AfterDawn logo

Blu-ray-soittimet myöhästyvät jälleen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
27 kommenttia

Sekä Sony että Pioneer lykkäävät Blu-ray-soittimiensa julkaisua. Pioneer ilmoitti syyksi valmistus- ja yhteensopivuusongelmat. Se ilmoitti samalla myös lopettavansa DVD-soitinten valmistamisen ja keskittyvän pelkästään Blu-rayn tukemiseen. Pioneerin BDP-HD1-soitin julkaistaan todennäköisesti vasta syksyllä. Sony muutti BDP-S1-soittimen julkaisupäiväksi elokuun 15. Mitään syytä myöhästymiselle ei ole annettu.

Myös Samsung BD-P1000-soittimen julkaisu 25. kesäkuuta on joutunut epäilyjen alle. Vaikka Samsung julkaisi noin viikko sitten laitteen ohjekirjan (PDF-muodossa) nettisivuillaan ovat muutamat jälleenmyyjät muuttaneet soittimen myyntipäivän heinäkuulle. Samsungin edustaja Jose Cardona sanoo kuitenkin että kaikki etenee aikataulun mukaan ja soittimien toimittaminen on jo aloitettu jälleenmyyjille. Ensimmäiset Blu-ray elokuvat olisi myös tarkoitus julkaista samaan aikaan Samsungin soittimen kanssa.


Jo aikaisemmin julkaistujen HD-DVD-soittimien myynti on ollut hidasta, samaa oletetaan käyvän Blu-ray-soittimien kohdalla. Soittimet ovatkin tarkoitettu lähinnä edelläkävijöille, joita useiden satojen eurojen/dollareiden hinnat, mahdolliset ongelmat laitteiden kanssa ja pieni määrä saatavilla olevia elokuvia eivät haittaa.

Lähteet:
PCNX.com
GamesIndustry.biz
Video Business Online

27 KOMMENTTIA

teppoI1/27

Pioneer teki mieelstäni aivan oikein, DVD:llä ei ole enään kovin pitkää tulevaisuutta ja mielestäni turha tuottaa soittimia enään.

Samsung on noista soittimista ehkä hienoin ulkonäöllisesti.

Tulisi jo tietokoneille noita asemia :D Tulevaisuuden tietokoneasemien speksit tulevat varmaan näyttämään aika kiinnostavilta:

CD R/RW, DVD -/+R, DVD -/+RW, HD-DVD -/+R, HD-DVD -/+RW, Blu-ray -/+R, Blu-ray -/+RW etc.

AkZuh2/27

mukavaa olis tosiaan jos koneillekkin rupeis tulemaan näitä asemia, sekä tietysti olis todella mukavaa jos sais sellaisen aseman joka lukee että kirjoittaa kaikkia näitä formaatteja..

cd, dvd, HD-DVD, blueray. :)

Raku3/27

Olen näissä HD-DVD ja Blue-ray jutuissa hieman jäljessä, eli tukeeko nämä formaatit tuota nykyistä DVD:tä? :)

AkZuh4/27

tietääkseni ainakin HD-DVD tukee myös dvd formaattia mutta blue-ray ei tue sillä se käyttää eri väristä laaseria jos oikein muistan? korjaatkaa tai kertokaa te enemmän jotka tiedätte :)

teppoI5/27

Käyttää er väristä laseria mutta ainakin Samsungin räpelmä näyttää tukevan DVD:tä

http://www.engadget.com/2006/01/04/bd-1000-first-u-s-blu-ray-player/

timonsteri6/27

Mun mielestä ainoat yhtäläisyydet näiden formaattien kanssa ovat siinä, että molemmat ovat nextgen dvd -formaatteja ja molemmat käyttävät samaa laser-tekniikkaa..

LISÄYS: Tai ainakin googlettamalla tulee tällaista tietoa:

"Blu-Ray and HD-DVD use the same laser", "The key technology behind both HD DVD and Blu-ray is the blue laser"

sitten wikistä löytyy, mitä löytyy... mutta väliäkö tuolla, ei sillä että kiinnoistais niin hirveesti.. ^^

jartar7/27

Quote:
Pioneer teki mieelstäni aivan oikein, DVD:llä ei ole enään kovin pitkää tulevaisuutta ja mielestäni turha tuottaa soittimia enään.
Enpä jaksa uskoa tuota sinun teoriaa. DVD tulee varmasti porskuttamaan vielä kauan. Jos muistat kuinka kauan DVD:llä meni ennen kuin sen myynti ylitti VHS:än niin tuskin HD formaatit yleistyy yhtään sen nopeammin.
Itse veikkaisin että DVD kausi kestää vielä sen 3-5 vuotta lähes muuttumattomana.
Suurinta osaa ihmisistä ei kuitenkaan kiinnosta pätkän vertaa onko se HD-kuva parempi kuin dvd-kuva.
Vaan arvostaa käytettävyyttä, elokuvavalikoimaa ja hintaa.

konverter8/27

Pioneerin polttvat blue-ray asemat tietokoneeseen ovat jo myynnissä esim verkkokauppa.comissa. Samoten tyhjiä levyjä oli myytävänä noin 25 euron hintaan kpl ja noilla polttavilla asemilla oli melkein 1000 euron hintalappu.

teppoI9/27

No se riippu levyteollisuudesta. Jos elokuvat tuotetaan DVD:llä niin silloin DVD-formaatti säuilyy mutta jos hanat menevät kiinni niin siinä kuluttjan on paha sanoa kiinnostaako HD-laatu vai ei.

Gendo10/27

Blue-ray ja HD-DVD soittimien yleistyminen tulee kestämään ainakin 1-2 vuotta johtuen monista syistä, ensimäten soitin laiteiden korkeasta hinnasta ja myöskin viihde teollisuuden määrittelemistä teknillissitä kopioinnin esto järjestelmistä jotka vaativat että soittimista tuleva singnaali johdetaan ääni ja video järjestelmiin salattussa digitaalisessa muodossa jota vanhemmat vahvistimet tai tv/tykki järjestelmät eivät voi purkaa joten joudutaan hankkimaan uudet laiteet jotka osaavat singnaalin oikein ja vanhat joutuvat laitteet kierätykseen.

jartar11/27

Quote:
No se riippu levyteollisuudesta. Jos elokuvat tuotetaan DVD:llä niin silloin DVD-formaatti säuilyy mutta jos hanat menevät kiinni niin siinä kuluttjan on paha sanoa kiinnostaako HD-laatu vai ei.
En usko että levyteollisuudella on halua ampua itseään jalkaan ja lopettaa dvd-myynti.
Siihen että HD-formaatit alkavat oikeasti menestyä tarvitaan aika paljon. Seuraavat asiat ainakin.
- Pitää olla selvillä voittaja formaatti
- Laitteiden pitää toimia hyvin
- Kohtuullisten laitteiden pitää löytyä 100-150€ hintaluokasta
- Leffavalikoiman pitää olla laaja
- Leffojen hinnan pitää olla aika lähelle dvd-tasoa
- Leffoja pitää löytyä vuokraamoista

En usko että suuri yleisö kiinnostuu uusista formaateista ennempää kuin kaikki mainitsemani asiat täyttyvät.
Ja tuollaisia muutoksia ei kovin äkkiä tarvitse odottaa...

Oscar_X12/27

Kirjoitetaanko tuo nyt sitten Blu-ray (logo yllä) vai Blue-Ray?

mcmopo13/27

Blue-ray yleistyy kyllä nopeamin kuin HD-DVD. Syynä tähän on PS3:n. Mutta pelkkien soittimien rintamalla saattaa olla tasaista.

Itse ajattelin odotella jotain combo asemia tai katsoa kumpi formaatti voittaa, ennen kuin ostan uuden soittimen.

Agent_00714/27

http://www.googlefight.com/index.php?lang=en_GB&word1=blue-ray&word2=blu-ray
tuo on aina akateemisesti pätevä tapa testata kumpi versio sanasta on oikea =)
Eli Blu-ray on se oikea.

WQe15/27

Pahus!
Eipä auttanut tuo akateemisesti oikeakaan keino kertomaan kumpi näistä "uuden sukupolven" formaateista tulee voittamaan..
HD-DVD vs Blu-Ray
http://www.googlefight.com/index.php?lang=en_GB&word1=hd-dvd&word2=blu-ray

gerbiili16/27

Tiukaksi veti viimeisin x)
Mut mut, on ihmettelemistä taas kun myöhästyy :/ Toisaalta, itseäni se ei nykyisillä hinnloilla yhtään haittaa. Kiinnostunut olen, kunhan hinnat tippuvat paljon, eivät välttämättä tasolle millä nyt saa polttvan ja medioita, mutta ainankin melko lähelle sitä. Tehdasleffat alkavat halventua kunhan massatuotanto pääsee käyntiin, mutta tulevatko ikinä vitosen alekoreja on eri juttu.

mjk17/27

Olen samalla linjalla että kohtuu laitteet pitää saada kaupasta mukaansa n. 100-300€ väliin, ja muistaakseni vaion HD-DVD tukee perinteistä dvd:tä, mutta eiköhän se ns "kansanmalleissakin" blue-ray ota sen tukemisen myös mukaan...mutta hyvän etumatkan tuo HD-DVD saa jos vielä tuo blue-ray paljon myöhästyy.

arcanix18/27

Quote:
Blue-ray yleistyy kyllä nopeamin kuin HD-DVD. Syynä tähän on PS3:n. Mutta pelkkien soittimien rintamalla saattaa olla tasaista.
No tuon hintahan on 599e vielä pitkään julkaisemisen jälkeen, eli eipä ps3 eksponentiaalisesti kasvata blurayn johtoa moneen vuoteen. Oma veikkaus on että leffaformaattina hd dvd voittaa, ja bluray jää ps3:n pelien käytettäväksi.

Edille19/27

sain juuri vuosi sitten uuden kannettavan joudun ostaa uuden kun vanha tulee käyttökelvottomaksi ja en voi enää polttaa lefffojakaan kun kohta tyhjien dvd leffojen valmistus lakkautetaan...

jartar20/27

Quote:
sain juuri vuosi sitten uuden kannettavan joudun ostaa uuden kun vanha tulee käyttökelvottomaksi ja en voi enää polttaa lefffojakaan kun kohta tyhjien dvd leffojen valmistus lakkautetaan...
Jos kohta on 7-10 vuoden päästä niin sitten olet oikeassa.
Ainakaan yhtään ennempää ei tarvitse pelätä että niiden valmistusta lopetetaan.

Murtsikka21/27

Juu aivan samaa mieltä siitä, ettäkö nuo Blu-ray ja HD-DVD asemien hinnat tule laskemaan siihen tasolle, ettäkö joku kehtasi maksaa noinkin suuria summia mitä ne niistä tämänhetken ennusteiden sekä hinta-arvioiden perusteella pyytää. Luulen kanssa niinkuin monimuukin että tuo DVD tulee pysymään vielä pitkään Blu-ray:n edellä enenkuin se menee ohitse. Ei kuluttajia kiinnosta niinkän paljoa todennäköisesti onko se kuvanlaatu sitten HD vaiko tuota DVD tasoa paremmpi. Niinkin kaun kun hinnat tulevat pysymään alhaalla DVD tason tuotteissa tulevat myös ne pitämään johtonsa. Mutta kunnes kuluttajat rupeavat saamaan HD ym. tuotteita siihen hintaan, ettäkö joku niistä kehtaisi maksaakkin. HD / Blue-ray tulevat menestymään, yleistymään mutta siihen menee vielä pitempikin tovi. =)

goldenm22/27

Tottakai ensimmäisten Blu-ray soittimien / asemien hinnat ovat korkealla, sillä laitteiden tuotantokustannnukset niitä valmistaville firmoille ovat olleet varmaankin aikamoiset. Muistaakseni ensimmäiset dvd-polttavat maksoivat myös aluksi mansikoita.

DVD yleistyi itseasiassa aika nopeasti 2000 luvun alussa, mutta tähän vaikutti se että kaikki valmistajat olivat dvd:n "tukijoita". Vaikka formaatteja olikin - ja + mallista, ei niiden erot olleet kuitenkaan yhtä suuret kuin mitä blu-raylla ja hd-dvd:llä on.

Ero noiden kahden levytyypin kapasiteetissa syntyy blu-rayn ohuemmasta suojapinnoitteesta levyn data-puolella, mikä mahdollistaa tarkemman lukemisen (ja kirjoittamisen). Molemmat uutuuksista käyttävät sinistä laseria.

vhtrmrk23/27

Itse olen jotenkin toivonut tuon Blu-ray:n voittavan kilpailun suuremman kapasiteetin vuoksi. Itselle hankin sellaisen heti kun hinta on laskenut n.300€. Mutta muistakaa että kohta on tulossa HVD formaatti. HVD:lle on laskettu mahtuvan kolmen micrometrin tarkkuudella jopa 3.9 TB 12 cm levylle.

http://en.wikipedia.org/wiki/Holographic_Versatile_Disc

Voi siis olla ettei Blu-ray tai HD-DVD ehdi saavuttaa samanlaista suosiota kuin DVD aikoinaan.

tubbana24/27

tuollanen 3.9 TB levy olis ihan kiva, mahtuis ainakin "varmuuskopiot" hyvin ^^

Tyrni25/27

Enimmäkseen minua on ihmetyttänyt kun kaikilla valmistajilla tuntuu olevan hirveä kiire tehdä uutta (totta kai edistystä pitää tapahtua eikä jäädä paikoilleen.) ja pysyykö suurin osa kuluttajista mukana tai välittääkö jos esim. dvd laatu pysyy hyvänä ja hinnat ei turhan kalliina? Onko tässä aina kyse vain asiaan vihkiytyneiden innosta ja kuunteleeko kukaan kuluttajia todella? Tuntuu että vähän väliä pitäisi olla ostamassa uutta kun kohta vanha ei kelpaa (myös känny puolella) eikä kukaan loppujen lopuksi tiedä mihin uutta tekniikkaa tarvitaan tai onko se sitten niin hienoa ja parempaa. Isolla rahalla tehdään tuote X, mainostetaam ja hehkutetaan X:ä ja sitten itketään kun kukaan ei ostakaan sitä. Saatan kuulostaa hiukkasen tyhmältä mutta kysymys tämäkin? Kunhan ei tässä rumbassa käy kuten VHS:n kanssa kävi eli heikompi voitti ja mukavaa että valmistajat hiukan jarruttavat ja seurailevat tilannetta.

goldenm26/27

Valmistajat haluavat saada uuden tekniikan laitteet markkinoille mahdollisimman nopeasti, vaikka ne maksaisivatkin aluksi paljon. Tähän on ainakin kaksi hyvää syytä:

1) Kun ensimmäiset versiot laitteesta saadaan, ja niitä menee kuitenkin jonkinverran kaupaksi, saadaan käyttäjiltä arvokasta "palautetta" laitteesta, mikä toimii, mikä ei, miten seuraava versio laitteesta tulee tehdä, jotta kuluttajat olisivat tyytyväisiä ja ostaisivat laitteita lisää.

2) Kilpailevien valmistajien peittoaminen. On valmistajalle "kunniakysymys" päästä ensimmäisenä tai ainakin ensimmäisten joukossa julkaisemaan uusi, uuteen tekniikkaan perustuva tuote, esim Blu-ray soitin.

jartar27/27

Quote:
1) Kun ensimmäiset versiot laitteesta saadaan, ja niitä menee kuitenkin jonkinverran kaupaksi, saadaan käyttäjiltä arvokasta "palautetta" laitteesta, mikä toimii, mikä ei, miten seuraava versio laitteesta tulee tehdä, jotta kuluttajat olisivat tyytyväisiä ja ostaisivat laitteita lisää.
Yhdelläkään valmistajalla ei ole niin paljoa rahaa että voi laittaa puolivillaisen valmisteen kuluttajien testattavaksi.
Maine menee äkkiä eikä sitä välttämättä saa koskaan takaisin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT