AfterDawn logo

Metallican musiikkia iTunesiin

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
13 kommenttia

Metallican musiikkia ilmaantuu myyntiin iTunes-palveluun. Aikaisemmin Metallican musiikkia on saanut ostettua netistä vain Metallican omasta LiveMetallica-palvelusta. Palvelussa on tosin ollut myynnissä vain Live-taltiointeja. Nyt kaikki Metallican studioäänitteet pitäisivät ilmaantua iTunesin valikoimiin. Myös ennen julkaisemattomia Live-versioita kappaleista pitäisi tulla myyntiin Kill 'Em All, Ride the Lightning, Master of Puppets ja ...And Justice For All albumeilta.

Metallica on aikaisemmin taistellut rajusti nettipiratismia vastaan. Myöskin bändin asenne musiikin nettilevittämistä kohtaan oli aluksi hyvin negatiivinen. Vuosien saatossa asenne on kuitenkin muuttunut ja nyt LiveMetallica-palvelusta voi ladata myös ilmaiseksi joitain Live-taltiointeja MP3-muodossa. Maksavat asiakkaat löytävät Live-taltiointeja myös häviöttömässä FLAC-muodossa. LiveMetallica toimii ilman DRM-suojauksia, joten se ei jää markkinoille ilman kilpailuvaltteja.


Aluksi kappaleet ilmestyvät vain iTunesin Pohjois-Amerikan markkinoille. Bändillä on omien sanojensa mukaan kädenvääntö menossa ulkomaisten levy-yhtiöiden kanssa, jotta myös muissa maissa päästään ostamaan Metallicaa iTunesin kautta. Syy kappaleiden ilmaantumiseen iTunesiin on markkinoissa. Metallica on huomannut kuinka yhä useammat ostavat musiikkinsa internetistä, joten oli tärkeää he voivat hankkia myös yksittäisiä Metallican kappaleita omakseen. Metallica ajatteli pitkään että yksittäisten kappaleiden myynti "tuhoaa" perinteisen albumimyynnin lähes kokonaan.

Isoista nimistä ainakin vielä The Beatles, ACDC, Radiohead ja Led Zeppelin ovat jättäytyneet pois musiikin myymisestä internetin kautta suurelle yleisölle. Aikaisemmin tänä vuonna myös Red Hot Chili Peppers pisti kappaleensa myyntiin iTunesiin. The Beatles on lähinnä taistellut Applen kanssa oikeudessa omena-logon käytöstä musiikkibisneksessä.

Lähde:
MP3.com

13 KOMMENTTIA

jusunakki1/13

\,,/

ERSKl2/13

No on tässäkin uutinen :)

myung3/13

Eiköhän Metallica ole jo vähän menneen talven lumia. Itsellä meni maku bändiin heidän aloitettuaan tämän "taistelun" piratismia vastaan. Jätkät tienaa kymmeniä miljoonia vuodessa soittamatta keikkaakaan ja sitten jaksavat valittaa jos joku vähän latailee niitä biisejä. Lisäksi uusin levy oli kyllä aivan onneton..

Alwari4/13

Onneksi sentään laittavat myyntiin paremman aikakauden tuotantoa. Metallica ei ole mielestäni saanut mitään hyväksi luokiteltavaa musiikkia aikaiseksi sitten Black Albumin.

Lappu5/13

Samaa mieltä ku Alwari

mjk6/13

Onneksi ovat huomanneet tuon drm:n paskuuden ja siirtyneet i-palveluun, tosin itse enemmän diggan acdc:tä...mutta hyvä näinkin :-)

vempula7/13

Metallica on kyllä yksi ihmeellisimmistä ”piraatti tappelijoista”. 1991 ilmestyi black album, jolla oli todella hyviä biisejä ja siitä tulikin metallican myydyin levy (itse pidän eniten Master of Puppets-levystä). Vuonna 1993 tuli live setti, ihan ok levy, menestys ”normaalin liven tapainen” :D ..

Sitten tyyli muuttui totaalisesti; 1996 Load, 1997 ReLoad, 1998 Garage Inc, 1999 S&M, 2003 St. Anger… Napster aloitti toiminnan 1999 ja sitä edelsi suuri määrä nettisivuja joilta sai mp3sia ilmaiseksi. Noh johtopäätös oli tietenkin se että levyt eivät myy koska ne voi kopioida netistä ilmaiseksi :D Eihän yksikään vanhemmasta metallicasta pitävä voinut tota MTV-rokkia kuunnella. Piratismilla oli varmasti joku osa tässäkin, luultavasti se auttoi vain noitakin levyjä päätymään edes jonkun korviin ;)

sampe738/13

Quote:
Metallica ei ole mielestäni saanut mitään hyväksi luokiteltavaa musiikkia aikaiseksi sitten Black Albumin.
Itse monivuotisena metallica-fanina täytyy sanoa että muutaman biisin poikkeusta lukuunottamatta toi lainaus pitää täysin paikkansa..

Nykyään rammstein on ykkösbändi mulla (ollut jo muutaman vuoden)

jannne9/13

Quote:
Onneksi ovat huomanneet tuon drm:n paskuuden ja siirtyneet i-palveluun...
??

Kyllä iTunes on ihan DRM:llä (systeemin nimi vain hämäävästi FairPlay vaikka järin reilu se ei kuluttajaa kohtaan olekaan) rampautettu kuten muutkin vastaavat kikkareet.

-Rex-10/13

Eipähän tarvitse noitakaan katsella, koska metallica ei ole kolissut enää vuosiin. Sinällään arvasin sen, että ennenpitkää sitä kyllä tulee myyntiin näihin surkeisiin viritelmiin, koska rahaa kuitenkin pitää aina tehdä lisää.

Ja mitä tuohon drm tulee niin kuten jannne totesikin niin kyllä tuo fairplay on juuri sitä itseään :)

TheArnold11/13

myung: "Itsellä meni maku bändiin heidän aloitettuaan tämän "taistelun" piratismia vastaan. Lisäksi uusin levy oli kyllä aivan onneton.."

Kyllähän heillä on oikeus vastustaa ihmisiä jotka heiltä varastavat (mm. minä.) Ja ei St. Anger levy todellakaan ollut huono, kuten ei mikään muukaan Metallican levy.

Vempula: "Eihän yksikään vanhemmasta metallicasta pitävä voinut tota MTV-rokkia kuunnella."

Kyllä minä ainakin pidän Metallican albumeista ihan Kill 'em Allista St. Angeriin asti. :/

jehu8012/13

And justice for all on ehkä paras Metallica levy, Black viimeisin hyvä. Itse en tod.näk. tule ikinä käyttämään mitään nettimusiikkipalvelua josta pitää maksaa, koska en pidä tiedoston ostoarvoa kovinkaan suurena. Miellummin ostan oikean tuotteen ja saan koko levyn, ehkä joskus mieleni voi muuttuakin mutta nyt ei näytä siltä...

Filth13/13

Se Napster-jutun luoma mielikuva ei sitten ilmeisesti ikinä lähde. Bändihän kuitenkin on itse asiassa hyvinkin lepsu mitä tulee tekijänoikeuksiin: Periaatteessa on vain yksi sääntö; mitään virallista julkaisua ei saa levittää. Ja kun miettii, niin aika paljon jää tavaraa sen ulkopuolelle. bootlegit, videobootlegit ja tv-lähetykset.

Vai moniko bändi hyväksyisi trackerin, jonka kautta levitellään keikkataltiointeja? Enkä nyt tarkoita vain bootleg-videoita, vaan ihan proshot-meininkiä. http://www.metallifukinca.com/ Tuonnekin on ollut bändin managementti yhteydessä, mutta vain siitä syystä, että joissain dvd-videoissa ääni oli peräisin tuolta livemetallicasta.

"- by oldfan On Jul 05, 2006 - 9:51 PM

I've come to a decision about LiveMetallica audio dubbed DVD's. After July 12/06 Metallifukinca.com will NO longer allow them. The DVD's that are currently seeded will be deleted on July 12/06. Sorry, but we MUST respect Metallica and Metallica's management requests."

Minusta vaikuttaa erittäinkin kohtuulliselta. Metallican omilla keskustelupalstoilla tyypit mainostaa omia bootleg-sivuistojaan ja uppaavat videoita. Suomessa Teosto antaisi putkaa,linnaa ja vankeutta samantien, sanoi bändi mitä tahansa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT