AfterDawn logo

Lakiuudistus ei rajoittanut nettipiratismia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
40 kommenttia

Viime vuonna voimaan tullut uusi tekijänoikeuslaki, joka teki myös tekijänoikeudella suojatun materiaalin lataamisesta laitonta ei ole hillinnyt musiikin ja elokuvien luvatonta lataamista internetistä. Poliisin mukaan tekijänoikeuslakia rikotaan netissä jatkuvasti, mutta toiminta on tullut varovaisemmaksi. KRP:n tietotekniikkarikososaston päällikkö Vesa Isokuortti pitää uuden lain vaikutuksia vähäisinä. "Maalaisjärki sanoo, ettei sellaista lakia ole hirveän järkevää säätää, jota ei noudateta ja jota on vaikea valvoa" sanoo Isokuortti.

Poliisille on tehty kahden viime vuoden aikana yli sata tutkintapyyntöä koskien vertaisverkkojen käyttöä. Lähes kaikki tutkintapyynnöt tekee Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus. TTVK saikin viime vuonna oikeuden ja sovintomenettelyiden kautta korvauksia lähes 540 000 euroa koskien internetin kautta tapahtuneita tekijänoikeusrikoksia. Tavallisen käyttäjän joutuminen oikeustoimien kohteeksi on kuitenkin todella epätodennäköistä sillä tuomittuja on tähän mennessä ollut vasta muutama kymmenen ja TTVK:n arvion mukaan Suomessa on noin 150 000 aktiivista vertaisverkkojen käyttäjää.


Finreactor-jutusta povattiin varoittavaa esimerkkiä, varsinkin palveluiden ylläpitäjille. Osa suomalaisista BitTorrent-trackereista lopettikin toimintansa viime vuonna, mutta niiden tilalle tuli nopeasti vastaavia palveluita. Suomi onkin Ruotsin ohella nettipiratismin kärkimaita maailmassa, molempien maiden lainsäädäntö on ainakin toistaiseksi ollut erittäin suopea vertaisverkkojen käyttäjiä ja ylläpitäjiä vastaan vaikka molemmissa maissa on nähty oikeustapauksia ja dramatiikkaa liittyen vertaisverkkoihin ja nettipiratismiin.

Vanhempi rikoskonstaapeli Tommi Rautanen Vantaan poliisista näkee kuitenkin valoa tunnelin päässä kaupallisten viihde- ja musiikkipalvelujen muodossa. Rautanen mielestä suurin ongelma on tekijänoikeuspuolen ja lainrikkojien erilaiset näkemykset asioista. "Jos kiinni jäämisen riski on pieni siinä hommassa, niin ei se satunnaista kuluttajaa pelota. Tässä on uusi sukupolvi kasvanut siihen, että musiikkia ja elokuvia on aina ollut helppo ladata netistä" sanoo Rautanen.

Lähteet:
Iltalehti
HS

40 KOMMENTTIA

yaht1/40

Lainaus:
"Maalaisjärki sanoo, ettei sellaista lakia ole hirveän järkevää säätää, jota ei noudateta ja jota on vaikea valvoa"

Näinhän se on mutta eihän tuolla eduskunnassa mitään tiedetä

badulle2/40

jep

acido3/40

Kerrankin objektiivinen tekijänoikeusuutinen. Kumma kyllä tällaisia kiihkottomia ja realistisia uutisia tältä elämänalueelta ei juuri kuulu. Kiitos Agent_007.

emagdnim4/40

kheheh, eikös se ÄKT mikälie vasta keronut kuinka myyntiluvut ovat nousseet tämän uuden lain ansiosta :D Ei oo tainnu todellisuudessa olla paljoakaan vaikutusta.

mjk5/40

Niimpä niin, edelleen sanoisin se hinta, drm-suojaksen tyyppiset jorpakkoon ja kunnollinen lataus paikka/palvelu niin jo rupeaisi maksullinenkin musiikki houkuttamaan, itunes vikoineen on kuitenkin hyvä esimerkki kun on hyvätuote vaikka siinä olisi pientä hiottavaa niin se kannattaa. Tosin tuo itunesin hinnoittelu on hyvä mutta pikkuisen vielä kuitenkin kpl-kohden kallis (mielestäni)..

vempula6/40

Jännää miten näitä kotimaisia järjestöjä ei tää Tempestin ja Nelly Furtadon keissi kiinnosta. Ettei vaa raha vaikuttais ;)

Ei kai noita tekijänoikeuslakeja oo tehty artisteille, vaan levy-yhtiöille (yllätys yllätys)

http://www.iltalehti.fi/popstars/200701145593138_ps.shtml
http://www.youtube.com/watch?v=M4KX7SkDe4Q
http://www.youtube.com/watch?v=wV2fTEeP6GM

mjk7/40

Selvempää plagiaatiota ei voisi enää olla, :-P

unknown78/40

vittuun tämmöset lait, puottasivat hintoja puolella musiikki leffa ja pelipuolella ni VOIS ehkä asiat muuttua en tiiä vittu iha sama mä lähen kaljalle

NicklauZ9/40

Hinnat puoliks vaan ni rupeis jotain tapahtumaankin... Aika tyyristä esim. ostaa pc-peli, ainakin nuorille, kun ne maksavat uutena 50€. Puhumattakaan sitten musiikista.

-Rex-10/40

Isokuortti todistaa jälleen sen, että poliisien osalta realismia löytyy, mutta heidän roolinsa on ikävä kyllä olla pelkkä mediamafian käskyläinen. Noh, ei olekkaan ensimmäinen kerta kun käskytettävä on viisaampi kuin käskyttäjä :)

Mitä tulee tuohon Tempestin keissiin niin tottakaihan tuo on mediamafian silmissä täysin oikein ja laillista. Eihän siinä ole mitään väärää jos toisen biittiä "muunnellaan" itselle sopivaksi ja tehdään sillä miljoonat. Mutta auta armias jos Tempest olisi tehnyt heidän "tuotannostaan" biitin ja jakelisi sitä ilmaiseksi olisi hän ehdottomasti yhteiskunnan vihollinen nro. 1.

atholn11/40

Mun mielestä kans vois pudottaa noita hintoja ainakin 30% ku varmaa joka viikko joku 10v poika sanoo näin "hei isi voisiks ostaa mul ton pelin? se maksaa vaan 45.90e":D Mut mitä toi laki hyödyttää sinänsä? kun aluks varmaa oltiin varovaisia ja sitten huomattiin, että eihän siinä kiinni jää.. Ja ei ne voi valvoa kuka imuroi ja mistä. Mitä noista tiedän niin kun imuroi torrentilla eikää millään eMULE tapasella niin ei siinä oikeen kiinni voi jäädä. Ja eihän se imutus ole laitonta vaan se LÄHETTÄMINEN ainakin itse olen niin sen ymmäertänyt.

duumi12/40

lataaminenki on nykyään laitonta^^

atholn13/40

On toi kyllä outoo kun ei saa enään edes ladata....... Vaikka itse en ole moista harrastanut:)

OneMember14/40

Iso ylläri... heh heh.

TeleHell15/40

odotellen sitä päivää, kun lukee jossain iltasanomissa, kuinka "TTVK seurannut pitkään Afterdawnin kävijöitä - ja heidän keskusteluaan p2pverkkojen käytöstä, jotka johtaneet tutkintaan". ylilyöntejä ne tehneet ja tekevät jatkossakin.

maugetus16/40

haha, aika ironista miten raha voi painaa kansanedustajien mielessä kovemmin kuin KRP:n sana :D

00z317/40

lataaminen on laitonta. daa.

DraReb18/40

Hmm 150000 aktiivista käyttäjää... kyllä siitä jo melkeen saisi aikaan puolueen.

TeleHell19/40

totta.. ja saiskin mahtavan puolueen.. liittyisin kyllä.

Jukiz20/40

Joo o, hurraa TO-Laki ja ÄKT:p

700mb21/40

Toi puoleue oli oikeastaan aika pekrkuleen hyvä ajatus:P saattais toimiakki näitte turhien lakien lopettamiseksi:/

Gravehill22/40

Metka yksityiskohta : tekijänoikeustahot suitsuttavat että "musiikinmyynti kasvaa, syynä uusi lakimuutos joka rajoittaa nettipiratismia." Samaan aikaan poliisi raportoi että lainmuutoksen vaikutus nettipiratismiin on olematon. Loppupäätelmä : musiikinmyynti kasvaa taas mutta muista syistä kuin nettipiratismin lasku. Mistä taas voi johtaa että nettipiratismi ei vaikuta levymyynteihin. Mikä taas loogisesti tarkoittaa sitä, että koko lakiuudistus on kyseisesten pykälien suhteen turha. Milloinkahan tekijänoikeustahot tajuavat tämän?

-Rex-23/40

Lainaus:

Milloinkahan tekijänoikeustahot tajuavat tämän?
Kyseiset tahot ovat tienneet sen alusta asti. Siihenhän koko juttu perustuu, on olemassa loistava syntipukki, minkä varjolla ahneuttaan voi jalostaa. Kysymys kuuluukin, koska kansanedustajat tämän ymmärtävät? Tuntuvat olevan ainut ryhmä, jossa osa ei oikeastikkaan tajua missä mennään ja osa on niin korruptoituneita/ihastuneita gramexin ihaniin miehiin, että eivät edes välitä tajuta.

Delarent24/40

"150000 aktiivista käyttäjää" hahahahaha :D aika pahasti alle menee toi veikkaus todellisuudesta... Veikkaisin itse lähemmäs 500000 käyttäjää.

kiiveri25/40

En yhtään yllättynyt tästä uutisesta. Jotenkin osasi jo odottaa että se ÄKT:n lausunto oli taas jotain omalaatuista to-mafian propagandaa. Tuntuu vain että tuo luku 150 000 voi olla aika pahasti alakanttiin vedetty. Kun ottaa huomioon millainen määrä suomen asukkaista on 13-40 vuotiaita joista kuitenkin iso käyttää vertaisverkkoja, vaikkakin osa käyttää ainoastaan ulkomaalaisia kulttuurin tarjoajien palveluja.
Poliisi osuu tuossa oikeaan, ihmiset ovat varmasti alkaneet enemmän miettiä mitä lataavat ja mistä lataavat. Suojautumisesta on varmasti tullut yleisempää.

Lainaus:
"Maalaisjärki sanoo, ettei sellaista lakia ole hirveän järkevää säätää, jota ei noudateta ja jota on vaikea valvoa"

Kai sitten eduskunnassa lakia äänestäessä ei ollut montaa kellä järki olisi luistanut. Ei tietenkään unohdeta seuraavissa vaaleissa Jyrki Kasvia, Heidi Hautalaa ja Jari Viléniä to-lain kritisoinnista aiemmin ja selvästä järjen käytöstä. Liberaalitkin heittelivät aika hyviä kohtia laista silloin.

trooper7826/40

Lainaus:

Kai sitten eduskunnassa lakia äänestäessä ei ollut montaa kellä järki olisi luistanut.


Milloinkas kansanedustajat valittaisiin älyn perusteella. Valtaosa päättäjistä äänestää korkeimman saamansa tarjouksen perusteella. Sen takiahan tämän maan tila menee vuosi vuodelta huonompaan suuntaan.

maukko27/40

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OneMember:
Iso ylläri... heh heh.
totta luulin et waretus katoaa ku tuli tommone kauhee laki..

Massikka28/40

En tätä seuraavaa lausetta laita kenellekkään uhkailuksi tai vitsailuksi, enkä minkäänlaiseksi herjaksi, että kenenkään on turha tästä ottaa pulttia tai alkaa spekuloimaan onko tämä totta vai unta.

KRP jahtaa yksittäisiä ihmisiä piratismista kiinni, minäpä tiedän, että ei yksityiset ole ainoita jotka sitä lataa... myös (ainakin yksi) kaupunki(t) lataa internetistä piraatti kamaa... Jos joku kyselee että mikä tai mistä, niin sitä en aijo paljastaa. Ja jos joku jahtaa iiperoiseni perusteella missä sijaitsen sitä en kerro onko se täällä vai jossain muualla.

Edit:
Joku puhui tuosta iTunes verkkokaupasta ja sen vioista. Niitä on niin paljon, että en edes suostu käyttämään koko ohjelmaa, kuin iPod:n "tankkaamiseen" ja siihenkin vain siki että se on käytännön pakko. Yksi erittäin painava syy tähä on suojaukset. Miten toimin jos siirrän sen kovolta toiselle... en tiedä. Miten käy jos asenna tai kun asenna windows:n uudestaa, miten käy... En tiedä. Miten käy jos haluan kuunnella kappaletta WinAmp:lla... En tiedä!!! Kuinka monta kertaa voin siirtää sen iPod:n... en tiedä tätäkään. Voinko kuunnella sitä omassa Creativen MP3 soittimessani... En tiedä... En tiedä suostuuko koko kappale edes soimaan tässä lootassa jos ostan sen sieltä. Nimittäin iTunes:lla en niitä kuuntele. Kyrsii! Ja jos joku kysyy, miksi en osta allofmp3.com:sta, en luota siihen kauppaan joten en voi sieltäkään niitä ostaa. Mutta ei auta kuin mennä levykauppaan... ainiin en omista cd-soitinta ja siitä en tiedä toimiiko ne tietokoneessa, En taida mennä sinnekkään. Taidan pysyä kotona ja kyhnöttää paikallani tai sitten menen kaverille kuuntelemaan musiikkia, kun se on nykypäivänä melko vaivan takana.

-Kiitos katse eteenpäin ja lepo... Pitäkää eduskunta+ kaikki muut mahdolliset virkamiehet ja muut tavalliset tollot Suomi pystyssä ja johtakaa meidät voittoon!!

Foxyli29/40

150 000... hheheheheheheeee.....300 000 on varmaan oikeampi lukema. On se vaan hauskaa kun nämä uutiset menee ristiin sisältönsä takia. Ensin yksi sanoo että on vaikutusta ja 2 päivää sen jälkeen toinen uutinen sanoo ettei ole vaikutusta.... hohhoijaa. Kuten täälläkin on joskus todettu..waretus ei lopu niin kauan kuin internet on olemassa ja niin se vaan on.

Fidelaar30/40

"waretus ei lopu niin kauan kuin internet on olemassa ja niin se vaan on."

Eipä se loppune vaikkei koko internettiä olisikaan.

Lauzi31/40

^^Niin kyllähän amiga (ja sitä ennenkin) aikana korppu kiersi pojalta toiselle :D Ei me mitään nettiä tarvita!

emagdnim32/40

Massikka, ei itunesia tarvi ku korkeintaan ipodin firmawaren päivitykseen... :)

ip3x33/40

Olishan se kiva nähdä, kun laitettaisiin vaikka vaan noi 150 000 "Rikollista" vankilaan. Sitten ei tulisi enää lisää rikoksia tällä saralla ja levyjen myynti lähtisi räjähdysmäiseen kasvuun.

Whiskey34/40

Ite en ainakaan lopeta waretusta ennen kuin kasettimaksu poistetaan. Kasettimaksu antaa muille oikeudet omiin tuotoksiini, siispä mulla on oikeudet muiden tuotoksiin. Luonnollisesti.

teppoI35/40

Mitä itse katselin, niin viiem viikolla aD:n viikottainen käyttäjälukema ylitti ensikerran 140 000 (suomipuoli). Puolueen rekisteröimiseen tarvitaan muistaakseni 5000 allekirjoitusta. Eri asia on pääseekö puolue ikinä eduskuntaan istumaan, mutta merkinnän puoluerekisteriin kuitenkin tulee.

Jos ajateltaisiin, että jotakin "piraattipuoluetta" kannattaisi se 150.000 henkilö ja jokainen antaisi äänensä eduskuntavaaleissa ko. puolueelle (olettaen että kaikki äänestyskelposia), niin se tekisi melkeinpä 3 % kannatusta, vertauksena vain että perussuomalaisten kannattaja osuus on n. 1,5 %. Eli melkeinpä olisi varmaa, että ko. puolue pääsisi ihan eduskuntaan asti.

kiiveri36/40

Nonii ja suomesta viela loytyy kuitenkin enemmankin aanestajia, joita varmasti kiinnostaisi "piraattipuolue". Sitten seuraavissa presidentin vaaleissa dRD:sta presidentti :)
Suomessahan on jo oma piraattipuolue, vaikkakin on ollut aika vahan julkisuudessa:
http://www.tietoyhteiskuntapuolue.fi/

HmTT37/40

Lainaus:
Mitä noista tiedän niin kun imuroi torrentilla eikää millään eMULE tapasella niin ei siinä oikeen kiinni voi jäädä
Torrent-liikenteen "jäljitys" on oikeastaan yllättävän helppoa. Tracker lähettää käytännössä jokaisen lataajan ip-osoitteen jokaiselle. Sieltä on helppo poimia "käyttäjät" -> kiinnijäämisen riski on huomattava. Edes ns. privaattitrackereilla et voi olla varma siitä, että siellä ei olisi "kolmannen puolen edustaja" tutkimassa liikennettä.

(A)DC-protokolla periaatteessa on hieman turvallisempi "jäljityksen" suhteen (riippuen tietenkin siitä mitä sinulla on jaossa). Siinä tiedonsiirto jää kahden henkilön väliseksi "salaisuudeksi". Kolmannen puolen edustajat eivät näe, mitä tiedostoja oikeasti siirtyy käyttäjien välillä -> syytteiden nostaminen on hankalampaa.

Leofe38/40

Vaikka torrentien avulla jäljitys olisi helppoa, niin nykyisin on olemassa kaikenmaailman darknettejä, jotka vaikeuttavat IP-osoitteen jäljityksen.

Ehkä joku päiviä kaikki maksavat veroa tavaran lataamisesta netistä ja valtio tukee näillä varoilla viihdeteollisuutta, viihteen muuttuessa kuluttajille ilmaiseksi.

DraReb39/40

Oho, siis meillä onkin piraattipuolue... Ainoo vika sitten on vaan se että kukaan ei tiedä siitä mitään! Kun esimerkiksi minä joka asiasta olen jopa vähän kiinnostunut en sellaisesta muista aikaisemmin kuulleeni.

Medusa140/40

Tässä mietiskelin tuota nettipiratismia. Mitähän se oli ennen Floraa...siis esim. 70 luvulla, kun radiosta äänitin ihan tavalliselle C-kasetille. Jotain piratismiahan sekin oli...Kaikki biisit mitä halus, niin kasetille vaan...ja arvaa kasetteja on melkoinen pino vieläkin laatikossa ja löytyy kasettisoitinkin. Nykyäänhän puhutaan aina biisin päälle, joten se on sillä hoideltu, ettei kannata äänitellä. Nyt nuoret ajattelevat, että hohoijaa.., mutta onko tässä nyt niin kovin paljon eroa...Lisää yksittäisten biisien nettikauppoja, niistä saa haluamansa biisin, eikä tarvitse ostaa mitään täytettä, jota ei lainkaan kuuntele. Ikää minulla on yli 50, mutta netti on kovassa käytössä:)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT