*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Varo lentävää Wii-ohjainta

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 7.12.2006 10:52 Kommentteja (26)

Varo lentävää Wii-ohjainta Nintendon uutuuskonsoli Wiin erikoislaatuinen liikkeisiin reagoiva ohjain on innostanut pelaajia heiluttamaan käsiään niin rivakasti, että käsistä karanneet ohjaimet ovat aiheuttaneet vahinkoja kodeissa. Nintendo onkin julkaissut varo-ohjeet Wiin käyttäjille onnettomuuksien välttämiseksi.
Pelaajia neuvotaan käyttämään konsolin mukana tulevaa ranneketta, joka kiinnittää ohjaimen käteen. Lisäksi kämmenet opastetaan pitämään kuivina ja ennenkaikkea ote kapulasta lujana. Nintendon laatima ohjeistus on nähtävillä esimerkiksi täällä.

Ohjeille on ilmennyt tarvetta, kun Xbox 360:tä ja PlayStation 3:a edullisempana vaihtoehtona markkinoitu Wii on aiheuttanut omistajilleen yllättäviä kustannuksia, kun käsistä livennyt kapula on täräyttänyt television, lampun tai muun olohuoneen kalusteen rikki. Kiinnikerannekkeestakaan ei aina ole ollut apua, sillä useat pelaajat kertovat rannakkeen napsahtaneen poikki pelin tuoksinnassa.

Lentävien kapuloiden kanssa taistelleet ovat löytäneet toisensa perustamallaan Wiihaveaproblem.com-sivustolla, jossa listataan Wiin pelaamisesta aiheutuneita tuhoja. Tähän mennessä vahinkolistalla on 14 katkennutta ranneketta, 8 rikkoutunutta televisioita, 2 Wiitä, 2 kannettavaa, seinä, ikkuna, PDA-laite, TV-pöytä, ohjain, kattotuuletin, juomalasi sekä yhdet stereot.

Wii julkaistaan Euroopassa ja Suomessa 8. joulukuuta, ja sen suositushinta on 269,90 euroa. Wii-pelilaitepakettiin sisältyy Wii-pelilaite, langaton Wii-ohjain, Wii-apuohjain, Wii Sports - urheilupelikokoelma, ohjaimen tunnistin, virtalähde sekä komposiittikaapeli TV-liitäntää varten. Wii Play -pelikokoelman (sis. extraohjaimen) suositushinta on 59,90 euroa.

Mikäli mieli tekee valmistautua Wiin oikeaoppiseen ja turvalliseen käyttämiseen ennakkoon, Nintendon laatimat turvaohjeet voivat tulla tarpeeseen.

Lähde:
Reuters

Edellinen Seuraava  

26 kommenttia

17.12.2006 11:02

No luulisi että tohonkin "naruun" olisi panostettu hiukan ees laatuun ettei heti ekasta heitosta oo poikki. Tosin japanilaiset siimaranteet ei tota poikki saa vaikka kuinka koittaisivat ;))

27.12.2006 11:08
ziisus
Inactive

hyvä kun jotkut heiluttaa näppäimistöäkin pelatessaan. niin nyt se kerrankin auttaa ;)

37.12.2006 11:09

kovasti ovat heiluttaneet kun on seinä menny rikki ihan

47.12.2006 11:13

Hah hah haa!

Lainaus:
Kiinnikerannekkeestakaan ei aina ole ollut apua, sillä useat pelaajat kertovat rannakkeen napsahtaneen poikki pelin tuoksinnassa.

Jos meiniki on sitä luokkaa, kun tuolta http://wiihaveaproblem.com/ sivuilta löytyvässä videopätkässä olevalla mimmillä, niin en yhtään ihmettele, jos rannekket napsuu poikki. Mutta tosiaan täytyy kyllä sanoa, että kovin ohuthan tuo rannekkeen kiinityskohdan lanka on. Olen kyllä ymmärtänyt, että ei sillä kapulalla nyt ihan tuolla lailla tarvitse huitoa. Ei ne ainakaan Nintendon esittelypätkissä (tosin ne on esittelyvideoita, joissa ei varmaankaa haluta näyttää rikottuja telkkareita) riehu ton mimmin tapaan ja ymmärtääkseni niistä saa kyllä herkkyyttä säädettyä. Moni perusnörtti ei varmaan ole kovin innostunut urheilupeleistä joissa joutuu oikeasti urheilemaan. Tosin jos ne on hyviä pelejä ja tempaavat mukaansa, niin kai sitä helposti unohtaa pitävänsä kädessä pelkkää kapulaa, eikä oikeaa golf-/tennis-/baseballmailaa.. :D

57.12.2006 11:16

Lainaus:
kovasti ovat heiluttaneet kun on seinä menny rikki ihan

-- Al_Cabone

No kyllä seinät on ihan paperia vaan, jos verrataan vaikka tavallisen tv:n ruutuun.

67.12.2006 11:28

Toi wiin ohjaimen ranneke on pelkkä läppä jos noi helpost menee rikki.

77.12.2006 11:38

Eiköhän noilla telkuilla tarkoteta ihan plasma telkkuja...

87.12.2006 12:21

Repesin kyl kun luin tota :D Hyvin jäpät vetää..

97.12.2006 12:41

kyl on hiukan liikaa voimaa käytetty, ku tossa videossaki se muija oli iha loppu parin minuutin pelin jälkee jo ku pomppi ja tako voimal niit kapuloi. Mä käsitin et liikkeitten tekoon riittäis ihan pienet liikeradat ja voimaa ei tarvita?

107.12.2006 13:27

Se ranneke näyttää ihan samalta, kuin mikä tahansa kameran, kännykän, PMP:n yms. ranneke. Ainoa ero on, että siinä on joku kiristyjuttu lisäks. Mutta siis se kiinnitystekniikka näyttää olevan sama. Rannekkeen päässä on ohuesta narusta tehty lenkki, joka pujotetaan jostain sen kapulan lokosesta, pujotetaan se ranneke vielä siitä lenkistä läpi ja kiristetään. Eli siis sama, kuin sitois sen kapulan n. millin paksulla narulla kaksinkertasesti (no siis ei se varmaan normia ompelulankaa oo...). Kyllähän sellanen jotakin kestää, mutta tusin kestää jos huitaset "baseball-mailalla" täysiä ja vahingossa päästät irti tai ote lipee.

Olis kyllä Nintendon hyypät voinu pikkusen enemmän kiinnittää huoimioo siihen. Kustannuskysymyksenä tuskin olis vaikuttanut mitenkään sen kapulan hintaan, vaikka se lenkki olis tehyt vähän vahvemmasta tai paksummasta aineesta. Nyt sitä on jossain määrin hankala enää alkaa korjailemaan, kun ihmiset on jo ostaneet laitetta ja niissä kapuloissakin on tietyn kokonen se holeksi, mihin se ranneke laitetaan kiinni ja siihen ei näyttäis kovin paljon paksumpi naru menevän. Tuskin ne nyt alkaa muuttamaan niitä kapuloiden valmistustehtaitaan tommosen takia. Kenties jos muusta syystä joskus tuovat markkinoille uuden kapulan, niin pistävät siihen sitten kestävemmän rannekkeen. Itse kyllä kuitenkin uskon, että ei se ihan helposti katkeaa jos sillä pelailee sillain "hillitysti", kuten esim. nyt niissä Wii:n esittelysivun näytevideoissa.

117.12.2006 14:42
kempo0
Inactive

Miettikää wiitä on myyty yli 1miljoona ja n 25 kapulaa on lähteny käsistä vähän on suuri todennäköisyys että telkkarin ruutu hajoaa.

127.12.2006 14:45

Niii, mut pikkasenko on hyvä jos voi määritellä sen et kuinka iso liikerata/voima tarvitaan.. Pikkasenko olis hyvä kuntoiluväline.. ja vielä kun noiden kapuloiden tilalle sais vaikka rannekkeet, niin varmana ostasin..

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 8.12.2006 @ 13:49

137.12.2006 16:47

Niimpä, luulisi siihen narunpätkään laitttavan kunnollisen "narun" ei ohutta lankaa..tai pian saa 40" taulutv kyytiä..

147.12.2006 17:02

:DD


157.12.2006 17:52

Tuo oli kyllä läppä :) en kyllä yhtään ylläty että on ohjaimet lennelleet, itsellänikin pari kertaa saattanut hiiri lentää pelatessa :)

167.12.2006 17:55

Nintendo on todennäköisesti olettanut tuon narun estävän vain ohjaimen lattialle putoamisen.

178.12.2006 0:52

Raivolla on kyllä keilattu tossa kohtaa kun on telkun kylkeen ohjain uponnut...

188.12.2006 2:07

Joo, ja olihan sekin aika kova syöttö kun se oli melkeen rikkonu pleksiä.

198.12.2006 10:34


209.12.2006 10:26

aika hauska juttu ! itse en kyllä laittaisi mitään kiinnikeranneketta jo siksi etten koskaan osta koko vekotinta (wii) no joka tapauksessa tämä on hyvä uutinen, ja kerron eteenpäin jos joku on ostamassa kyseisen konsolin.

2110.12.2006 6:46

Lainaus:
no joka tapauksessa tämä on hyvä uutinen

Miten tämä voi olla hyvä uutinen?

2210.12.2006 19:07
AfterDawn Addict

A) On PS-fanboy
B) On Xbox-fanboy

Simple! :)

2310.12.2006 19:18

C) On super-über nintendo vastustaja :D

No joo, voisin olla a:n kannalla, wii on tähän asti piessyt sonyn alle kk. vaikka vasta pidemmällä aika välililla (1-5v.) nähdään miten käy konsolisodassa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 10.12.2006 @ 19:18

2411.12.2006 11:18

no näyttävästi on tehny sentää ohjaimen kunnolla ku ei oo niitä hajonnu.

2511.12.2006 18:18

Jep, rehellisyys maan perii.

Eli jos nyt kännissä heität kaljapullon plasmatelkkariisi, käy ostamassa wii ja syytä sitä niin nintendo lähettää sinulle uuden telkkarin.

2621.3.2007 14:04
IDIOTS112
Inactive

Eli jos nyt kännissä heität kaljapullon plasmatelkkariisi, käy ostamassa wii ja syytä sitä niin nintendo lähettää sinulle uuden telkkarin.ootko varma tosta

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto