AfterDawn logo

Skandinavian kuluttajaviranomaiset ja Apple keskustelevat iTunesista

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
7 kommenttia

Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuluttajaviranomaiset sekä Apple tapaavat keskustellakseen valituksesta, jonka viranomaiset tekivät Applen iTunes-palvelusta. Viranomaisten mukaan iTunes on kuluttajansuojalain vastainen. Kaikkien maiden kuluttajasuojaviranomaiset laativat kesäkuussa yhteisen valituskirjeen Applelle, jossa huomautettiin iTunesin kohtuuttomia vaatimuksia sisältävistä käyttöehdoista. Ostaessaan musiikkia iTunesista joutuu kuluttaja luopumaan mm. laillisesta oikeudestaan käyttää muita ostamiaan laitteita vapaasti.

Ruotsin vt. kuluttaja-asiamies Marianne Åbyhammar kertoo, että Apple on jo vastannut kuluttajavirastoille kirjallisesti, mutta haluaa tavata viranomaiset myös kasvotusten. Kokouksella Apple haluaa paremmin tehdä oman asemansa ymmärretyksi. Åbyhammarin mukaan kokous järjestetään Oslossa heti kun on mahdollista, mahdollisesti jo syyskuun alussa.

Kirjallisessa vastauksessaan Apple kertoi olevansa valmis harkitsemaan joidenkin toimitapojensa muuttamista. Muutokset eivät kuitenkaan koskisi maantieteellisiä rajoituksia tai muiden kuin Applen iPod-soitinten käyttörajoituksia.


Eniten kritiikkiä iTunesissa on herättänyt juuri DRM-suojaus, joka estää iTunesista ostetun musiikin kuuntelun muilla kuin Applen iPod-soittimilla.

Sekä Ruotsin että Norjan kuluttajaviranomaiset kertoivat, ettei asiaa olla välittömästi viemässä oikeuteen. Ensin selvitetään oma kanta Applen laatimaan kirjalliseen vastaukseen ja tämän jälkeen erimielisyyksistä keskustellaan järjestettävässä neuvottelutilaisuudessa.

Lähde:
Reuters

7 KOMMENTTIA

peterpain1/7

<quote>Eniten kritiikkiä iTunesissa on herättänyt juuri DRM-suojaus, joka estää iTunesista ostetun musiikin kuuntelun muilla kuin Applen iPod-soittimilla. </quote> ei mitään muutako kaikki maat boikotoimaan applea!

prik2/7

Quote:
Eniten kritiikkiä iTunesissa on herättänyt juuri DRM-suojaus, joka estää iTunesista ostetun musiikin kuuntelun muilla kuin Applen iPod-soittimilla.
Vaikka tämä suojaus on helppo kiertää esimerkiksi Tunebitellä, en osta ainuttakaan musiikkitiedostoa, jossa on kopiosuojaus. Ihan vain sen takia, että äänestän lompakollani.

teme5653/7

En kyllä osta ainuttakaan kappaletta, missä on jokin suojaus. Ihan vaan periaatteesta.
Onko muuten nuo itunesin kappaleet häviöttömässä vai häviöllisessä formaatissa?

Thimon4/7

Toivottavasti Applelle joutuu tästä jotain kuluja tai vastaavaa :)

jannne5/7

Quote:
Onko muuten nuo itunesin kappaleet häviöttömässä vai häviöllisessä formaatissa?
128kbps AAC

amtiainen6/7

Apple saa suurimman osan tuloistaan nimenomaan Ipod-musiikkisoittimien valmistamisesta, ja Itunes-musiikkikauppa toimii lähinnä laitemyynnin houkuttimena.

Itse ainakin toivon että Apple saa pitää iTunes Music Storen juuri sellaisena kuin se nyt on. Apple on itse luonut musiikkikaupan jonka käytettävyys on ylivertainen. Apple myös teki suuren työn siinä että sai musiikkikappaleiden hinnoittelun niin halvaksi kuin se nyt on. Hinnoitteluneuvottelut olivat todella vaikeat mutta loppujen lopuksi Apple sai ajettua tai melkein pakotettua kappalehinnoittelun 0.99 USD/0,99eur hintaan. Samoin Apple sai tahtonsa läpi tasahinnoittelussa jota levy-yhtiöt vastustivat. He kun olisivat halunneet vanhat halvemmiksi ja hittibiisit sitäkin kalliimmiksi.

Myös Apple joutui tekemään omia myönnytyksiä joista yksi oli katteen pieni osuus. Kun Applen verkkomusiikkikauppa avattiin, niin siihen aikaan Steve Jobsilta (Applen pomo) kysyttiin että onko Apple huolissaan kilpailijoista, hän vastasi siihen ettei kukaan muu tule myymään näin halvalla ja jos myisi niin siinä ei olisi taloudellisesti mitään järkeä. Apple saakin suurimmat tuotot juuri iPod laitteiden valmistuksesta, eikä iTunes Music Storesta.

Kyllähän Applekin valmistaa Macceja joihin se itse valmistaa omaa käyttöjärjestelmää (ja varsin hyvää sellaista). Asia on iPodin kohdalla vähän sama juttu. Apple haluaa tehdä sekä hyvän laitteen että hyvän softan.

Minulla ja kaikilla kavereilla on iPod joten en ole mihinkään ongelmiin tämän DRM suhteen törmännyt. Jos haluan niin voin polttaa ostetuista kappaleista CD levyn niin monta kertaa kuin lystää ja jota tavallinenkin CD soitin toistaa. Ja jos haluan sen omaan MP3 soittimeen (iPod) niin sitten vain päivitän soittimen soittolistan.

Ihmiset ostavat ja valitsevat sen mitä haluavat ja tarvitsevat. Jos joku ostaa toisen soittimen niin silloin hän välitsee käytännössä WMA musiikkiverkkokaupan (joissa on vielä pahemmat DRM suojaukset kuin iTuneksessa). Itse en näe siinä paljoa mitään eroa. Ei kai se ole Applen vika että muut valmistajat tekevät MP3 soittimistaan niin epähaluttavia tai se että WMA verkkomusiikkikaupat eivät ole haluttavia?

Eihän Playstationillakaan voi pelata Cumecube pelejä. Silloin kuluttajat valitsevat konsolin sen mukaan mitä pelejä siihen saa. Samoin jos joku valitsee iTunes verkkomusiikkikaupan WMA verkkomusiikkikaupan sijasta, niin hän valitsee raudaksi/soittimeksi iPod soittimen.

Aika hauska juttu että markkinajohtavaan asemaan on päästy muita kalliimmilla soittimilla, kun yleensä markkinajohtajuus tulee halvan hinnan kautta.

pain837/7

Quote:
128kbps AAC
Jostain lueskelin, että siellä olisi mahdollisuus myös ladata häviöttömällä codecilla. Moista 128kbps paskaan en ottaisi kovalevylleni vaikka maksettaisiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT