AfterDawn logo

2006: Televisio litistyi, kasvoi ja terävöityi

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
10 kommenttia

News.com analysoi maailman markkinoiden televisiotrendejä vuodelta 2006, ja summaa televisioiden vuoden aikana kasvaneen kuvakoolta, mutta samalla litistyneen paneelitelevisioiden yleistyessä. Samalla teräväpiirto- eli HD-televisiot ovat valtaamassa jalansijaa Pohjois-Amerikassa.

Vuonna 2006 1080p-tarkkuuteen pystyvät 16:9-laajakulmatelevisiot yleistyivät, kun niiden hinnat laskivat ja HD-lähetysten määrä kasvoi. Suomessa teräväpiirtolähetykset antavat vielä odottaa itseään.

Toinen vallalla ollut trendi oli kuvaruutujen kasvaminen 32" ruuduista 40":iin. Vanhat, pienemmät televisiot saivat väistyä kookkaampien tulokkaiden tieltä makuuhuoneiden, keittiöiden ja kotitoimistojen kakkosvastaanottimiksi.

Suomessakin havaittu perinteisten kuvaputkivastaanottimien väistyminen litteiden televisioiden tieltä on trendi myös muualla. Erityisesti LCD-näytöt valtaavat alaa, mutta myös plasma-ruuduilla on oma vankka jalansijansa markkinoilla. Euroopassakin LCD-televisioiden myyntiluvut ylittävät ensi kertaa kuvaputkitelevisioiden myynnin vuoden kolmannen neljänneksen aikana. Vähitellen markkinoille on ilmaantumassa myös uusia teknologioita, kuten SED, laser-TV ja hiilinanoputki, mutta kaikki nämä tekniikat ovat vielä hyvin varhaisessa vaiheessa.


Plasmatelevisiot olivat yhä suosituimpia yli 40-tuumaisten kokoluokassa, ja Pohjois-Amerikassa niiden myynti kasvoi 38 prosentilla. LCD sen sijaan on maailmanlaajuisesti erittäin vahvassa nousuvireessä, ja verrattaessa edellisvuoteen kasvoi nestekidetelevisioiden maailmanmyynti 99 prosentilla kolmannen vuosineljänneksen aikana.

LCD-televisioiden hinnat ovat myös tippuneet rajusti vuoden aikana. 40-44-tuumaisten kokoluokassa keskihinta tippui vuoden 2005 3500 dollarista 2300 dollariin kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen loppuun mennessä. Ei siis ole yllättävää, että LCD-televisioiden myynti on tuplaantunut edellisvuodesta.

Panasonic satsaa kuitenkin yhä vahvasti plasmateknologiaan, ja esitteli tämän vuoden aikana maailman suurimman 103-tuumaisen litteän näytön. Panasonicilla on hallussaan kolmannes plasmojen maailmanmarkkinoista.

Vauhdilla myyntiään kasvattaneet nestekidetekniikkaa suosivat yritykset ovat kovan kilpailun edessä. Markkinajohtajia ovat Sharp, LG, Philips ja Sony, mutta pienemmät, ns. nimettömät valmistajat, haastavat isot nimet edullisuudellaan. Yhteenlaskettuna nimettömillä valmistajilla oli hallussaan 30 prosenttia plasmojen kokonaismarkkinoista, kun nimekkäiden ykkösen, Sharpin, myynti muodosti 20 prosenttia markkinoista.

Vuonna 2007 LCD ja plasma jatkavat vahvimpina, mutta uusien teknologioiden odotetaan tekevän esiintulonsa ja jo esiteltyjen tekniikoiden valtaavan hieman markkinoita. Uusia ja uudehkoja kiinnostavia tekniikoita ovat taustaprojektionäytöt, kuten mm. Mitsubishin laseria valonlähteenä käyttävä RPTV, sekä Toshiban ja Canonin SED-näytöt.

Lähde:
News.com

10 KOMMENTTIA

Jouko?1/10

Kyllä mulle tuommoinen 32" on hyvä, isommalla en tee mitään.

thejammy2/10

samaa kuin jouko. Kun katseluetäisyys on n 2m niin siinä ei oikeen kannata olla yli 32"

Kekäle3/10

Lainaus:
Kyllä mulle tuommoinen 32" on hyvä, isommalla en tee mitään.
Nälkä kasvaa syödessä :p, no ei sinänsä ei itellekkään isompi käy kun ei yksinkertasesti tila riitä.

mjk4/10

Aivan niin jouko, minullakin on 32 " hd-valmis samsung...

jusunakki5/10

Ei kyllä isompi on aina parempi :D mutta ei köyhällä oo varaa, itelläkin vaan 32" mut kyllähän se ihan ok on verrattuna vanhaan 21" putkeen :P

-Rex-6/10

Oikea koko on se mistä kukin itse pitää :)

Toinen tykkää 32", toinen 42" ja toinen 92". Itse suosin kahta jälkimmäistä, mutta esim. isä ukko taas ensimmäistä .

katsoja7/10

"Keskustelu käy kuumana: 'Onko koolla väliä? Onko isompi parempi?' :D

oxygenol8/10

ei se koko, mutta kuinka sitä käytetään :D

mjk9/10

Niin ja tila mihin se lykätään :-P

Kurosawa10/10

Mulla on 37 Tuumanen JVC digi/analooginen ja Kyllä tykkään ja PALJON! käytän myös NFS most wantedia pelatessa näyttönä koska paremmat millisekunnit kuin omassa näytössä. :D ainut että resoluutiota ei saa täysin tappiin vaan pitää säätää 1336x866 resolle SetTheRES ohljelmalla..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT