*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

16-vuotias poika haastaa RIAA:n

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 1.2.2007 09:07 Kommentteja (49)

16-vuotias poika haastaa RIAA:n New Yorkissa asuva 16-vuotias Robert Santangelo on syytettynä tekijänoikeusrikkomuksista, joiden tekohetkellä hän oli 11-vuotias. Syytettynä oli alun perin hänen äitinsä Patti Santangelo, mutta oikeusjuttu häntä vastaan kaatui, jonka jälkeen levy-yhtiöt haastoivat Robertin ja tämän sisaren Michelle Santangelon oikeuteen. Michelle sai jo maksettavakseen 30 750 dollarin korvaussumman, koska hän ei saapunut oikeuteen puolustamaan itseään.
Robert ja hänen asianajajansa Jordan Glass aikovat kuitenkin taistella tosissaan. Yhdessä he julkaisivat 32-kohtaisen listan, jossa puolustetaan sekä Robertin syyttömyyttä että kyseenalaistetaan RIAA:n toimet. Listan mukaan oikeudenkäynti aiheuttaa vahinko Robertin maineelle ja haittaa hänen koulunkäyntiään. Robert ei myöskään ole lähettänyt musiikkia kenellekään, ainoastaan ladannut sitä ja ladatut kappaleet löytyvät myös CD-levyiltä, jotka hänen siskonsa on ostanut kaupasta. Listan mukaan mahdolliset rikokset ovat jo vanhentuneita ja tavalliselle käyttäjälle ei koskaan kerrottu tarpeeksi selkeästi että tekijänoikeudella suojatun musiikin lataaminen ilman lupaa on rikos.

Robertin mielestä levy-yhtiöt ovat muodostaneet kartellin, jonka olemassaolo rikkoo kartellilakia. Tämän todisteena on RIAA, joka ajaa näiden levy-yhtiöiden etua ja on samalla kiristykseen verrattavissa olevalla toiminnallaan ottanut rahaa tuhansilta ihmisiltä Yhdysvalloissa.

RIAA on vastannut näihin syytöksiin sanomalla että levy-yhtiöt ja tavalliset ihmiset kärsivät suuresti piratismista. "Piratismin aiheuttamien tappioiden takia tuhannet ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa. Meidän täytyy puolustaa oikeuksiamme. Mikään syytös joka meitä vastaan kohdistetaan ei muuta tätä faktaa".

Lähteet:
Top Tech News
The Inquirer

Edellinen Seuraava  

49 kommenttia

11.2.2007 9:19

good job :) vieläkö voittas ton niin jes!

21.2.2007 9:34

Aika erikoinen tapaus, maksaa sakkoa kun ei tullut puollustamaan itseään (ja muutenkin oli erikoinen tapaus :S.) Toivon että syytteet hylätään :)

31.2.2007 9:45

Siinä on pojalla oikea asenne. Toivon mukaan käy paremmin oikeudessa kuin siskolle.

Miksi en ole ikinä kuullut näistä tuhansista ihmisistä jotka ovat menettäneet työpaikkansa piratismin takia. Yleensä jo 80 henkilön työpaikan menetys pääsee julkisuuteen niin miksei sitten ole mitään puhetta ollut noista tuhansista ja kyllä muutenkin tuolla mafialla näyttäisi rahaa olevan yli tarpeiden.

41.2.2007 9:54

JEES !

Go Go Go !!!

Siitä jos rapsahtais muutaman 100k:n dollarin sakot RIAA:lle ni ois ihan mukava :P

Ja toivottavasti valamiehistö ei vaan ole lahjottu >:(

51.2.2007 9:58
tommito
Inactive

Amerikkalaiset...
Kyllä on parhaimmat oikeusjutut amerikassa.

61.2.2007 10:12

Voita poika voita!

71.2.2007 10:15

Jos usemmatkin uskaltaisivat laittaa kampoihin riaa:lle niin ehkä ne oikeustoimet rajoittuisivat riaan:n puolelta.

81.2.2007 10:20
Dezliur
Inactive

Toivotaan toivotaan..

91.2.2007 10:40

Lainaus:

Miksi en ole ikinä kuullut näistä tuhansista ihmisistä jotka ovat menettäneet työpaikkansa piratismin takia. Yleensä jo 80 henkilön työpaikan menetys pääsee julkisuuteen niin miksei sitten ole mitään puhetta ollut noista tuhansista ja kyllä muutenkin tuolla mafialla näyttäisi rahaa olevan yli tarpeiden.
Juuri tätä olen pohtinut itsekkin. Eipä ole uutisoitu aiheesta ja voisi myöskin kysyä miksi sitten esim. näyttelijöille maksetaan suunnattomia palkkioita jos kerran vaihtoehtoisesti pitää potkia muita pois? Hieman järkeä palkkaoihin niin kaikille riittäisi työtä. Itse aikanaan paljon näytelleenä voin todeta, että jo pienistä teattereista löytyy yhtä lahjakkaita näyttelijöitä kuin hollywoodin tusinatähdet, suorituksen osalta heitä erottaa vain se muutama sata miljoonaa dollaria.

Ja entäs sitten vaikka irtisanomiset olisivat tottakin? Kuten sanottua, en vieläkään ymmärrä millä ihmeen tapaa mediamafian asema olisi kuin kuninkaallisella eli laissa määriteltävä automaatio? Eipäs Saarelat kumppaneineen ole haastamassa Kiinaa oikeuteen kun se vie tuhansilta suomalaisilta työpaikat. Siinä ollaan joko hiljaa, höpötellään fraaseja globalisaatiosta tai nostellaan käsiä ilmaan. Mutta antaapa olla kun tulee toinen aihe ja mediamafia keksii, että kappas, tässä on gramexin pippaloiden jälkeisessä krapulassa piirrettyjä käppyröitä ja hatusta vedettyjä lukuja, näiden täytyy olla piraattien aiheuttamia tappioita, rosvousmalleja ja niistä täytyy johtua tämä kaamea päänsärky = automaattisesti säädetään laki, jossa jo syntymättömille lapsillekkin määrätään hyvitysmaksuja siitä, että he saattavat kuulla mamin masussa radiosta soivaa soittolistarenkutusta. Ja näin maailma on taas piirun verran parempi paikka elää.

101.2.2007 10:59

Lainaus:
"Piratismin aiheuttamien tappioiden takia tuhannet ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa. Meidän täytyy puolustaa oikeuksiamme. Mikään syytös joka meitä vastaan kohdistetaan ei muuta tätä faktaa".
Kuinkakohan monen elämän RIAA on tuhonnut ja kuinka monen ollaan vielä tuhoamassa. Tässä taas nähdään kuinka 16-vuotias poika puollustaa oikeuksiaan tollasia jätti pellejä vastaan. Toivottavasti voittaa ja saa useamman miljardin korvauksen (josta pari dolsuu vois laittaa vaikka sealand hankkeeseen :D )

111.2.2007 11:19

Jos 11V kolupoika on vienyt amerikkalaisilta tuhansia työpaikkoja kuuntelemalla musiikkia, niin kyllä ne niin tumpeloita on ollutkin, että on saanut viedäkkin.

Ja rikoshan oli, että muksu oli kuunellut musiikkia. Mikähän tässä keississä on se RIAAn oikeus, jota RIAAn täytyy puolustaa. RIAAn oikeus lasten viikkorahaan.

Varkaus on ja pitää olla rangaistava, mutta lapsen musiikinkuuntelu on melko pieni rikos. Ja muksu olisi päässyt todennäköisesti vähemmällä, jos olisi pöllinyt musiikin kaupasta CD levyinä.

Itse alan, jo pohtimaan onko ettisesti väärin ostaa mediakartellejen viihde tuotteita ja tukea tämän kaltaista toimintaa.

121.2.2007 11:24

Omassa mielessäni äskeinen kirjoittaja on oikeassa.

131.2.2007 11:38

Lainaus:

Itse alan, jo pohtimaan onko ettisesti väärin ostaa mediakartellejen viihde tuotteita ja tukea tämän kaltaista toimintaa.
Itse pohdin samaa noin pari vuotta sitten. Lopputuloksen voi lienee jokainen päätellä kirjoituksistani. Ennen kuin tämä pelleily saavutti nykyiset mittasuhteensa tuli investoitua yli 1000 alkuperäislevyä ja samanmoinen määrä elokuvia. Nykyisin ei kauppa käy.

141.2.2007 11:54

Lainaus:
Itse alan, jo pohtimaan onko ettisesti väärin ostaa mediakartellejen viihde tuotteita ja tukea tämän kaltaista toimintaa.
Et ole ainut. Itselläni vaakakupissa alkaa painamaa nämä järjettömät mediamafian tempaukset. Voin myös sanoa että pari Bowien levyä (vaikka hyvä artisti on) on jäänyt ostamatta koska levyssä koreilee BMG ja "copy controlled"

151.2.2007 11:58

Joopa joo, hyvä vaan että uskalletaan kampoihin pistää...
Sama itsellä, ei oikeastaan levy-yhtiön takia mutta lähinnä tuon copy controlled -tekstin takia on joitain levyjä jäänyt ostamatta, ihan periaatteen vuoksi.

161.2.2007 12:07

Pojot pojalle toivottavasti pärjää...

171.2.2007 12:22

Alkaa oikeesti pelottaan että koska tää homma on samanlaista täällä Suomessa :S.

181.2.2007 12:28
seppo16
Inactive

Aziaa!

191.2.2007 13:26
tommito
Inactive

RIAA salamurhaa ton pojan, se on varmaa =D

201.2.2007 13:36
Dezliur
Inactive

Soittakaa nyt joku äkkiä Jack Bauerille.

211.2.2007 13:53

Lainaus:
"Piratismin aiheuttamien tappioiden takia tuhannet ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa. Meidän täytyy puolustaa oikeuksiamme. Mikään syytös joka meitä vastaan kohdistetaan ei muuta tätä faktaa".

LOL!

221.2.2007 14:10

Juuh, kaikki henkiset kärsmimykset mukaan ja kauheita korvauksia vaatimaan. saisivatpa kerrankin ansionsa mukaan noi riaan pojat =)

231.2.2007 14:18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti akisal:
Itse alan, jo pohtimaan onko ettisesti väärin ostaa mediakartellejen viihde tuotteita ja tukea tämän kaltaista toimintaa.

Tuota on monet pohtinut, kuten ylempänä lukeekin :) ja kaikki jotka tietävät näistä tapauksista ovat varmasti päätyneet boikottiin. Tuota toivon mukaan alkaisi monet tekemään, niin kauan kuin nuo ko kartellit ovat noin suuressa vallassa ja jatkavat tällaista toimintaa ihmisten pitäisi boikotoida näitä yrityksiä vastaan. Jokainen joka boikotoi on yhtäkuin vähemmän rahaa to-mafialle. Tarpeeksi moni ja tarpeeksi kauan kun boikotoi niin alkavat ehkä nämäkin ajattelemaan kuluttajan kannalta.

241.2.2007 14:27

Moore tai joku vastaava voisi ottaa ja tehdä dokumentin riiasta.

kysellä näiden työpaikkansa menettäneiden perään ynm ynm...

251.2.2007 14:42

Luu kurkkuun!
Toivottavasti voittaa.

"Piratismin aiheuttamien tappioiden takia tuhannet ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa."

Paskanmarjat sanon minä! Tollasella lauseella saa yleensä muutaman työttömän amerikkalaisen kannatuksen. Kohta piratismia syytetään bensan hinnan nousustakin.

261.2.2007 14:51

""RIAA on vastannut näihin syytöksiin sanomalla että levy-yhtiöt ja tavalliset ihmiset kärsivät suuresti piratismista. "Piratismin aiheuttamien tappioiden takia tuhannet ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa. Meidän täytyy puolustaa oikeuksiamme. Mikään syytös joka meitä vastaan kohdistetaan ei muuta tätä faktaa".
Juu, todellakin tuo 11v poika asuu yhdessä omistamistaan 600m² kartanoistaan ja ajelee vain yhdellä omistamistaan 18 limusiinista, vain ja ainostaan että on kuunnellut musiikkia "ilmaiseksi". Voi artisti parkaa kun ei nyt saanyt pojan viikkorahoista roijailteja ostaakseen puudelilleeen tekarit(kultaiset tietty)!!!!

271.2.2007 15:30

akisalin kommentti varastamisesta osui kyllä asian ytimeen. Ois juniori saanu kyllä muutaman levyn napata matkaan maksamatta, että levykauppa vaatisi reilua 30k dollaria korvauksina, jos tuo 30k tuli edes tekijänoikeusrikkomuksesta. Kallista musiikkia täytyy sanoa. Itselläni on mielessä, että kuinkahan paljon todellisuudessa artistille tulee "extraa" näiden huono-onnisten vanhempien lompakosta?

281.2.2007 15:56

Ladannut 11-vuotiaana biisejä netistä jotka on sisko jo ostanut...

Ja tosta sitten huoRIA vetää oikeuteen. Tiedän, ehkä täällä ei saisi kiroilla mutta mun mielestä tässä mennään liian pitkälle ja tollaset paskat saa haistaa vitun.

291.2.2007 16:25

Siis sais kyllä poika voittaa ja vedota siihen että on pieni tyhmä ja tietämätön amerikkalainen lusmukakka!

301.2.2007 16:26

Mä oon samaa mieltä koska oon ton 16-vuotiaan pojan kaima.. ;D

311.2.2007 16:43
jmpk
Inactive

Hmm... Miten on mahdollista että ennen on ollut tuhansia ihmisiä enemmän "tekemässä" musiikkia, kun kuitenkin musiikin myynnin kasvun vähäisyydestä valitetaan kokoajan.

Miten jos on esim lvi-alan firma, joka tekee vakiotaksalla saman vaikeusasteen putkitöitä, joissa kestää keskimäärin sama aika. Firmassa on 100 putkimiestä töissä ja niistä irtisanotaan 20 9 vuoden sisällä, koska taloudellisen tuoton kasvu jää näin ja näin paljon pienemmäksi kuin edellisenä vuonna. (Eikä tehdä mitään muita muutoksia firmassa). Kuinka on mahdollista että putkia keretään asentamaan vuosi vuodeltä edellistä enemmän, vaikka työntekijät vähenevät. Kaikenlisäksi kehdataan valittaa että vuodessa tehtävien putkitöiden kokonaismäärä nousee vuosi vuodelta vähemmän, vaikka jokavuosi heitetään putkimiehiä ulos, vaikkakin jäljelle jääneet putkimiehet korvaavat työpanoksellaan uloshaitettyjen kollegoiden työtaakan ja vielä enemmän. Lopussahan on tilanne 0,00000000000001 putkimiestä tekee 999999999999999999999,0 asennusta vuodessa.

Vai olenko vain tietämätön siitä että lähes kaikki esiisäni ovat saaneet leipänsä musiikki-bisneksestä. Taitaa kyllä olla ennemminkin niinpäin että sukumme nuoressa polvessa on ememmän muusikoita kuin vanhassa.

Pikkupändejä yms. on minun näkemykseni mukaan nykyisin enemmän kuin vaikka 60-luvulla. Johtunee todennäköisesti siitä että nykyisin kouluilla, nuorisotaloilla yms. on ilmaisia(?) bändikämppiä nuorille, tietokoneilla pystyy kuka vain editoimaan tuotoksiaan ihan miten vain.....

Mitähän ovat myöskin näiden "tuhansien työnsämenettäneiden" tehtävät ollet? ovatko he olleet levy-yhtiöiden palkkalistoilla? Todennäköisesti. Eivät listaykköspändit lopeta käsittääkseni yleensä kokonaan ja ryhdy työttömiksi sen takia että tuotto loppuu hommalta. Ja vähemmän tunnetut yhtyeet tuskin tekevät musiikkia "työkseen", joten sitä tuskin menettää. No jos työnsä menettäneet ovat levy-yhtiöiden entisiä työntekijöitä, niin tuntuu aika oudolta että levy-yhtiöt olisivat todellakin pienentäneet toimintaansa, päinvastoin. Eikai ennen esim. 80-luvulla ole tarvittu esim. web-ylläpitäjiä. Luulisi myöskin että jos levymyynti kuitenkin nousee vuosivuodelta, niin 1000000 cd:n painaminen tuskin on vähemmän työllistävää, kuin 100000:en levyn. Toki tekniikka kehittyy, mutta kehityyhän se muillakin teollisuuden aloilla, joten ei siitä voi syyttää ketään, paitsi tietysti uuden tekniikan hankkijoita levy-monistamoihin. Tuskinpa 100000:n levyn kuskaaminen kauppoihin on myöskään vähemmän työllistävää, kuin 10 000:n, puhumattakaan myymisestä.......

Voisihan sitä taas tarinoida maailman ääriin, mutta ei ne amerikan mantereella taida järkipuhetta paljoa kuunnella.... toivottavasti oli edes jonkun mielestä taas jotain järkeä

321.2.2007 17:06

Toivotaan, toivotaan, toivotaan, että joskus saisimme toisen laisen maan...

331.2.2007 17:35

Peukut pystyyn vaan :)


341.2.2007 17:51
Kalzu90
Inactive

Hatunnosto pojalle! toivottavasti voittaa :D

352.2.2007 6:26

No hei tässähän on se hyvä puoli että nyt ainakin suurin osa jenkeistä tietää ainakin viimeistään nyt että kyseinen homma on laitonta. Tässähän tapauksessa syytetty vetoaa: "Tavalliselle käyttäjälle ei koskaan kerrottu tarpeeksi selkeästi että tekijänoikeudella suojatun musiikin lataaminen ilman lupaa on rikos."

Jos tällaista ennakkotapausta ei olisi niin kaikki jenkit olisivat siinä luulossa ettei kyseinen homma ole laitonta. Jokainen vetoaisi samaan juttuun eli ettei heille kunnolla kerrottu P2P laittomuudesta.

Se vaikuttaako tuo kenenkään latausintoon on toinen homma, mutta tietääpähän että kyseinen homma voi tulla yllättävän kalliiksi. Tuollaisten korvausten jälkeen CD levyt tuntuvat yllättävän edullisilta :-)

Onhan maailmassa ja suomessakin monta muutakin epäkohtaa.

Muuten ihmettelen vähän sitä että miksei hän sitten ripannut niitä CD levyjä siskoltaan jos hänen siskollaan oli ne olemassa? Oliko kaikki levyt kopiosuojattuja? Yleensä CD rippaaminen on helpompaa ja nopeampaa (esim. iTuneksella) kuin kappaleiden metsästys P2P verkoista joissa on on kaikenmaailman feikkitiedostoja tai radiorippejä.

362.2.2007 8:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dezliur:
Soittakaa nyt joku äkkiä Jack Bauerille.
KJÄH KJÄH KJÄH :D :D :D

ASUS P5GD1PRO | Intel Pemtium 4 3.00 | 1 GB RAM | Nvidia Geforce 6600 256mb | HD Caviar RE16/250GB SATA 7200rp WD2500YD

372.2.2007 9:51

Asiaa! Peukut pystyyn pojalle ja toivottavasti hän voittaa kyseisen jutun.

382.2.2007 17:15

"Yleensä CD rippaaminen on helpompaa ja nopeampaa (esim. iTuneksella) kuin kappaleiden metsästys P2P verkoista joissa on on kaikenmaailman feikkitiedostoja tai radiorippejä."

No heh, eihän tuo lainaus oikein ole todellisuutta, jos on nopeahko yhteys, eikä siellä ole feikkitiedostojakaan. Että pidetään nyt ainakin todellisuudesta kiinni.

Mutta ennen kaikkea eihän 11-vuotias ole taloudellisesti vastuullinen teoistaan, ei siinä mitään pitäis tarvita vetoamisia tai enempiä perusteluja. Varmasti Yhdysvalloissakin laissa lukee näin. Ja 30 750 dollaria ("voi tulla laittomuudet kalliiksi"), onko se kenenkään mielestä kohtuullinen rangaistus yksityiselle ihmiselle? Ei.

Mitäköhän muuta tarkoitusta näillä RIAA:n toimilla on, kuin käyttää oikeusjärjestelmää kylmästi hyväksi yksityishenkilöiden kustannuksella muiden ihmisten pelottelemiseksi. Tämä ei ymmärtääkseni ole OIKEUSjärjestelmän luonteen mukaista.

392.2.2007 18:21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Al_X:
Mutta ennen kaikkea eihän 11-vuotias ole taloudellisesti vastuullinen teoistaan, ei siinä mitään pitäis tarvita vetoamisia tai enempiä perusteluja.
Yhdysvalloissa hieman erilainen lainsäädäntö kuin Suomessa (ja riippuu myös osavaltiosta).

http://en.wikipedia.org/wiki/Defense_of_...lity_by_country

Lisäystä:
In the US, the age of criminal responsibility is established by state law. Only 13 states have set minimum ages, which range from 6 to 12 years old. Most states rely on common law, which holds that from age 7 to age 14, children cannot be presumed to bear responsibility but can be held responsible. Lähde: http://www.unicef.org/pon97/p56a.htm

Iranissa näköjään tytöillä 9-vuotta ja pojilla 15-vuotta. Niinhän sitä sanotaan, että tytöt kehittyvät nopeammin kuin pojat =)
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 2.2.2007 @ 18:43

402.2.2007 19:54

Jep, tsemppiä vaan äijälle!!! Toi RIAA vois muutenki painua kuuseen tuolta. Ei ihmekään ettei kukaan halua ostaa levyjä ku hinta on rakkaan RIAAmme ansiosta 300% :) siitä mitä olis ilman tollasia turhia levy-yhtiöiden-"puolustajia".

412.2.2007 22:01

Lainaus:
Vai olenko vain tietämätön siitä että lähes kaikki esiisäni ovat saaneet leipänsä musiikki-bisneksestä. Taitaa kyllä olla ennemminkin niinpäin että sukumme nuoressa polvessa on ememmän muusikoita kuin vanhassa.
Tämä on aika lähellä asian ydintä, mitä jmpk sanoi. Ainakin pätee Suomeen. Nykyään suunnilleen samankokoisen ostavan yleisön tarvitsee elättää satakertainen määrä porukkaa, mitä 80-luvulla. Luku ei ole mikään fakta, mutta suunta on tuo. Homma on aika kestämätön, kun olemattoman suosion "nauttivat" bändit pitää kanssa elättää. Ja ne yhden hitin ihmeet.

Eihän se vielä mitään maksaisi jos bändit basisteineen olis elätettävä, mutta ne muutkin parasiitit: tuottajat, äänitarkkailijat ja mitä niitä kaikkia on plus niiden kengänkiillottajat. Väkisin ne rahat on sitten otettava, kun kukaan ei halua ostaa koko p-säkkiä, jos vaikka 10 vuotias jälkikasvu tykkää vain yhdestä kappaleesta "musiikkia".

Joko waretetaan, tai ei kuunnella ollenkaan. Tai sitten tyhjänpäiväparasiittien pitäisi tehdä oikeita töitäkin musiikkiharrastuksensa ohessa.

When the going gets weird, the weird turn pro..

423.2.2007 5:29

Kyllä ! Zäk Pauerille soittoo !

433.2.2007 10:33

"RIAA on vastannut näihin syytöksiin sanomalla että levy-yhtiöt ja tavalliset ihmiset kärsivät suuresti piratismista."


Mitähän tekemistä tällä taas on ihmisten uhkailun ja kiristyksen kanssa? Meininki tuntuu olevan, että Jos meitä kohtaan rikotaan lakia, niin me saadaan sit tehdä ihan mitä tahansa kenelle tahansa... Ja kaikki tämä jonku n lievän tekijänoikeusrikkomuksen takia :/

(Tai tässä tapauksessahan rikosta ei ilmeisesti ollut edes tapahtunut)

443.2.2007 10:39

Tuo pistää kyllä pohtimaan, että kuinka moni "pieni ihminen" uskaltaa lähteä pistämään kampoihin RIAA:n asianajajalaumaa vastaan. Kuinka moni sitten mieluummin maksaa sen sakon, rikoksesta jota ei ole välttämättä edes tehnyt, koska ei rahallisen tilanteensa tai vaikka työkiireiden takia kykene aloittamaan pitkää oikeustaistelua.

Ja tästä tuleekin sitten mieleen, että miten tämä edellä mainittu tilanne eroaa esimerkiksi Mafialle suojelurahan maksamisesta, aika monia yhteisiä piirteitä ainakin tuntuu molemmista. :)

454.2.2007 9:04

On se törkeetä, kun sotketaan alaikäsetkin näihin piratismi juttuihin. Ja levyyhtiön poika kun warettaa musiikkia, niin taputetaan päätä.
"Poikani ei wareta enään ikinä"

464.2.2007 11:33

Se nyt vaan taitaa olla niin että Jenkkilässä on kaikki juridisesti mahdollista.

474.2.2007 17:18
JoksuJ
Inactive

Voi elämänkevät. Tässähän pitää kohta muuttaa amerikkaan pariksi vuodeksi ja tienata sievoiset eläkkeet oikeusjutuilla RIAA:ta vastaan.

Peukut pystyssä tolle pojalle kyllä täällä. Hyvä asenne tähän hommaan sanoisinko. Ehkä kaikki amerikkalaiset ei sittenkään ole niin tyhmiä... ;D

485.2.2007 6:35

"Tuo pistää kyllä pohtimaan, että kuinka moni "pieni ihminen" uskaltaa lähteä pistämään kampoihin RIAA:n asianajajalaumaa vastaan."

Tässähän on juuri yksi RIAA:n suurimmista ideoista, "haastetaan porukka oikeuteen kun ei niillä kuitenkaan ole varaa taistella vastaan".

Tietysti tämä on vain oma näkemykseni, mutta kyllä siinä jotain perää on. Pelottelulla saadaan meinaan aika hyvin jo aikaseksi.

499.2.2007 6:13
Datamies
Inactive

tämähän on pelkkää fasismia....toivottavasti toi poika voittaa ton jutun ja toi oli hyvin sanottu et kuinka mon pieni poika uskaltaa vastustaa jotai RIAA:takun joku sanoi :D kusipäitä noi on RIAA meinaan....

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen Omistatko Huawein puhelimen? Tarkista saatko Android Nougat -päivityksen (2.12.2016 12:26)
Huawei aikoo päivittää ensi vuoden alussa kaikkiaan kuusi puhelinmallia Android 7.0 Nougatiin. Näin kertovat HDBlog.it- ja Android Central -sivustot, jotka eivät kuitenkaan paljasta tietojensa lähdettä. ....
Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een Pelaajat poikkeavat massasta – Joka toinen päivittänyt Windows 10:een (2.12.2016 11:16)
Steamin marraskuisten tilastotietojen mukaan lähes puolet pelaajista on siirtynyt Windows 10:een. Satunnaisotantaan perustuvien lukemien mukaan 48,37 prosenttia PC-pelaajista käyttää 64-bittistä ....
1 kommentti
Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä Älykaiuttimet tulevat – Amazon ja Intel sopivat yhteistyöstä (2.12.2016 10:53)
Vielä pari vuotta sitten Internet of Things oli hyvin epämääräinen käsite, jota käytettiin lähes kaikissa pöhinäpuheissa, mutta kukaan ei oikein tuntunut käsittävän mitä se käytännössä oikein ....
Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit Lumioista tuttu ominaisuus tulossa Androidille – MediaTek esitteli uudet piirit (2.12.2016 10:32)
Taiwanilainen mobiilipiirikehittäjä MediaTek on esitellyt kaksi uutta suorituskykyisiin älypuhelimiin suunnattua järjestelmäpiiriä. Helio X23 ja Helio X27 ovat muun Helio X20 -malliston mukaisesti ....
Asensitko iPhone-päivityksen ja akku loppuu yllättäen? Asensitko iPhone-päivityksen ja akku loppuu yllättäen? (1.12.2016 23:13)
Note7 ei toden totta ole aikamme ainoa puhelin, joka kärsii akkuongelmista. Applella on ollut omat ongelmansa akkujen kanssa tänä vuonna, mutta tiedot iOS-päivityksen jälkeen kertovat, että ....
1 kommentti

Uutisarkisto