*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Pirate Bayn mainostulot kiinnostavat syyttäjää

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 6.7.2006 12:59 Kommentteja (37)

Pirate Bayn mainostulot kiinnostavat syyttäjää Toukokuun lopussa ratsatun Pirate Bay -sivuston rikostutkinta etenee. Sivusto tienaa verkkomainoksilla kuukausittain jopa satoja tuhansia kruunuja, kertoo Svenska Dagbladet. Mainostulot kiinnostavat myös syyttäjää, ja ne voivat myös heikentää Pirate Bayn ylläpitäjien asemaa. Mikäli sivuston toiminta katsotaan rikolliseksi, koventaa toiminnan kaupallisuus rangaistusvaatimuksia entisestään.
Pirate Bayn ylläpitäjät ovat itsekin julkisuudessa myöntäneet, että verkkosivusto on pyöritetty mainostulojen avulla. Toiminta on myös ollut jopa voitollista, mikä ei ole yllättävää sivuston kovat kävijämäärät huomioiden.

Toinen Pirate Bayn perustajista, Fredrik Neij, kertoo Svenska Dagbladetin haastattelussa, että mainoksista saadut tulot menevät enimmäkseen laskujen maksuun "etenkin nyt kun on jouduttu ostamaan uudet laitteet" takavarikoitujen tilalle. Hän sanoo Pirate Bayn investoineen uusiin laitteisiin Ruotsin lisäksi toisessa maassa, jota hän ei halua paljastaa.

Osan mainostuloista perivät myös välityspalkkioina mainonnan myyjät.

Svenska Dagbladet haastatteli myös Pirate Bay -jutun syyttäjää Håkan Roswallia. Roswall kertoo, ettei jutun taloudellista puolta ole vielä ehditty tonkia, mutta sen merkitys voi muodostua suureksi lopullista syytettä muotoiltaessa.

"Jos on niin, että sivusto on kaupallinen, ja sitä se mainosrahoitteisena on, asialla on rangaistusvaatimuksen kannalta suuri merkitys. Rangaistukset ovat aivan toista luokkaa, jos käy ilmi, että toiminnasta on saatu tuloja", Roswall sanoo.

Syyttäjä ei halua vielä ottaa kantaa siihen, kuinka suuria rahasummia sivuston kautta on liikkunut tai millaisia syytteitä rahakuviot Pirate Bayn ylläpitäjille poikii.

Tapauksen tutkinta on vasta pääsemässä vauhtiin ja jatkuu todennäköisesti vuoden loppupuolelle saakka.

Lähde:
Digitoday

Edellinen Seuraava  

37 kommenttia

16.7.2006 13:45

En vain käsitä, että millä perusteella Pirate Bayn toiminta on laitonta?

26.7.2006 14:12

Niimpä, minäkään en tajua linkithän eivät ole laittomia, johtavat ne lailliselle latausivulle, tai laittomalle..silloinhan esim: eduskunnan linkit eri kansanedustajien sivuillekkin olisivat laittomia, että ihmettyttää, mutta warettaminenhan kyllä syö elinkeinoa vain murtososan vaikka juuri levybisneksestä, kyllähän se näpistykseen on verrattavissa ja sitten ihmetellään suus mutrussa miksi waretetaan, tsekatkaa ensin hintaa niin ei tarvitse enää ihmetellä, Mutta kait sitä saa mainoistaa kukahaluaa, sehän on sitä remokratiaa. Vai onko sitä enää?

36.7.2006 14:23

Eiköhän tässä tule vahvasti esille kaupallisuus. Sekä valtion saamattomat verovarat(ainakin uskoakseni). Silloinhan valtio kiinostuu asiasta. Taikka on Roottin warettajat rehtiä kansaa! "Ihan hyvä että kyykyttävät kuitenkin, ne on vaan Ruotsalaisia"

46.7.2006 15:00
ArvoPahvi
Inactive

Pirate Bay:n toiminta on laitonta koska USA:ssa on niin päätetty...

56.7.2006 15:15

No kyllähän se Pirate Bay on selkeä piratismia edistävä sivusto vaikka siellä ei ehkä mitään varsinaisia tiedostoja jaossa olekaan, vaan ainostaan linkkejä. Sinänsä periaatteessa turhaa jeesustelua, että miten ihmees tää voi mennä näin...kaikki kuitenkin tietää ihan tasan mihin noita sivuja käytetään = ei ainakaan mihinkään lailliseen. En ymmärrä mikä järki tälläisiä sivuja on edes ylläpitää, kaikilla on aina lopulta sama kohtalo ja mahdollisia syytteitä jostain keksitään...

66.7.2006 15:31

Voi hyvä luoja tätä touhua..! Tietäisivät jo, milloin lopettaa!! Kuka tahansa voi mainostaa sivuillaan lähes mitä tahansa, lopettaisi tuo syyttäjänperkele älyttömän vainoamisen...

76.7.2006 15:44

Minkähän takia eivät pistä sellasta lakia ettei saisi lisätä sivustoille laittomia torrent linkkejä ?

86.7.2006 15:46

Quote:
No kyllähän se Pirate Bay on selkeä piratismia edistävä sivusto
Näinhän se on. Suurin osa tiedosta joita palvelimilla säilötään osoittaa laittomaan materiaaliin mutta joukossa on myös täysin laillisiin ohjelmiin osoittavia "linkkejä". Kyse taitaa kuitenkin olla siitä, että mihinkä kohtaan vedetään raja: Syytetäänkö ylläpitäjiä tiedostojen jakamisesta (mitä ei ilmeisesti ole tapahtunut) vai tulkitaanko lakia siten että laittomaan materiaaliin viittaaminen (linkittäminen) olisi myös laitonta. Vasta rangaistusta mietittäessä (kuten on uutisoitu: Rangaistukset ovat aivan toista luokkaa, jos käy ilmi, että toiminnasta on saatu tuloja) tuo rahallinen hyöty alkaa painamaan.

96.7.2006 15:56

"Kyse taitaa kuitenkin olla siitä, että mihinkä kohtaan vedetään raja: Syytetäänkö ylläpitäjiä tiedostojen jakamisesta (mitä ei ilmeisesti ole tapahtunut) vai tulkitaanko lakia siten että laittomaan materiaaliin viittaaminen (linkittäminen) olisi myös laitonta. Vasta rangaistusta mietittäessä (kuten on uutisoitu: Rangaistukset ovat aivan toista luokkaa, jos käy ilmi, että toiminnasta on saatu tuloja) tuo rahallinen hyöty alkaa painamaan. " Tuota minäkin mietin, mutta jos linkit todetaan laittomiksi niin mikä linkki on silloin laiton, mielestäni kaikki koska silloin ei voida määritellä mikä on laiton ja mikä laillinen: Eli linkki kuin linkki olisi LAITON. Mtv3:nkin tv-ohjelma linkki olisi myös laitoin suo se tuollain vedetään...mutta jos ruvetaan hakemaan laillista ja laitonta niin mikä loppujenlopuksi on laiton? voihan sitä juuri esin tuolla bayssa olla myös laillista tavaraa, ohjelmia linux, ms explover jne...

106.7.2006 15:58

Sorry kirjoitusvirheet, rupeaa tuo 12-tuntinen työpäivä pikkuisen painaan..

116.7.2006 17:28

Kun näyttää siltä, että koko etsintä oli laiton (eli sille ei löytynyt Ruotsin lain mukaisia perusteita) ja että kyseessä oli maan ylimmän lainvalvontaa valvovan viranomaisen valtuuksien ylitys käytetään vanhaa klassista kaavaa : ohjataan yleisön huomio jonnekin muualle, johonkin muuhun yksityiskohtaan. Ja aina vain parempi jos puhutaan suurista summista ja kyetään herättämään se tunne joka yleensä tappaa myötätunnon keneltä vain : kateus.

126.7.2006 17:37
jartsi12
Inactive

Amerikka haluaa kaataa Pirate Bayn keinolla millä hyvänsä, ja uskon että he myös saavatkin Pirate bayn alas. Ja siihenhän on yksinkertainen syy: USAn sana on laki

136.7.2006 17:39
jartsi12
Inactive

ups, painoin liian aikasi. Mutta sehän ei mitään auta, koska muitakin trackereitä ON. Pirate Bay on vain yksi muiden joukossa

146.7.2006 18:08

Toivottavasti pojat ovat maksaneet verot noista satojentuhansien kruunujen kuukausituloista ettei sitä kautta tule ongelmia.

156.7.2006 19:28

Quote:
Tuota minäkin mietin, mutta jos linkit todetaan laittomiksi niin mikä linkki on silloin laiton, mielestäni kaikki koska silloin ei voida määritellä mikä on laiton ja mikä laillinen: Eli linkki kuin linkki olisi LAITON. Mtv3:nkin tv-ohjelma linkki olisi myös laitoin suo se tuollain vedetään...mutta jos ruvetaan hakemaan laillista ja laitonta niin mikä loppujenlopuksi on laiton? voihan sitä juuri esin tuolla bayssa olla myös laillista tavaraa, ohjelmia linux, ms explover jne...
Kyllä sen minun mielestä voi aika helposti määrittää mikä linkki on laiton ja mikä ei. Se linkki on laiton joka johtaa laittomaan materiaaliin, siis esimerkiksi torrent linkit jotka johtavat ohjelmien/pelien/musiikin lataamiseen johon ei ole tekijän lupaa. Muut "normaalit" linkit ovat edelleen laillisia. Eli eikö sen noin pysty hyvinkin erottelemaan, jos linkki johtaa laittomaan materiaalin = Linkki on laiton.

166.7.2006 20:32

"No kyllähän se Pirate Bay on selkeä piratismia edistävä sivusto vaikka siellä ei ehkä mitään varsinaisia tiedostoja jaossa olekaan" Juu, ja kyllähän ne asetehtaat on selvästi murhia ja ryöstöjä edistävä instanssi, vaikkeivat itse tapa ja ryöstele...

176.7.2006 21:47

Quote:
Eli eikö sen noin pysty hyvinkin erottelemaan, jos linkki johtaa laittomaan materiaalin = Linkki on laiton.
niinpä, mutta kuka valvoo ja varmistaa sen että tiedosto linkin päässä on OIKEASTI laiton vai esim Linuxin y -komennolla tehty tiedosto joka vaan sattuu olemaan nimetty miten sattuu?

186.7.2006 21:48

No voiko Pirate Bayn muka laittaa vastuuseen? Käyttäjäthän siellä linkkejä levittelevät, ei ylläpito. Voinhan minäkin uppia vaikka Google Videoon jonkun elokuvan, voiko Googlen laittaa silloin vastuuseen?

196.7.2006 22:31

"Juu, ja kyllähän ne asetehtaat on selvästi murhia ja ryöstöjä edistävä instanssi, vaikkeivat itse tapa ja ryöstele..." Ainoa vaan, että aseita käytetään suurimmaksi osaksi metsästykseen. Itse vertaisin laitonta tavaraa jakavia torrent linkkejä katkaistuun haulikkoon. Sillä ei ole kun yksi käyttötarkoitus, ja sen hallussapidosta rangaistaan.

207.7.2006 5:44

Pirate Bay on ihan selkeästi tarkoitettu tekijänoikeudellisen materiaalin levitykseen, siitä on turha väitellä. MUTTA itse sivustolla ei ole mitään rikollista sisältöä, ainakaan sitä ei ole oikeudessa laittomaksi todettu. Pelkään pahasti että mainostuloista ei ole veroja maksettu, vaikka ei sitä koskaan tiedä. Toisaalta ylläpidolla tuntuu olevan omia "juristeja" eli ehkä kaikki on pyritty hoitamaan oikein. Jäihän se Al Caponekin kiinni juuri veronkierron takia :D Kuinkas moni puolustaisi sellaista sivustoa joka tarjoaisi linkkejä lapsipornoon? Jos itse sivustolla ei olisi mitään aiheeseen liittyvää, olisi vain kuvaukset elokuvista tms, ja vaikka .torrent tiedosto jonka kautta kyseisen pätkän saa.. Tiedän että tämä ei ole mikään yks-yhteen vertaus, mutta kuitenkin.. Aseista sen verran vielä että käsiaseella tai vaikka rynnäkkökiväärillä tuskin ammutaan muuta kuin tauluja ja ihmisiä..

217.7.2006 6:10

Kyllähän se bay taitaapi levitellä linkkejä, mutta se ei itsessään ole laiton, ja niinkuin edellä mainittiin kukaan ei pysty tietämään mitä loppujen lopuksi on siellä linkin toisella puolella...joten oikeus todennäköisesti ei koskaan tule niitä laittamaan laittomiksi, ovat ne kuitenkin sen verran hyödyllisiä..Tuosta mainostamisesta vielä kyllähän minun mielestäni kuka tahansa saa mainostaa melkein mitätahansa kunhan siitä maksetaan verot yms kulut eli ei siis tule siitäkään hommasta laitointa, tietysti jos ei ole maksettu veroja niin asia muuttuu siltä osin. Ja kuka teistä pystyy tieteämään esim: lataan linux-version koneelleni ilmaiseksi ja se ei yllätyksekseni olekkaan linux vaan viiru ja pesonen peli :-), joku linux guru laittanut piruuttaan..

227.7.2006 11:13

*No kyllähän se Pirate Bay on selkeä piratismia edistävä sivusto* no voihan noikin ajatella mutta sitten ase kaupat edestävät tappamista joten oikeuteen vaikka ase kaupat ups ei se onnistukkann ase ja öljy teollisuus on maailman vaikustus valtaisin ala jo usan hallituskin on juotunut tekemaan paljon muonytyksi öljy ja ase teollisuudelle jos minä laitan vaikka "tissi" sivujen linkin omalle sivulle ei se ole mun vika jos joku muu menee minun koti sivuille ja avaa linkin omasta tahdosta ite ja näkee D34 kupit 18v tytöllä

237.7.2006 11:21

Jätetäänkö jätkät tällä kertaan aseet pois tästä keskustelusta.Mitäs jos Sokar80 laitat lapsiporno sivun linkin omalle sivullesi niin mitä veikkaat ottaako virkavalta sinuun yhteyttä.Eli kyllä se on myös sinun vika kun ilmiset menevät tuon sinun levittämän linkin kautta laittoman materiaalin pariin.

247.7.2006 11:38

Quote:
Mitäs jos Sokar80 laitat lapsiporno sivun linkin omalle sivullesi niin mitä veikkaat ottaako virkavalta sinuun yhteyttä
Lapsiporno on laitonta sisältöä kuten vaikkapa kiihotus ihmisryhmää kohtaan. Jos sivustolla olisi linkkejä leffojen sijasta lapsipornoon, olisi se toki laitonta puuhaa. Tämän seikan takia lapsiporno-torrentteja netissä harvoin näkee.

257.7.2006 12:18

Piratismia on edistettävä niin kauan kuin ihmisten ahneudella ei ole rajoja eli niin kauan kuin on ihmisiä.

267.7.2006 14:02

ei vaan piratismia pitää puollustaa niin kauan kun uuden pelin hinta on 50-70€ Joku voi sanoa että maksaahan sen tekeminenkin, no jättäisivä ne typerät kopio suojaukset pois, ei ne mitään pidä kuitenkaan. Tai joku voi sanoa että piratismin takia se hinta on niin korkea, jos siitä otettaisiin EDES se 20€ pois lopettaisin waretuksen. koska silloin voisin tiputtaa nettinopeutta ja säästää näin rahaa.

277.7.2006 16:13

Quote:
niinpä, mutta kuka valvoo ja varmistaa sen että tiedosto linkin päässä on OIKEASTI laiton vai esim Linuxin y -komennolla tehty tiedosto joka vaan sattuu olemaan nimetty miten sattuu?
Samat tahot valvoisivat kun nykyäänkin, mikäs ongelma siinä olisi? Valvonta ei tietenkään voi olla kattavaa ja vain pieni osa piratismista tulisi ilmi, mutta sama tilanne se on nytkin - vain murto-osa jää kiinni. Sit jos sattuu narahtamaan että jakaa jotain mitä ei pitäisi niin se on harmi sen henkilön kannalta.

287.7.2006 16:22

Pirate Bay ja muut vastaavat sivustot voivat toimia ainoastaan laissa olevien porsaan reikien vuoksi. Jotkut sanovat ettei linkitystä todennäköisesti tehdä laittomaksi, mutta itse olen edelleen eri mieltä. Linkitys laittomaan materiaaliin tullaan kriminalisoimaan ja näin vain tavalliset linkit ovat laillisia, tämä on vain ajan kysymys. Omasta mielestäni Pirate Bay sun muut saisivat toimia ihan rauhassa, paljon suurempia piratismiin liittyviä ongelmia on olemassa johon pitäisi ennemmin puuttua kuin kiusata jotain satunnaista musiikin tms. lataajaa. Nykyään tilanne on kuitenkin se, että kaupasta varastaminen alkaa olemaan pienempi rikos kuin netistä levyn lataaminen. Aika ironista mielestäni... Itse hoidan hommat nykyään niin, että jos haluan jonkin leffan/levyn niin ostan sen. Jos ostohaluja ei ole, niin silloin en oikeasti halua ko. tuotosta ja se jäisi vain käyttämättä = näin ollen minun ei tarvitse latailla netistä mitään jota sieltä ei laillisesti ilmaiseksi saa. Muutenkin on mukavampaa kun se levy/leffa on siinä hyllyssä alkuperäisenä versiona eikä itse poltetulla TDK levyllä.

297.7.2006 18:39

nii jehu. osa tienaa sen 2500e tai enemmän... toiset taas eivät. minä en halua tukea ahneita amerikkalaisia, bling bling blingeineen. Elokuvat ja muusiikki on osa kulttuuria ja sillä ne kiskovat niin paljon kun irti saa. Artistit ja levypomot jaksavat valittaa pienestä. Jos ne elokuvat ja muusiikit olisivat halpoja, niin tulisi aika pitkälti laatu-elokuvia/muusiikkii eikä enää sontaa... Myös aasialainen ja eurooppalainen elokuvamaailma nousisi uuteen valoon...

307.7.2006 19:23

Quote:
Jätetäänkö jätkät tällä kertaan aseet pois tästä keskustelusta
senkin TOOPE se oli vertaus eli jos "syytetty" on vaikutus valtaisempi kuin "syyttäjä" niin mitään ei käy tai tapahdu tai max tulee parin dollarin sakot
Quote:
Mitäs jos Sokar80 laitat lapsiporno sivun linkin omalle sivullesi niin mitä veikkaat ottaako virkavalta sinuun yhteyttä
kuka muka puhui "lapsi" pornosta en ainakaan minä vai missä tässä lukee näkee D34 kupit 18v tytöllä tietääkseni 18v on täys ikäinen mutta jos sinua Toope teini\lapsi porno kiihottaa niin sille en voi mitään kyllä minä ainakin katon täys ikäisi niillä paremmat muodot kuin lapsilla tyhmää käyttää mun anonyymi nimi merkki lapsi pornon yhdeydessä jos tietäsit miten minä suhdaudun asiaan tai no tossa alla on esimerki minun mieli pide on että raiskaajilta ja lapsi seksin\ahdistelijoilta munat poikki tai ainakin vanhan ajan terva hyöhen käsittely ja kuja juoksu ite en ole vielä isä mutta tulevaisuudessa haluan että mun oma lapsi saa tulla leffasta tai litsiltä turvassa kotiin ne se siitä aiheestä
Quote:
ei vaan piratismia pitää puollustaa niin kauan kun uuden pelin hinta on 50-70€
niin kun olen monesti sanonut ei se piratismi mihinkään lähe se on kuin rikka ruoho kuin kitket yhen tulee kaksi tilalle vanhan mustan mäentorin näin kuin viron poliisi ratsasi yhen kojun niin kiereltyäni vähän aikaa siihen viereen tuli eri heppu sama valikoima PS1\PC peleja ym
Quote:
Jäihän se Al Caponekin kiinni juuri veronkierron takia :D
niin no ei kai yhtään poliisi halunnut pidättää sitä itse teosta koska capone oli kuuluisa kovista otteista eli ampui eka
Quote:
jos siitä otettaisiin EDES se 20€ pois lopettaisin waretuksen. koska silloin voisin tiputtaa nettinopeutta ja säästää näin rahaa.
no mitä köhän elisa,welho,sonera ym sanoi jos kaikki ottaisivat vain halvan 512mb netin sitten ne menettaisivat rahaa no joka tapauksessa joku aina häviää yleesä lopussa se on kuluttaja eli ostaja
Quote:
syy: USAn sana on laki
no onneks ei ihan vaikka niillä on tosi isot luulut välillä itestään asiossa
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 7.7.2006 @ 19:30

318.7.2006 6:20

Quote:
Lapsiporno on laitonta sisältöä kuten vaikkapa kiihotus ihmisryhmää kohtaan.
Eikös se tekijänoikeuslain suojattu sisältökin ole vapaassa levityksessä laitonta sisältöä? Onhan lapsiporno usemmalle meistä moraalisesti paljon suurempi rikos, mutta poliisille, syyttäjälle ja oikeuslaitokselle rikoksen pitäisi olla rikos ;) .. Itse olen sitä mieltä että mihin tahansa aineistoon saa linkittää, ei sillä niin väliä löytyykö sieltä 2000 euron ohjelmisto ilmatteeksi, lapsipornoa, hitlerin puheita, teletappi elokuvia, ilosanomaa Jeesuksesta...

328.7.2006 10:16

Muistaakseni aikana ennen p2p ohjelmia vuonna 1998-2000 mp3sia haettiin juuri sivustoilta jotka linkittivät maailman palvelimille hajautettuja kappaleita järjestykseen albumeittain. Aina kun löysi toimivia linkkejä sisältävän sivuston oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus ettei sivusto enää toiminut kuukauden kuluttua. Ehkä viranomaiset alkavat hahmottaa .torrent tiedostot suorina linkeinä suojattuun materiaaliin ja tahtoisivat noudattaa vuosituhannen vaihteen selkeää suhtautumista linkittäjiin, eli sivut kiinni ja oikeuteen jos vielä koskevat tietokoneeseen. Jää nähtäväksi minkä linjan oikeus ottaa mutta en ihmettelisi jos toteaisivat että syyllinen ja ei oikeutta valittaa.

338.7.2006 12:01

Quote:
Jää nähtäväksi minkä linjan oikeus ottaa mutta en ihmettelisi jos toteaisivat että syyllinen ja ei oikeutta valittaa.
no ainakin omat lain parissa työskentelevät tutut sanovat että se on helpointa ottaa "rikollinen" kiini poistumatta työ pyödän takaa vaikka heilikkin rikos on rikos oli sitten pankki ryöstä tai netti piratismi ainut vaan että pankki ryöstön jälkeen ei ehkä pääse kotiin vaimon luokse kun on "luokkaantunut" no onneks ei vielä suomessa niin ja sitten kaikki huume hörhot puistoissa ym juoput jotka riehuu rikko näisen kalja pullon kanssa niin kyllä minä ainakin ymmärrän että poliisikin haluaa mielummin olla sisällä jahtaamassa netti rosvoja mutta silti en pidä tästä uudesta tyylistä ottaa netti rosvoja kiini tai varsinkaan tuomion kovuuksista 2->5v linnaa on aika paha musta minimissään tulee isot sakot

348.7.2006 12:33

Kannattaa muistaa, että tässä tapauksessa sovelletaan Ruotsin lainsäädäntöä, ei Suomen. Eli jos vaikka joku asia onkin meidän (tai lakimme) mielestä laitonta tai moraalitonta se ei heidän mielestään välttämättä ole niin - kuten ei välttämättä heidän lakinsakaan perusteella. Esimerkiksi homoseksuaalisuus ei ollut rikos Ruotsissa enää vuonna 1944 - Suomessa homoseksuaalisuus oli rikos aina vuoteen 1971 asti. Muitakin esimerkkejä löytyy, tuossa nyt vain yksi. Amerikkalaiset eivät tätä lainsäädäntöjen erilaisuutta tajua vaan käyttävät painostustoimia yms. oman etunsa ajamiseen - niin että heidän lakinsa pätisivät muidenkin maiden sisällä. Mielenkiinnolla seuraan mitä juttu tuo tullessaan, epäilen kuitenkin että lainsäädäntöä tullaan tiukentamaan naapurimaassamme. Ikävä kyllä.

358.7.2006 16:17

Yhdyn edelliseen puhujaan. Kuten kaikki muutenkin tietävät on tuo imperialismin mahtimaa tuputtamassa itseänsä joka asiaan. Henkilökohtaisesti pidän "parhaana" vetona Bushin "ennaltaehkäisevän iskun oikeutusta". Näinhän Bush toimi Irakissa. Taitaa olla Pohjois-Korea seuraavana listalla, ja varmasti on....siinäpä olisikin, kun P-K jysäyttäisi Yhdysvaltoja ja vetoaisi "ennaltaehkäisevään iskuun". Vaan se maailmanpolitiikasta, ei tämä ketju sitä käsittele...vaikka sehän se taustalla paistaa kuin loma-aurinko. @sokar80 Voisitko ystävällisesti kirjoittaa vähän selkeämmin, meinaa olla vähän vaikeuksia seurata tekstiä :/

368.7.2006 20:46

Tämä on sellainen aihe, josta voi vääntää kättä loputtomiin, mutta niin kauan kun asiasta ei ole yksiselkoista lain määrittelemää kantaa (jota ei tällä hetkellä ole, joka myös on erittäin vaikea tehdä koska aina löytyy uusia ´porsaanreikiä´ tms.) niin se on vain tämän sivuston (+ muiden sivustojen, jossa asiaa käsitellään) käyttäjien välinen moraalinen kiista, ainakin näin keskustelumielessä! Ihan sama onko SUURI JA MAHTAVA AMERIKKA!!! mukana kiistassa vai ei (elleivät tietenkin jotain pimeää kautta maksa tarpeeksi asianomistajille tai uhkaa markkinapakotteilla), koska he eivät määrittele Ruotsin lakia, joten heillä ei ole vaikutusvaltaa Ruotsissa tehtyihin päätöksiin. Ja toi "Mutta sehän ei mitään auta, koska muitakin trackereitä ON. Pirate Bay on vain yksi muiden joukossa" vertaus on hyvä koska miksi vain yhtä suurta rangaistaan? Miksi ei niitä jotka jakavat vain esim. 100 laitonta linkkiä 10 000 laittoman linkin sijasta rangaista? No tottahan siinä puhuttaisiin erilaisista summista hyötynäkökulmasta, jos he siitä hyötyisivät... Ja saanhan kai laittaa oman tilinumeron nettiin ja pyytää lahjoituksia ilman, että ketään teistä kiinnostaisi, kunhan vain maksaisin verot niistä rahoista. Ja tuo ase juttukaan ei ole sen huonomopi vertaus. Kumman mielummin hyväksyt? Sen, että ´metsästämiseen´ tarkoitetulla laitomalla aseella ammutaan esim. ryöstäjää, joka uhkaa aseella. Kuin sen, että joku harrastaa lapsipornoa ´laillisesti´, saa kai käsiaseillakin harrastaa vaikkapa tarkkuusammuntaa jos niin haluaa? (Itse ainakin pidän kovasti kyseisestä harrastuksesta). Jokainen on vastuussa omista tekemisistään ja jos ei ole varma onko teko laillinen sen voi varmasti kysyä joltain joka asiasta tietää. Kai teistäkin jokainen terveellä ´maalaisjärjellä´ tietää mikä on laiton linkki tai ei, vaikka tiedosto ei kyseisen sivuston yllpitäjän koneelta löytisikään! Ja jos ei tiedä niin laki voisi vaatia esim. sellaista linkkiä tai ennen lataamista ilmestyvää tiedotusta, joka selvittää onko ko. tuote laillinen vai ei (kuten vaikkapa vuokraelokuvissa on ennen katsomista), ja tämän voisi myös asettaa koskemaan myös mm. torrent-tiedosotja! Jos ei riittävää ilmoitusta ennakkoon niin tapauskohtaisesti päätettäisiin onko tarve rangaistukseen vai ei! Tietenkin ennen tällaista lakia olisi asiasta tarpeeksi näkyvästi ilmoitettava tiedoitusvälineissä! Ja varmasti noilla rahoilla, joita tuhlataan tutkintoihin yms. pystyttäisiin palkata vakituisia tutkijoita tms. jotka voisivat valvoa ja ilmoittaa ja vastata kysymyksiin JOPA etukäteen, ettei tarvitsisi taas kerran jälkikäteen moralisoida ihmisiä esim. TÄÄLLÄ. Toi Bush- vertaus oli muuten hauska... sen ´apinan´ päätökset ja teot kuuluisivat johonkin komediaan eikä niillä todellakaan pitäisi vaikuttaa oikeiden ihmisten elämään!!! No kaipa näinkin pitkään viestiin mahtui myös asia- ja kirjoitusvirheitä, mutta kai siitä sen pääpointin sai selville.

378.7.2006 21:06

Niin ja jäi vielä sanomatta, että minä ainakin aion käyttää piraattituotteita niin kauan kuin se lailla yksiselitteisesti kielletään.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto