AfterDawn logo

EFFI pitää tekijänoikeusjärjestöjä uhkana Suomen tietoyhteiskuntakehitykselle

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
24 kommenttia

Electronic Frontier Finland ry (EFFI) ei ole mielissään tekijänoikeusjärjestöjen ajatuksesta hyvitysmaksun laajentamisesta kattamaan myös matkapuhelimet, tietokoneet ja massamuistit. EFFI tuomitsee lehdistötiedotteessaan jyrkästi vaatimukset hyvitysmaksun laajentamisesta. Hyvitysmaksun alkuperäinen tarkoitus on korvata teostokappaleiden laillisesta yksityisestä kopioinnista tulevat menetykset kappaleen tekijöille. Nykyään hyvitysmaksuista menee noin puolet järjestötukina tekijänoikeusjärjestöille ja korvaukset eivät muutenkaan jakaudu tekijöille kopiointimäärien mukaan.

"Nämä vaatimukset osoittavat jälleen kerran, kuinka tekijänoikeusjärjestöt ovat valmiita ampumaan itseään ahneuksissaan jalkaan." toteaa EFFI:n hallituksen jäsen Ville Oksanen. "Ylimääräinen hinnankorotus musiikin soittamiseen kykeneville kännyköille tulee hidastamaan merkittävästi mobiilin musiikkimarkkinan syntymistä." jatkaa Oksanen. "Pitkällä tähtäimellä tämä on selvästi myös tekijöiden edun vastaista. Vaikuttaa siltä, että esityksen takana olevat tahot pyrkisivät syömään siemenperunatkin tekijöiden laarista - niin kauan kuin vanhat keinot vielä toimivat." sanoo EFFI:n puheenjohtaja Tapani Tarvainen.


EFFI pitää myös tekijänoikeusjärjestöjen esittämää matkapuhelimen vertaamista MP3-soittimeen virheellisenä. EFFI:n mielestä matkapuhelimien pääasiallinen käyttötarkoitus on puheluiden soittaminen, ei musiikin kopioiminen. Sama pätee myös tietokoneisiin, ne eivät ole ensisijaisesti musiikkisoittimia.

EFFI myös kritisoi vuoden alussa voimaan tullutta uutta tekijänoikeuslakia, joka mahdollistaa käyttöestojen avulla laillisen yksityisen kopioinnin estämisen, mutta samalla tekijänoikeusjärjestöt voivat kerätä hyvitysmaksuja tuotteista, joita ei voi kopioida laillisesti. EFFI:n mielestä kopioinnin estämisen pitäisi myös poistaa hyvitysmaksut.

EFFI on myös huolissaan opetusministeriön tavasta asettua tekijänoikeusjärjestöjen tueksi tehdessään päätöksiä hyvitysmaksuista. Esimerkkinä tästä EFFI pitää tekijänoikeuden uudistamisen yhteydessä esiintynyttä tapausta, jossa päätösvalta hyvitysmaksuista piti alun perin siirtää koko yhteiskunnan etua valvovalle valtioneuvostolle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut uuden lain tullessa voimaan.

"Tekijänoikeusjärjestöt ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet olevansa suomalaisen tietoyhteiskunnan jarru." sanoo Tarvainen. "Gramex tappoi kohtuuttomilla maksuilla Suomesta vuosiksi nettiradion. Sama kohtalo olisi kohdannut myös mobiili-TV:tä, ilman liikenneministeriön ja valveutuneiden poliitikkojen, muiden muassa Markku Laukkasen (kesk), aktiivista väliintuloa." jatkaa Tarvainen. "Tulemme tekemään kaikkemme, jotta kysymys nousee yksipuolisesta virkamiesvalmistelusta todelliseen poliittiseen keskusteluun. Ensimmäisenä askeleena tulemme lähettämään kyselyn kansanedustajille, jossa selvitämme heidän mielipiteensä asiasta."

Lähde:
EFFI (lehdistötiedote)

24 KOMMENTTIA

Kaakatus1/24

Lainaus:
Nykyään hyvitysmaksuista menee noin puolet järjestötukina tekijänoikeusjärjestöille ja korvaukset eivät muutenkaan jakaudu tekijöille kopiointimäärien mukaan.
Tuliko kellekkään yllätyksenä? Tuskin, mutta hyvä, että joku sentään huomioi tilaanteen. Pointsit EFFIlle.

Letukka2/24

"Pointsit EFFIlle"

Todellakin. Tulee taas mieleen että voisi maksaa jäsenmaksun toiseenkin kertaan.

SuomiP3/24

toi on kyllä sääli ettei oo suomalaisilla radioilla varaa maksaa hyvityksiä grameksille nettisoitosta... kuuntelisin 100% enemmän radiota sillon... nyt ei meinaan sisällä toimi ollenkan tai no digiboxin kaa joo mutta mitä sieltä tulee? :D

yaht4/24

EFFI:lle tosiaankin pointsit

-Rex-5/24

Lainaus:

"Tekijänoikeusjärjestöt ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet olevansa suomalaisen tietoyhteiskunnan jarru."

Lainaus:

"Nämä vaatimukset osoittavat jälleen kerran, kuinka tekijänoikeusjärjestöt ovat valmiita ampumaan itseään ahneuksissaan jalkaan."

Lainaus:

"Pitkällä tähtäimellä tämä on selvästi myös tekijöiden edun vastaista. Vaikuttaa siltä, että esityksen takana olevat tahot pyrkisivät syömään siemenperunatkin tekijöiden laarista - niin kauan kuin vanhat keinot vielä toimivat."


Siinä on totuus tiivistettynä. Suomesta ei teknologista osaamista puutu, mutta se tapetaan joko myymällä se pilkkahintaan ulkomaille tai sitten kyseiset järjestöt tappavat sen omalla lyhytnäköisyydellään ja ahneudellaan. Kun siihen vielä lisätään tämä toiminnan heijastaman ongelmat ampuvat myös tekijät itseään ennen pitkää jalkaan antamalla näiden tahojen ja lobbauskoneiston pitää porinaansa.

mjk6/24

Minullakin radio pauhaa vain autossa...ja offcourse pojot effille...

ville7777/24

jees pojot effi.lle täältäkin suunnalta.

kolmis8/24

Kerrankin asiaa!

Sebu929/24

Juu, todellakin pisteet EFFI:lle. Tosiaan tuon tajuamiseen ei paljoa tarvita, mutta nuo järjestöt eivät lähes ikinä puhu totta mistään.

LaLLi8010/24

Tekijänoikeus järjestöjen toiminnan vuoksi olen tehnyt periaatepäätöksen olla maksamatta yhtään TO maksuja. Aina kun mahdollista valitsen TO maksuttoman tuotteen. Esim optiset aihiot ostan ilman kasettimaksuja. Jos artistit saisivat TO maksuista reilun osan ja TO laki olisi järkiperäinen eikä vain rahastusta voisin päätökseni perua.

Hatun nosto EFFI:lle.

Xanadu11/24

Lainaus:
Sama pätee myös tietokoneisiin, ne eivät ole ensisijaisesti musiikkisoittimia.
Tietokone on keskeinen työväline musiikin ja elokuvien kopioinnissa. 90-luvulla näin ei vielä ollut mutta 2000-luvulla ilman muuta. Tietokoneilla ei ainoastaan kopioida vaan niitä käytetään valtavien musiikkikokoelmien varastointiin. Mitä ihmettä kukaan tekee 300Gt:n kiintolevyllä ellei tarkoituksena ole suruton kopiointi ja usein laittomasta lähteestä.

Granate12/24

Xanadu: Nyt voidaan taas heittää sitä teoriaa että "mitä suomalainen autoilija tekee urheiluautolla suomessa" ? Tottakai puheessasi on asiaa... Mietitäämpä tulevia blu-ray asemia? 50Gb tilaa per kiekko?! Ensisijaisesti tietysti peleille ja leffoille, mutta tavalliselle ja lakia lainkuuliaisesti noudattavalle henkilölle aivan turha kotikäyttöön. Tuskin täytät 50Gb kiekon wordi fileillä. No joo asia on kyllä niin monikantainen sekä hankala asettaa yhdelle kannalle että ei siitä sen enempää. Nii ja tietokone ei ole todellakaan mikään ensisijainen musiikin kopiointilaite/varasto. Se on paksapuhetta mikäli joskus sellanen laki menee läpi eduskunnassa. Tai sitte muutan kööppehaminaa jos menee :D

korpeaja13/24

<quote>Tietokone on keskeinen työväline musiikin ja elokuvien kopioinnissa.</quote>

Tietokone on nykyään keskeinen työväline monella alalla. Tässähän ei puhuttu kovalevyistä, vaan tietokoneista. Kovalevyistä maksetaankin jo kasettimaksu.

Tuskin esim. Teoston pojat tietokoneillaan musiikkia warettaa. Tai huoltomies koneella, jolla etähallitaan
taloyhtiön jotain osia. Tai kaupan kassa omalla päätteellään. Järki käteen.

mjk14/24

Xanadu, nyt ei taas ollut ketään kotona tapulissa...minulla on 400G kiintistilaa ja suurin osa tilasta on työkäytössä joten äläpauhaa.
Esim: grafiikkaa, animatioita yms thdessä tarvitaan paljon kiintolevy tilaa erilaisille versioille, mainosten teossa videoeditointi vie julmettomasti kiintistilaa...ja väitän että tuo 400G on vähän koska nykypäivänä koneella tehdään muutakin työn jatkoksi, pelataan, katsellaan juuri videoita, ladataan musiikkia (en nyt puhu waresta nyt) ja minulla ainakin itunesta ostettu musa on usb-kiintiksellä turvassa kun en todellakaan halua maksaa niitä toiseen kertaan, ja jopa jotkut muuntavat omia vhs-videoitaan dvd:ksi erililaisien konvertterien kautta jne..joten luuletko tosiaan että se on tehty waretusta varten? mietivähän suomessa arviolta n. 3 miljonaa pc:tä/macia ja kaikki waretukseen, oletko tullut kiinasta? sorry nyt vaan...

MissBlue15/24

Lainaus:
Tietokoneilla ei ainoastaan kopioida vaan niitä käytetään valtavien musiikkikokoelmien varastointiin. Mitä ihmettä kukaan tekee 300Gt:n kiintolevyllä ellei tarkoituksena ole suruton kopiointi ja usein laittomasta lähteestä.
Et ole ikinä kuullut mitään digikuvauksesta?? Koettaisit oikeasti joskus käyttää järkeä noiden Mafian puolustuspuheenvuorojen välissä. Mulla on vanhempi digitaalinen järjestelmäkamera, jonka raakakuvan koko on 5-8 megaa, tuon kun käännät 16-bittiseksi tiffiksi, niin yksi kuva vie n. 36 megaa levytilaa. Olen tuolla kuvannut n. kaksi vuotta, kokonaiskuvamäärä tällä hetkellä n. 10 000 kuvaa. Tietenkään kaikkia ei ole säästetty, mutta toisaalta joistakin kuvista on useampia versioita. Lisäksi olen aikaisemmin kuvannut yli 35 000 diaa, joita pikku hiljaa skannailen digitaaliseen muotoon, yhden kuvan koko skannattuna 16-bit tiffiksi on 70 megaa. Eipä tässä yksi 300 gigainen levy vielä kovin autuaaksi tee.

maugetus16/24

"mutta samalla tekijänoikeusjärjestöt voivat kerätä hyvitysmaksuja tuotteista, joita ei voi kopioida laillisesti"

Eikös tämä ole silkkaa huijausta, otetaan rahat mutta ei anneta mitään takaisin, sama asia kuin jos tilaisit baarissa drinkin mutta et saisi juoda sitä. Raivostuttavaa!

make20017/24

ja mitä seuraavaksi
gps navigaattorit listalla koska niilläkin voi soittaa musiikkia

Hablas18/24

Ja tähän voisi lisätä että jos et tiedä mihin käyttää 300G kovalevyä niin älä osta moista.

Kyllä tietoyhteiskunnassa tietoa pitäisi saada varastioda ilman mitään kustannusta (muuta kuin laitteen oma hinta).

Esim. palvelimet vie RAID:lla 2 kovalevyä ja jos on enemmän tavaraa koneessa niin tuo 300 tulee nopeasti käytettyä.

Odotellaan vaan aikaa kun joka koneessa on 1 teran kovalevyt vakiona.

-Rex-19/24

Lainaus:

Kyllä tietoyhteiskunnassa tietoa pitäisi saada varastioda ilman mitään kustannusta (muuta kuin laitteen oma hinta).
Niinhän sitä pitäisi. On muuten mukavaa laskea kuinka paljon esimerkiksi firmojen peileistä pitää maksaa teostomaksuja, vaikka niissäkin firmoissa missä itse olen palvelipuolella ollut ei ole backupjärjestelmissä ollut bittiäkään teoston/tms alaista materiaalia. Siitäkin edestä sitten muuta kriittistä dataa ja hintaa tulee jo ilman to-mafiaakin..

eduard020/24

Harmi vaan että EFFI:ä ei ole ainakaan menneisyydessä hirveästi kuunneltu kun lakeja ollaan tehty. Pitäisi saada jotain muutosta siihenkin asiaan, Suomessa kun on varmasti vähintäänkin kymmeniä jossei satoja tuhansia ihmisiä jotka asiasta ymmärtävät ja haluaisivat jotain järkeä tähänkin touhuun.

Hablas21/24

-Rex-
Niinpä, mutta kun yleensä miettii mihin nykyiset pelikonsolit menevät, xbox 360 ja PS3 ovat "mediakeskuksia". Markkinathan suorastaan tyrkyttävät laitteita mihin voit lykätä mitä haluat.

eduard0
Mutta kun mietitään että suomessa on kuitenkin suurinosa kansasta ihmisiä, jotka eivät ole tekemisissä tietokoneiden kanssa Outlookkia, Wordiä, exceliä enempää ja hyvä jos powerpoint on tuttu.
Näitä henkilöitä eivät pahemmin kiinnosta lait jotka eivät heihin suoraan vaikuta.
Myöskin lainsäätäjät miettivät jostain syystä asioita tuottojen takaamisen kautta, vaikka pitäisi katsoa tekniseltä pohjalta mihin kaikkeen laitteella pystyy ja sitten katsoa mitä sillä pitää/halutaan kieltää.
Tietysti lakia pitäisi päivittää sitä mukaa kun vastaan tulee POC-ihmisiä (Proof Of Consept) jotka vääntävät laitteeseen sellaisia toimintoja mitä sillä ei ole alunperin ole tarkoitettu/osattu tehdä.

SandboX22/24

heh tiedoksi tämä henkilö (Xanadu)omistaa musiikki liikkeen ja on aina oppositiossa koski asia mitä hyvänsä..eli sen puheista ei kannata välittää, tuosta 300 gb levystä tuli mieleen että uudessa koneessani tosiaan oli 300 levy vakiona...joten näyttää että kokonais määräni roiskui yli 5 tb:n :)ja koneessani olevat DVD:t eivät ole orginaaleja ...vaan unofficial julkaisuja monen vuoden ajalta ..mm musiikki konsertteja ja muuta harvinaista stuffia.

Effille täysi 10 !!

zipzap23/24

poistettu

Alcareru24/24

Lainaus:
LaLLi80 (Senior Member) 22.11.2006 13:02 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti
Tekijänoikeus järjestöjen toiminnan vuoksi olen tehnyt periaatepäätöksen olla maksamatta yhtään TO maksuja. Aina kun mahdollista valitsen TO maksuttoman tuotteen. Esim optiset aihiot ostan ilman kasettimaksuja. Jos artistit saisivat TO maksuista reilun osan ja TO laki olisi järkiperäinen eikä vain rahastusta voisin päätökseni perua.

Hatun nosto EFFI:lle.

Sama täällä.

Ja joka väittää, että tietokoneet ovat ENSISIJAISESTI musiikin kuunteluun, waretukseen, kopiointiin (ja nykyään jos kyse kopiosuojatusta matskusta kaikki laitonta ymmärtääkseni) puhuu täyttä paskaa. Mielestäni on jo törkeää, että niistä kovaleyistäkin menee jotain teostomaksuja. Jos kerran kopiointi on laitonta, niin mitä hittoa varten niitä teostomaksuja sitten pitäisi maksaa yhtää mistään tallennusmedioista?

Niin ja sen kovalevynkin voi täyttää vaikka millä mikä ei liity mitenkään teostoon. Esim. asennat kasan pelejä, käyttöjärjestelmän, lataat esim osoitteesta: http://www.jamendo.com/en/ ilmaista cc-lisensoitua musaa, muutamat ilmaiset videot/leffat (cc tms. lisensoitu), harrastat viedoeditointia, myös pelkät digi-kuvat voivat viedä paljon tilaa, asennat vielä pari muuta käyttistä ja kasan ohjelmia jokaiselle käyttikselle......

btw. firmojen peileistä sen verran, että ihan kuin olisin jostakin lukenut, että firmat pystyy hankkimaan tallennusmediansa ilman teostomaksua (ja voihan tavallinenkin tallaaja, kunhan ei hanki niitä suomesta). Saattaapi olla, että sekotan tän johonki muuhun juttuun..

Niin ja pointsit kyllä todellakin EFFI:lle!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT