rahat ole jo tuhlattu :D

619.2.2007 10:10

No pojillahan on ollut kunnon piraattimeininkiä. Oikein Karibialla ja kaikkea. :D Sinällää ihan positiivista, että mediamafia on välillä löytänyt tykinruoakseen todellisia piraatteja. Ei tommoista kähmintää ja rahan nyhtämistä kaivata.

Lainaus:
syyttäjä kertoo paljonko suojelurahoja tarvitsee maksaa ja sitten ip:ieden perusteella lähetetään laskut
Tässähän tapauksessa todisteeksi saatettaisiin kai saada jotain vakuuttavempaakin kuin pelkät ip:t. Jos käyttäjät ovat siis palvelusta maksaneet, niin sitten heidät ehkä voidaan jäljittää tili/pankkikortti/miten-maksu-ikinä-onkaa-suoritettu -tietojen perusteella. Tietysti tuommoinen selvitys olisi työlästä, varsinkin kun on näin "ussiampi" syytetty, joten ehkä ne tyytyvät taas ip:hin.

719.2.2007 13:32

Oli oikee tuomio. Ihme kun pääsivät niin vähällä, tienasivathan ne sentään miljoonan sillä toiminnallaan.

819.2.2007 15:15

Tälläisen piratismin kitkennän ymmärrän ja hyväksyn täysin. Jos hommalla on tarkoitus tehdä rahaa niin se on rikos, silloin sanktioista on ihan turha itkeä kun jokainen tietää rikkovansa lakia.

Suomen uutta tekijänoikeuslakia taas en hyväksy lainkaan, se on pelkkää normaalien ihmisten vainoamista ja oikeuksien polkemista. Rangaistukset tai ainakin rangaistusvaatimukset ovat kohtuuttomia tekoon nähden, parhaimmillaan jostain omaan käyttöön latauksesta saa sellaiset velat kontolleen jota sitten maksaakin eläkkeeseen saakka. Jos varastaa kaupasta tulee pienet sakot ja jotain korvauksia joutuu ehkä maksamaan. Onko se ristiriidassa ja naurettavaa? Kyllä on.

En edes ole mikään nettilatailija, mutta vituttaa silti koska tämä ei ole oikein. Nythän on vaalit, niin ainakin oman sanan pääsee sanomaan noitavainoihin.

919.2.2007 19:33

Lainaus:
Syyttäjä vaatii syytettyjä korvaamaan Saksan tekijänoikeusrikkomuksia selvittävälle GVU:lle korvauksia 200 000
jep jep ja musan lataamiseta saa 10 miljoonan maksut + 100 vuotta siperiaa tässä näkee musa teolisuuden mahdin vs muu piratismi

1019.2.2007 20:35

Lainaus:
jep jep ja musan lataamiseta saa 10 miljoonan maksut + 100 vuotta siperiaa tässä näkee musa teolisuuden mahdin vs muu piratismi

Tämähän vaan opettaa nuoria tekemään kunnon rikoksia. Onhan se nähty jo, että mitä isompi rikos, sen pienemmät rangaistukset. Onko se rangaistus jos tienaat rikoksen tekemällä miljoona euroa ja maksat 200 000 sakkoja. Mielestäni se on pirun hyvä bisnes. Jos kokonaiskorvaussumma oli juuri tuo 200 000, niin 800 000 jaettuna näille kahdelle päätekijälle tekee mukavat 400 000 käteen.

"Tapa ihminen, olet murhaaja. Tapa miljoonia, olet valloittaja. Tapa kaikki ja olet Jumala." Jean Rostand
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.2.2007 @ 20:36

1119.2.2007 21:08

näin viime tammikuussa minulle operaatorit kommentoi netti noita vainosta tosin lähetin sen työ sähköposti osoitteella enkä omalla koti joten nyt sain vastauksen

emme anna tai julkaise poliisille \ teostolle IP tai muuta asiakkaan tietoja koska se mitä asiakas tekee netti liitimällä on hänen omalla vastulla me emme ole netti lapsen vahti tosin kaks-kuudesta ei kommentoinut asiaa lahetin sen 6 eri operaatorille

onhan se selvää että nopeat yli 1mb netti liitymaät on 99% pelaamis ja imutus käyttöön jos joku netti palvelun tarjooja rajoitaisi mihin saa mennä ja mihin EI saa mennä niin aika nopeesti porukka vaihtais liitymää

itellä welhon liitymä ja sielä ne sanoi että vain ja ainoastaan oikeus tapaus voi pakottaa heitä antamaan tietoja eteen päin ja sekin pitää olla mennä oikeuteen saakka ei pelkkä käsittely riitä niin no harvapa ottaisi liitymän josta teostolla katselu oikeus missä netti sivuilla käyt

1220.2.2007 11:25
kempo0
Inactive

vaihtaisitteko jo kuvaa. (jos ei muuten löydy nii googlen kuvahausta)

1321.2.2007 7:14

Miksi otsikkona on "waretusoikeudenkäynti" jos "Poliisin mukaan syytetyt ehtivät tienata toiminnallaan noin miljoona euroa." ?

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Ensi-iltaelokuvat kahdessa viikossa iTunesiin? Se voi tapahtua jo ensi vuonna Ensi-iltaelokuvat kahdessa viikossa iTunesiin? Se voi tapahtua jo ensi vuonna (19.8.2017 17:39)
Yhdysvaltalaiset elokuvastudiot ovat aloittaneet neuvottelut suurien digitaalisten elokuvavuokraamojen kanssa uutuuselokuvien tarjolle tuonnin nopeuttamiseksi. Ajatuksena on, että elokuvia voisi ....
2 kommenttia
Opas: Kovalevy täynnä? Vapauta tilaa helposti Opas: Kovalevy täynnä? Vapauta tilaa helposti (19.8.2017 12:15)
Tietokoneen tallennustila täynnä? Löydä oppaamme avulla mikä kovalevyltä vie eniten tilaa ja vapauta näin helposti ja ilmaiseksi lisää tilaa käyttöösi.
3 kommenttia
Uusi älypuhelinmerkki ei flopannutkaan – Puhelin tulee nyt saataville Uusi älypuhelinmerkki ei flopannutkaan – Puhelin tulee nyt saataville (18.8.2017 13:35)
Toukokuun lopulla ryminällä älypuhelinmarkkinoille yrittäneen Essentialin kompurointi kesän aikana on ollut hirvittävää katsottavaa, mutta yhtiö näyttää vihdoin saanen rivinsä kuntoon ja se ....
1 kommentti
Kiusallista nettideittaamista? Badoossa voi käydä videopuheluita Kiusallista nettideittaamista? Badoossa voi käydä videopuheluita (18.8.2017 12:57)
Aikoinaan kyseenalaisilla keinoilla käyttäjiä Facebookista kahminut deittipalvelu Badoo on lisännyt sovellukseensa mahdollisuuden käydä videopuheluita "mätsien" kesken. Ajatuksena on, että ....
iPhone 5s:n tietoturvasuorittimen salausavaimet paljastui – tutkijat pääsevät koodiin käsiksi iPhone 5s:n tietoturvasuorittimen salausavaimet paljastui – tutkijat pääsevät koodiin käsiksi (18.8.2017 11:40)
Nimimerkkiä xerub käyttävä hakkeri väittää selvittäneensä iPhone 5s -älypuhelimen Secure Enclave -tietoturvapiirin firmwaren salausavaimen. Secure Enclave -piiri on osa älypuhelimen A7-järjestelmäpiiriä ....

Uutisarkisto