AfterDawn logo

Warnerin musiikki mukaan Last.fm:ään

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
4 kommenttia

Maailman neljänneksi suurin levy-yhtiö Warner antaa koko musiikkivalikoimansa kuunneltavaksi suositun Last.fm-palvelun kautta. Kyseessä on Last.fm:n ensimmäinen suuren levy-yhtiön kanssa solmittu sopimus.

Warnerin musiikki tulee Last.fm:ään mukaan ensi viikon aikana, ja ensimmäisenä siitä pääsevät osallisiksi yhdysvaltalaiset käyttäjät. Euroopassakin sopimuksen annista päästään nauttimaan lähiviikkoina. Last.fm:n perustajat kertovat käyneensä neuvotteluja myös kaikkien muiden kolmen suuren levy-yhtiön kanssa.

Warnerin listoilla on tunnetuista artisteista mm. Eric Clapton, Metallica, Depeche Mode, Madonna ja Red Hot Chili Peppers.

Last.fm -sivustolla käy kuukausittain yli 15 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Palvelu kerää käyttäjän suostumuksella tietoa kuuntelutottumuksista ja suosittelee sitten uusia artisteja, jotka käyttäjää voisi mahdollisesti kiinnostaa. Palvelussa on vahvasti mukana myös yhteisöllisyys, ja samanlaisesta musiikista pitäviä pyritään saattamaan yhteen.


Sivustolla on myös ilmainen nettiradio, joka niin ikään toistaa omien mieltymysten mukaista musiikkia. Ylen mukaan vuonna 2002 aloittaneella Last.fm:llä on eniten käyttäjiä Yhdysvalloissa, Britanniassa, Japanissa, Saksassa, Puolassa, Brasiliassa, Turkissa ja Suomessa. Viime viikolla kuollut Kirill "Kirka" Babitzin pomppasi Last.fm:n eniten suosiotaan kasvattaneiden artistien listalla toiseksi.

Lähteet:
Yle
Reuters

4 KOMMENTTIA

Fidelaar1/4

Hämmentäviä uutisia isojen yhtiöiden taholta nykyään... jokohan kyllästyivät kala kuivalla maalla tai verkossa sätkimiseen...

vaistokas2/4

Johan nyt. Yllättävän fiksu veto Warnerilta.

Straitor3/4

Outoa kuulla näitä hyviäkin uutisia vaihteeksi.

Dylo4/4

hmm... kai tuo joillekkin on hyvä uutinen.. ei tuo levyhtiö juurikaan mitään hyvää musiikkia edusta (soundtrackit eriasia) :o, tuleepahan vaan enemmän klikattua nextiä ja never played this again nappuloita :/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT