Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

YouTube Kanadan poliisin apuna murhan selvittelyssä

Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 21.12.2006 03:58 Kommentteja (7)

YouTube Kanadan poliisin apuna murhan selvittelyssä Kanadan poliisi valjasti YouTube-palvelun avukseen Hamiltonissa puukottamalla tapahtuneen murhan tutkimuksissa. Nettiin laitettiin 72 sekunnin mittainen videopätkä, joka on turvakameratallenne rikospaikan viereisestä baarista. Videolla näkyy henkilöitä, joiden havainnoista ja liikkeistä poliisi on kiinnostunut.

Kaksi viikkoa videon lisäämisen jälkeen 24-vuotias George Gallo ilmoittautui itse poliisille, ja eilen keskiviikkona Gallo oli jo oikeuden edessä. Hamiltonin poliisi ei ole kommentoinut, kuinka merkittävä YouTuben suoranainen vaikutus on ollut murhan selvitykseen. Poliisi pitää torstaina tiedotustilaisuuden tapaukseen liittyen, ja tilaisuudessa odotetaan saatavan mm. tarkempaa tietoa YouTuben osuudesta.

Videon YouTubeen lisännyt ylikonstaapeli Jorge Lasso Hamiltonin poliisista kuitenkin kertoo, miksi hän päätyi laittamaan videopätkän nettiin. Hän uskoi videon sitä kautta paremmin tavoittavan parikymppiset nuoret, jotka baareissa kulkevat. "Minulla on lapsia, jotka eivät seuraa normaaleja valtamedioita. Silti he tuntuvat olevan yhtä hyvin perillä asioista kuin minä. Huomasimme, että tavoittaaksemme kohdeikäryhmämme, täytyy meidän mennä nettiin, josta nuoret saavat tietonsa", Lasso analysoi.

Ottawan yliopiston kriminologi Wade Deisman kehottaa poliiseja harkitsevaisuuteen ennen YouTuben valjastamista tutkimustyöhön. Maailmanlaajuinen huomio voi johtaa informaatiotulvaan, josta olennaisen ja oikean tiedon poimiminen muodostuu mahdottomaksi.

Teknologia- ja internetasiantuntija Rick Broadhead taas uskoo, että Kanadan kokemukset johtavat entistä vahvempaan poliisin läsnäoloon YouTubessa. Broadheadin näkemys on, että YouTube on virkavallalle verraton tapa saada globaalia huomiota erittäin edullisesti.

Torstaiaamuun mennessä videota on katseltu jo yli 30 000 kertaa. Video lisättiin YouTubeen 6. joulukuuta.

Lähde:
Toronto Star

Aiheet: Nettivideo
  EliteTorrentsin ylläpitäjä linnaan Opetusministeriö päivitti kasettimaksuja  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

Vihdoin joku oikeasti puhuu hyvää youtubesta, haukkujen sijaan. Erittäin viisas teko.

#121.12.2006 5:54

Jos toi asia selvii YouTuben ansiost, nii ehkä ne ketkä on ollu nii kiivaasti YouTubea vastaan, vihdoinki tajuu jotain.

#221.12.2006 6:18

http://www.youtube.com/watch?v=FuoImqwF82g&mode=related&search=

samantapainen tapaus Suomessa.. tosin pahoinpitely eikä murha

#321.12.2006 8:47

Itago
Wanha ;D...

Muttah hyvä, että You Tubesta löydetään vihdoin jotain hyvääkin mediassa... Nyt kun on puhuttu vain että siellä on lainvastaista materiaalia. HYVÄ HYVÄ...

#421.12.2006 11:59

Tulevaisuuden supersankari on täällä, YouTube taistelee rikollisia vastaan :)

#522.12.2006 2:33

ai jaa... en ole kauhean rikollinen mut toivon ettei se mua vastaan käy... :)

#622.12.2006 17:03

Kanadan kokemukset johtavat entistä vahvempaan poliisin läsnäoloon You Tubessa

#78.3.2007 13:13

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (7)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (6)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)
Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia Datel haastoi Microsoftin oikeuteen muistikorttien takia (24.11.2009 09:58)
Viime kuussa konsoleille mm. tallennusvälineitä valmistava Datel kertoi tuohtuneensa Microsoftin päätökseen, joka estää epävirallisten tallennuslaitteiden käyttämisen Xbox 360 -pelikonsolin ....
Kommentteja (2)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (31)

Uutisarkisto