Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Kanadalaiset P2P-käyttäjät saavat sähköpostia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19.2.2007 12:43 Kommentteja (5)

Kanadalaiset P2P-käyttäjät saavat sähköpostia Viihde- ja ohjelmistoalojen edustajat ovat käyttäneet jo pidemmän aikaa sähköpostia yhtenä keinona kertoa käyttäjälle että hän lataa tai jakaa tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Sähköpostin lähettäminen tiettyyn IP-osoitteeseen ei kuitenkaan onnistu suoraan, joten tekijänoikeuksien puolustajat tarvitsevat apua internet-operaattoreilta, että nämä ohjaavat mahdolliset sähköpostit oikeaan osoitteeseen. Kaikki internet-operaattorit eivät kuitenkaan tee tätä, joko siitä syystä että siinä on liikaa työtä tai paikallinen lainsäädäntö ei vaadi kyseistä toimenpidettä. Osa internet-operaattoreista ohjaa vain saman valtion sisäpuolelta tulleita ilmoituksia käyttäjille.

Kanadassa kolme suurta internet-operaattoria Rogers, Bell ja Telus jakavat vapaaehtoisesti tekijänoikeuksien omistajien ilmoituksia eteenpäin asiakkailleen. Telus ohjaa asiakkailleen noin 4 000 sähköpostia joka kuukausi. Yhteensä kanadalaiset käyttäjät saavat tuhansia ilmoituksia joka kuussa ja suurin osa niistä tulee Yhdysvalloista. BSA lähetti yksistään yli 60 000 ilmoitusta viime vuonna kanadalaisille. "Kanadan tekijänoikeuslaki on epäselvä sen suhteen onko tekijänoikeudella suojatun materiaalin lataaminen ja lähettäminen laitonta. Tämän takia internet-piratismin hillitsemin Kanadassa on hankalaa" totesin BSA:n varajohtaja Neil MacBride. MacBride sanoo myös että sähköpostin lähettämisellä on ollut selvä vaikutus piratismin suosion laskuun Kanadassa.

Stephen Harrington on yksi näistä kanadalaisista, joka on saanut sähköpostia P2P-ohjelmien käytöstä. Hän latasi BitTorrentin avulla pelin viime vuonna, jota hän pelasi muutaman päivän ystäviensä kera ja tämän jälkeen osti sitten pelin kaupasta. Harrington oli huolissaan siitä oliko hänen internet-operaattorinsa luovuttanut hänestä jotain tietoja alkuperäisen sähköpostin lähettäneelle taholle. Internet-operaattorit eivät kuitenkaan saa luovuttaa käyttäjän tietoja, joten viestin tarkoitus on vain pelotella käyttäjiä, sillä ainuttakaan oikeustapausta ei ole ilmoituksista huolimatta nostettu. Harringtonin kohdalla pelottelu tehosi, sillä hän ei ole ladannut mitään P2P-verkoista viestin saamisen jälkeen.

Lähde:
CBC News

  Macrovisionin pomo vastasi Jobsin DRM-kirjeeseen 3x DVD-ROM tuo vetoapua HD DVD:lle  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

5 kommenttia

Lainaus:
Internet-operaattorit eivät kuitenkaan saa luovuttaa käyttäjän tietoja
Niin mitenkäs täällä Suomessa sitten? Kun ei ole tullut luettua operaattorin sopimusta niin tarkalleen, mutta muistaakseni siellä lukee, että "operaattori ei saa luovuttaa käyttäjän tietoja kolmannelle osapuolelle".
Vissiin se sitten on käräjäoikeuden luvalla kumottavissa, vaikkei asiakas siitä saakkaan tietää.

#119.2.2007 12:52

Lainaus:
Vissiin se sitten on käräjäoikeuden luvalla kumottavissa, vaikkei asiakas siitä saakkaan tietää.
Likaista toimintaa, sanoisinpa jopa että likaista toimintaa on, juu-u !

#219.2.2007 14:41

Aina vaan isojen rahojen käärijät keksivät uusia pelottelukeinoja pienten ihmisten kiusaksi ja päänvaivaksi. Piratismin kitkeminen aika lailla tuntuu olevan samaa, ellei pahempaa tasoa kuin ilmastonmuutostaistelut. Päättäjät valittaa ja kansan on tehtävä kaikki kun joku muu toisaalla käärii rahat taskuunsa. Yksissä tuumin waretetaan viimeiseen mieheen/naiseen, laitonta tai ei.

#319.2.2007 15:04

Täytynee kanukkien laittaa spammifiltterit suodattamaan kaikki RIAA, IIPA ja MPAA -sanat sisältävät viestit pois. ;P

Mutta siis ihan älytöntä tuommoisia uhkauksia lähetellä, varsinkaan jos Kanadan laki ei tosiaan waretusta suoraan kiellä. Toivottavasti siellä ihmiset tiedostavat, etteivät ne pysty uhkauksiaan toteuttamaan ja jättävät nuo viestit omaan arvoonsa.

#419.2.2007 17:01

Lainaus:
joten viestin tarkoitus on vain pelotella käyttäjiä, sillä ainuttakaan oikeustapausta ei ole ilmoituksista huolimatta nostettu
joo toihan tehoo sitten kaikiin yli 12v

Stephen Harrington itelläkin ollut kymmeniä pelejä jotka olen poistanut hetken päästä kun se olikin surkea tai muuten vaan huono peli joo onhan noita Demoja mutta ne on yleesä tosi karsituilla ominaisuuksilla auto pelissä saa ajaa yhellä radalla yhellä autolla tai FPS pelissä saa yhen kartan ja kaks asetta ym jotain tohon suuntaan että pelin kansi tekstistäkin saat ennemmän irti kuin ite peli demosta

leffa teattereiden pitäis olla enemmän suuttunut piratismista kuin teoston ym järjestön koska ainakin mun tuttava piirissä uutuus leffa heti julkaisusta netistä sitten kun se ilmestyy kaupoihin myynti DVD niin ostan sen ja B luokan leffat ostan sitten ale korista 9,90€ hintaisena eli teosto ym leffa firmat saavat ainakin mun rahat mutta leffa teatterit jää ilman mun rahaa

#519.2.2007 18:53

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (1)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (2)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (12)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto