Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

BitTorrentin videopalvelu myöhästyy

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17.11.2006 16:15 Kommentteja (7)

BitTorrentin videopalvelu myöhästyy BitTorrent P2P-ohjelmaa kehittävä BitTorrent Inc joutuu siirtämään uuden mediakauppansa aukaisun ensi vuoden puolelle. Alunperin tämän vuoden lopulle ajoitettua avausta ovat hidastaneet sopimusten kirjoittamiset eri yhteistyökumppaneiden kanssa sanoo BitTorrentin edustaja Lily Lin.

Tulevassa palvelussa on toistaiseksi mukana isoista elokuvastudioista vain Warner Bros., jonka kanssa BitTorrent pääsi sopimukseen alkukesästä. BitTorrent ei ole kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan muita suuria nimiä vaikka videopalvelun sisältö suojataankin Microsoftin DRM-tekniikalla, joten se on myös hakenut muutosta yrityksen imagoon. Yritys ei käytä enää P2P:tä kuvaamaan toimintaa vaan uusin termi on "peer-assisted".

BitTorrentia rahoittavan DCM:in (Doll Capital Management) edustaja Tom Blaisdell kuitenkin sanoo että sisällön kopiointisuojaukset eivät kuitenkaan ole haitanneet neuvotteluja osapuolien välillä. Sopimuksien tekoa ovat hidastaneet lähinnä taloudelliset seikat ja sopivan sisällön hankkiminen. Blaisdell sanoo myös että palvelun aloittamisaika ei ole niin tärkeä kuin sisällön määrä ja laatu. "Meitä ei huolestuta se seikka että emme voi käynnistää palvelua jouluksi, se ei ole oleellista. Tämä on tärkeä julkaisu ja haluamme alusta asti että saatavilla on tuhansia videoita, ei vain satoja".

Lin vahvistaa että myyntiin tulee sekä TV-sarjoja että elokuvia. Tarjonta vaihtelee vanhoista klassikoista aina uutuuksiin saakka. Lin ei kuitenkaan antanut mitään tarkempia tietoja tulevasta sisällöstä.

Lähde:
Light Reading

  PlayStation 3 myyntiin Yhdysvalloissa Universal Music haastaa MySpacen oikeuteen  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

7 kommenttia

Lainaus:
sisältö suojataankin Microsoftin DRM-tekniikalla
Eivätkö ne ikinä opi. Yksi tuhoon tuomittu palvelu lisää.

#117.11.2006 16:33

Itse en kyllä ole halukas BitTorrentia käytämään maksamani sisällön hankimiseen, jos kerran maksan sisällöstä niin kai minulla on oikeus olettaa että myös voin ladata sen ilmaiseksi, upload kaistan hukkaaminen maksulliseen palveluun on mielestäni järjetöntä.

#217.11.2006 18:39

Kiinnostaa hirveästi joku BitTorrent. Nyt tulee kiinnostuskohtaus! Hyvä, että keksi idean, paska juttu, että koko ohjelma on perseestä vedetty. µTorrent koko tien.

#318.11.2006 17:24

@nlitement
Minähän en mikään sisällönvalvoja ole, mutta aika lapsellista ja turhanpäiväistä tekstiä.

Toivottavasti rupeaa toimimaan tuo palvelu, jos vaikka torrentista tulisi vähän vähemmän kirosana oikeustieteellisissä piireissä ;)

#418.11.2006 20:15

Lainaus:
upload kaistan hukkaaminen maksulliseen palveluun on mielestäni järjetöntä.

Kyllähän se voi turhalta tuntua, mutta loppujen lopuksi toimiva ja hyvä lataustapa. Eikä palvelimet luultavasti hirtä kiinni niin helposti.

#518.11.2006 20:53

Aika monella uppikaista on miltei kokonaan vapaana muutenkin. Tietysti riittäähän niitäkin, joilla se hehkuu koko ajan punaisena.

Mutta joku porkkana tuohon vielä tarvittaisiin, jotta kaupallinen BitTorrent-jakelu ottaisi kunnolla tulta. Halvempi hinta (säästetään serveri / liikennöintikuluissa, osa tosin siirtyy tietysti ISPeille) ja nopeampi saatavuus ehkä riittävät...

Lähinnä jonkinlainen upload-määrään sidottu bonussysteemi olisi oikein mukava toiminto. Tarpeeksi kun uppaa, voisi saada leffat ilmaiseks ;-). Kaikillahan ei kuitenkaan voi olla ratio yli yhden. Mitenköhän muuten varmistetaan, että seedaajia on tarpeeksi?

Itse en kuitenkaan ko. palveluun koske, jos se käyttää DRM-sontaa.

#619.11.2006 0:18

Vois ollä jännä systeemi varmistaa jakajat ku sitois katsomis kerrat ratioon... että esimerkiksi ostaessa saa katsoa elokuvan kahdesti automaattisesti jonkajälkeen lisää katsomiskertoja saa aina kun on jakanut kerran kokonaan ja sitten jos voisi siirtää jakoa toiseen elokuvaan esim että jaat leffaa a. ratioon 2 niin saat kolmannen leffan katsoa kerran ilmaiseksi... mutta ilmaisista leffoista ei enää saa ratioboonuksia.. ja sitten joutuu taas ostamaan jonkun jota voi jakaa?

öö tai sit ei

#719.11.2006 14:58

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto