AfterDawn logo

Finreactor-jutun oikeuskäsittely alkaa tänään

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
52 kommenttia

Suomen kaikkien aikojen laajimman nettipiratismitapauksen käsittely alkaa tänään Lahden käräjäoikeudessa, kertoo Ylen uutiset. Oikeuskäsittely liittyy vuoden 2004 joulukuussa tehtyyn Finreactor-vertaisverkon ratsiaan. Nyt vastaajina on kaksi Lahden seudulla asuvaa nuorta miestä, joita epäillään tekijänoikeusrikkomuksista.

Finreactor-vertaisverkon ylläpidosta vastannut ydinjoukko joutuu oikeuden eteen Turussa noin kuukauden päästä, syyskuun lopussa. Muita pienempiä oikeusjuttuja käsitellään Lahden lisäksi ainakin Vantaalla, Imatralla ja Tuusulassa. Tapauksia käsitellään yhteensä noin parillakymmenellä paikkakunnalla.

Keskusrikospoliisin mukaan miehiä epäillään vertaisverkon välityksellä tapahtuneesta laittomasta tekijänoikeuden suojaaman materiaalin levittämisestä. Levityksessä on ollut mm. musiikkia, elokuvia, tietokoneohjelmistoja ja -pelejä.

Tekijänoikeusrikoksista syytteisiin vastaa syksyn mittaan noin 60 miestä. Tapaus käsitellään luonnollisesti vanhan tekijänoikeuslain mukaisesti, sillä teot ovat tapahtuneet ennen uuden tekijänoikeuslain voimaantuloa.


Asianomistajia tapauksessa on parisenkymmentä, mukana on muun muassa tekijänoikeusjärjestöjä ja amerikkalaisia elokuvatuottajia. Vahingonkorvausvaatimuksia on esitetty yhteensä noin parin miljoonan euron edestä.

Lähde:
Yle

52 KOMMENTTIA

Tico1/52

No nii.. vaivaset pari miljoonaa €uroa :D eihän toi tunnu missään.. keep on Going

Lasse872/52

Ovat ne sikoja kun pitää todella suuria korvauksia vaatia. Elokuva/peli/musiikkiyhtiöillä muutenkin on suuremmat tulot kuin yksityisellä ihmisellä. Tämä maailma alkaa mennä enemmän epätasapainoon. 90/10 sääntöä kohti.

eekoo3/52

Radiossa puhuttiin juuri että oikeudenkäynnin alkua olisi jouduttu lykkäämään pommiuhan takia ja oikeustalo evakuoitu.. Ilmeisesti kuitenkin tilanne on jo selvinnyt. Kaiketi viimeiset vittuilut joku keksinyt asianomistajille ennen kuin päästetään oikeus alkamaan.

Tarmo784/52

Korvausvaatimus 3,5 miljoonaa €. http://iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/Lahden+piratismi%2Djutussa+...

Amerikan meinikiä...

emagdnim5/52

hahah.. siinäku pydelkööt :D .. opiskelijalta varmasti löytyy takataskusta aina tollanen könttä rahaa!

Mut todelliset tappiot asianomaisille on varmaa promillenluokkaa..

Kalzu906/52

hehee voi Stnan ahneet pa*kat.

trooper787/52

Eihän tuo ole kuin 58 333 euroa per lärvi (3,5milj:60). Mutta ei voi sanoa kuin että naurettavaa touhua.

Hauskinta tässä on mielestäni se, kun viisaammat täällä toteaa aina nuoremmille että amerikkalaisten tv-sarjojen laki jutut ei päde Suomessa... mutta korvausvaatimukset näkyy ainakin olevan samaa luokkaa =)

eekoo8/52

Mutta tuo 3,5 miljoonaahan koskee vain tätä lahden juttua niin kyllä siitä aika kova paukku kahdelle tulee.
"Lahden piratismi-jutussa vaaditaan 3,5 miljoonan korvauksia" -kuten tuolla Tarmo78:n linkissä lukee.

mjk9/52

Ahneita näyttävät olevan, ahneillahan oli paskanen loppu vai miten se nyt menikään... :-)

trooper7810/52

Quote:
"Lahden piratismi-jutussa vaaditaan 3,5 miljoonan korvauksia" -kuten tuolla Tarmo78:n linkissä lukee.
Niinhän tuossa lukee... ei vaan rekisteröitynyt pääkoppaan. Ja jostain muistelen lukeneeni, että joku tutkinnoista vastaava olisi sanonut, että yhteissumma kohoaa miljooniin ja se varmaan sotki ajatuksenjuoksuani.

eduard011/52

Saa nähdä millainen taistelu tuosta tulee. Periaatteessahan kyseessä on ennakkotapaus, mutta koska kyseessä on vanha laki niin jutun päätöksestä ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä tulevista oikeustaisteluista.

Korvausvaatimukset eivät todellisuudessa Suomessa tule nousemaan noihin summiin, sen verran järkeä on vielä oikeuslaitoksessa. Jos heidät nyt todetaan syyllisiksi, niin tuomioita ehkä kohtuullistetaan ja muutetaan ehdonalaisiksi ennemmin kuin mätkäistään parin miljoonan lasku kouraan.

emagdnim12/52

korvausvaatimuksia ku ei ehdonalaiseksi oikein vaihdeta :/. Eihä tossa tulekkaan ku joku rikesakko(tekijäinoikeusrikkomus?)+ VAHINGONKORVAUKSET. Uskon ja toivonki, että suomen oikeuslaitos määrää summan, jonka henkilöt kykenevät maksamaan kohtuullisessa ajassa. Eiköhä tuomarinki pojan nulikka wareta ;)

Spool13/52

Aika paha ! Mutta tota oliko toi finnreactor saman tyyppinen kuin DC++ vai samanlainen kuin joku torrentreactor ?? Ketkä joutuu maksamaan jos DC++ ratsataan tai jotain ??

eduard014/52

Epäilys tekijänoikeusrikkomuksesta ei olisi oikeuttanut kotietsintöihin, joten kyseessä on käsittääkseni tekijänoikeusrikos, josta myös vankilatuomioita on luvassa.

firece15/52

ei taida noita jenkki vertaisverkko hommeleita paljon saatu kiini.itse asiassa en ole edes kuullut että niiden kiinni saamiseksi olisi paljon viitselijäisyyttä uhrattu,
ja silti joku 2/3 kaikista warettamisen harrastajista on
amerikasta.nyt on taas pohjoismaiden johtajilla kiva olla
kun ollaan niin hienoja esimerkin näyttäjiä vaikka jenkkejen koneet imuttaa kaikenlaista läpi yön.

spede516/52

Vahingonkorvausvaatimus on tekoon liittyvä erillinen siviilioikeudellinen vaatimus, joka ei liity tapauksen rikosperusteisiin rangaistusvaatimuksiin, kuten sakko tai vankeus.

Fidelaar17/52

Kyllähän on realiteettitaju köyhillä yhtiöillä. Miten ne luulee saavansa tollasii rahoja suomalaisilta???

"Ketkä joutuu maksamaan jos DC++ ratsataan tai jotain ??"
Jokainen voipi joutua, joka tekijänoikeuden alaista materiaalia levittää ja nykylain mukaan kaiketi lataakin.

emagdnim18/52

joo se tekijänoikeusrikos epäilys oli kyllä tuulesta temmattu.. melko hataroilla näytöillä. Saivatpahan kotietsinnän. Tai no tiedä sitte jos oisivat tienanneet iha rahaaki toiminalla. Tuosta uutisesta vain äsken katoin että oli kyseessä vain rikkomus.

shamaar19/52

Taitaa myös olla tutkinnan alla mahdollinen taloudellinen hyöty, sillä heillä oli lahjoitusmahdollisuus sivuilla.

Tämä ei todellakaan ole oikea keino ratkaista tätä asiaa. Levy-yhtiöt, elokuvayhtiöt, ym. oikeudenhaltijat elävät vielä menneisyydessä eivätkä ole pysyneet kehityksen mukana. Verkkotoiminta on säälittävällä tasolla, tosin nousussa tv-sarjojen ja musiikin löytäessä tiensä palveluntarjoajille. Itse ainakin imuttelisin minkä jaksaisin, koska se on helpointa, toisaalta silloin myös nautinto jää orgasmin jälkeisen tyhjän olon tasolle.

dessu20/52

Kyllähän noi ihan kohtuulliset vaateet on, senverran viihdeteollisuuden edustajat ovat menettäneet selvää rahaa, ilman ko. "palvelua" Ville 15v. olisi varmasti sen Adoben 3000e ohjelmiston ostanut kaupasta, ainakin.

Verrataanpa esimerkiksi Suomen tuhoisimpaan liikenneonnettomuuteen, konginkankaan bussiturmaan, jossa siis kuoli 23 ja 14 ihmistä loukkaantui: 42 korvausvaadetta esitettiin, joiden yhteissumma nousi 900 000 euroon. Tosin kyseessä oli onnettomuus eikä suinkaan tahallinen teko, mutta kuitenkin.

Only in America.

erseki21/52

käsittääkseni ne toedostot joita finreactor jakoi ei sijainnut näillä palvelimilla,,vaan pelkästään torrent tiedotot sijaitsivat finreactorin koneilla

koska kyseessä on kuiteki bittorrent

korjatkaa jos oon vääräs

ja mistä helv''istä ne tietää paljonko dataa on liikkunut kun se data siirtyy vaan käyttäjien piuhoissa eikä finreactorin palvelimilta,,ja että mitä tiedostoja finreactor on "jakanut",,

Shagrath_22/52

Niin siis eiköhän tuo lahjoitus-osio ole todellakin ollut lahjoitus. Ketään ei ole pakotettu/vaadittu maksamaan mitään. Ja eiköhän se ollut tarkoitettu palvelimien vuokraan. Itse heebot eivät varmaan tässä tienanneet. tai mistäs sen tietää sujahtiko euroja omaan taskuun.

prik23/52

Hyvä, että nyt todellisten pääjehujen oikeudenkäynti alkoi, nyt ei ole enää pienintäkään pelkoa joutua puukotettavaksi nakkikioskin jonossa.

Ysf24/52

Quote:
käsittääkseni ne toedostot joita finreactor jakoi ei sijainnut näillä palvelimilla,,vaan pelkästään torrent tiedotot sijaitsivat finreactorin koneilla
Minä olen kuullut vähän toista huhua.. lähinnä semmoista että joku olisi pitänyt jotain omia "varmuuskopioita" finreaktorin palvelimilla.

Mutta sekin tarina, kuten "siellä on vain torrenetteja" on yleensä monen tuhannen suun kautta kuultua tietoa; Ainoat jotka asian tilan oikeasti tietävät lienevät syytteessä olevat jätkikset ja viranomaiset.

thc66625/52

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=589124
Ei rangaistusta ainoastaan korvauksia ja niitäkin onneksi vain 10% vaaditusta määrästä.Tosin jos vaade on ollut tuon 3,5 miljoonaa niin maksamista riittää loppuelämän ajaksi...

jokke7027/52

Käsittääkseni 3,5 miljoonasta lasketaan 10% jää 350 000€. sen jos jakaa kaikille 60 niin reilut 5800€ per nenä. Mutta jakamisen perusteellaha ne taitavat korvaus summan määrätä, elikkä joillekkin tulee vähemmän kuin 5800€ joillekkin taas enemmän kuin 5800€ maksamista.

Tämä on vain minun käsitys asiasta. Eikä todellakaan mitään faktaa.

emagdnim28/52

tuo 3,5 miljoonaa tosiaan taitaa olla yhteismäärä kaikille 60:lle syytetylle. Näiden välillä sitten osuudet vaihtelee teon suuruuden mukaan. Näin tuolla kalevassa.. puhutaan siis melkolailla maksettavissa olevista summista?

emagdnim29/52

Mullaha on opintolainaaki muutama tonni ^^

jokke7030/52

Tekijänoikeuksia koskevat hyvitykset oikeus sovitteli kymmeneen prosenttiin vahingosta. Lainaus savon sanomista.

Elikkä 3,5 miljoonasta€ 10% on 350 000€

Foxyli31/52

hahahahahaaa...pojat sai 3500e sakkoja maksettavakseen + oikeudenkäyntikulut... :DDDD

jannne32/52

Quote:
hahahahahaaa...pojat sai 3500e sakkoja maksettavakseen + oikeudenkäyntikulut... :DDDD
opettele lukemaan, ei tullu sakkoja, vaan korvauksia

FiCklEr33/52

Foxyli, vittu että oli hauskaa ja voi persesuti kun naurattaa.

Saunan taakse sinun kaltaiset pellet, niin maailma olisi paljon parempi paikka.

Huono homma, että pojat saivat noinkin paljon mätkyjä (tietty moninkertaiset mätkyt olisivat olleet mahdollisia)...

Ajatelkaas, millaisia masseja nuo elokuvayhtiöt, tuottajat yms. "ware-tappioista" huolimatta käärivät taskuunsa. Kierivät rahassa jo muutenkin ja sitten ryöstetään nuorilta ne ~ puolen vuoden - vuoden palkkatulot. Kyllä maailma on oikeudenmukainen paikka... :/

Minä jatkan waretusta ylpeydellä tästä eteenpäinkin, tulkoot sinilakit oven taakse milloin haluavat.

TheLucky34/52

Noniin. Poliisi ottaa kaikki kiinni. one by one....

Letukka35/52

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lahden+k%C3%A4r%C3%A4j%C3%A4oi...

Toiselle maksettavaa reilu 2300 euroa ja toiselle reilu 1100e. Halvalla pääsivät.

vempula36/52

Tekijänoikeusrikkomukseen olivat sitten vaan syyllistyneet. Toivottavasti korvaukset tippuvat tai pysyvät hovissa.

Saa nähdä millä linjoilla Turussa ollaan, toivottavasti ottavat Lahdesta mallia.

zya37/52

Quote:
Syyttäjä tyytymätön päätökseen.

Lahden syyttäjä on tyytymätön käräjäoikeuden päätökseen ja aikoo valittaa hovioikeuteen päätöksestä. [quote/]



http://blogit.digitoday.fi/tekijanoikeus/?p=339#comment-8516

emagdnim38/52

Noh katsellaan miten lopuille käy..

zya39/52

Quote:
Lopullinen tuomio- ja korvauslinja haettaneen vähintään hovioikeustasolta.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lahden+k%C3%A4r%C3%A4j%C3%A4oi...

Foxyli40/52

FiCklEr: nyt et tainnut oikein tajuta pointtia.... siis tuo summa on vitun pieni verrattuna mitä oli vaade...sitä nauroin...ja a) tosta ei kukaan linnaan joudu b) korvaustaso tulee pysymään kaikissa jutuissa samalla tasolla...

avthein41/52

Taas tehtiin tahallista mustamaalaamista ja skandaalinkäryä pommiuhka -uutisoinnilla. Joku vainoharhanen idiootti pelotteli "pommilöydöllä" (oikeustalon työntekijälle osoitetulla pöytäkirjapaketilla), niin että saataisiin kansan mieliin mielikuvaa jossa ne P2P-nörtit ovat vaarallisia terroristeja jotka lähettelevät pommejakin oikeusistuimiin.
http://www.yle.fi/uutiset/24h/id40539.html

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/id40507.html

PS. Ehkä hajupommi olisikin ollut hyvä idea >;)

Foxyli42/52

Ainahan sitä vaatia voi vaikka 10 000 000 mutta oikeudessa noi summat putoaa kummasti...ja loppujen lopuksi loppuuko waretus koskaan...ei. Niin kauan on waretusta kun internet on olemassa.

trooper7843/52

Saa nähdä millasia summia vaativat vanhemmilta "pääsyyllisiltä"? Nämä kaksihan olivat ymmärtääkseni nuorimpia, sieltä "ravintoketjun" loppupäästä.

Quote:
Syyttäjä tyytymätön päätökseen.
Lahden syyttäjä on tyytymätön käräjäoikeuden päätökseen ja aikoo valittaa hovioikeuteen päätöksestä.

No aivan varmasti valittavat, kun kassaan kilahti vaivaiset pari tonnia parin miljoonan sijasta =D
Olisikohan tuo korvausvaatimus yhtä suuri jos syyttäjän puolella istuisi ainoastaan Teoston väkeä Mikko Alatalon kanssa, ja Ameriikan poijaat olisivat vaan keskittyneet oman kansakuntansa vainoamiseen?

Quote:
Taas tehtiin tahallista mustamaalaamista ja skandaalinkäryä pommiuhka -uutisoinnilla. Joku vainoharhanen idiootti pelotteli "pommilöydöllä"
Teosto, "Ihanat Miehet (Mustissa?)", Karpela.... Vaihtoehtoja on tusinoittain. =/

Foxyli44/52

no jaa...ei se nyt ihan niinkään ole... ;)

zipzap45/52

poistettu

eduard046/52

Quote:
Niin kauan on waretusta kun internet on olemassa.
Mihin sitä internettiä siinä tarvitaan?

Quote:
No aivan varmasti valittavat, kun kassaan kilahti vaivaiset pari tonnia parin miljoonan sijasta
Tuo 3,5 miljoonaa on siis kaikkien Finreactor-tapaukseen osallistuneiden yhteinen korvauspyyntö, ei suinkaan vain noiden kahden.

Gregori47/52

Kannattaa muistaa se asia että nuo pääsivät kuin koira veräjästä siitä syystä että olivat alle 18v. Odotellaan siis rauhassa että lähtevät käymään oikeutta aikuisia ihmisiä vastaan.

Evitaerg48/52

Universaalista näkökulmasta katsoen vertaisverkko näyttelee keskeistä osaa pohdittaessa ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta.
Vaihtelevalla menestyksellä myös tekijänoikeuskorvaukset on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan yleisesti sovittuja ja toimiviksi todettuja organisaatio- ja johtamismallin muodollisuuksia.
Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että piratismi auttaa käyttäjää ymmärtämään liian vähäisiä tuotannollisia resursseja.
On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että tämä täysin sopiva tuomio näyttää todeksi huomaamattomia haittatekijöitä.
Yksilötasolla luulisi olevan selvää, että levyyhtiöt ja Mircrosoft johdattelee meidät kohti organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.

Shadows1349/52

mistäs sitä tietää olisiko kaikki mitä on waretettu ostettu kaupasta ei minulla edes paljo mitää varaa ostaa kaupasta. ostan kaupasta ne jotka on ostamsen arvoisia

eekoo50/52

On se Evitaerg hassu laite tuo Puppulausegeneraattori! ;)

Mutta tosiaan saa nähdä kuinka sitten käy kun lähdetään omistajia tuomitsemaan. Tietääkös/muistaakos kukaan minkä ikäisiä olivat ratsian aikaan?

timmy44651/52

Maailma tuntuu kaipaavan "Robin Hoodia" Vastalauseeksi yhdysvaltoja ja muita liian rikkaita rasvaruhtinaita vastaan. Köyhiä ja heikkojahan on aina riistetty ja tullaan aina riistämän tämä on väärin. Eikä me ei voida sille mitään tehdä.. karu totuus :/

eduard052/52

Ratsia tapahtui 2004 joulukuussa, joten suurella todennäköisyydellä henkilöt olivat silloin 15 ja 16 vuotiaita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT