AfterDawn logo

film2home tulee Suomeen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
40 kommenttia

Hollywood-studio ja viihdeyritys Warner Bros käynnistää film2homen ja Soneran kanssa palvelun, jossa elokuvia ja televisiosarjoja voi ladata laillisesti internetistä. Elokuvia voi vuokraamisen ohella ostaa omaksi, joten palvelu eroaa tämän osalta SF-Anytime palvelusta. Ostetut elokuvat maksetaan luottokortilla. Soneran laajakaista-asiakkaat voivat maksaa elokuvat osana laajakaistamaksua. Ostettavien elokuvien hintataso on kymmenen ja viidentoista euron välissä ja uusien elokuvien hinta aiotaan pitää alhaisempana kuin vastaavien DVD julkaisujen. Elokuvien vuokrauksen hintataso on yhden ja neljän euron välissä.

film2home palvelu vaatii Windows XP tai 2000 käyttöjärjestelmän, vähintään Internet Explorer 6 -selaimen ja Windows Media Player 10 -mediasoittimen.

Valitettavasti palvelusta ei löydy tarkempaa tietoa DRM:stä, ladattavien tiedostojen tiedostokoosta tai käytetyistä video ja audio codeceista. Palvelun kautta ostettuja elokuvia ei todennäköisesti pysty tallentamaan DVD-Video muodossa DVD-levylle, joten katselun suhteen on tyydyttävä tietokoneeseen ja siihen liitettyihin näyttölaitteisiin.


"Olemme työskennelleet tämän eteen yli viisi vuotta, ja olemme ylpeitä voidessamme olla ensimmäinen yritys Suomessa, joka tuo markkinoille laillisen elokuvienlatauspalvelun" julistaa film2homen perustaja Gerard Versteegh.

"Ensimmäisessä vaiheessa, joka on tällä viikolla, julkaisemme noin viisikymmentä eri nimikettä, mutta pyrimme laajentamaan tarjontaa kahteensataan nimikkeeseen vuoden sisällä. Tällä viikolla julkistamme muun muassa elokuvat Harry Potter ja liekehtivä pikari, Batman Begins, Jali ja suklaatehdas, V niin kuin verikosto, Matrix ja Troija" sanoo Lars Håkansson Warner Home Video Nordicista.

Lähde:
ITviikko

40 KOMMENTTIA

funcom1/40

DRM + laatu + hinta ...siina se pyhä kolminaisuus joka yleensä kaataa tälläiset pelleilyt.

mjk2/40

Niimpä niin ja taas yksi yrittäjä joka ihmettelee pian heikkoa myyntiä, kuten edellä sanoi funcom eli 1. kohta hinta sopivaksi, 2. suojaukset jorpakkoon ja tarpeeksi jytyä lataukseen niin johan alkaisi homma skulata.

Foxyli3/40

"Olemme työskennelleet tämän eteen yli viisi vuotta, ja olemme ylpeitä voidessamme olla ensimmäinen yritys Suomessa, joka tuo markkinoille laillisen elokuvienlatauspalvelun"

Thank´s and goodbye. Kohta on juttuja iltpäivälehdissä kun natiaiset ovat ostaneet leffoja iskän tai äiskän tietämättä ja laajakaistamaksu on sen tutun n. 45e sijasta 145e :D

Ja toisekseen, ne jotka haluavat itselleen sen "varma laatuisen" elokuvan niin menevät ja ostavat sen dvd:n itselleen jo ihan kansien yms. tilpehöörin vuoksi eikä tilaa sitä netistä.

Ja tähän loppuun jo niin tuttu lause: Ei näin, ei todellakaan näin.

kiiveri4/40

noh noh ei tuomita samantien, olisi kyllä hyvä kuulla millainen suojaus noissa on ja miten homma toimii esim vuokratessa

Shadows135/40

no saahan kokeilla tuotakim kun kerran lahjakortti on tuonne tosin en saanut asennettua Media playeri 10 11 päälle

Alexisa6/40

Vaikuttaa ihan lupaavalta. Lähinnä itseäni kiinnostaa tuo vuokraaminen. Tekisivät vaan nyt palvelusta myös sellaisen, että saat ladattua sen leffan kotikonneellesi kunnnon laadulla. Silloin kun on vuokrauksesta kyse, niin ei paljon drm haittaa kunhan se toimii. Itselläni on kone suoraan tykissä kiinni, joten toivepuolella lähinnä on kunnon laatu videokuvassa ja 5.1 äänet.

Alexisa7/40

Ja menipä hetki ennenkuin tajusin palvelun olevan jo toiminnassa.

Nopeasti testattuna palvelun käyttöliittymää ja luettuani kysymyksiä ja vastauksia osia olen tullut siihen tulokseen, että en aio koskaan käyttää palvelua. Jos 5-vuoden kehityksen tuloksena on tuollainen palvelu, niin kyllä menee sitten aika heikosti. Voisin sen sijaan kertoa viidessä minuutissa millaisen palvelun pitäisi olla jotta se toimisi.

No eipä Sonera ole vielä saanut liittymäänikään toimimaan vielä 4 megaa nopeammin vaikka asun kohtalaisen kokoisen kaupungin kohtalaisen kokoisessa lähiössä.

CodecDude8/40

Lainaus:
film2home palvelu vaatii Windows XP tai 2000 käyttöjärjestelmän, vähintään Internet Explorer 6 -selaimen ja Windows Media Player 10 -mediasoittimen.
Onko se oikeasti noin vaikeaa tehä palvelu toimivaksi myös muille selaimille ja köyttöjärjestelmille? Ja entäpä jos tahtoo katsoa leffan jollain toisella soittimella? No eihän sekään onnistu.

-Rex-9/40

Lainaus:

"Olemme työskennelleet tämän eteen yli viisi vuotta, ja olemme ylpeitä voidessamme olla ensimmäinen yritys Suomessa, joka tuo markkinoille laillisen elokuvienlatauspalvelun" julistaa film2homen perustaja Gerard Versteegh.
Sanotaan näin, että melkoinen suojatyöpaikka pitäisi itsellä olla, että 5 vuotta saisi tuhlata tämän tasoisen palvelun kehittämiseen eikä edes saisi potkuja :D

Noh, tätä taustaa vasten ensimmäiset toimivat konseptit siis tulevat 2050, tosin taitanee tulla kiirus kun aikaa ei enää ole kuin about 43 vuotta.

Tosin rehellisyyden nimissä täytynee todeta, että varmaan suurimmat ongelmat aikataulun vuoksi ovat tulleet warnerin toimesta. Onhan tuo palvelun suunnittelu toimimattomuus ja rajoittuneisuus näkökulmasta varmasti kohtuullisen haastavaa.

*EDIT:typo*

creep8210/40

Lainaus:
Ostettavien elokuvien hintataso on kymmenen ja viidentoista euron välissä ja uusien elokuvien hinta aiotaan pitää alhaisempana kuin vastaavien DVD julkaisujen.
Tolla hinnalla pitää saada jo dvd laatuinen ja dvd:lle poltettavissa oleva elokuva, muuten ei rahaa tipu ja haen mielummin kaupasta leffan DVD:nä jos se on tarpeeksi hyvä...

zipzap11/40

poistettu

zya12/40

WMV+DRM paskaa + palvelu vaatii Windows XP tai 2000 käyttöjärjestelmän, vähintään Internet Explorer 6 -selaimen ja Windows Media Player 10 -mediasoittimen.
Lisäksi hinta on aivan liian korkea. Kun joku tyhmä sattuu ostamaan elokuvan hän huomaakin pian, että hän vain vuokraa sisällön tilapäisesti. Elokuva ei toimi missään muualla kuin koneessa johon se on ladattu. Elokuvaa ei voi varmuus kopioida DRM paskan takia eikä se toimi kuin koneessa johon se on ladattu. Elokuvaa ei voi koskaan myydä kuten kunnon DVD elokuvia. Eli täysin arvoton paska palvelu jolla ei tee yhtään mitään. Eipä tule ikinä ostettua tai vuokrattua mitään tämän tyylisistä palveluista. P2P-kaupasta pitää jatkossakin latailla eikä ole mitään ongelmia DRM yms. kanssa. Toimii kaikissa laitteissa jne. :)

piioued13/40

Jos elokuvaa ei voi tallentaa muualle, niin sittenhän kyseessä on harhauttava markkinointi josta voisi vinkata kuluttajavirastolle. Myös se, että palvelun käyttöehtoihin ei pääse tutustumaan ennen sen käyttöönottoa taitaa olla kuluttajansuojalain vastaista.
Ei kun narauttamaan.

Kaakatus14/40

Kuka haluaa katsoa yhtään mitään leffaa Windows Media Playerillä? Kamala ohjelma siihen tarkoitukseen.

trooper7815/40

zya kirjoittaa asiaa!

Elokuvien harrastajana en todellakaan aio "ostaa" vastaavista DRM-vuokraamoista yhtään elokuvaa... eli jatkossakin ostan elokuvat painettuina dvd-kiekkoina hienojen kansien kera. Ne kun saa noihin ladattaviin verrattuna pilkka hintaan ja elinikääkin varmasti sata kertaa enemmän.

...minkäköhän kokoisia nämä tiedostot on. 4gigasia DVD imageja vai 500megan AVI pätkiä?

vempula16/40

Jos leffat on hyvää laatua niin kyllä se perus 2-4e/vuokraus sopis mulle.. en mä niitä makuunistakaan vuokrattuja leffoja koskaan ittelle rippaile.

Se mitä tollanen palvelu vaatii on VALIKOIMA, pitäis aika nopeesti saada kaikki warnerin home video nimen alla julkaistut leffat listoille.

Käyttöoikeuksia tiedostoihin en lähde ostamaan, musiikki CD-levynä ja leffat DVDnä.

handeran17/40

Justjoo WMP10+DRM+IEx,käy (vähän)sääliksi kun on pojilta mennyt 5-vuotta kankkulan kaivoon,tuon palvelun käyttäjäksi voisi kuvitella korkeintaan apukoulupohjaista eineskeittäjää joka asuu pihakaivoissa josta ovat pinnalle johtavat tikapuut hajonneet 5-vuotta takaperin.

Ahx118/40

Sitten kun joku haluaa minut asiakkaakseen niin tässä vähän listaa mitä haluan:

- Hinta 1 euro
- Oikeus katsoa leffa pari-kolme kertaa
- suomitekstit
- xvid-leffojen laatu
- Hyvä valikoima
- Mahdollisuus aloittaa leffan katsominen heti
- Mahdollisuus käyttää jotain toimivaa toisto-ohjelmaa kuten vlc tai mediaplayer classic

arcanix19/40

Ei noista suojauksista kyllä eroon päästä. Suojaamattomat elokuvathan laitettaisiin sellaisenaan jakoon.

katsoja20/40

Ahx1:n vaatimuksissa on vähän turhan kova hinta-laatusuhde.

ja mitä itse uutiseen tulee.. lähetin film2home:lle pari kysymystä.. odotellaan niihin vastauksia ennen ku tuomitaan..

Ahx121/40

katsoja:

Ehkä vielä tällä hetkellä. Noista voisin vielä muutamasta luopua. Eli mahdollisuus katsoa leffaa 24 tuntia, kuten vuokraamoissa. Ja tuo oman soittimen käyttö ei ole välttämätöntä, jos soitin on muuten hyvä ja mukava käyttää.

Itse voisin vielä joustaa omaa kaistaani palvelun käyttöön, jolloin palveluntarjoaja säästyy suurilta kaistamaksuilta. Vaikka niin, että leffa maksaa 2 euroa ja kun olen jakanut sitä eteenpäin vähintään ratiolla 1, niin saan euron leffatilille.

DRM:ssä en näe mitään vikaa niin kauan kun sitä käytetään vuokratoiminnassa, mutta myynti toiminnassa se on mielestäni rikollista.

Pitäisikö lähteä neuvottelemaan sopimuksia mediajättien kanssa? Kuka tulee yhtiökumppaniksi. Tarvitaan hyvää lobbaajaa ja reilusti rahaa.

AkZuh22/40

Ahx1, omastakin mielestä on kyllä vähän liian kova hintalaatusuhde ja tämä

- Mahdollisuus aloittaa leffan katsominen heti

vaatimus on loppupeleissä vaikea toteuttaa, kun kaikilla ei ole kumminkaan tyyliin 8 megasta nettiä. ei ainakaan suomessa.

--

mutta tämä film2home juttu olis hyvä idea jos ei olis noin paljon 'vaatimuksia', itse olisin tyytyväinen jos drm suojaus hommattais poikottiin ja että leffan vois polttaa esim dvdlle. hinta tietysti on kyllä liian korkea.. mutta tähän kai nää kaikki on menossa, ihan perseestä suomeks sanottuna.

anteeks kielen käyttö. ottaa vähän pannuu tollane meininki, ;SSss

webax23/40

tuo sonera yhteys tuossa mättää kokonaisuutena, täälläkin päin itse kysyttiin soneralta että saisko 2megasesta vaihedettua 8megaseks tuli vastaukseks että saa mutta netti olisipoikki 4vk!! sitten kysyttiin paikalliselta palveluntarjoalta ja kappas nettihän nous parissa päivässä :) joten voisin luulla että sonera tuon homman tuossa kusee kokonaisuudessaan

jiioo24/40

Suosittelen vuokraamista. Ainakin, jos toimii samaan tyyliin kuin SF-Anytime.

Nimittäin sieltä vuokratun videon ainakin pystyy nauhoittamaan DVD:lle, jos liittää tietokoneen normaaliin televisioon liitettyyn DVD-tallentimeen ja eikun REC.

Näin ei tarvitse maksaa ostohintaa ja saa elokuvan itselleen.

ville77725/40

Musta tota nyt ei oo hinnalla pilattu, mutta toi drm pilaa taas kerran hyvän kaupan.

ville77726/40

Ja toi selain kuka v***n idiootti vielä käyttää ie.tä Firefox tai Opera! muuten voisin vaikka testatakkin, tyhmä kun olen.

FRL27/40

Toimiiko toi systeemi edes IE+DRM+WMP yhdistelmälläkään... Onko SF anytime edelleen hengissä? empä tiedä käyttääkö sitä kukaan (en ole kuullut)

Nurffe28/40

Onkohan tää nyt joku läppä vai? tuntuu että koko sivu on vedetty jollain englanti-suomi generaattorilla ja kaikki errorit sivuilla tulee saksaksi <3

lupaavalta vaikuttaa =)

Lanttu4229/40

Pakkohan tähän on todeta, että ei tuolta uskalla mitään ostaa.

Scam Assasin V. 0.1 beta tulos : VEDÄTYS
Pisteet :
- Puhelinnumerolla ei löydy tiedustelusta mitään.
- Numero ei vastannut siihen soittaessa - ei yhdistänyt
- Epämääräisestä numerosta ei mainittuna mahdollista hintaa (yleinen käytäntö on, että tuollaisille numeroille mainitaan millä maksuperiaattella toimitaan)
- Sivustolla ei mitään tietoa miten ja mihin reklamoida
- Sivustolla ei ole selkeätä hinnoittelutiedotetta
- Sivustolla ei ole ennen "ostoklikkausta" mainintaa kokonaishinnoista
- Sivustolla ei ole mahdollisuutta tutustua itse ostotapahtumaan
- Toimintatapaa - mediaformaattia sun muita ei kerrota missään. (Tosin en tiedä kerrotaanko ennen ostoa? Joku?)
- Sivusto ei vaikuta tietoturvalliselta : http://clients.playout.se/clienttest_sil...rvice_start.xml
(Voisiko servicen jälkeen kirjoittaa jonkin muun XML-lähteen paikalliselta koneelta tai vielä pahempaa - minkä tahansa? Salasanat? Luottokorttitiedot?
Ei näin - Ei avoimia osoituksia tiedostoihin amatöörit.
- yms yms.

Tämä sivusto pitäisi ajaa alas. Se on riski kuluttajille ja ei sisällä mitään "Jos olet alle 18 et voi tehdä kauppoja täällä!" tms varoituksia. Yhteystiedot yms onnettomat ja reklamaatiomahikset todennäköisesti vielä pienemmät. Kokeilisin, ellei olisi todella paha fiilis tuon palvelun tasosta.

Alexisa30/40

Mutta hei. Nyt mediateollisuuden edustajat voivat parkua taas televisiossa ja lehdissä, että ei tarvitse warettaa. Meillä on huippuluokan kauppapaikat jossa voit ostaa ja vuokrata elokuvia. Ihan samalla lailla kuin on kymmeniä huippuluokan kauppapaikkoja musiikin ostamiseen. Tosin tässä on vain se pieni ongelma, että kaikki nämä paikat on toteutettu käyttäen toista kahdesta yleisimmästä tekniikasta ja ne ovat molemmat susia.

trooper7831/40

Lainaus:

Nyt mediateollisuuden edustajat voivat parkua taas televisiossa ja lehdissä, että ei tarvitse warettaa. Meillä on huippuluokan kauppapaikat jossa voit ostaa ja vuokrata elokuvia.


Olisiko tuossa taas se juju. Suunnittelivat viisi vuotta saadakseen avattua täydellisen "susi-palvelun" -> jengi siirtyy p2p-verkkoihin -> haasteita kehiin ja helppoa rahaa hakemaan oikeusteitse. Puolustus onkin jo tuossa quete:ssa valmiina =/

ryde1032/40

Joo. Ostin sieltä kokeeksi yhden elokuvan ja latasin sen koneelle. Katsomisesta ei tule mitään, koska käyttöoikeuden hakeminen ei onnistu!
film2homelle lähetetyt sähköpostit tulevat bumerangina takaisin.
Asiakaspalvelun puhelin ei vastaa.
Joten se siitä palvelusta.

katsoja33/40

Ahx1: No ei niin sittenkään.. Ymmärsin, että haluat _ostaa_ leffoja hintaan 1e kpl. Mutta nyt olen tukijasi :)

GyperFox34/40

Hah hah haaa. Yhtä huono kuin SF-Anytime. IE+DRM+WMP Olen yrittänyt karttaa noita termejä kuin ruttoa. Kyllä minä vuokraan dvd-leffat dvd-leffoina vuokraamosta ja ostan leffat dvd-levyinä.

FRL35/40

Olen Alexisa:n kanssa samaa mieltä. Ilmiselvää imagon pesua. Nyt voidaan sanoa että "me tarjotaan vaihtoehtoja" eriasia on se että toimiiko ne...

tjhokkan36/40

Hmm, tunnen olevani niin vanha ja kiihkoton, mutta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa SF anytimestä (joka ainakin pari viikkoa sitten toimi). Jos vertaa esimerkiksi Ahx1: 'kriteereihin':

- Hinta huokea (vuokrasin 3,5 eeron elokuvan. Bensa ja aikani maksaa sen verran, että kaksi matkaa vuokraamoon olisivat tehneet perinteisen vuokraelokuvan kalliimmaksi)
- Elokuvan voi katsoa 24 tunnin aikana niin monta kertaa kuin haluaa
- Suomi tekstitykset
- Leffa alkoi käytännössä välittömästi
- Minulle riittävä valikoima ja laatu (en tosin ole hifisti, minulla on vain 32 tuumainen lcd -televisio ja en ole ahkerasti elokuvia katsellut)

Jatkossa, kun saavat järjestettyä myös verkkomaksun, niin vähäisetkin hidasteet palvelun käytössä poistuvat. Tilanteessa, jossa tulee sade ja 13-vuotiaita yllätysvieraita yökylään niin tuollainen palvelu on kullan arvoista. Ennen kaikkea, mikäli tämä harjoittelu tarkoittaa sitä, että saamme jossain vaiheessa todella toimivan palvelun niin toivotan kaikki toimijat tervetulleiksi ja aion tukea hyvää kehitystä.

En tuolloin saanut vielä toimimaan tuota film2home palvelua koneellani, mutta täytyypä kokeilla ... hmm, näyttää tullee nettiin jo DivX -vuokrauspalveluitakin, mutta ei taida kuitenkaan independent -leffat tässä vaiheessa kiinnostaa.

edit: lisäys DivX -vuokrauspalveluiden tarjonnasta

juhaerik37/40

Eipä kiinnosta, ostan elokuvat tai vuokraan edelleenkin niin ja katselen televisiosta mitä sieltä nyt tulee.

hulluhese38/40

no eipä tarvi kattua ku ei toimi WMP eikä näytä toimivan IE:kään

ekku39/40

Pitäätö ladata koko microsoftin tuotanto koneelle, että saa yhden elokuvan katsottua. Ei tomi vieläkään uuden drm-lisenssin lataamisen jälkeenkään. Hyvästi kokeilut, kuussakin on käyty ja vuosikausia jo katsottu koneella videoita. Mikä tekee tuosta palvelusta niin vaikean?

jarmohh40/40

Menin halpaan ja ostin yhden elokuvan tuosta film2home palvelusta. Koko illan olen yrittänyt saada elokuvaa näkymään. Mutta ei onnistu. XP kaikilla päivityksillä jne. Suojausjärjestelmä ei onnistu validoimaan jotain ja elokuvaa ei voi näyttää. Tuskin rahojakaan takaisin saa. En suosittele.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT