Suomenkielinen sivustomme on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi liikennemääriltään viimeksi kuluneen vuoden aikana ja nyt olemme etsimässä tiimiimme uusia uutiskirjoittajia parantaaksemme kasvumahdollisuuksiamme.
Haemme tässä vaiheessa yhtä osa-aikaista, etätyönä toimivaa uutistoimittajaa / sisällöntuottajaa suomenkieliselle sivustollemme, joka liittyisi osaksi suomenkielistä sisältötiimiämme, Anklen ja Agent_007:n kaveriksi.
Mitä tehtävään vaaditaan?
- Pystyt osallistumaan sisällön tuottamiseen vähintään neljänä päivänä viikossa, mielellään 2-4 tuntia/päivä.
- Osaat kirjoittaa erittäin hyviä, lyhyitä, mutta samalla ytimekkäitä uutisia ja osaat tiivistää lähdemateriaalista oleellisimman kirjoittamaasi tekstiin.
- Tunnet digitaalisen videon ja ns. viihdetekniikan hyvin. Emme etsi PC-raudasta kaiken tietäviä henkilöitä, vaan henkilöitä, jotka ymmärtävät perusteet HDTV:stä, DVD:stä, Blu-ray:sta, jne.
- Pystyt pitämään sovitut aikataulut ja tavoitteet.
- Osaat kirjoittaa helposti ymmärrettäviä artikkeleita monimutkaisistakin aiheista.
- Pystyt itsenäiseen työskentelyyn esim. kotoa käsin.
- Pystyt hyväksymään tosiasian, että joskus tärkeimmät uutiset tapahtuvat juuri sinä päivänä, kun sinulla on jotain tärkeää, etukäteen sovittua menoa tai vaikkapa kello 2 yöllä maanantain ja tiistain välisenä yönä -- ja tiedät, että jos uutinen on tarpeeksi iso, se pitää siitä huolimatta saada kirjoitettua valmiiksi heti.
- Vähintään 18 vuoden ikää.
- Erittäin hyvää englanninkielen (luku-)taitoa, johtuen siitä, että suurin osa alan uutisista, lehdistötiedotteista, jne julkaistaan englanniksi.
Mitä työ pitää sisällään?
- Päivittäistä uutisten kirjoittamista, mielellään 2-3kpl uutisia jokaisena työpäivänä.
- Digitaaliseen videoon liittyvien oppaiden ja artikkelien kirjoittamista ja päivittämistä.
- Sanaston päivittämistä (vanhojen sanastotermien päivittämistä, uusien lisäämistä)
Miksi AfterDawniin?
- Pääset osaksi Suomen toiseksi suurinta IT-alan verkkojulkaisua.
- Työajat ovat täysin itse valittavissa. Lisäksi olemme erittäin joustavia lomien, jne suhteen.
- Suoraan sisällöntuotannon tasoon ja määrään kytketty palkka.
- Erittäin rento ja kansainvälinen (työntekijöitä neljässä maassa ja seitsemällä paikkakunnalla), reilun 10 hengen työtiimi.
Mieti tarkkaan, pystytkö sitoutumaan vaadittuihin viikkotunteihin ja oletko varma osaamisestasi. Mikäli uskot, että homma on omiaan sinulle, voit hakea paikkaa täällä:
http://fin.afterdawn.com/general/hae_avointa_paikkaa.cfm
Otamme hakemuksia vastaan 1.12.2006 asti.
P.S. Olemme lisäksi etsimässä englanninkielisiä uutistoimittajia tiimiimme, eli jos uskot englanninkielen taitosi olevan tarpeeksi vahva englanninkieliseen sisällöntuotantoon, lukaise myös tämä artikkeli.
| MPAA hyödyntää opiskelijoita | BSA jatkaa taistelua laitonta vertaisverkkojakelua vastaan |











