*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

AfterDawn.com kouluikään

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 10.6.2006 07:42 Kommentteja (71)

AfterDawn.com kouluikään Sivustomme ylläpidon virallinen terassikauden avaus on taas käsillä, kun AfterDawn.com täyttää tänään seitsemän vuotta. Päivälleen 7 vuotta sitten avasimme sivustomme "suurelle" yleisölle, saavuttaen ensimmäisen päivän aikana noin viiden käyttäjän huikean yleisön. Tästä homma on seitsemän vuoden aikana hieman edennyt ja nyt seitsemättä syntymäpäiväämme juhliessa, voimme todeta että ilmeisesti tämäntyyppiselle sivustolle oli aikanaan olemassa tietynlainen "tilaus".
Huolimatta viimeksi kuluneen vuoden aikana tuomista pienistä vastoinkäymisistä mm. kuluttajien oikeuksia tallovan uuden tekijänoikeuslain muodossa, olemme silti onnistuneet -- jälleen kerran -- kasvattamaan sivustomme suosiota varsin kunnioitettaviin lukuihin.

Nyt päättynyt kuudes toimintavuotemme toi mukanaan uuden lain lisäksi myös nipun mielenkiintoisia muutoksia sivustomme ylläpitotiimiin. Vanha ylläpitotiimimme jatkaa edelleen sivuston parissa puuhastelua, mutta olemme vuoden aikana kasvattaneet porukkaamme useilla loistavilla "pelaajahankinnoilla". Uudet tiimimme jäsenet, Kata, Agent_007, Juha, DaveDough, Lethal_B ja Siggy, ovat tuoneet mukanaan ylläpitotiimiimme jälleen uutta energiaa ja tahtoa rakentaa sivustostamme tulevaisuudessa entistä parempi.

Kuten tavaksi on tullut, haluan jälleen kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet sivustoamme kasvamaan siihen pisteeseen missä se nyt on: loistavia admineitamme, huikeaa työtä tekeviä moderaattoreitamme sekä ennen kaikkea niitä miljoonia käyttäjiä, jotka päivästä ja vuodesta toiseen vierailevat sivuillamme, auttaen sivustoamme kehittymään sisällöllisesti sekä yhteisönä. Kiitos.

AfterDawn Oy:n puolesta,

-Petteri Pyyny, tj

Edellinen Seuraava  

71 kommenttia

110.6.2006 7:53

Ovatko nuo Kata ja Juha siis suomi-puolella vai missä? Kun en ole mitään kuullut. Onnittelut afterdawnille! Onkohan kukaan noista ensimmäisen päivän asiakkaista vielä täällä?

210.6.2006 7:53

Onnea vaan ! Taisin turhaan aloittaa viestiketjun kun en tätä vielä ollut huomannut http://keskustelu.afterdawn.com/thread_view.cfm/1/352104#2073192

310.6.2006 7:57

Paljon onnea aD:lle!!


--Computers are like air conditioners, they stop working properly if you open windows--

http://www.if-not-true-then-false.com/ || http://www.gentoo.org/ || http://my.afterdawn.com/juppe22/

410.6.2006 7:58

Sebu92: Kata hoitaa supportmailejamme ja sekalaisia muita hommia ja Juha koodaa allekirjoittaneen kanssa uusia virityksiä sivuillemme.

510.6.2006 8:02

Hyvää jatkoa ja kasvua täältäkin päin... :-P

610.6.2006 8:02

Juu, valtavan paljon vaan onnea meidänkin perheen puolesta

710.6.2006 8:02
Hz4
Inactive

Onnittelut!

810.6.2006 8:03

Että näin. Todella auttava sivusto tämä on ollut, varmasti suomen paras ohjelmavalikoima täällä on ollut.

910.6.2006 8:05

Onnea vaan. Ihmettelin tuota kakkua yläkulmassa, ounastelinkin ihan oikein.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 10.6.2006 @ 08:06

1010.6.2006 8:17

onnea :)

1110.6.2006 8:18

Jep, onnittelut minunkin puolesta :)!

1210.6.2006 8:37

Paljon onnea!

1310.6.2006 8:41

no itse mietin kakkua, ja kun näin siinä 7 kynttilää niin lopun arvasinkin. voi sanoa että afterdawn on original (muut ovat tulleet imussa)

1410.6.2006 8:42

Onnitteluni!

1510.6.2006 8:53

Todella paljon onnee aD !!

1610.6.2006 9:01
AfterDawn Addict

juu en aluksi edes huomannut tuota kakkua ja kynttilöitä kun keskityin juttujen lukemiseen.. =) Mutta PALJON ONNEA!! 7v:lle


Share, Share and Share..

http://portal.tuffnet.org/ <-Tuffs Forum

1710.6.2006 9:07

Kiitoksia vaan ylläpidolle hyvästä ja hyvin toimivasta sivustosta.

1810.6.2006 9:49

saisitte luetella uudet modetkin ketä tullu aina vuodes, eikös mekin tääl olla :DD mut ad:n pitää ny koulussa olla sit kiltisti ;-)

1910.6.2006 10:02

Onnitteluni! Hyvät ovat sivut ja paranevat vaan koko ajan!

2010.6.2006 10:03

Onnitteluni! Hyvät ovat sivut ja paranevat vaan koko ajan!

2110.6.2006 10:07

Onnea vaan :)

2210.6.2006 10:12

Onnea ad seitsämän vuoden iässä

2310.6.2006 10:17

Onnea aD!! Logossakin (puoliaurinko) sopivasti 7 sädettä. (Kenties tarkoituksella?)

2410.6.2006 10:32

Onneksi olkoon AD!!

2510.6.2006 10:37

Hienoa xD

2610.6.2006 10:42

Onnea täältäkin.

2710.6.2006 11:09

Paljon onnea!! ^^

2810.6.2006 11:46

Onnittelut vielä näin suomenkielisenkin osion kautta :)

2910.6.2006 12:06

Onnea kouluikäiselle! :D

3010.6.2006 12:56

Paljon onnea!

3110.6.2006 13:05

onnea :)

3210.6.2006 13:22
pisberg
Inactive

juuh onnittelut vaan hyvälle sivulle!

3310.6.2006 13:39

Kylly kyllä, onnea onnea! Sitten kunnon pippalot, kun AD tulee täysi-ikäiseksi :D


3410.6.2006 14:06

Onnea ja pitkää ikää :)

3510.6.2006 14:08

Onko AD jo niin vanha..? Hih, en tiennytkään.. En nimittäin oo pyörinyt näillä sivuilla ku vasta jotain 2v.. Anyway: Onnea!

3610.6.2006 14:34

Huisin paljon onnea minunkin puolesta ja sivut hyvät on.


paulig

3710.6.2006 14:47

Missäs on pippalot? Paljon onnea ja hyvää koulumenestystä :).

3810.6.2006 15:01

Paljon onnea =)

3910.6.2006 15:06

Onnittelut täältäkin suunnalta =)

4010.6.2006 15:39

onnea vaan! ja paljon apua oon saannu AD sivuilta. toivottavasti AD pysyy pystyssä ja auttaa jatkossakin ihmisiä. :)

4110.6.2006 16:31

Onnea!

4210.6.2006 17:01

AD on muuten aika helvetin viisas kouluikäiseksi. :D On avittanut monta 5-kertaa vanhempaa. :D


AMD Athlon 3200+ | Asus A7V8X-LA | 1024MB (512MB x2) | 7600gs core 500mhz mem. 400mhz | 160Gt + 250Gt

4310.6.2006 17:19

onnea


--

4410.6.2006 18:23
marcope
Inactive

Onnea

4510.6.2006 18:38
vebo
Inactive

Onnea vaan.

4610.6.2006 18:52

onnea vaan, empäs tienny että tää on ollu niin kauan pystyssä! No, aina oppii uutta :D

4710.6.2006 20:32

Paljon onnea!

4810.6.2006 20:36

Onnea. Seitseämäs miljoonas kuudes.

4910.6.2006 20:48

Paljon onnea!!


Intel E2180 * Abit IP35-E * Kingston 2048mb ddr2 * Radeon HD2600XT * Samsung p120 200, LaCie p3 250 * Acer H233H * Logitech mx5000
http://www.eurobilltracker.eu/?referer=72616 Rekisteröidy ja seuraa eurosetelin matkaa!

5011.6.2006 7:18

Niin se lapsi kasvaa. =)

5111.6.2006 11:32

paljon onnea ja hyviä koulu päiviä :D

5211.6.2006 12:09

häppy syntymäpäivää vua!

5311.6.2006 12:53

Onnittelut

5411.6.2006 13:01

häpi pöörttei

5511.6.2006 13:41

Onnea vaan tältäkin suunnalta.

5611.6.2006 14:16

Hienoa. Ja matka jatkuu...

5711.6.2006 15:31

onnea täältäkin AD:lle! jatkakaa samaa rataa ja onnea koluun ;)

5811.6.2006 15:57

Erittäin selkeä ja hyödyllinen sivusto! Jatkakaa samaan malliin ja onnea!

5911.6.2006 16:04

Yksi todella parhaista ja hyödyllisistä sivustoista!! Täällä saa olla oma itsensä, ei haittaa vaikka on n00b, täältä saa apua monien kokemuksien kautta. Onnea tulevaisuuteen!

6012.6.2006 7:03

kiva kyllä valio jugurtti kannatti.

6112.6.2006 8:07

Meinaako aD lähtee jo koulutielle? Mut anyway onnea!

6212.6.2006 19:28

Onneksi olkoon pojat, hieman on tosiaan homma paisunut ja unelmista on tullut totta. Sivuston suosio on vaan kasvamaan päin, niinku pittääki. Muutenkin seittämän vuoden aikan on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista mieleenpainuvaa ja hyvä niin. Pitkää ikää afterdawnilla ja sen henkilökunnalle, kiitos. -Tomi

6312.6.2006 19:32

btw ketkähän olivat nämä viisi ensimmäistä ja nopeinta jotka sivustolle ensimmäisenä päivänä löysivät, jos tietoja saa luovuttaa :)

6414.6.2006 8:44

Paljon onnea koko tiimille :)

6514.6.2006 11:47

God jul, tämä on kova luu tämä sivusto :)

6615.6.2006 21:46

Onnea myös minun puolesta! Tarha ajat alkaa olla siis taakse jäänyttä aikaa.

6715.6.2006 22:50

Hienoa, toivottavasti AD osaa hyödyntää saamansa kannatuksen, esim ohjaamalla porukoita vaaleissa oikealle polulle. Poliitikkoja pitäisi painostaa kertomaan kantansa meitä kiinnostavissa asioissa. Kun tämä tehdään systemaattisesti ennen vaaleja, varsinaista puoluetta ei tarvitse perustaa...

6816.6.2006 13:24

Onneksi olkoon vaan!!

6918.6.2006 7:24

Paljon onnea vaan.. ja kiitos!

7018.6.2006 8:19

Paljon onnea. Tosi hyvät sivut :)

7118.6.2006 8:46

Myöhästyneet onnittelut täältäkin!!

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Netflixille tulossa uusi Marvel-sarja – traileri julkaistiin Netflixille tulossa uusi Marvel-sarja – traileri julkaistiin (21.9.2017 21:43)
Netflix julkaisi trailerin tulevasta The Punisher -sarjasta. Frank Castlea eli Punisheria esittää Jon Bernthal (mm. The Walking Dead, The Wolf of Wall Street ja Sicario). Hahmosta saatiin ....
Ensi kuun Netflix-tarjonnassa: Stranger Things 2 ja komediaa Ben Stilleriltä ja Adam Sandleriltä Ensi kuun Netflix-tarjonnassa: Stranger Things 2 ja komediaa Ben Stilleriltä ja Adam Sandleriltä (21.9.2017 19:16)
Kuten tavallista, niin ensi kuussakin Netflixiin saapuu jälleen maittavasti yhtiön omaa tuotantoa. Tähän lukeutuu niin elokuvia, standup-esiintymisiä kuin tietysti sarjojakin. Kenties odotetuin ....
Huaweilta tulossa ensimmäinen reunuksettomalla näytöllä varustettu älypuhelin, kuva vuoti Huaweilta tulossa ensimmäinen "reunuksettomalla" näytöllä varustettu älypuhelin, kuva vuoti (21.9.2017 18:17)
Huaweilta odotetaan muutaman viikon päästä uutta Mate-sarjan huippupuhelinta, mutta yhtiöllä saattaa olla pian tarjolla myös uusi, tämän vuoden trendinäytöllä varustettu malli. Mate 10:n ....
1 kommentti
Uudesta Apple Watchista löytyi jo bugi – Ei suostu liittymään LTE-verkkoon Uudesta Apple Watchista löytyi jo bugi – Ei suostu liittymään LTE-verkkoon (21.9.2017 11:54)
Applen reilu viikko sitten esittelemä kolmannen sukupolven Apple Watch -älykello on saapunut yhdysvaltalaisten medioiden arvosteltavaksi ja uudeste LTE-yhteyksillä varustetusta mallista löytyi ....
1 kommentti
Minecraftille iso päivitys – Better Together on nyt saatavilla Minecraftille iso päivitys – Better Together on nyt saatavilla (21.9.2017 10:48)
Microsoft on ottanut käyttöön Minecraftille kehitetyn Better Together -päivityksen, joka parantaa eri alustoille tuotettujen peliversioiden yhteistoimintaa. Pelin yhtenäistämisen lisäksi Microsoft ....

Uutisarkisto