Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

PlayStation 3:n Blu-ray ja Xbox 360:n HD DVD testissä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2.12.2006 19:56 Kommentteja (16)

PlayStation 3:n Blu-ray ja Xbox 360:n HD DVD testissä Blu-ray- ja HD DVD -elokuvien arvosteluun keskittynyt High-Def Digest -sivusto on keskittynyt uusimmassa arvostelussaan vertailemaan uusia pelikonsoleita markkinoilla oleviin Blu-ray- ja HD DVD -soittimiin. Sekä Sonyn PlayStation 3 että Microsoftin Xbox 360 pärjäsivät testissä erinomaisesti erillisiä soittimia vastaan vaikka hintansa puolesta pelikonsolit ovat edullisempia.

Xbox 360:ssa ei ole vakiona HD DVD -asemaa vaan sen joutuu hankkimaan erikseen noin 200 dollarin/euron hintaan. Asemassa ei ole erikseen ohjausnappeja (pois lukien levykelkan avaus/sulkeminen) tai erillisiä ulostuloja äänelle tai kuvalle, joten varsinainen toiminta tapahtuu itse Xboxilla. Aseman mukana tulee kaukosäädin laitteen ohjaamista varten. Suurimmat puutteet löytyvät laitteen ulostuloista, sillä HDMI-liitäntää ei löydy konsolista ja analogisesti ei saa ulos monikanavaääniä, sillä konsolista löytyy ulostulo vain stereona. Toinen häiritsevä tekijä on Xboxin tuuletin, joka pitää sen verran ääntä että tuulettimen voi kuulla elokuvien hiljaisissa kohdissa.

Toshiban HD-XA1 -soittimeen verrattuna laitteiden kuvanlaatu on lähes identtinen. Äänen kanssa pienenä epäkohtana on Dolby TrueHD- ja DTS-HD Master Audio -audioraitojen muunto lennossa Dolby Digitaliksi, joka laskee äänenlaatua. Erityistä kiitosta Xbox saa todella nopeasta elokuvan käynnistymisestä verrattuna Toshiban soittimeen.

PlayStation 3:sta ei myöskään löydy erillisiä ohjausnappeja, mutta koska kaukosäädintä ei löydy vielä toistaiseksi oheislaitteena on ohjauksen suhteen tyytyminen peliohjaimeen (erillinen kaukosäädin on luvattu julkaista myöhemmin). Myöskään PS3:sta ei saa analogisesti ääntä ulos kuin stereona, mutta HDMI-liitin konsolista löytyy.

Samsungin BD-P1000 -soittimeen verrattuna PS3:n kuvanlaatu oli parempi. PS3:n suurin puute on sen puuttuva skaalain, joten 480p/i tai 720p videota ei voi muuntaa 1080p/i muotoon vaan tämä jää television, videotykin tai monitorin hoidettavaksi, toisin kuin muissa Blu-ray -soittimissa. Myös PS3:lla elokuvan käynnistyminen on nopeampaa tavallisiin Blu-ray -soittimiin verrattuna.

Lähde:
High-Def Digest

  Elokuvastudiot vaativat tiukennusta iTunesin käyttöoikeuksiin PS3 varmuuskopioiden pelaaminen pian mahdollista  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

16 kommenttia

Aika hyvin muuten konsolit pärjäävät tuossa hommassa ottaen huomioon niitten hinnat. Täytyy myöntää. Taas yksi syy ostaa ps3. :)

#12.12.2006 20:38

Kun PS3:lle tulee linuxikin niin tietokone jää aivan turhaksi. Pleikallla vaan leffat, pelit, netti.. ja halvemmaksi tulee loppupeleissä.

#23.12.2006 5:41

Nyt kun Mikkisofta julkaisisi sen huhutun päivitetyn version boksista, missä olisi hdmi ja hd-dvd sisäänrakennettuna, niin saisi todella kovan soittimen halvalla (tuskin olisi varaa hintaa paljon nostaa).

#33.12.2006 7:26

Lainaus:
Xbox 360:ssa ei ole vakiona HD DVD -asemaa vaan sen joutuu hankkimaan erikseen noin 200 dollarin/euron hintaan.
Toi on kyl yks iso puute verrattuna PS3:een. Mut kuitenkin kallistun Xboxiin ennemmin:)

#43.12.2006 7:45

itselleni riittää normaalit elokuvat katsottuna 32" hd teeveestä.

#53.12.2006 11:08

Lainaus:

Toi on kyl yks iso puute verrattuna PS3:een. Mut kuitenkin kallistun Xboxiin ennemmin:)

Sehän nimenomaan EI ole puute, vaan etu. Koska sitä asemaa ei tarvi, niin ei tarvi maksaa turhasta. Mutta valinnanvaraa silti on


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Smuliii:
Kun PS3:lle tulee linuxikin niin tietokone jää aivan turhaksi. Pleikallla vaan leffat, pelit, netti.. ja halvemmaksi tulee loppupeleissä.

Tietokonetta on "pikkasen" mukavampi päivitellä, kokeileppas availla tollasta konsolia ja alkaa päivittään osia...
Ja jos meinaat sillä korvata tietokoneen kokonaan, tuut huomaan pian ettei se onnistukkaan ihan niin helposti...

#63.12.2006 11:37

"Tietokonetta on "pikkasen" mukavampi päivitellä, kokeileppas availla tollasta konsolia ja alkaa päivittään osia...
Ja jos meinaat sillä korvata tietokoneen kokonaan, tuut huomaan pian ettei se onnistukkaan ihan niin helposti..."
yhdyn edelliseen

#73.12.2006 12:20

Smulii varmaankin tarkoitti sitä että noin tehokasta konetta ei tarvitse päivittää, sillä kaikelle tarpeelliselle riittää tehot.

#84.12.2006 5:19

Minkä takia konsolia pitäisikään päivittää???

Eiköhän ne kaikki ps3 pelit toimi tulevaisuudessakin ps3:sella. Ja jos ps3:n tehot ei riitä netin selailuun ja kaikkeen muuhun tarvittavaan, niin kyllä aika raskasta käyttöä joutuu olemaan 7 coren systeemillä...

#94.12.2006 7:18

taas yksi syy LISÄÄ ostaa xbox 360

#104.12.2006 14:35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti juhha84:
Minkä takia konsolia pitäisikään päivittää???

Et tajunnut.

#114.12.2006 15:55

Jep. en varmaankaan tajunnut pointtia. Mutta tuon koneen kun ostaa, niin veikkaan että se korvaa tietokoneen pitemmäksi aikaa, jos aikoo pelata vain ps3 pelejä.




intel E6600 c2d ja Arctic Cooling Freezer 7 Pro
1gb 667Mhz ddr2 (2x512Mt)
x1900xt 512Mt
asus p5b
sonata II 450W

#124.12.2006 15:58

Muistetaan, että PS3ssa on vain 256mb muistia. Oli se kuinka hypernopeaa tahansa, ei sitä ole paljoa. Toki kevyellä linuxilla sitä ei paljoa tarvita, mutta jos Gimpillä lähtee 8Mpix kuvia käsittelemään, voi muistin tarve kasvaa Cell:istä huolimatta. - "Kuka käyttää PS3sta kuvan käsittelyyn?" - Kuka ostaa PS3sen tietokoneen korvaajaksi?


Fujitsu-Siemens Scaleo P: 3200+ @ 2500MHz, Nvidia GF 6600 256mt @ 450/631, 160Gt,80Gt, 1024mb drr400, Pinnacle PCTV 300i, Creative X-FI Platinium, Sennheiser HD-555, Pioneer A-66X

Matsui (?): Celeron 400MHz, NVidia Riva TNT 2 32mb, Ati Rage II+ 8mb, 3Gt, SDRAM 256mb, Creative Vibra 16c, Muovipurkit
Kotisivu: http://www.freewebs.com/kaakatus/

#134.12.2006 16:31
simsse
Inactive

titäiskö kukaan miten voi tehä pleikka pelei ( polttaa ) netistä

#1410.12.2006 12:25
simsse
Inactive

Moi sebu tääl samu

#1510.12.2006 12:25

Puhutko mulle? Juu moi vaan samu.. En tosin tunne sua mut ihan sama.

#1610.12.2006 13:21

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (4)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto