*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Ruotsalaislehti Expressen vaatii lisää tietoja Pirate Bayn ratsiasta

Kirjoittaja Kaarlo Räihä @ 8.1.2007 14:58 Kommentteja (12)

Ruotsalaislehti Expressen vaatii lisää tietoja Pirate Bayn ratsiasta Viime vuoden toukokuussa tapahtunut The Pirate Bayn ratsia on monelta jo unohtunut, koska Pirate Bay on toiminut jo pidemmän aikaa normaalisti. Kaikki eivät kuitenkaan tapahtumia ole unohtaneet ja ruotsalaislehti Expressen onkin nostanut asian taas tapetille tuoreessa pääkirjoituksessa, jonka otsikkona on "Korruptiota Piraattilahdella".
Pääkirjoituksessa kysellään todellisia syitä ja taustoja 53 poliisin tekemään ratsiaan, jonka tulokset ovat toistaiseksi jääneet laihoiksi, sillä yhtään oikeusjuttua Piratebayta vastaan ei asiasta ole nostettu. Piratebay ei ollut ainut ratsioista kärsinyt, sillä myös monet muut sivustot sulkeutuivat samalla kun poliisit takavarikoivat palvelimia. Jutun syyttäjänä toimiva Håkan Roswall oli myös ennen ratsiaa todennut ettei itse torrent-tekniikassa ei ole mitään laitonta. Expressen ei näe suurelle ratsialle mitään perusteita sillä syyttäjällä ei ollut todisteita kuin mahdollisesta avunannosta tekijänoikeusrikkomuksiin. Avunanto tekijänoikeusrikkomuksiin tuo Ruotsissa kuitenkin korkeintaan vain päiväsakkoja, joten näin suuri ratsia ei ollut missään suhteessa perusteltu.

Expressen epäilee vilunkia ja vaatii asian selvittämistä. Erityisesti Expressen on kiinnostunut Ruotsin oikeusministeriön ja MPAA:n välisestä kommunikoinnista ennen ratsiaa. Ruotsin edellinen hallitus ehtii julistaa kaiken kommunikoinnin salaiseksi, mutta joitain dokumentteja vuoti myös julkisuuteen. Expressen vaatii Ruotsin uutta hallitusta julkaisemaan nämä salaiseksi määrätyt tiedot, jotta asia saadaan selvitettyä perin pohjin.

Lähteet:
Piraattiliitto

Edellinen Seuraava  

12 kommenttia

18.1.2007 15:16

Oikein!

28.1.2007 15:28

Kerrankin on media ihan oikealla asialla ja olenkin itsekkin jo ihmetellyt kummasti, kun yleensä ratsioitten jälkeen (onnistuneiden) on kauheat otsikot kuinka nostetaan syytettä sun muuta.

Tässä tapauksessa taas ei ole mtn kuulunut mistään suunnalta ja eikä varsinkaan viranomaisten :P

38.1.2007 16:17

Kyllähän tuossa jo ylisyyttäjä Peter Hertting kerkesi radiossa kertomaan, että on ihan normaalia/laillista ja oikein, että viattomat kärsivät kun mediamafian sätkynukkena toimiva polliisi soheltaa. Eli on ne "piraatit" vaan niin hirmuisia terroristeja, että varmasti jos siinä nyt olisi räjäytetty muutama talo ja ammuttu muutama kymmenen viatonta kadun tallaajaa niin olisi sekin ollut ihan ok.

48.1.2007 18:12

Kyllä meilkein tippa tulee linssiin, kun miettii miten paljon paremmin asiat ovat rajantakana. Olisi kyllä mielenkiintoista lukea _kuinka paljon_ MPAA on ollut juonessa mukana. Sehän on selvää, mistä tutkinta pyynnöt ovat tulleet, mutta onko otettu lahjuksia vastaan tai esim. kiritetty.

58.1.2007 19:12

Kaakatus vei kyll sanat suusta. Ruottis vaan tuntuu olevan asiat paremmin tuolta osin. Suomes eipä ole, ja miten Finreactor jupakkaakin puitiin ja kivat tuomiothan siitä saivat ylläpitäjät ja suurimmat käyttäjät.
en nyt sit mee vannoon et saiko he tuomiot siitä mitä he olivat tehneet itse eli jakaneet tiedostoja vai tuliko tuomiot suoraan Finreactor sivuston ylläpidosta.

Kumpa suomalaisetkin osais nousta noita isoja firmoja vastaan kuin swnnemamman poijjaat ovet tehneet.

68.1.2007 22:55

Finreactorin tuomiot tuli nimen tiedostojen jaosta ja ylläpitosta(ainaki osa sai tästä). Mutta asiahaan ei ole vielä edes loppuun käsitelty. Tuomiota käsitellään vissiin vielä hovissa.

79.1.2007 1:59

Heja Sverige!

Aivan uskomattoman hyvä kannanotto Expressen lehdeltä. Arvostukseni kyseistä lehteä kohtaan nousi heti.

89.1.2007 7:50

Tässä Expressen-linkki:
http://expressen.se/index.jsp?a=821297

99.1.2007 9:38

oho, ihme että media on kerrankin oikealla asialla, toivottavasti saavat kaivettua kaiken esille juuriaan myöten

109.1.2007 10:25

Täytyypä nostaa hattua Expressenille. Toivonmukaan tätä aletaan oikeasti selvittämään.

119.1.2007 12:09

Nii kyllähän se ratsia aika sekava juttu kyl oli, kun ei mitään juttua siitä enempää tullu.

1210.1.2007 3:59

Eihän he uskalla niitä lisätietoja antaa koska pelkäävät että expressen laittaisi heidät nauruna alaiseksi, pienestä mokasta ilkkuisi koko ruotsi uudestaan..tai tulisi pollareille soittoja "apua joku varasti kännyni joka sisälsi arkaluontoista materiaalia " jne tyylillä :-)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto