AfterDawn logo

Hollantilaisille bottiverkon ylläpitäjille kahden vuoden tuomio

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
19 kommenttia

Hollantilainen tuomioistuin on tuominnut kaksi hakkeria, jotka ehtivät kaapata miljoonien tietokoneiden hallinnan ja käyttää kaapattuja koneita verkossa tehtyihin rikoksiin. Pääsyytetty tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen ja hänen apurinsa puoleksitoista vuodeksi. Molempien miesten kohdalla vankeustuomiot vastaavat aikaa, jonka he ovat jo istuneet tutkintavankeudessa, joten he ovat jo tuomionsa kärsineet. Miehet siis vapautettiin, ja he ovat nyt kotitarkkailuissa.

Vankilatuomioiden lisäksi päätekijälle langetettiin 9 000 euron sakot, kun vähäosaisempi tekijä sai 4 000 euron sakot. Hollantilaisen oikeuskäytännön mukaisesti hakkereiden henkilöllisyyttä ei paljastettu.


Oikeusistuin katsoi 20-vuotiaan pääsyytetyn suunnitelleen Toxbotin sekä lisäksi toisen troijalaisen, Wayphiserin. Miehen 28-vuotias apuri taas avusti troijalaisen levittämisessä sekä botnetin ylläpidossa. Molemmat epäillyt pidätettiin lokakuussa 2005.

Oikeus totesi miesten syyllistyneen toissa vuonna troijalaisen Toxbotin avulla tapahtuneisiin kaappauksiin, joilla miehet saivat hallintaansa miljoonia tietokoneita. Miehet käyttivät kaappaamiansa koneita botnet-verkostossa luottokorttien ja muun luottamuksellisen tiedon hankkimiseen. Lisäksi miehet kiristivät verkossa toimivia yrityksiä uhkailemalla sivustojen alasajoilla.


Miesten keräämissä tiedoissa oli mm. eBay- ja PayPal-tilien tietoja. Hankkimillaan varoilla miehet ostivat PlayStation-pelejä, iPodeja, kaiuttimia, grafiikkakortin sekä kameran, syyttäjä luetteli.

Kyseessä oli News.comin mukaan Hollannin ensimmäinen tuomio laajassa verkkorikoksessa. Syyttäjän edustaja Hans Mos kertoi, ettei virasto ole tyytymätön oikeuden päätökseen.

Tapauksen käsittely jatkuu vielä, sillä tapauksessa on muitakin epäiltyjä.

Lähde:
CNET News.com

19 KOMMENTTIA

-Rex-1/19

On jo sen verran härskiä tuo touhu, että oikea tuomio oli. Ei ainakaan vähemmällä olisi tarvinnut päästä.

ramu20002/19

jenkeissä olis varmaan tullut elinkautinen.
Olisivat voineet sentää korottaa sakkojen rahallista määrää. Toi 9000e tuntuu kohtuuttoman pieneltä miljoonien koneiden kaappamiselta ja vahinkokustannukset varmaan nousseet ainakin 100 000e. Voisivat ohjata miehen johonkin yritykseen tekemään töitä, hänenlaisista on pulaa:)!

LaLLi803/19

Liian helpolla pääsivät. Sakkoa 100 000€ ja 10 vuoden tietokoneen käyttökielto. Tietokoneen käytöstä rapsahtaisi vuoden/parin tuomio automaattisesti.

TheLucky4/19

En ole yhtään yllättynyt uutisesta, kaikialla maailmassa menee aina jokin pieleen

vaistokas5/19

Älkää säikytelkö ihmisiä! Ensimmäisenä silmiini osui vain tuo uutisen kuva ja teksti "kahden vuoden tuomio". Kun käytätte tuota samaa kuvaa kaikissa waretusuutisissa, niin säikähdin heti, että joku raukka kulttuurinjakaja on taas joutunut vainon uhriksi. Onneksi sitten otsikon uudelleen lukemalla tajusin asian todellisin laidan. ;D

Kyllä vaan olisivat saaneet antaa tyypeille ankarammalla kädellä tuomiota.

Ankle6/19

Lainaus:
Älkää säikytelkö ihmisiä! Ensimmäisenä silmiini osui vain tuo uutisen kuva ja teksti "kahden vuoden tuomio". Kun käytätte tuota samaa kuvaa kaikissa waretusuutisissa, niin säikähdin heti, että joku raukka kulttuurinjakaja on taas joutunut vainon uhriksi. Onneksi sitten otsikon uudelleen lukemalla tajusin asian todellisin laidan. ;D
=) Joo, tuo kuva ei ole "aivan paras" tähän uutiseen, ei vain ollut arkistoissa oikein mitään parempaakaan tähän hätään. Toivottavasti ei kukaan kovin pahasti traumatisoidu tutun piraatin näkemisestä tässä jutussa.

Attin7/19

Lainaus:
Hankkimillaan varoilla miehet ostivat PlayStation-pelejä, iPodeja, kaiuttimia, grafiikkakortin sekä kameran, syyttäjä luetteli.
HAR HAR HAR !

Nyt repesin :D

h1r2ls8/19

Pisti naurattamaan nuo korvaus vaatimukset kun ensin luin tuon uutisen jossa kerrottiin 16 vuotiaasta pojasta, jonka siskokin(joka ei ollut "pääsyyllinen") sain yli
30 000 dollaria maksuja kun ei tullut oikeuteen pienen musiikin latailun seurauksena.

Bladekill9/19

No voi jumalauta.
Tässä on hyvä esimerkki oikeista rikollisista, jotka ovat toiminnallaan vaikuttaneet negatiivisesti miljooniin ihmisiin ja mikä on rangaistus? Pari hassua vuotta vankeudessa ja pikkusakot. Warettamisestakin olisi saanut monta kertaa kovemman paukun.(ainakin jenkeissä :P)

Sebu9210/19

Jep, tuo on ihan helvetin typerä tuomio. Mielestäni noin 10 kertaa molempia, sakkoa ja vankeutta olisivat ajaneet asian. Jos vertaa vaikka waretuksesta tuleviin korvauksiin.

Gagadu11/19

On se niin väärin tuommoinen vainoaminen.

Kyllä pitää saada kokeilla käytännössä,kehittelemiään ohjelmia.

Isot herrat tekee paljon suurempia rikoksia,kuten Eniron sähköyhtiö valloissa.

Harrastuksille pitää taata mahdollisuus kehittyä,ilman tuomion pelkoa siitä hyötyy kaikki.

Alcareru12/19

[qutoe]Vankilatuomioiden lisäksi päätekijälle langetettiin 9 000 euron sakot, kun vähäosaisempi tekijä sai 4 000 euron sakot. Hollantilaisen oikeuskäytännön mukaisesti hakkereiden henkilöllisyyttä ei paljastettu.[/quote]
Eli siis linnaa pikkusen ja 13000e sakkoja.

[qutoe]Miesten keräämissä tiedoissa oli mm. eBay- ja PayPal-tilien tietoja. Hankkimillaan varoilla miehet ostivat PlayStation-pelejä, iPodeja, kaiuttimia, grafiikkakortin sekä kameran, syyttäjä luetteli. [/quote]Hmm... pelit varmaankin joitain satoja... sanotaan maks 500-1000 eli n. 750e

+ iPodeja riippuen montako ostivat ja minkä laisia.. 1000e varmaan maks.

+ kaiuttiemia... aika paha arvioda mitään on voinu maksaa muutamista sadoista useissiin tuhansiin, jopa viisi numeroisiinkin lukuihin voidaan päästä... jos kuitenkin ostokset tälläkin saralla ovat samaa luokkaa, kuin muutenkin näyttää olevan, niin siis varmaan alle 1000e jutusta kyse.

+ grafiikkakortti joitain satoja heitetään, että 500e

+ kamera varmaankin joitain satoja myös. Heitetään siihenkin, että 500e.

Yht: 750 + 1000 + 1000 + 500 + 500 = 3750e.
Arviossa virhemarginaali on noin -x.xxxe / + xx.xxxe. Jos se nyt kuitenkin olis suurin piirtein sinne päin, niin en ymmärrä miksi heille olisi tuon kovempia tuomioita pitänyt antaa (niin, kuin ainakin joku kommentoi). Ei tarvi mennä minkään USA:n mallin mukaan, että sähkötuoliin kaikki jotka pieree julkisesti..

kiiveri13/19

Noh kaipa sitten aletaan rakentamaan bottiverkkoja ja hyökätään to-mafiaa vastaan näillä keinoin, tuosta kun näyttäisi saavan vähemmän sakkoja kuin waretuksesta. Halvemmaksi tulee tehdä isompia rikoksia kuin latailla kulttuuria. Tuo on kyllä jännä, että ovat ns etukäteen istuneet tuomionsa. Olisivat kuitenkin enemmän ansainneet.

btw. Alcareru tuo lainus tehdään näin [quote]tekstiä[/.quote] ilman tuota pistettä tietenkin :)

bchief14/19

Lainaus:
HAR HAR HAR !

Nyt repesin :D
samoin! HAR HAR HAR!!

ihme kun ei maksullisiin naisiin käyttäneet.. olis saanu vähä paremman kokemuksen kuin kuvia katsellessa.. tai mistä sitä tietää... eihän kaikki edes tule esiin.. kuin vasta 10 vuoden päästä.. :D

LameX15/19

Aivan, eikös tälläset tyypit kuuluis passittaa töihin sellasiin paikkoihin, jossa tälläsii jätkii tarvitaan. Samalla tekis yhteiskunnalla palveluksen.

Kaaro16/19

Alcareru, voisit vaikka lisätä laskuihin atk-liikkeiden veloituksen, kun he poistavat troijalaiset miljoonista koneista.

NahQ17/19

Kyllä aika pieneltä tuntu nuo sakot kun vertaa vaikkapa waretuksesta tulleita monen kymmenen tuhannen euron kokoisia sakkoja :/

Seseseko18/19

Liian helpolla?! Olkaa itse kaksi tai 1 1/2 vuotta vankilassa, ja tulkaa sitten kertomaan miten helppoa se oli!

Eugent19/19

Hakkeri? Nämä tekivät rikoksia, he ovat oikeaoppisesti Krakkereita, ei hakkereita

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT