AfterDawn logo

HD DVD -soittimet Eurooppaan marraskuussa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
22 kommenttia

HD DVD -soittimet ja -elokuvat rantautuvat Eurooppaan marraskuun 15 päivä. Toshiban HD-E1 -soittimet rantautuvat näin ollen Eurooppaan kahta päivää aikaisemmin kuin kilpailevaa Blu-ray -formaattia tukevat Playstation 3 -pelikonsolit. Hintaa soittimella tulee olemaan 599 euroa. HD DVD -elokuvia julkaisevat ainakin Warner Home Video, Univeral Pictures International, Paramount Home Entertainment International ja StudioCanal. Julkaisun yhteydessä saatavilla on ainakin 30 elokuvaa, mm. Constantine, Doom, Vaarallinen tehtävä 3 ja Rambo -trilogia.

HD-E1 soitin ei jää ainoaksi soittimeksi, vaan joulukuussa myyntiin tulee vielä HD-XE1 soitin noin 999 euron hinnalla. Soittimet ovat joltain osilta edistyneempiä kuin aikaisemmin muualla maailmaa julkaistut HD-A1 ja HD-XA1 soittimet. Uudet soittimet ovat myös fyysisesti edeltäjiänsä pienempiä. HD-E1 soittimesta saa kuvaa ulos 720p ja 1080i resoluutioilla ja HD-XE1 soittimesta lisäksi 1080p resoluutiolla. Molemmista soittimista löytyy HDMI -liitäntä, HD-E1 mallissa 1.2a versiota tukeva ja HD-XE1 mallissa uusinta 1.3 versio tukeva. Molemmat soittimet ovat myös aluekoodittomia, koska DVD Forum ei ole vielä päättänyt kantaansa aluekoodin toteutuksesta ja käytöstä. Molemmissa soittimissa on myös ethernet -liitäntä (RJ-45) mahdollisten interaktiivisten ja online-palveluiden käyttöön, joita HD DVD voi tarjota. Soittimet toistavat DVD-elokuvat ja tarvittaessa myös skaalaavat resoluution isommaksi.


Tähän mennessä HD DVD -soittimia on myyty Yhdysvalloissa ja Japanissa yhteensä 50 000 kappaletta. Tarkoitus olisi myydä vuoden loppuun mennessä 200 000 soitinta ympäri maailmaa. Julkaisun yhteydessä Eurooppaan tulee saataville noin 10 000 soitinta. Eurooppaan soittimia toimitetaan lisää jos kysyntää löytyy tarpeeksi.

Lähteet:
BBC News
CNET.co.uk

22 KOMMENTTIA

Eza1/22

Noh, eipä tuo PS3 ole näihin verrattuna edes kovin kallis ;)

mjk2/22

Itse asiassa tuo hd-dvd ja itse blueray (dvd) laite kiinnostaa enemmän kuin ps3:n, koska pc on mielestäni parempi kuin ps...ja onhan noita muitakin konsoleja kuin ps..

vempula3/22

Lainaus:
Molemmat soittimet ovat myös aluekoodittomia

Siinä on varmaan ainoa syy olla ensimmäisten HD-DVD omistajien joukossa :D

Burmanni4/22

Mielestäni nuo seuraavan sukupolven mediat tulevat liian nopeasti, koska vasta nyt on päästy eroon VHS:tä ja siirrytty DVD:hen. Tässä menee taas semmoset 3 vuotta että ihmiset alkavat käyttää noita.

ZeroSix5/22

Enpä ole DVD:itä käyttänyt, enkä tule käyttämään näitäkään. Median siirtäminen muovikiekoilla kuuluu viime vuosituhannelle. :)

imukuppi6/22

olen burmannin kanssa täysin samaa mieltä

-Rex-7/22

Kyllä tuota täytyy käydä vilkaisemassa kunhan puoteihin ilmestyyvät.

Lasse878/22

Minäkin olen Burmannin kanssa samaa mieltä. On hirveän järkevää luoda uutta ja uutta. Tämä nykyaika alkaa tulevaistua liian nopeasti. Yksi asia, minkä takia boikotoin uusinta teknologiaa on, että ei ole rahaa tuollaisiin. Olen vähätuloisen perheen "lapsi".

Kaakatus9/22

Kyllähän nuo vähän turhan nopeasti tulevat, mutta tekniikka tuntuu kehittyvän nopeammin, kuin ihmiset pysyvät mukana. Onhan noille kuitenkin tallennus kapasiteetin puolesta ihan perustellut syyt. Pelit vaativat paaaljon tilaa (kuka tahtoo pelata peliä neljältä dvd:ltä?) Ja mitä tekee teräväpiirto tvllä, jos sillä ei voi katsella kuin normaali dvd elokuvia?

duumi10/22

mitäs hienoo tos on verrattuna normiin dvd soittimeen? vaikka tää toistaakin niitä iso kapasiteettisia levyjä, vaikkuuttaako se kuvaan laatuun vai mitä?

Eza11/22

Jep, kyllä nuo minunkin mielestä tulevat aivan liian nopeasti, mutta toisaalta olen kyllä myös sitä mieltä että kehitys on aivan kypsää teräväpiirto tekniikkaa varten - onhan tietokoneet olleet siihen kykeneviä jo iät ja ajat.

Mutta noihin siirtyminen tulee varmasti olemaan paaaljon hitaampaa kuin vhs->dvd.

-Rex-12/22

Lainaus:

vaikkuuttaako se kuvaan laatuun vai mitä?
Suosittelen tutustumaan hd materiaaliin hyvällä laitteistolla. Jos eroa ei ala silmäpelissä näkymään on seuraava osoite sitten optikolle :)

jusunakki13/22

Lainaus:
Noh, eipä tuo PS3 ole näihin verrattuna edes kovin kallis ;)

PS3 ei ole blu-ray soitin. Se on pelikone. Turha odottaa siltä mitään kummempaa kuin blu-ray pelien pyörittäminen. (kyllähän ne blu-ray elokuvatkin käynnistyy, mutta....)

Eza14/22

Eipä ollut PS2:kaan kunnollinen dvd-soitin, mutta kyllä silläkin ne näkyivät, vaikka aika hikinen käyttöliittymä siinä oli (ainakin ilman kaukosäädintä).

Ylke15/22

Tuollaista voikin harkita kun hinta tipahtaa sinne 300€ tuntumaan, PS3:sta katellaan sitä ennen jos vaikka se alkais haluttamaan :)

Peppi_16/22

Tottahan tuo, että täällä päästiin eroon vasta vhs:sä, mutta pitää muistaa, että suuret aasian markkinat pääsivät eroon vhs:stä jo 10 vuotta sitten.
Siellä on ihmiset ostaneet jo vcd-soittimet ja dvd-soittimet tässä välissä (vcd:kin toisiaan oli välissä vaikkei sitä täällä aina muista, kun ei kukaan myynyt soittimia). dvd-soittimet oli jo hyvissä hinnoissa siellä 2000-luvun taitteessa, kun ne täällä vielä maksoi 4000fim. Jos ajattelee, että jos päivitystahti on tuo ja dvd-levyjä jo 6 vuotta katsonut niin johan siinä tekee mieli jotain uutta.

Ylke17/22

Kyllä itselleni vielä DVD kuva riittää vallanmainiosti, ei ole tarvetta terävämmälle.

jehu8018/22

Hyvä uutinen. Mitä nopeammin, sitä nopeammin - nimittäin hinnatkin tippuvat jossain vaiheessa kunhan myynnissä ehtii hetken olemaan. Kyllä tuollainen HD soitin on varmasti aika mukava HDTV:n kera! Ei ihan noilla hinnoilla vielä kiinnosta ostaa, mutta myöhemmin sitten.

Pitää myös hieman tarkkailla tuota kilpailijan pirulaistakin, sillä en halua sijoittaa sellaiseen soittimeen joka on häviävä formaatti. Itse tosin uskon HD-DVD:n voittoon halvemman hinnan vuoksi.

Jos on kova HD nälkä niin alkuunhan voi harkita myös 360:n HD soitinta, joka lienee halpa. Myöhemmin kunnollinen standalone soitin.

oxygenol19/22

mulle riittää kännyn reso kiiitoooos

bloc20/22

Tässä varmaan voisi mainita, että vaikka ps3 tuleekin samoihin aikoihin, niin Panasonic tuo blu-ray soittimen suomeen jo lokakuussa.

Aiheesta Digitodayssa: http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=9&news_id=200611770

jose1821/22

aika suolasia ovat hinnat.
ehkä 3 vuoden päästä kun hinta on laskenut 200€ voin ostaa tuollaisen.

ZeroSix22/22

"Ja mitä tekee teräväpiirto tvllä"

Kytkee siihen PC:n ja surffaa hdbits.org:iin. Tuollaisia erillisiä bokseja ja kiekkoja tarvitse kuvanlaadusta nauttiakseen. :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT