AfterDawn logo

Rinnakkaiset digi- ja mobiili-TV-lähetykset samalla luvalla

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
17 kommenttia

Liikenne- ja viestintäministeriö on yhdessä opetusministeriön kanssa muovannut uuteen televisio- ja radiotoimintalakiin muutosesityksen, joka sallii normaalin digi-tv:n kanssa rinnakkaisten televisio- ja radio-ohjelmien lähettämisen DVB-H- eli mobiili-TV-verkossa. Tähän tervejärkiseen päätökseen päädyttiin sisällöntuottajien, lainsäätäjien ja tekijänoikeusjärjestöjen välisen pitkällisen kiistelyn ja pohdinnan jälkeen.

Mobiililähetyksiä varten tarvitaan jatkossakin ohjelmalupa, mutta muita palveluita kuin TV- ja radiolähetyksiä voi tarjota myös ilman ohjelmalupaa. Muutosesityksen mukaan Yle ja kaupalliset televisiotoimijat eivät kuitenkaan tarvitse mobiilitelevision lähetyksiin erillistä toimilupaa.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen on tyytyväinen syntyneeseen päätökseen. "Kännykkätelevisio voi nyt lähteä liikkeelle. Uskon, että televisioyhtiöt ja palveluiden tuottajat tarttuvat nopeasti uuteen mahdollisuuteen", ministeri Huovinen povaa.


MBnetin uutisten mukaan lähetys katsotaan rinnakkaiseksi myös silloin, kun niitä muokataan mobiilikäyttöön sopiviksi esimerkiksi rajaamalla kuvaa uudelleen. Sopimuksenvaraisiksi jäävät siis vielä tilanteet, joissa mobiilitelevisioon lähetetään kokonaan uutta ohjelmasisältöä.

Tekijänoikeusjärjestön kanta mobiililähetyksiin on ollut, että ne täytyy katsoa erillisiksi lähetyksiksi, joista tulee suorittaa erillinen korvaus. Tekijänoikeuskorvauksia koskevasta lainsäädännöstä vastaa opetusministeriö yhtyi tekijänoikeusjärjestöjen näkemykseen pitkään, mutta luopui nyt onneksi tästä tulkinnasta. Esimerkiksi Yleisradio tympääntyi tekijänoikeuksilla rahastusyritykseen ja ilmoitti mieluummin luopuvansa mobiililähetyksistä kokonaan kuin suorittamalla kaksinkertaisia korvauksia.

Mahdollisuus rinnakkaisten lähetysten tarjoamiseen ilman erillistä korvausta madaltaa TV-yhtiöiden kynnystä lähteä mukaan mobiili-TV-toimintaan. Käyttäjälle tämä näkyy laajempana sisältötarjontana, mikä taas tarjoaa useampia syitä hankkia mobiili-TV käyttöönsä. Laaja käyttäjäkunta taas tarkoittaa suurempaa asiakaskuntaa räätälöidyille ja maksullisille mobiili-TV:n erikoisohjelmille. Hyötyjiä ovat siis kaikki.

Lähteet:
Liikenne- ja viestintäministeriö (tiedote)
MBnet.fi

17 KOMMENTTIA

prik1/17

Tämä taitaa olla näiden tahojen ensimmäinen tietotekniikkaan liittyvä järkevä päätös.

handeran2/17

Siis mitä! ei ole ihmeiden aika ohi,olin 98% varma että teosto/kopiosto/gramex hoitelee tämänkin homman niinkuin edesmenneet nettiradiot,nyt taitaa olla helvetissä pari astetta pakkasta.

toope3/17

Joo ja kun tuota maksua ei saatu lähettäjälle niin kohta maksajaksi joutuu vastaanottaja eli kuluttaja.

mcmopo4/17

Hieman varauksella vielä lähtisin tuota kehumaan. Kohta on varmaan kannykällä erillinen tv-maksu.

mjk5/17

Minustakin tuntuu että kyllä noi tekijänoikeus maksut tulevat meille kuluttajille jollakin tapaa, epäilen tällaista kuviota, kuluttaja ostaa mobiili-tv:n vastaan ottoon kykenevän kännyn, joten siinä samassa hinnassa maksat teostolle tekijänoikeuksia ja taitaapi ylekin liittää siihen lupalapun.

Supo6/17

No teille pälleille tiedoksi että kännyköitä saa toki muualtakin maailmasta ostaa kuin Suomesta.Tilaatte toisesta Euroopan maasta niin jaa kontrolli ja maksut pois.Näin myös kasettimaksut ja muista tallentavista laitteista kerättävät maksut voi kiertää tilaamalla muualta kuin täältä pakkomaksujen luvatusta maasta.Ja jos joku pälli tulee kaupungilta kyselemään tv-lupia niin nyrkki naamaan ja baariin ottamaan parit tuopit asian kunniaksi ;)

juuzo7/17

Ainakin valtio tajuaa tukea känny-TV:n kehitystä. Ylellä taitaa kuitenkin olla enemmän valtaa ministeriöiden päätöksissä kuin Gramexilla.

zibi8/17

Tuleekohan tuo sitte maksamaan jotaki ku sitä tv:tä kattoo ? Esim. Pitääköhän maksaa jotaki siirtomaksuja ?

xXx9/17

kännykkä-televisio on varmasti tulevaisuudessa merkittävä tekijä monen ihmisen elämässä. jos minua ei kiinnosta FM radio kännykässä, niin miksi tv ? mutta päätös joka tehtiin on hyvä.

Hoggar10/17

Kyllä mobiili tv:n maine meni jo, ketään ei kiinnosta kuunnella miten tekijänoikeus järjestöt yrittävät kierosti ujuttaa jälkenpäin jotain maksuja, kyllähän näiden toiminta on tullut jo tutuksi. Sitäpaitsi mobiililaitteen ruutu on pieni ja epätarkka, ei se siitä miksikään muutu, ja mobilii hommaan on jo sisäänrakennettuna että ollaan liikkeellä, kuka siinä televisiota ehtii kattelemaan, kun aika on rahaa. kaikkein älyttömintä asiassa on se että järjestöt on kuvitelleet tästä jotain rahasampoa.

juuzo11/17

Quote:
Sitäpaitsi mobiililaitteen ruutu on pieni ja epätarkka
Pieni kyllä, mutta tarkkuudessa nykykännykän näyttö pesee minkä tahansa tietokoneen tft-näytön helposti.

mcmopo12/17

Kyllähän tulevaisuudessa tulee varmaan esimerkiksi autoon lisälaite jolla kännykän saa kytkettyä erilliseen monitoriin.

Ja kyllähän tuo varmaan tulee myymään hyvin. Kuvitelkaapa nuoria ketkä on armeejassa, kyllähän siellä jonkinlainen telkkari tuo huomattavasti piristystä (tosin riippuu missä näkyy).

Euphemos13/17

Quote:
Pieni kyllä, mutta tarkkuudessa nykykännykän näyttö pesee minkä tahansa tietokoneen tft-näytön helposti.
Jaa ne 15" WUXGA-tason paneelitkin, joita saa tyyriisiin laatuläppäreihin? En usko, ennen kuin näen.

Mutta todellakin mukava tietää, etteivät täkäläiset päättäjät ole vielä tyystin tekijänoikeusmafian aiheuttaman korruption saastuttamia.

Spotteri14/17

Quote:
Siis mitä! ei ole ihmeiden aika ohi,olin 98% varma että teosto/kopiosto/gramex hoitelee tämänkin homman niinkuin edesmenneet nettiradiot,nyt taitaa olla helvetissä pari astetta pakkasta.
Kyllä nekin näköjään joutuu pyllistämään, kun on tarpeeksi isot sedät ja eurot haluaa. Menivät tunkemaan nokkansa väärään liigaan. Harmi ettei koitunut muuta vahinkoa kun pieni PR- ja itsetuntokolhu.

juuzo15/17

Quote:
Pieni kyllä, mutta tarkkuudessa nykykännykän näyttö pesee minkä tahansa tietokoneen tft-näytön helposti.

Quote:
Jaa ne 15" WUXGA-tason paneelitkin, joita saa tyyriisiin laatuläppäreihin? En usko, ennen kuin näen.

Pikaisen laskutoimituksen mukaan 15" WUXGA-paneeli on vielä 20% tarkempi (pikseliä/tuuma) kuin Sharp 904:n näyttö.

PeteTK16/17

Quote:
Pieni kyllä, mutta tarkkuudessa nykykännykän näyttö pesee minkä tahansa tietokoneen tft-näytön helposti.
Kännyköiden resoluutio taitaa olla jotain 640x480...
olkoot vaikka miljardi pikseliä/tuuma, ei jotain 2" näyttöä jaksa katsoa.

avthein17/17

... kai sitten niitä mobiili-TV-lähetyksiä saa myös nauhoittaa kännykän muistikortille?

Siitä muistikortistahan on jo nyt maksettu hyvitysmaksut (suojelusraha) tekijänoikeusmafialle!

Parempi liikenteessäkin keskittyä ajamiseen kun kännykkä voi nauhoittaa lähetyksen...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT