Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Zune kauppojen hyllyille Yhdysvalloissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.11.2006 11:11 Kommentteja (15)

Zune kauppojen hyllyille Yhdysvalloissa Microsoftin Zune-mediasoitin on tullut myyntiin Yhdysvalloissa. Soitin ei ole kuitenkaan aiheuttanut mitään ostoryntäystä vaan myynti on ollut vaisua. Analyytikkojen ja kriitikoiden mukaan soitin ei ole mitenkään erityinen iPodiin verrattuna. Kritiikkiä ovat saaneet soittimen suurehko koko ja Windows Media Player 11:sta perustuva Zune Marketplace -musiikkikauppa, joka on ainakin toistaiseksi ollut hankalampi käyttää kuin Applen iTunes-kauppa. Positiiviseksi asiaksi on mainittu soittimen suuri näyttö ja WLAN:in avulla tapahtuva musiikin ja kuvien siirtäminen toisiin Zune-soittimiin sekä FM-radio.

Myös Microsoftin Bill Gates oli esittelemässä Zunea Seattlessa pidetyssä julkaisutilaisuudessa yhdessä Secret Machines yhtyeen kanssa. Gates tähdensi ettei Zunen elinkaari pääty sen julkaisuun. "Zunen voi tulevaisuudessa liittää muihinkin laitteisiin kuin PC:hen tai Xbox 360:en. Paljon on vielä tulossa." sanoi Gates. Aikaisemmin Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer kommentoi Microsoftin ja Applen tulevaa kilpailua markkinoilla. "Me voimme päihittää heidät. Markkinoilla tulee olemaan kaksi suurta kilpailijaa, me ja Apple. Me olemme Daavid ja Apple on Goljat."

Ballmer sanoi myös että tulevaisuudessa soittimella pystyy myös siirtämään videoita toisiin Zune-soittimiin. Internetissä on liikkunut myös huhu matkapuhelimesta, johon olisi integroitu Zunen ominaisuudet. Ballmer ei kommentoinut asiaan lainkaan. Myös Applen on huhuttu julkaisevan ensi vuonna matkapuhelimen, jossa olisi iPodin ominaisuudet mukana. Ballmer kuitenkin totesi että on helpompi yhdistää puhelin musiikkisoittimeen. Ballmer myös sanoi että jos puhelin pistettäisiin nykyiseen Zuneen, olisi se liian iso puhelimena suurimmalle osalle asiakkaista.

Lähteet:
Sydney Morning Herald
Tietokone
Bloomberg.com
Network World

  Samsung keskittyy vain Blu-ray -soittimiin Toshiban HD DVD -soittimissa laatuongelmia  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

15 kommenttia

Hz4
Inactive

Itseeni tämä MS Zune ei ole kyllä iskenyt yhtään. Vaikka en iPodia vielä omistakkaan niin silti semmoisen aijon itselleni hommata. Jotenkin vaan iskee enemmän.

Lainaus:
Steve Ballmer kommentoi Microsoftin ja Applen tulevaa kilpailua markkinoilla. "Me voimme päihittää heidät. Markkinoilla tulee olemaan kaksi suurta kilpailijaa, me ja Apple. Me olemme Daavid ja Apple on Goljat."

Suuret on puheet, mutta ...

#115.11.2006 11:29

Lainaus:
Positiiviseksi asiaksi on mainittu soittimen suuri näyttö ja WLAN:in avulla tapahtuva musiikin ja kuvien siirtäminen toisiin Zune-soittimiin sekä FM-radio.

No onkos nuo nyt sitten niin positiivisia? Suuri näyttöhän vain kasvattaa soittimen kokoa ja tuo toisiin Zune-soittimiin siirtokaan ei oikein kuulosta kovin mahtavalta. Ja radiota en ole ikinä omassa Creativessani tarvinnut, koska omat musani riittävät minulle.

#215.11.2006 12:00

iPodilla on vaan niin mahtava brändi, ettei taida kivilingot riittää. :)

#315.11.2006 12:21

Lainaus:
tuo toisiin Zune-soittimiin siirtokaan ei oikein kuulosta kovin mahtavalta.

Etenkin kun siirto aika on puolisen minuuttia metrinkin etäysyydeltä. Ehkä ominaisuus sopisi teini tytöille, jotka muutenkin lataavat musiikkinsa messengerin välityksellä kavereilta tai jollain Kazaan kaltaisella ohjelmalla. Kazaaseen verrattuna Zunehan on jo todella nopea. ;D Toisaalta näillä teini tytöillä on yleensä pienet ja "söpöt" flash muisti soittimet, että se siitäkin teoriasta.

#415.11.2006 12:40

Lainaus:
iPodilla on vaan niin mahtava brändi, ettei taida kivilingot riittää. :)
Varmasti, mutta saa nähdä riittääkö pelkkä brändi jos markkinoille tulee paljonkin laitteita joihin Zunen saa liitettyä. Jos nämä tulevat tuotteet menestyvät voi se auttaa hyvinkin Zunen menestymistä.

#515.11.2006 13:07

Mitäköhän toi wlan siirto sitten antaa siirtää. Microsoftin tuntien kaikki mitä Zuneen saa MP11:sta on DRM suojattu. DRM suojattua tavaraa voi tietysti siirtää, mutta ei toistaa ennen kuin lunastaa lisenssin.

Isompi näyttö on positiivinen asia jos meinaa videoita katella, mutta musakäytössä vie vain turhaa tilaa ja virtaa.

Tottapuhuakseni ei kyllä kumpikaan leiri houkuttele pätkääkään. Ei iPodia tai Zunea tähän kämppään.

#615.11.2006 13:16

Samaa mieltä kuten LaLLi80

#715.11.2006 13:59

Toi musiikinsiirto on oikeasti kökkö. Kappale pysyy vain 3 päivää laitteessa, sitten se poistuu automaattisesti. Kappaleen voi kuunnella vain kolme kertaa (sekunnin kuuntelu lasketaan kerraksi), eikä kappaletta voi siirtää koneelle.

Lisäksi aivan käsittämättömästä syystä langatonta yhteyttä ei voi käyttää musiikin synkronoimiseen tietokoneen kanssa.

Thanks, but no thanks.

#815.11.2006 14:00

Joo on toi Zune kyl aika epäkäytännöllinen.

#915.11.2006 14:55

Se on justiinsa sellainen kuin mikkisoftalta saattoi odottaa. Toisin sanoen sisältää älyttömiä käytön rajoituksia. Tokko kummoisesti menestyy.

#1015.11.2006 16:25

Creative Zen Touch 20Gt <3

Creative > Apple >> M$, näin se vain on. Ei kukaan mistään mitään tajuava mene tuhlaamaan rahojaan Zunen kaltaiseen naurettavuuteen, jos nuo Haiskun tiedot pitävät paikkansa.

#1115.11.2006 18:48

Lainaus:
Toi musiikinsiirto on oikeasti kökkö. Kappale pysyy vain 3 päivää laitteessa, sitten se poistuu automaattisesti. Kappaleen voi kuunnella vain kolme kertaa (sekunnin kuuntelu lasketaan kerraksi), eikä kappaletta voi siirtää koneelle.

Eih, toihan on ihan karmeeta. :(

#1216.11.2006 9:31

Lainaus:
Microsoftin tuntien kaikki mitä Zuneen saa MP11:sta on DRM suojattu.
Juuri näin. Eli Zune siis oikeasti pistää jokaiseen sisäänsä ladattuun biisiin DRM suojauksen. Eli vaikka mikseristä ilmaiseksi lataisit jotain, tulee siihenkin kopio suojaus.

#1317.11.2006 16:37
ArvoPahvi
Inactive

Kelvoton laite. Lataat zuneen itse rippaamiasi mp3-filejä ja se suojaa nekin. Sucks.

#1418.11.2006 14:35
Altsi84
Inactive

Itse kävin hakemassa oman Zuneni kaupasta eilen ja yhtään ei kaduta. Vaikuttaa todella hyvältä laitteelta.

#1518.11.2006 18:03

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tuoreimmat uutiset

Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria Perjantaina Blu-ray-soitin maksaa 78 dollaria (25.11.2009 14:26)
Yhdysvalloissa lomasesongin ostosryntäyksen käynnistyvä Black Friday on pian käsillä ja Yhdysvalloissa toimivat verkkosivustot ovatkin kasanneet vuotuista juhlapäivää varten listoja, joista ....
Kommentteja (3)
Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja Myös Firefox hyödyntää näytönohjaimen tehoja (25.11.2009 11:11)
Viime viikolla Microsoft esitteli PDC-tapahtumassa tulevaa Internet Explorer 9 -selainta, joka osaa mm. hyödyntää näytönohjainta sivuja renderöidessä. Viikonloppuna tulleen tiedon mukaan Microsoft ....
Kommentteja (4)
Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia Luvattomien lataajien kiusaaminen nosti musiikin myyntiä 18 prosenttia (24.11.2009 19:38)
Ruotsissa luvattomia lataajia vastaan tänä vuonna kohdistetut keinot ovat nähtävästi auttaneet Ruotsin musiikkiteollisuutta toden teolla, sillä tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ....
Kommentteja (10)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin Unite-jakamisella varustettu Opera 10.10 julkaistiin (24.11.2009 10:37)
Alkusyksystä Opera Software esitteli Opera-selaimen uutta 10-versiota, josta julkaistiin eilen uusi Opera 10.10 -painos, jonka tärkein uusi ominaisuus on Opera Unite -webbipalvelimen sisällyttäminen ....
Kommentteja (5)

Uutisarkisto