AfterDawn logo

The Pirate Bay ratsian kohteena (päivitetty 1.6)

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
131 kommenttia

Yhden maailman suosituimmista BitTorrentin tracker-sivustoista, ruotsalainen Pirate Bayn tulevaisuus näyttää synkältä. Sivusto lakkasi toimimasta keskiviikkona, ja myöhemmin varmistui, että poliisi on ratsannut Pirate Bayn palvelimet.

Asiasta uutisoi tuoreeltaan Slyck.com, jolle myös PirateBay.orgin edustaja "brokep" kommentoi tilannetta. "Poliisi on juuri ottamassa kaikkia palvelimiamme tarkistaakseen onko jotain rikosta tapahtunut (he eivät ole asiasta varmoja)", brokep kertoi tapahtumien vielä edetessä.

Pirate Bay on tullut tunnetuksi myös vaatimuksista, joita sille on esitetty useilta eri tahoilta ja erityisesti Pirate Bayn sutjakkaista vastauksista vaatimuksiin.

Päivitys (31.5.2006 16:00): Myös Ruotsin TV on uutisoinut aiheesta. SVT:n mukaan ratsiaan osallistui 50 poliisia eri puolilla maata. Kolme henkilöä on pidätetty kuulusteluja varten asian tiimoilta. Henkilöitä epäillään tekijänoikeusrikoksesta tai avunannosta tekijänoikeusrikokseen.


Päivitys (31.5.2006 23:30): The Localin mukaan ratsiassa vierailtiin yhteensä kymmenessä eri kodissa ja toimistossa ympäri Ruotsin. Ratsiassa takavarikoitiin todistusaineistoiksi koneita sekä kodeista että toimistoista.

Poliisin edustaja Ulf Göranzonin vahvisti epäilyt, että kuulusteluja varten pidetetyt kolme miestä ovat sivuston ylläpitäjiä, eivät lataajia. Göranzon ei suostunut paljastamaan tarkemmin, mikä miesten osuus sivuston toiminnassa on ollut.

Ruotsin piratisminvastaista järjestöä Antipiratbyrånia edustava lakimies Henrik Pontén iloitsi ratsiasta. "On hienoa, että poliisi kiinnittää huomiota tällaisiin rikoksiin. Tekijänoikeuslait rahoittavat luovuutta elokuva-, peli-, musiikki- ja muissa kulttuuritoiminnassa", hän totesi.

Pirate Bayn taustajärjestön Piratebyrån edustaja Tobias Andersson sen sijaan totesi, ettei Pirate Bay ole syyllistynyt tekijänoikeusrikoksiin. Hän korosti, ettei palvelimilta löydy tekijänoikeutta rikkovaa materiaalia.

"Antipiratbyrån on selvästi johtanut poliisia harhaan tässä asiassa", Andersson totesi. Hänen mukaansa Antipiratbyrån on ilmeisesti johdattanut teknisesti taidottoman poliisin uskomaan, että palvelimilta löytyy tekijänoikeutta rikkovaa materiaalia.

Andersson tuomitsee myös sen, että Pirate Bayn sulkemisen varjolla suljettiin myös monia muita sivustoja. Suljettuihin sivustoihin kuuluu myös Pirate Bayn oikeuksia puoltava Piratbyran.org, joka ei enää virallisesti liity millään lailla torrent-sivustoon.

Vauhtiin päässyt Andersson paukuttaa täyslaidallisen viranomaisten suuntaan: "(Ulkopuolisten sivustojen) sulkeminen on tässä suurin vääryys. Antipiratbyrån on selvästi johtanut poliisin hiljentämään vastustajansa, Piratbyrån", hän toteaa ja jatkaa:

"Olemme huolissamme siitä, ettei elokuvateollisuus uskaltaudu väittelyyn, vaan sen sijaan huijaa poliitikot ja poliisin kriminalisoimaan vastustajansa ja samalla suuren osan Ruotsin kansasta."


Päivitys (1.6.2006 14:20):
Myös elokuvateollisuuden etujärjestö MPAA on julkaissut tiedotteen asiasta. "Ruotsin viranomaiset upottivat Pirate Bayn" otsikolla varustettu tiedote kertoo kuinka sivuston sulkeminen on suuri voitto internetpiratismia vastaan. Tiedote valottaa myös Pirate Bayn suosiota, maailmanlaajuisesti Pirate Bay on 479. vierailluin internetsivusto ja sen kautta pystyi löytämään yli 157 000 laitonta tiedostoa mukaan lukien alkukesän suuret elokuvatapaukset Da Vinci -koodi ja Vaarallinen tehtävä 3.

Voit lukea MPAA:n tiedotteen täältä (PDF-muodossa).

Itse Pirate Bay sivusto kuitenkin kertoo että toiminta palaa normaaliksi päivän tai parin sisällä. Sivuilla myös kerrotaan eilisen tapahtumista, toiminnan laillisuudesta ja mahdollisuudesta korvauksien hakemiseen Ruotsin valtiolta jos toiminta todetaan lailliseksi.

Lähteet:
Slyck
SVT
The Local
The Pirate Bay

131 KOMMENTTIA

ville7771/131

ei, ei näin...

ville7772/131

ei, ei näin...

Ozzi3/131

Jotain ideaa sun viesteissä?

Iisalmi4/131

Itku pitkästä ilosta..?

ville7775/131

jotain ideaa tossa sun viestissäs! mä kommentoin sentään aihetta....

mutta siinä oli ideana se että ihmisiä raiskataan tapetaan ja ryöstetään koko ajan ha "poliisit" ratsaa piraatti tracker sivuston

1. se on tracker sivusto ei niiden palvelimilla ole ladattavaa materiaalia.

2. vaikka olisikin on maailmassa tärkeämpiäkkin asioita

Ozzi6/131

Anteeks ku pilasin kaiken.


Toi PB:n loppu ois kyl iso isku niille ketkä sitä tykkäävät käyttää.

fkock7/131

Olihan tämä jo odotettavissa. Onhan noita sivuja yllin kyllin vielä jos joku niitä kaipaa. Mutta onhan se ihme että Pb näin pitkälle pääsi kaiken uhkauksien jälkeen.

lettas8/131

Enpä usko että mitään laitonta löytävät, vaikka sehän ratsian syynä ja tarkoituksena on. Saisivat kyllä lisätä foorumille moderoidun osion johon voi lisätä vain creative commons etc sälää. Se kyllä arveluttaa onnistuvatko ratsian myötä avaamaan mahdollisia krypattuja käyttäjätietoja ja logeja.

fkock9/131

Off topic

Kirjoittaako Agentti nykyään uutisia?

Agent_007 @ 31.5.2006 8:42

Mr_Kaos10/131

Onneks on vielä monia muita hyviä torrentsitejä jäljellä ja uusia varmasti tulee,

Agent_00711/131

fkock:
http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/7595.cfm
juu, kyllä kirjoittelen.

vempula12/131

En nyt tiiä oliko tää arvattavissa, tuntuivat nii hyvin selvityvän kaikesta. 50 poliisia kuulostaa iha järjettömältä, ~15 poliisia per nörtti :D

vastaus tohon "kirjottaako agentti uutisia off topiciin": http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/7595.cfm

pisberg13/131

niin no säälihän se että noita trackereitä ratsataan ja kaadetaan mutta on tota PB:tä kyllä paljon parempiakin olemassa.

fkock14/131

Agent_007:

Nå huh huh... Toi meni ihan ohi multa. Onneks olkoon vaan.

SerZo15/131

Onnittelut uuden tehtävän takia.

SerZo16/131

Onnittelut uuden tehtävän takia.

Jebuss17/131

Noh, olihan toi Pirate Bay ihan kiva paikka, mutta aikansa kutakin. Kyllä kohta joku muu trakkeri paikkaa ton jättämän aukon / Pirate Bayn pojat tekevät uuden trackerin..

Lappu18/131

aika odotettavaa et näin käy

Thimon19/131

Eihän noita voi mitenkään syyttää avunantoon vaan pelkästään niitä, jotka ne torrentit sinne on lisännyt. Aika pitkälti ajateltu, kun ne on luonu semmosen mitä voidaan käyttää avunantoon.

laikaxxx20/131

Ei sinäänsä mitään yllättävää.. olihan toi odotettavissa jo kauan sitten. muistaakseni viime heinäkuussa ruotsin hallitus pani piraattijakelun kielletyksi.

laikaxxx21/131

Ei sinäänsä mitään yllättävää.. olihan toi odotettavissa jo kauan sitten. muistaakseni viime heinäkuussa ruotsin hallitus pani piraattijakelun kielletyksi.

Kekäle22/131

Sinänsä vaan ihmettelen että millä perusteilla toi ratsia tehtiin. Eihän
sillä trackerillä ole mitään laitonta jaossa vaan käyttäjäthän sen jaon tekee. Itselle ainut ajatus joka tulee mieleen on rahallinen hyöty noista lahjotuksista, eli siis ilmeisesti se on katsottu "laitonta" sivua tukevaksi toimenpiteeksi.

Kellopeli23/131

Kyllä aina yrittää saa, mut ei tää oo Pirate Bay päätepysäkki viel.

jehu8024/131

Jeps...enpä oo jaksanu käyttää mut oon joskus käyny sivuilla selailemassa. Finreactorin juttu aikaan oli perseestä ja nyt näitä menee nurin koko ajan, vaikka ei varsinaisesti ois tehnykään mitään laitonta niin lopulta ne vaan kaatuu kun hihhulit keksii jotain.

JanneMasa25/131

http://www.afterdawn.com/news/archive/7603.cfm mitä tuollaki lukee, että "…The police right now is taking all of our servers, to check if there is a crime there or not (they are actually not sure),"
Eli ne haluu tarkastaa ne servut onks siellä mitään laitonta tavaraa...

JanneMasa26/131

tuplapostaus...

a7r8t27/131

Kyllähän noita torrentti sivustoja tosiaan löytyy, mutta jotta hyviä TPB:n verrattuna - noup.

Mut eipä tähän voi kyl muuta sanoo kun HÖH :S
(TPB:n porukan uutta saittia vartoillessa...)

rugueux28/131

http://piratebay.org/ kertoi seuraavaa hetki sitten:

SITE DOWN


In the morning of 2006-05-31 the Swedish National Criminal Police showed a search warrant to Rix|Port80 personnell. The warrant was valid for all datacentres of Rix|Port80 and was directed at The Pirate Bay. The allegation was breach of copy-right law, alternatively assisting breach of copy-right law.

The police officers were allowed access to the rack where the TPB servers and other servers are hosted. All servers in the rack were clearly marked as to which sites run on each. The police took down all servers in the rack, including the non-commercial site Piratbyrån, the mission of which is to defend the rights of TPB via public debate.

According to police officers simultaneously questioning the president of Rix|Port80, the purpose of the search warrant is to take down TPB in order to secure evidence of the allegations mentioned above.

The necessity for securing technical evidence for the existance of a web-service which is fully official, the legality of which has been under public debate for years and whose principals are public persons giving regular press interviews, could not be explained. Asked for other reasoning behind the choice to take down a site, without knowing wether it is illegal or not, the officers explained that this is normal.

The TPB can receive compensation from the Swedish state in case that the upcoming legal processes show that TPB is indeed legal.




Rix|Port80 is one of Swedens top ten IP-transit operators.
We serve operators and corporations with colocation services in several cities, among them our top-quality data centre inside the localities of the Swedish bank-giro central in Stockholm. International locations include Copenhagen, Amsterdam, London and (soon) Ashburn, Virginia.
We serve companies with fibre- and copper accesses as well as IPcentrex, our proprietary PBX replacement. IPcentrex International is a new development of IPcentrex, facilitating local telephone numbers for all language versions of your web-site.
We serve consumers with a complete triple-play package, as well as VoIP and broadband as stand-alone services.
Our slogan is "probably best on IP". If this suits your needs, please contact us at sales@rixport80.se

-Rex-29/131

Onhan tuo hienoa, että saivat 50 poliisin voimin pidätettyä pari heppua :) On ne vaan niin vaarallisia kriminaaleja nuo p2p poijaat.

Vai olikohan tuossa kyse siitä, että pelkäsivät pienemmällä porukalla syntyvän rasitusvammoja laitteita kanneskellessa? :D

No jokatapauksessa empä usko, että tuosta tulee mitään muuta kuin Palme nro x, koska TPB ilmoitti jo vuosi sitten tutkineen verraten tarkkaan lakimiestensä avustuksella tuota uuttakin lakia ja siinä ei heidän mukaan löytynyt yhtään kohtaa, jolla toiminta olisi laitonta. Nythän aika näyttää millaista todisteiden väärentelyä viihdeteollisuus naapurissa touhuaa ja mitä tuostakaan vielä tulee.

gerbiili30/131

Sivut on ollut päin peetä jo jonkin aikaa, ei toiminut kunnolla, näyttänyt täysin väärin jakajat/lataajat ja paljon ollut torrentteja mitä ei ole löytynyt. Jos nyt on tuuria, ni pojat korjailee niitä omituisella huumorintajulla. Taih, sit on suomen suurin kovontyhjnnyt operaatio aluillaan.

mjk11031/131

niinpä .. nehän on hirveitä kriminaaleja .. raiskaajat ja narkkarit saavat kyllä juosta kadulla vapaina kun taivaanlinnut ja ne napataan sitten joskus kun on aikaa tai jaksetaan .. mut koko ajan vaan ollaan p2p tyyppien perässä

klanh32/131

Jos lukisitte slyckissä olleen uutisen ni huomaisitte että ei TPB tuohon lopu, siellä lukee selvästi että ne vaikka vaihtaa maata jossei muuta mahdollisuutta jatkamiseen ole.

mjk33/131

Kyllähän tuo ennustettavissa oli, koska kyllähän ne ruottalaiset virkamiehet jotain jupisivat kun sitä uutta tekijäinoikeuslakia siellä rukkasivat. Kaikki taitaavain siirtyä kiinaan, venäjälle jne.

mjk11034/131

harmi vaan kun swebits vetäs samalla piuhat pois

Janipoika35/131

No voiha vitalis, toivottavasti ei tapahdu mitään niille joilla oli käyttäjätunnus siellä, esim. minulle. En tosiaankaan ehtinyt lataamaan sieltä mitään =/

zapetu36/131

Saa nähdä kuinka kauan pystyvät pitkittämään tuota tutkintaa luultavasti ilman mitään kunnollisia perusteita ratsialle. Kunhan ylläpitäjät vaan pääsevät vapaalle jalalle, niin eiköhän kaikki mahdollinen käydä lakimiesten kanssa läpi jotta TPB saadaan mahdollisimman pian takaisin linjoille. Samalla varmasti saadaan tarkempia tietoja, kuten syytteen nostan(u/ee)t taho(t) sekä mahdolliset toivottavasti hatarat perusteet syytteille.

Kuten jo moneen kertaan on täälläkin mainittu, niin TPB sisältää ainoastaan linkkejä (torrentteja) tiedostoihin (käyttäjien koneilla). Samoilla perusteilla kaikki hakukoneetkin voitaisiin lakkauttaa. Lisäksi Ruotsissa on aiempi ennakkotapaus linkittämisestä laittomaan materiaaliin.

Sen nyt kuitenkin pitäisi olla varmaa, että tätä juttua ei sovita vaan se menee oikeuteen asti. Tosin asian käsittelyyn voi valitettavasti mennä pahimmillaan vuosia (?). Mutta sehän sopii ainakin syytteen nostaneille tahoille. Toivottavasti kuitenkin laitteet saadaan takaisin järkevässä ajassa, jotta toimintaa voitaisiin jatkaa.

mjk11037/131

hmm .. paljohan sitä ite kerkes ladata swebitsista ..

en jaksa muistaa

MoZar38/131

Pöh enpä ole kovinkaan peloissani vaikka tunnus onkin.. TPB:llä on niin paljon käyttäjiä, että niiden setviminen kuluttaa liikaa rahaa ja muita resursseja.. Ja tuskimpa tämä vielä TPB:n toimintaa lopettaa. Vaikka mukana olikin pientä raha peliä, siis lahjoitus muodossa ja paitojen myynnillä..

Odotan vain innolla, että TPB aukeaa uudelleen. Tällä kertaa siellä on varmasti mukavat kommentit tästä tapauksesta :D

Niitä haaste maileja on ainakin ollut hauska lukea!
Ja vielä hauskempi lukea niiden vastauksia..

JullePuh39/131

Jos joku osaa ruotsia, niin tossa linkissä on kateltavissa ruotsalainen uutispätkä aiheesta.
http://svt.se/svt/road/Classic/shared/mediacenter/index.jsp?a=601415&d=51289

avthein40/131

Quote:
SVT:n mukaan ratsiaan osallistui 50 poliisia...
Ihan kuin kyseessä olisi joku mafiapidätys? Ei taida Ruåtsissakaan olla prioriteetit kohdallaan, vai onko swedula todellakin sellainen lintukoto jossa ei todellakaan tapahdu mitään muita ja vakavampia rikoksia?

Mitäköhän tapahtuisi jos perustaisi sivuston jonka kautta voisi auttaa ihmisiä lainailemaan vaikkapa työkaluja, kulkupelejä yms. toisiltaan? Tekisiköhän poliisiarmeija rynnäkön palvelimille työkalu- ja autoteollisuuden vaatimuksesta (ja tarkoitukseen säädetyn lain turvin)...

Roope6941/131

Ite alotin lataamisen tuolta TPB:stä joulukuun alussa ja tullu ladattuu 205gb... ja käyttäjätunnuski oli tuolla. Mut en mä ainakaan oo huolissani...

Xanadu42/131

Hyvä, että Ruotsissakin on aloitettu toiminta piratismin kitkemiseksi.

Alterdu43/131

Jes onneksi ne sai tuon pahuuden pesän kumottua, tässä sen näkee kuinka pitkälle on ihminen valmis menemään, laitonta touhua.. ai jaijai sthhh..

edit:
Kysy itseltäsi omistatko tavarasi.. ??



DA!

onkku44/131

Johan nuo ovat sanoneet että pistävät sivut takasin pystyyn kunhan saavat palvelimet takaisin ja jos tarve vaatii niin vievät palvelimet ulkomaille.

tuossa vielä topikki kyseisen sivuston irc-kanavalta aiemmin tänään:

topic: The site is currently down - Yes it's the police - No, we're not gonna close the site (and we have no logs of transfers)

ramu200045/131

ruotsin poliisi kerto svteelle että on niillä muutakin tärkeämpää tekemist ku jahdata nörttejä.
Jenkkien painostus ruotsin poliittikoja vastaan

katsoja46/131

Suomessa ainakin saa pitää tavaroita takavarikossa korkeintaan 4kk, ennen kun pitää nostaa syyte. Eli voi se pahalla tuurilla koko kesän olla alhaalla.

hape47/131

Ja jos syyte nostetaan niin voi pitää lisää. Eiköhän kestä TODELLA kauan ennenkä sivut on oikesti taas pystyssä.

zapetu48/131

http://www.istheshit.net/

Veivät ilmeisesti sitten "varmuuden vuoksi" kaikki samassa rakennuksessa sijainneet serverit... :D

ville77749/131

ei voi olla totta!toivottavasti pojat saa äkkiä serverinsä takkaisin ja sivut toimintaan.

pitäs tänne suomeen tehä samanlainen piratebay ku ruotsissa!

oisko muuteen mitään tietoa pystyiskö poikia tukemaan jotenkin

vempula50/131

Ostamalla Piratshoppenista tavaraa tuet "poikia" http://www.peer99.com/peer99W/eng/shoppen/steg1.asp?hkat=Piratshoppen .. Eiköhän sitä joku keräyskin tule myöhemmin, jos nyt saavat syytteen.

Ittellä ei ollu tonne tunnareita ja sen "googlettamisen" jälkeen käyttö väheni. Hidastu niin perkeleesti, ku siitä oikeesti tuli maailman suurin trackeri. Saa nähä löytyykö sieltä mitään logeja (tiedän että siinä topikissa luki että semmosii ei pitäis olla) joiden kautta sitte poikis ratsioita ympärii maailman. Nyt vaa kaikki kovoo kryptaileen ja folioo seiniin :D

vatelma51/131

ONNNEKSI nyt saatiin ne true pahikset kiinni ja taas uskaltaa liikkua kadulla että ei tarvi pelätä mitään narkkaria tai vastaavaa...

Sokar8052/131

Quote:
Tekijänoikeuslait rahoittavat luovuutta elokuva-, peli-, musiikki- ja muissa kulttuuritoiminnassa
en kerinnyt kiireiläni lukea sarja kuvia metro lehdestä tännään mutta toi oli kyllä yhtä huvittavaa sarjikset

luin että saksassa on nyt iso väittely että onko oikein että kotona netistä lataava poika saa max 2-5v linnaa kuin jos joku jannu puukottaa sinua nakki jonossa niin selviää n: 6kk vankeutta jos ei aiheuttanut pysyvää vammaa (kuolema ym) mikäli hänet saadaan kiini vaikka nää "päättäjät" ovat todella jyrkästi piratismia vastaa niin ohan se hyvä kun poliisilla on kädet täynnä "suur rikollisten" kanssa niin ruotsin narkkarit ym väkivalta rikolliset saa temmeltää vapaasti näitä päättäjiä mukiloiden

niin kuin ALADIN (piiros hahmo) sanoi että ei ikinä vie kuin sen mitä tarvitsee

mutta kun jotkut lataa mp3 tai leffoja vaan lataamisen ilosta eikä ehdi edes kattoa kaikkia niin se on tyhmää

ruotsin vankilat on tunnet "avoimista ovista" joten tuskin noikaan siellä kauaa ole

sekunda53/131

Quote:
mutta kun jotkut lataa mp3 tai leffoja vaan lataamisen ilosta eikä ehdi edes kattoa kaikkia niin se on tyhmää
Mihinkäs tää tähtää?

Tässä sitä taas nähdään koko jutussa että viihdeteollisuuden järjestöt pyörittävät kohta koko maailmaa...

Sokar8054/131

Quote:
Mihinkäs tää tähtää
eli tarkoitin että jos lataa vain yks tai kaks juttua kk niin et ole niiden "punaisella listalla" kuin ne joilla netti laulaa hoosiannaa 24\7

Quote:
viihdeteollisuuden järjestöt pyörittävät kohta koko maailmaa
olen nähnyt muutaman leffan jossa microsofti ja teoston yhdistelmä johti hitlerin ottein maapalloa tosin se oli hyvä sci-fi

Quote:
50 poliisia kuulostaa iha järjettömältä, ~15 poliisia per nörtti
ohan se poliisille kauhun paikka kun nörtillä pizza slize toisessa kädessä ja toiseesa Hiiri ja nörtti voi uhkailla että perääny tai anna sulle mail ware viiruksen ;) !!!

Hz455/131

Quote:
50 poliisia kuulostaa iha järjettömältä, ~15 poliisia per nörtti
Sitä se on, kun paskahousut eivät enään mitään kunnollista tee.
Kiertelevät päivystämässä kujilla ja kuuntelevat vittumaisen keskuksen hälytyksiä päivät pitkät.
Yleensä jopa saapuvat tarvittaessa 30min myöhässä ns. virkahommissa sillonkin -hevon paskat-

Tämä n. vk sitten tapahtunut opiskelian pahoinpitely (jolla ei ollut mitään tekemistä pahoinpitelijöiden kanssa) johti nuoren pojan menehtymiseen sairaalan letkuihin.
Kyllä siinä on taas saatana ihmettelemistä missä ne kaikki satakunnan 8 päivystävää maijaa olivat.
Luultavasti miettimässä miten peläytetään nörteiltä paskat housuun.
Omituisinta tässä on se, että pojan isä oli poliisi joka ei ole vaikuttanut tähän asiaan mitenkään.

Suomalainen mies pelasti raskaan olevan naisen raiskaukselta ja yritti puhua raisakautta yrittäneelle järkeä mutta eipä se auttanut pano-hullu kuin oli. Mies päätti pamauttaa raiskaajaa kunnolla turpaan ja johan mies tokeni. Turpaan pamauttanut mies sitten sai pahoinpitelysyytteen, kun pelasti raskaana olevan naisen raiskaukselta. Näin palkitaan kaikki jotka välittävät mailman menosta. Hyvä suomi!

Onko kellään mitään hyvää muistoa jostain poliisin tekemästä kunnollisesta työstä?

Suomi hilluu hulluja paikat täynnä ja miten tähän suhtaudutaan. Ei mitenkään. Ruvetaan vaan kaivamaan niin kaukaa, kuin vain ikinä voi ja ratsataan warettavat nuoret.

hohoijaa sanon minä...

J0rkkeli56/131

No onneksi kuitenkin nykyiset nuoret ja nuoret aikuiset pääsee joskus politiikkaan, ei kuitenkaan ennen kuin nykyiset lain-säätäjät kuolee... Ja silloin voi olla jo myöhäistä :(

mjk57/131

Tämä nyt ei oikein kuulu tähän mutta ihmetyttää tuo että 50 kissalaa jahtaan jotain serveriä, joka ei takuulla karkaa mihinkään ellei joku kanna, ja sitten siellä ryöstellään arvokuljetuksia ja valitellaan poliisen vähyyttä, aika nurinkurista touhua.

Sokar8058/131

nuorempana olin hesassa nakki kioskilla töissä sellainen missta ei ole seiniä yks ilta siihen tuli 3 jannut yritte eka pummat ilmaiset ruuat kun en antanut niin yks kaivo taitto veitsen taskusta siihen minä sitten otin oman veitsen tiskiltä serkku poika kun opettanut miten toimia jos joku tulee terä aseella päälle loppu tulos oli että 2 sai pinta naarmuja ja lähtivät pois mutta toi ei mitään vasta sen jälkeen suomen paska laki taas iski kuonoon eli yks näistä pojista oli tehnyt minusta rikos ilmoituksen tapon yrityksestä vaikka kyseinen henkilö oli yrittänyt ryöstää minua se meni ihan kärikseen saakka jossa sytten ne oli saanut junkun lähi liikeen valvonta kamerasta kuvaa jos kyllä selvästi näky että hän kaivoi eka veitsen esille mutta tuomarin mukaa ei voinut näyttää toteen että ne olisi ryöstänyt minut kun minä kerkesin sen estää minä sain mustaa valkoisella olevan lapun jossa oli päätös 350 kivusta ja särystä + käris kulut oli minun sakko koska en antanut mahdollisesti haka sairaalakuntoo itteeni vaan puolustin omaa henkeäni

suomenlaissa on kohta et saa tehdä mitäänn enenkuin sinulle tehdään jotain tosin laki kirja ei tiedä sitä että yksikin isku voi olla kuolemaan johtava

yamaneko59/131

Viekää välimerkitkin pesästä ;)

Jaanz60/131

Toi herätti hieman ihmetystä... Miten ihmeessä pornomainonta liittyy nyt tuohon mpaa:n ilmoitukseen bustauksesta? Vai onko ware ja porno kiinteästi kytköksissä toisiinsa? ;)

www.mpaa.org/press_releases/2006_05_31.pdf

Quote:
Like many pirate websites, The Pirate Bay contains significant and lucrative third-party
advertising, much of it promoting the porn industry. Advertising revenue is typically a
function of number of unique site visits per day. With more than one million hits per day
– the Pirate Bay takes in an estimated $60,000 per month from advertisers in addition to
thousands of dollars collected from user “donations.

Jaanz61/131

Mites se linkki tollaseksi tuli. :O
piti näemmä ottaa http pois alusta

fkock62/131

Quote:
Miten ihmeessä pornomainonta liittyy nyt tuohon mpaa:n ilmoitukseen bustauksesta? Vai onko ware ja porno kiinteästi kytköksissä toisiinsa? ;)
Koska ne yrittää sillä todistaa että Pb sai waretuksesta rahaa.

pkaksp63/131

Sen verran tuohon 50:een poliisiin, että ainakin digitoday:n mukaan ratsattavia kohteita oli 10, joten eikös tuosta näin perusmatikan perusteella tule 5 poliisia/kohde? Ei se ainakaan minun mielestä hirmu suurelta määrältä kuulosta....

"Poliisi ratsasi keskiviikkona 50 miehen voimin kymmenen kohdetta Keski-Ruotsissa ja sulki Pirate Bay -p2p-sivuston."

http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=14&news_id=56632

Vai kuvitteleeko joku tosiaan että nämä kaikki 50 poliisia on kerralla käyny joka paikan läpi vuoron perään. :)


mjk64/131

"Vai kuvitteleeko joku tosiaan että nämä kaikki 50 poliisia on kerralla käyny joka paikan läpi vuoron perään. :) "

Hei on kyse ruottalaisista se onnistuu niiltä loistavasti xP

vempula65/131

Kun totesin että 50 poliisia 3 pidätetyn takia on paljon, tuli se sellasessa vaiheessa ku tätä vielä epäiltiin huijaukseks. Melkeinpä tasan vuos sitte pirtate bay teki samanlaisen huijauksen ja sit seuraavana päivänä se oli "googlettanu"-sivustonsa..

teijoster66/131

Missähän semmoinen sivusto vaikuttaa kuin demonoid.com. On ihan hyvä, ainakin englantia taitaville. Sieltä kannattaa piraattien imuttaa kaikki käyttöjärjestelmistä lähtien. Toivottavasti saan tästä bannin. Näin olen sitten valmiimpi kun 50 poliisia tulee pidättämään minut kun koneella on sata vuotta vanha tarzan-elokuva. Ai niin, ei olekaan enää.

AkZuh67/131

Quote:
SITE DOWN - WILL BE UP AND FULLY FUNCTIONAL WITHIN A DAY OR TWO
näin sivuilla, tiedä sitten.

Marli68/131

Kuulostaa jotenkin omien tekojen kaunistelulta nämä kommentit poliisin resurssien käytöstä. Jokainen lakia kairikkova voisi sanoa samaa, sillä aina löytyy jostain joku suurempi rikollinen.
Ja oikeasti, jos teitä niin kovin huolettaa se että poliisi käyttää liikaa resursseja warettajien ratsaamiseen, niin ainahan te voitte lopettaa, niin säästyy poliisilta teidänkin etsimisenne vaiva :)

yaht69/131

MTV3 uutisissa kerrotaan vähän harhaan

Quote:
Ruotsin poliisi on sulkenut yhden maailman suurimmista nettisivustoista, josta on voinut ladata ilmaiseksi elokuvia ja musiikkia.
tuossa kerrotaan että sivustolta saisi ladattu muka elokuvia ja musiikkia :D

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2006/...

Eza70/131

TTVK ei ole kiinnostunut The Pirate Bayn Suomalaiskäyttäjistä
http://www.mbnet.fi/jutut/uutiset/?uutinen=2088

mjk71/131

Marlille tiedoksi, minä EN wareta ja tuo sinun kommenttisi on vähintäänkin mielenkiintoinen, eli tapan sinut ja saan 6 kk linnaa tai sitten warastan koneeltasi pari pari ellua ja saan karhukopla-poliisin kimppuuni ja 5 vuotta linnaa, kumpi on sinusta hauskempaa, se että et elä vai se että elät vain 2 ellua vähempänä?

Tuota nyt pikkuisen karrikoin, mutta ilmeisesti pointti tuli selväksi.

mjk72/131

Jatkoa edelliseen ja me kaikki keskustelijat täälä AD:ssa waretamme, eiköhän lopeteta, mutta emme myöskään osta pask...elluja ja musaa vai mitä?

Joten eipä kannata yleistellä asioita Marli. (tosin on hyvää mehua) :-)

jarzaa73/131

Quote:
Poliisi vei ratsiassa mukanaan kaksi kuorma-autollista tietokoneita ja muita laitteita
onkohan poliisit ottanu printtereitä myöten kaikki vehkeet talteen?

oxygenol74/131

Aika huvittavaa tuo mtv3 uutinen (2 rekka autollista servereitä ja oheiskamaa). Tähän voisin sanoa sen, että 60 konetta näyttöjen/näppisten/hiirien kera vie vasta puoli rekka-autollista (kyllä ollaan duuniharjoittelussa ehditty pariinkin kertaan toteamaan). Jotenka serverikoneita on ollut 240 jos kerran 2 rekka-autollista on kamat hakenut pois? Epäilenpä että on vain parisenkymmentä konetta ollut loppujen lopuksi jotka menee melkein jo normaaliin farmari autoon :)

Marli75/131

Joo, myönnän toki että yleistin ja kirjoitin provosoivasti. Eli pyydän anteeksi mjk:lta ja muilta poliisien toimintaa arvostelleilta ja jotka EIVÄT harrasta elokuvien ja musiikin laitonta lataamista netistä.

mjk76/131

Minullakaan ei ole tarkoitus loukata ketään ja on meitä muitakin täällä rekisteröityneitä käyttäjiä, jotka eivät lataile. Jos lataisin ns "laitonta" tavaraa tulisi potkut peruuksiin aika vihaisti..joten se siitä. Mutta ajattelen asiaa näin: Jos lataa niin siitä vaan, jos ei niin sekin käy, koska cd-dvd-levyt ovat sika kalliita, ja artistit saavat jämät, tiedän sen kun on suvussa noita muusikoita...ja itse olen softa-alalla joten tiedän sen sieltäkin kautta. Joten en ihmettele jos niin tehdään, pidän sitä reilusti penempänä rikkeenä kuin, murhaa, tappoa, raiskausta, lapsipornoa levittäville, eli minusta tuo-olisi nimikkellä näpistys tai ainakin siihen verrattavissa.
Kaverini kanssa ollaan tästä juteltu, on muuten rikospoliisi joten sieltäkin on kanta tullut selväksi, mutta erimieltähän saa aina olla. eikö vain :-)

prik77/131

Quote:
Onko kellään mitään hyvää muistoa jostain poliisin tekemästä kunnollisesta työstä?
Ei ainakaan täälläpäin. On vain huonoja kokemuksia.

Jl9278/131

Lainaus Pirate Bay sivustolta: SITE DOWN - WILL BE UP AND FULLY FUNCTIONAL WITHIN A DAY OR TWO

Mitä turkasen hemmettiä, onko tää poliisijuttu liioiteltu pila vai onko ne vaa niin sitkeitä jatkamaan?

Jl9279/131

(oho, en huomannutkaa et uusimmat on alhaalla, pahoittelu)

Shadows1380/131

jos on jotain ostamisen arvoista niin sen ostaa mutta jos yleinsä lataa jotain ni sitä ei muuten tulisi ostettua

TipsQ81/131

Aika huvittavaa tuo mtv3 uutinen (2 rekka autollista servereitä ja oheiskamaa). Tähän voisin sanoa sen, että 60 konetta näyttöjen/näppisten/hiirien kera vie vasta puoli rekka-autollista (kyllä ollaan duuniharjoittelussa ehditty pariinkin kertaan toteamaan). Jotenka serverikoneita on ollut 240 jos kerran 2 rekka-autollista on kamat hakenut pois? Epäilenpä että on vain parisenkymmentä konetta ollut loppujen lopuksi jotka menee melkein jo normaaliin farmari autoon :)

Oli kuulema takavarikoitu 160 serveriä ja sit jotain oheislaitteita.

http://www.p2pnet.net/story/8927

jartsi1282/131

Ne poliisit luulee löytävänsä sieltä jotain xD
Joo serverit vaan kiinaan, siellä ei ketään kiinnosta tommone puuha :)

parazitez83/131

http://img.aftonbladet.se/nyheter/0606/01/NYHETER-01s10-FILDELARE-302.jpg

onpa siinä kovapintaisen näköisiä kriminaaleja!!! kyllä jää bandidos, cosa nostra ja hell's angels kakkoseksi!!!

-maXell-84/131

jos ja kun toiminta palaa normaaliksi, uskallatko käyttää palvelua vai pelkäätkö jonkun koputtelevan ovellasi? pitääköhän tässä alkaa vuoraamaan huoneistoa foliolla?

Shadows1385/131

serveri kiinassa ei tulisi onnistumaan sensuurintakia ja yhteys vois olla hidas

stn86/131

Hih.. No itse en kommentoi tästä itse varettamisesta mitään, Mutta huvittavaa tuo ruotsin poliisin touhu.
Millon ruotsin poliisi olisi saanut jotain kunnon kriminaaleja kiinni? Ja jos Piraatti Laivan toiminta osoittautui lailliseksi, Niin minkäköhän maineen ruotsin poliisi siitä saa vielä?

Sama kun mentäisiin 50 tyyppiä baariin, Ja häiriköitäisiin niin pahasti että saataisiin porttikiellot ja ehkä rikesakkoakin..

][ Ehkä huono esimerkki, Mutta kaikki saa luvan ymmärtää mitä tarkoitan. ][

Ja niin kuin tuolla Pirate Byrånin blogissa lukee, "Torrent tiedostot ovat täysin laillisia, Eikä niiden esille pantamisessa ole mitään laitonta"

Ja vielä itse mietin, Että jos sinulla on laillinen virma, Ja et tee mitään pahaa siellä, Sulta tullaan hakemaan servut, Koneet ja ittes kyttikselle, Niin mistä sulta tuntuisi jos se ei tosiaan ole laillista?

Ja niinkuin vielä -maXell- sanoi: "jos ja kun toiminta palaa normaaliksi, uskallatko käyttää palvelua vai pelkäätkö jonkun koputtelevan ovellasi?"
Niin uskoisin että The Pirate Bayn käyttö lisääntyy huomattavasti todella ison mainoksen takia. Taitaa olla tuolla NBC uutisissakin juttua asiasta..

Jos tuli kauhiasti typoja, Niin elä nussi pilkkua, JA jos nussit niin anna mennä, En niitä korjaa. Sitten jos siellä on joku asia mitä et ymmärrä, Niin kerro tässä ja selvitän uusiksi. =D

Kiitän! -Julle- "stn"

Shadows1387/131

ja mennäänpä tutkimaan eräiden poliisien koneita niin löytyy sieltä yhtä lailla kaikkea

stn88/131

Perkele.. Tulha sinne kauhia typo: " Että jos sinulla on laillinen virma, Ja et tee mitään pahaa siellä, Sulta tullaan hakemaan servut, Koneet ja ittes kyttikselle, Niin mistä sulta tuntuisi jos se ei tosiaan ole laillista? " Että muutetaan tuo "laillista" sanaan Laitonta.

lol

-Julle- "stn"

parazitez89/131

1. "syytä epäillä rikosta"-kynnys. 2. "syyte"-kynnys. 3. "tuomitsemis"-kynnys. 4. hovi 5. korkein 6. eit

kuka tietää onko thepiratebay.org:in träckerin pidossa mitään laitonta? mennään nyt ensin eteenpäin.

Kaakatus90/131

Quote:
TTVK:lla ollaan kuitenkin tyytyväisiä trakkeripalvelimen sulkemisesta, sillä nyt miljoona käyttäjää ovat menettäneet lähteen tekijänoikeuden suojaaman materiaalin lataamiseen.
Ja kaikki Pb:n käyttäjät käyttää vain tätä yhtä mestaa, eikä varmaan osaa vaihtaa sivustoa/ohjelmaa.

villae91/131

Swebits vaikuttais olevan taas pystyssä, tosin sivuille pääsee tod. harvoin ja toimii muutenkin aika hitaasti.

d_2ned92/131

tsk tsk.. et kai vain kuulu "pyramidiin"?

MPAA.org/press_releases/pyramid_of_piracy.pdf" class="korostus" target="_blank">http://www.MPAA.org/press_releases/pyramid_of_piracy.pdf

Fidelaar93/131

"ja mennäänpä tutkimaan eräiden poliisien koneita niin löytyy sieltä yhtä lailla kaikkea"

en mä ainakaa lähtis poliiseja syyttämään. he tekee työtänsä. tutkintapyyntö kun tulee niin...

itse tunnen myös muutaman polliisin, ja samal tapaa he immeisiä ovat ja perheessään nettiä hyödyntävät kuin moni muukin.

työkseen he ylinopeuksiakin kyttäävät... ei se niitä muuten kiinnosta. jokaisen oma asia.

stn94/131

Quote:
Ja kaikki Pb:n käyttäjät käyttää vain tätä yhtä mestaa, eikä varmaan osaa vaihtaa sivustoa/ohjelmaa.
Uskoisin että OIKEASTI "AMMATIKSEEN" latailevat lataa ympäri maailmaa noita filuja, Eikä ainoastaan PB:stä.

Uskoisin että PBn käyttäjät siirtyvät pikkuhiljaa johonkin muille torrent sivuistoille, Ja kun saahaan käyntiin taas, Niin varmasti ihmisiä palaa paikalle takaisin kahta kauheammin.

Sitten on olemassa ns. Pien kuluttajat, Jotka latailevat jotain joskus, Joten heitä ei välttämättä haittaa käyttökatkos tässä nyt.. :D

Itsekkin olen ladannut serveriini linuksin PBstä.

-Julle-

ps. HYVÄÄ KESÄN ALKUA KAIKILLE!! =) <3

funcom95/131

Huvittavahan tässä on se että poliisit olivat takavarikoineet kaikki serverit mitä prq:n toimitiloista löytyis. Mukaan siis lähti aivan asiaan liittymättömien asiakkaiden servereitä. Esim. FragBite.se:n jolla on miljoona sivulatausta päivässä. Eri serverit oli vielä hyvin selkeästi merkitty joten poliisi teki tuossa suuren virheen.

Toivotaan että lasku noista asiattomista takavarikoinnista tulee olemaan suuri. Varmaan tuleekin jos 160 serverin luvut pitävät paikkaansa.

dovien96/131

Quote:
Pirate Bayn taustajärjestön Piratebyrån edustaja Tobias Andersson sen sijaan totesi, ettei Pirate Bay ole syyllistynyt tekijänoikeusrikoksiin. Hän korosti, ettei palvelimilta löydy tekijänoikeutta rikkovaa materiaalia.
Tekijäinoikeusjärjestöt perustelevat iskujaan torrent-sivustoja vastaan usein sillä, että sivuilla jaettavien torrenttien avulla pystyy lataamaan laittomasti materiaalia. Ne siis peritaatteessa avustavat tai ainakin helpottavat rikosta. Mietitäänpä tähän vertailun vuoksi sitten aseita. Aseet on suunniteltu pääasiassa tappamista varten (mitä nyt jotkut urheiluampuvat), joten eikö aseliikkeet avusta rikollista toimintaa aina kun joku hullu tappaa ihmisiä? Hullut saavat aseen suurella todennäköisyydellä (varsinkin amerikassa), sillä heillä on vahva tahto ja selkeä päämäärä. Eikö olisi siis oikein, että alkaisimme haastamaan aseen myyneen liikkeen tai valtion, joka on aseiden myyntiluvan suonut, oikeuteen sillä ne avustavat rikosta. Aivan samalla tavalla kuin aseita myös torrentteja voidaan käyttää lailliseen toimintaan. (Itselläni ei ole mitään aseita vastaan, ihan vain vertailen.)

Quote:
Vauhtiin päässyt Andersson paukuttaa täyslaidallisen viranomaisten suuntaan: "(Ulkopuolisten sivustojen) sulkeminen on tässä suurin vääryys. Antipiratbyrån on selvästi johtanut poliisin hiljentämään vastustajansa, Piratbyrån"
Tämä on kyllä erittäin törkeää ja varmasti tietyssä mielessä rikkoo sananvapautta. Mitä oikeutta se on, ettei järjestön toimintaa saa arvostella (Antipiratbyrån/MPAA)?

katsoja97/131

"http://img.aftonbladet.se/nyheter/0606/01/NYHETER-01s10-FILDELARE-302.jpg

onpa siinä kovapintaisen näköisiä kriminaaleja!!! kyllä jää bandidos, cosa nostra ja hell's angels kakkoseksi!!!"

voi helvetti ku putosin :D
mitäs mulla oli mielessä..
kaksi asiaa:
-"jos on jotain ostamisen arvoista niin sen ostaa mutta jos yleinsä lataa jotain ni sitä ei muuten tulisi ostettua" aivan samaa mieltä, näin se on
-ei servuja kiinaan, sillä eikös se hong kongissa ollut, missä se mies sai waretuksesta monta vuotta vankilaa, yms julmuutta

väärin tämä koko homma on!
maailma on paha paikka'!
menen pussamaan vohvelirautaan ja rei'ittämään korvalehteni -->

avthein98/131

Quote:
Pirate Bayn taustajärjestön Piratebyrån edustaja Tobias Andersson sen sijaan totesi, ettei Pirate Bay ole syyllistynyt tekijänoikeusrikoksiin. Hän korosti, ettei palvelimilta löydy tekijänoikeutta rikkovaa materiaalia.
Asia on harvianisen selvä: Eihän ketään voida huumerikoksistakaan tuomita jos hänellä sattuu olemaan vain tietoa/listaa siitä mistä huumeita saa. Vaikka tosin huumeisiin kuolee paljon enempi ihmisiä kuin warettamiseen ;)
Vaikka lain ja rangaistusten perusteella voisi luulla päinvastoin. Tosin levy-yhtiöissä voi tuohta palaa sniffaamiseen sisäpiirien VIP-bailuissa.

Tekijänoikeustotalitaristien logiikan mukaan sinä syyllistyisit murhaan jos sattuisit satunnaiselle kysyjälle kertomaan liikkeen osoitteen josta saa puukkoja ja puukon ostettuaan kysyjä puukottaisi jonkun.

Todellisuudessa edes puukon myynyttä liikettäkään ei voida syyttää jos asiakas käyttää puukkoa puukottamiseen, puhumattakaan henkilöä joka on kertonut puukkoja myyvän liikkeen sijainnin ko asiakkaalle.

funcom99/131

"Tekijäinoikeusjärjestöt perustelevat iskujaan torrent-sivustoja vastaan usein sillä, että sivuilla jaettavien torrenttien avulla pystyy lataamaan laittomasti materiaalia. Ne siis peritaatteessa avustavat tai ainakin helpottavat rikosta."

-

Niinhän ne perustelevat. Google ja muut hakupalvelut ovat tuon perustelun mukaan myös aivan yhtälailla vapaata riistaa. Hakupalvelut pitäisi varmaan haastaa oikeuteen pedofiileille ja muille tarjoamista mahdollisuuksista. Tuo on loputon runsaudensarvi jos sille tielle lähdetään.

ville777100/131

valaskaas nyt tyhmää mitä tuo huoneen ympäröiminen foliolla auttaa :D

spertti101/131

Jenkit kaiken takana? http://www.slyck.com/news.php?story=1206

Ja myöhästyneet onnittelut Agentille =)

Sokar80102/131

Quote:
"Vai kuvitteleeko joku tosiaan että nämä kaikki 50 poliisia on kerralla käyny joka paikan läpi vuoron perään. :) "

Hei on kyse ruottalaisista se onnistuu niiltä loistavasti
yhtään haukkumatta ruotsin kansalaisia mitä nämä poliisit ovat siviilissä mutta veli asuu jävlessä kaupungissa ruotsissa ja 12v kokemuksella sanoo että suomen poliisit ovat pätevämpi hänellä ei ole kaunoja poliisia vastaa tietääkseni ei myöskään sakkja saanut

Quote:
Aseet on suunniteltu pääasiassa tappamista varten (mitä nyt jotkut urheiluampuvat), joten eikö aseliikkeet avusta rikollista toimintaa aina kun joku hullu tappaa ihmisiä? Hullut saavat aseen suurella todennäköisyydellä (varsinkin amerikassa), sillä heillä on vahva tahto ja selkeä päämäärä. Eikö olisi siis oikein, että alkaisimme haastamaan aseen myyneen liikkeen tai valtion, joka on aseiden myyntiluvan suonut, oikeuteen sillä ne avustavat rikosta.
tästä aiheesta on tehty hyvä leffa Valamiehet (Run away jury) joka tuli neloselta viime viikonloppuna

mutta muissa maissakin ollaan kovasti piratismia vastaan mutta jopa aasialaiset virka miehet ovat sanoneet että ei se sivusto ole syylinen vaan se joka lataa ilman maksua sieltä sivustolta

Ase ja aseen tekijä tai myyjä ei ole syylinen vaan se joka painaa liipasinta
esim urheilu ammuntaa harrastavalle myydään ase koska on "rehellinen" ihminen mutta vaimo pettää häntä vaikka 3vuotta aseen myynin jälkeen ja tämä laillisesti aseen ostanut mustasukkainen mies menee ja itse ampuu tämän sala rakkaan niin EI SE OLE myyjän tai ase tehtaan vika että tämä tappoi ihmisen

Quote:
ja mennäänpä tutkimaan eräiden poliisien koneita niin löytyy sieltä yhtä lailla kaikkea
Poliisikin on vain ihminen joka on erehtyväinen

Quote:
Huvittavahan tässä on se että poliisit olivat takavarikoineet kaikki serverit
luuletko että joku Teoston puku ukko raahaisi näitä servereitä taka varikkoon

Quote:
Onko kellään mitään hyvää muistoa jostain poliisin tekemästä kunnollisesta työstä?
-------------------------------------------------------------
Ei ainakaan täälläpäin. On vain huonoja kokemuksia.
Turhaa POLIISI haukutte se tekee vain työtä poliisi on vain "työn tekijä" jonka on nuodattaa komento ketjua yleesä taka varikko jutuissa on toinen osa puoli joka tekee tutkinta pyynön poliisille ja käskee heitä takavari koimaan mahdollisesti rikoksen teko välineitä

olen päivittäin poliisien kanssa tekemisissä työ puolesta ja moni poliisi on sanonut mulle että vaikka kuin tyhmältä välillä käsky kuulostaa niin sitä on toteltava tai pahimmassa tapauksessa potkut niskuroinnista

teijoster103/131

"Tekijäinoikeusjärjestöt perustelevat iskujaan torrent-sivustoja vastaan usein sillä, että sivuilla jaettavien torrenttien avulla pystyy lataamaan laittomasti materiaalia. Ne siis peritaatteessa avustavat tai ainakin helpottavat rikosta. Mietitäänpä tähän vertailun vuoksi sitten aseita. Aseet on suunniteltu pääasiassa tappamista varten (mitä nyt jotkut urheiluampuvat), joten eikö aseliikkeet avusta rikollista toimintaa aina kun joku hullu tappaa ihmisiä?"

Avainsana on bisnes. Torrenttien jakaminen (olkoon sitten laillista tai laitonta)haittaa firmojen bisnestä. Samoin aseiden myyntikielto haittaisi bisnestä. Päättäjät tekevät päätöksensä edistääkseen bisnestä. Samalla pohjustavat politiikan jälkeistä elämäänsä jonkun suuryrityksen johtokunnassa.

stillborn104/131

muille trackkereille porukka siirtynyt, toivottavasti saavat Bayn taas toimimaan, vaikka touhu mennyt sielläkin pikkuhiljaa pelkäksi liiskaamiseksi, tarjontaa kumminkin kiitettävästi sieltä löytyy.

hymyilyttää tuo Sokar80:n ulosanti btw, asiaa tuntuu olevan mutta suomen kieli ei oikein taida olla hallussa? Jos kaveri on kaksikielinen niin ymmärrän, mutta muuten olen huolissani äitiemme kielestä. :]

Sokar80105/131

Quote:
hymyilyttää tuo Sokar80:n ulosanti
jos ymmärsit tekstin mutta et asian sisältöä niin taidat olla kuin nimi merkkisi stillborn

Quote:
mutta muuten olen huolissani äitiemme kielestä
Eikö isät saa puhua
vaikka mulla on luki häiriö niin eikö oikea termi ole olen huolissani äidinkielestämme

Kaiken ikäisillä on oikeus kommettiin mutta välillä tuntuu että suurin osa on 5->14v

stn106/131

...

timpero107/131

"Eihän ketään voida huumerikoksistakaan tuomita jos hänellä sattuu olemaan vain tietoa/listaa siitä mistä huumeita saa."

samaa mieltä, eihän raiskauksestakaan voi tuomita, vaikka kaikilla on vehkeet siihen :)

Hz4108/131

Quote:
Turhaa POLIISI haukutte se tekee vain työtä poliisi on vain "työn tekijä" jonka on nuodattaa komento ketjua yleesä taka varikko jutuissa on toinen osa puoli joka tekee tutkinta pyynön poliisille ja käskee heitä takavari koimaan mahdollisesti rikoksen teko välineitä
Ja kenenkähän luulet sen käskyn antaneen liikkuvalle-/päivystävälle-/keskusrikospoliisille takavarikoida koneet/serverit/printterit mitä sitten ikinä uskovatkin rikkovan tekijäoikeus lakeja?! Tasavallan presidentin? öööh äitis? vai jopa naapuris? tuskin! kyllä se "Poliisi" -Sana kattaa koko helvetin järjestön mutta kyllä niillä olisi muutakin tekemistä kuin ratsata nuoria warettajia.

Annoin kaksi esimerkkiä joista toinen on 2vk vanha tapaus ja satun tässä ihan vieressä asumaan jossa tuo pahoinpitely tapahtui.
Mitenkäs tämä asia meni: kaksi vankilasta vähänaikaa sitten vapautettua huumeiden hallussapidosta syytettyä rikollista saa käsiinsä katkastunpumppuhaulikon (ei mikään tekaistu juttu) jonka jälkeen randomilla valitsivat 4-5 aikaan aamuyöstä henkilön jolle antavat vähän "opetusta".

Voisi vaikka aloittaa niiden aseiden takavarikoinnista eikä tietokoneiden. Tietokoneet ei riistä ihmiseltä henkeä, ei vahingoita henkisesti/fyysisesti kenenkään henkilön kehoa. Aseet kyllä- Mutta poliisi (koko sakki) päättää, että kyllä nuortenwarettaminen on paljon vakavempi asia kuin muutaman aikuisen miehen pyssyleikit... selvä homma tapattakaamme kaikki toisiamme niin poliisit pitävät huolen että tuhotaan nuorten tulevaisuus oikein viimisen päälle. Jossei viedä henkeä niin viedään koneet ja isketään 75 000€ sakot.

Älkääkä tulko selittämään, että "kyllä se nuori oman tulevaisuutensa warettamalla pilaa" kyllä tästäkin asiasta on täällä juteltu. Nuorilla yksikertaisesti ei ole nykypäivänä varaa ostaa... niin minkäs sille voi. Sitten valitetaan saatana työvoimapulasta ja siitä miten huonosti ihmisillä menee. Eikö olisi aika tehdä asialle jotain? nojoo tanja karpela laski että 1+1=3 ja päätti, että Tehdääs poi'jaat tekijäoikeus lakiin isompi pykälä. Työpaikkoja vapautuu mutta lisää ei oteta kun suomi on niin ahne paska että tyytyy ulkomailta tuleviin työntekijöihin joille ei tarvitse maksaa täyttä suom.kansalaisen palkkaa.

piioued109/131

Quote:
Ja kenenkähän luulet sen käskyn antaneen liikkuvalle-/päivystävälle-/keskusrikospoliisille takavarikoida koneet/serverit/printterit mitä sitten ikinä uskovatkin rikkovan tekijäoikeus lakeja?! Tasavallan presidentin? öööh äitis? vai jopa naapuris? tuskin! kyllä se "Poliisi" -Sana kattaa koko helvetin järjestön mutta kyllä niillä olisi muutakin tekemistä kuin ratsata nuoria warettajia.
Itse asiassa käskyn antaja ei ainakaan hevosmiehen tietotoimiston mukaan kuulunut "poliisi"-nimikkeen alle, vaan käsky tuli Ruotsin oikeusministeriltä, Thomas Bodströmiltä.
Ja ilmeisesti Ruotsin perustuslain mukaan tämä on ollut laiton liikku.
Jotain juttua asian laillisista aspekteista löytyy mm. TPB:n lakiavustajan, Mikael Viborgin blogista. ( http://viborginternational.blogspot.com/ )

vempula110/131

Pirate Bayta voisi verrata puistoon joka on nimetty "Alaikäisten ryyppäyspaikka" tai "Huumeiden myyntipaikka” :D Vaikka itse sivustossa tai puistossa ei ole mitään laitonta on ne silti luotu täysin laitonta toimintaa varten.

Tämä on mielenkiintoinen tapaus siinä missä Finreactorkin, todella vaikea ennustaa mitä tutkinnan aikana ja oikeudessa käy. Finreactorilaisilla ei vain harmiksi taida olla yhtä kovia taustajoukkoja, asianajajia yms. kuin Pirate Baylla.

frankku111/131

Sitäpaitsi jossain oli laskeskeltu että yhden ihmishengen menettäminen ennen työikää maksaa valtiolle 2,3 miljoonaa. En vain muista että oliko tämä euroja vai markkoja mutta tulee kuitenkin mieleen että aika kalliiksi käy jos tuolla paljon tapetaan ihmisiä. Ja kaipa ne "työelämästä vieraantuneet" (narkkarit, alkoholistit, vammautuneet jne) maksaa valtiolle vielä enemmän koska kulut ei lopu vaan hyvinvointivaltio joutuu pitämään heistä huolen, joka maksaa mansikoita. Ja kaipa ne tapatyöttömätkin aika kalliita on.

Eli jos aletaan laskemaan mitä poliisin kannattaisi tosiasiassa vahtia niin warettaminen ei välttämättä ole se kaikkein "tuottoisinta" ole.

Jusef112/131

Quote:
Uskoisin että OIKEASTI "AMMATIKSEEN" latailevat lataa ympäri maailmaa noita filuja, Eikä ainoastaan PB:stä.
Ihan mielenkiinnosta, mitä oikein tarkoitat tuolla? Kenen ammatti on warettaja :D

Quubee114/131

Ymmärrän (ja hyväksyn) Teoston/MPAA:n/yms:n toimintatarkoituksen, mutta tässä jutussa kaksi asiaa menee liiallisuuksiin.

1. aiemmin minittu liian laaja takavarikko,
2. kun ei itse (MPAA) saada tarpeeksi ääntä kuuluvin, kannellaan isommille (maiden hallitukset). (offtopic: sama tilanne kun Argentiina taannoin yritti saada Suomen hallitusta mukaan sellulaitoskiistaan.)

FreeWorld115/131

Heh Heh!

On se hienoa että, on näitä The Pirate Bay kaltaisia sivustoja. Nämä ne taklaa vähän tähän Amerikkalaisten ryöstökapitalismiin! Bisneksentekijöiltä on karannut mopo käsistään kun yrittävät tehdä liikaa rahaa. Näitä jarruttajia saisi olla vielä enemmän niin oppisivat hinnoittelemaan tuotteensa ja palvelunsa oikein! Ei kaikilla ole varaa ostaa kalliita CD:tä yms. tuotteita, niin silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää tiedostojen latailu :)
Jos meillä kaikilla olisi saman verran rahaa niin tuskin monikaan latailisi mitään "laitonta" netistä. Toinen voisi ostaa mieluisansa CD:n ja toinen kenties hemmottelisi itseään hyvällä illallisella jne.
Tämä "bisnes" on tekemässä vääryyttä kun ahneus iskee niin sillä ei ole mitään rajaa.
Kyllä ne Jenkkimiljardöörit pärjäävät muutaman miljardin vähemmälläkin, näinhän tätä jo sovellettiin NHL:ssäkin taannoin. Ja pelit ovat vaan parantuneet. Raha ei ole ainoa minkä vuoksi siellä pelataan!
Hyvää kesää kaikille tasapuolisesti! :)

stn116/131

Lainaus:

Ihan mielenkiinnosta, mitä oikein tarkoitat tuolla? Kenen ammatti on warettaja :D

Kyllähän noita kuule löytyy.. ;=)

teijoster117/131

Olen saanut yksityisviestejä joissa minua pyydetään kutsumaan uusia jäseniä demonoid.com:iin. Valitettavasti se ei onnistu. Ehkä siksi että en ole rahallisesti tukenut kyseisen sivuston toimintaa. Tai sitten siksi että sivusto on ruuhkautunut. Valitan.

Peppi_118/131

Quote:
Tekijäinoikeusjärjestöt perustelevat iskujaan torrent-sivustoja vastaan usein sillä, että sivuilla jaettavien torrenttien avulla pystyy lataamaan laittomasti materiaalia. Ne siis peritaatteessa avustavat tai ainakin helpottavat rikosta. Mietitäänpä tähän vertailun vuoksi sitten aseita"
Aseelle luvan myöntää viranomainen ja eihän viranomainen virheitä tee(?) :P
Mutta muutekin aseet on monessa maassa kokonaan kielletty siviileiltä ja varsikin käsiaseet.

Canon ja xerox ja muiden kopiokonevalmistajien tuotantolinjat pitäisi takavarikoida. Kopiokonehan on oivan väline tos materiaalin kopioimiseen... ja kun oikein kopioimalla kopioi niin niitä kopioita voi vaikka myydä.

Quote:
Quote:Huvittavahan tässä on se että poliisit olivat takavarikoineet kaikki serverit

luuletko että joku Teoston puku ukko raahaisi näitä servereitä taka varikkoon
Taisi tarkoittaa, että kaikki serverit takavarikoitiin eikä vain pb:n pönttöjä. Ei sitä, että polis roudas ne asemalle eikä joku muu.


Järjetöntä näissä tekijäoikeusfirmoissa on se, että heille sallitaan mahdollisuus lain nojalla tehdä rahaa. Mikä haloo syntyisi jos mcdonald lobbaisi lain, että jokaisen kansalaisen on syötävä mcdonaldsin 'ravintolassa' kerran viikossa. Tai shell saisi läpi lain, että kerran kuussa on shellillä tankattava.
Niin, eihän ole lakia, että pitää ostaa levy, mutta tällaiset lait ja isolla rahalla nostetut oikeusjutus vähän kaikkia vastaan (roiskitaan sinne ja tuonne) turvaa yritykselle rahavirran eikä tarvitse huolehtia kilpailukyvystä, tuottavuudesta, kehittymisestä yms. mistä muiden yritysten olemassaolo riippuu.
Lain turvalla nostetaan jalat pöydälle ja kerätään hillot.

stn119/131

Peppi_, Sinä puhut todellaan asiaa! EI OLE LAKIA JOKA PAKOTTAA OSTAA LEVYN KAUPASTA! =)

PBn tulevaisuus valoittuu kokoajan... Eikös sen pitänyt jo avautuakkin...? (Ei ole kerennyt katsoa vielä)

Kannattaa ajatella myös että _WARETTAAKO_ vaiko ostaako ne CDt. =)

-Julle- "stn"

stillborn120/131

Quote:
Quote:hymyilyttää tuo Sokar80:n ulosanti

jos ymmärsit tekstin mutta et asian sisältöä niin taidat olla kuin nimi merkkisi stillborn

Quote:mutta muuten olen huolissani äitiemme kielestä

Eikö isät saa puhua
vaikka mulla on luki häiriö niin eikö oikea termi ole olen huolissani äidinkielestämme

Kaiken ikäisillä on oikeus kommettiin mutta välillä tuntuu että suurin osa on 5->14v
ei ollut oikeesti tarkoitus loukata tai edes vittuilla, alkoi vaan naurattaa. Taisin olla vähän "väsynyt". Anteeksi. Termeistä sen verran, että niitä voi suomen kielessä vääntää ja kääntää melko laajasti. Termihän on kahden tai useamman sanan liitto.

trooper78121/131

Näkyvät nuo MPAA:n porukse elävän ihan omassa unimaailmassaan:

Quote:
shutting down Razorback2 and sites like The Pirate Bay, the ease with which pirates can obtain illegal content online can be slowed dramatically.
Siis paljonko tuo RB2:sen sulkeminen hidasti P2P liikennettä. Itse en ainakaan huomannut mitään muutosta. Ja samalla lailla näkyy käyvät tässä uusimmassakin takavarikossa.

Kuinkahan pitkään tuollakin firmalla on varaa "polttaa rahaa" turhaan =/

-Rex-122/131

Quote:
Siis paljonko tuo RB2:sen sulkeminen hidasti P2P liikennettä.
Tuosta en tiedä, mutta ainakin tuon bayn sulkeminen näkyi esim. Tukholman paikallisessa liikenteessä. Tosin tämähän on melkoisen luonnollista (varsinkin kun pöllittiin ne takuulla laillisetkin serverit :D), mutta siihen nämä kyseiset järjestöt kyllä tulevat tarttumaan. Samahan tapahtuu aina tietyillä alueilla kun trackeri laitetaan kiinni. Mutta aivan kuten sanoit turhaahan se on, koska kun katsoo tilannetta viimeistään viikon kuluttua niin vähintään 90% liikenteestä on palannut.

Sokar80123/131

http://www.teosto.fi/teosto/webpages.nsf/0/B347B391FEAD77C7C22571...

http://www.teosto.fi/teosto/webpages.nsf/0/D84AF31198B615FEC22571...

Tässä uusi "piru" tai suomeksi rahan ahne pa******** ?
http://www.teosto.fi/teosto/webpages.nsf/0/C22B1EF253587D1FC22571...

Kuinhan rehellinen tää komentti on jos sitä kysyisi ite artisteilta
http://www.teosto.fi/teosto/webpages.nsf/0/8A719614FFD20F70C22571...

Teoston tarkoitus on toimii yhdyslenkkinä musiikin tekijöiden ja käyttäjien välillä

Tehtävänämme on huolehtia, että musiikin käyttäjät saavat helposti luvat musiikin käyttöön ja että tekijät saavat korvaukset teostensa esittämisestä ja tallentamisesta.

toi pitäisi olla niiden tehtävä

eli teosto perustelee alati nuosevia kuluja koska piratismi lisääntyy mutta moni siirtyy ilmaisen piratismi tuoteeseen pariin koska varsinkaan opiskelija tai koulu butjetilla ei ole varaa kun on enemmän piratismia niin teosto taas nostaa kuluja jollonka myyjä juotuu nostamaan hintaa kun juotuu maksamaan enemän teosto maksua tämä on ikuinen noidan pyörä vaikka jotkut lataan vaikka sen saisi kaupasta ilmaiseksi

raha tekee ihmisen ahneeksi ja kun teosto on kuin paita ja peppu lain säätäjien kanssa niin ei ne ainakaan vaikeuta niiden rahan saantia

ite olen juotunut tekeemään selaisen valan niin kuin (lääkärit hippo saurus vala) mutta eri ammatti että en käytä ammattikuntani tieto taito vain omaksi hyväksi vaan ja ainoastaan työ tehtäviin vaikka jos haluaisin niin työ tehtävän voisin ite "muokata" niin että se sopisi mulle tosin kiini jäädessä saisin potkut

JPorta124/131

Nyt taitaa ainakin olla taas auki poikien sivut

Mr_Kaos125/131

Quote:
Siis paljonko tuo RB2:sen sulkeminen hidasti P2P liikennettä.
Tuskin yhtään.

Huoh126/131

Eiköhän se ollut läppä...olihan siinä vähän perääkin, katso vaikka seuraava linkki...http://fi.wikipedia.org/wiki/Faradayn_h%C3%A4kki

avthein127/131

Teoston yms. "järjestöjen" toimintaa voikin verrata mafioiden "vartiointiliikkeisiin", jotka uhoavat kuinka kauppiaat ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon näpistysaikeiden vuoksi.
(Kopioiminenhan ei ole varastamista, toisin kuin varsinainen näpistely - joten verrataanpa nyt vaikka näpistyksen ajattelemiseen).

Todellisuudessa kauppiaat kärsisivät ahdingosta kun vartiointiliikkeen laskut kauppiaalle olisi X kertaa suurempi kuin (ilman valvontaa) näpistelystä aiheutuvat tappiot!

Samoin tekijänoikeustotalitaristit aiheuttavat itse pahoja ongelmia lailliselle musabisnekselle mm. vaikeuttamalla laillistakin toimintaa, invalidisoimalla lailliset tallenteet jne.

Aloittelevan artistin on jopa vaikeuksia saada tekeleitään esille kun median edustajat voivat pelätä hysteerisesti syyllistyvänsä vahingossa tekijänoikeusrikokseen. Kun se omaksi väitetty tekelehän saattaisi ehkä ollakin jonkun toisen tai ainakin osittain...

Jar0ne128/131

Lainaus:
[quote]"Vai kuvitteleeko joku tosiaan että nämä kaikki 50 poliisia on kerralla käyny joka paikan läpi vuoron perään. :) "

Hei on kyse ruottalaisista se onnistuu niiltä loistavasti
yhtään haukkumatta ruotsin kansalaisia mitä nämä poliisit ovat siviilissä mutta veli asuu jävlessä kaupungissa ruotsissa ja 12v kokemuksella sanoo että suomen poliisit ovat pätevämpi hänellä ei ole kaunoja poliisia vastaa tietääkseni ei myöskään sakkja saanut

Lainaus:
Aseet on suunniteltu pääasiassa tappamista varten (mitä nyt jotkut urheiluampuvat), joten eikö aseliikkeet avusta rikollista toimintaa aina kun joku hullu tappaa ihmisiä? Hullut saavat aseen suurella todennäköisyydellä (varsinkin amerikassa), sillä heillä on vahva tahto ja selkeä päämäärä. Eikö olisi siis oikein, että alkaisimme haastamaan aseen myyneen liikkeen tai valtion, joka on aseiden myyntiluvan suonut, oikeuteen sillä ne avustavat rikosta.
tästä aiheesta on tehty hyvä leffa Valamiehet (Run away jury) joka tuli neloselta viime viikonloppuna

mutta muissa maissakin ollaan kovasti piratismia vastaan mutta jopa aasialaiset virka miehet ovat sanoneet että ei se sivusto ole syylinen vaan se joka lataa ilman maksua sieltä sivustolta

Ase ja aseen tekijä tai myyjä ei ole syylinen vaan se joka painaa liipasinta
esim urheilu ammuntaa harrastavalle myydään ase koska on "rehellinen" ihminen mutta vaimo pettää häntä vaikka 3vuotta aseen myynin jälkeen ja tämä laillisesti aseen ostanut mustasukkainen mies menee ja itse ampuu tämän sala rakkaan niin EI SE OLE myyjän tai ase tehtaan vika että tämä tappoi ihmisen

Lainaus:
ja mennäänpä tutkimaan eräiden poliisien koneita niin löytyy sieltä yhtä lailla kaikkea
Poliisikin on vain ihminen joka on erehtyväinen

Lainaus:
Huvittavahan tässä on se että poliisit olivat takavarikoineet kaikki serverit
luuletko että joku Teoston puku ukko raahaisi näitä servereitä taka varikkoon

Lainaus:
Onko kellään mitään hyvää muistoa jostain poliisin tekemästä kunnollisesta työstä?
-------------------------------------------------------------
Ei ainakaan täälläpäin. On vain huonoja kokemuksia.
Turhaa POLIISI haukutte se tekee vain työtä poliisi on vain "työn tekijä" jonka on nuodattaa komento ketjua yleesä taka varikko jutuissa on toinen osa puoli joka tekee tutkinta pyynön poliisille ja käskee heitä takavari koimaan mahdollisesti rikoksen teko välineitä

olen päivittäin poliisien kanssa tekemisissä työ puolesta ja moni poliisi on sanonut mulle että vaikka kuin tyhmältä välillä käsky kuulostaa niin sitä on toteltava tai pahimmassa tapauksessa potkut niskuroinnista[/quote]Y H D Y S S A N A T

tartsu129/131

Jos siellä kerran veli asuu niin luulisi sinun tietävän missä se veljesi asuu. Se paikka on nimittäin Gävle.

Jannejt130/131

Jar0ne, katsotko vähän tarkemmin päivämäärät jatkossa :)

sinun viestiäsi ennen oleva viesti
avthein (Member) 6. kesäkuuta 2006 @ 12:16
Jar0ne (Newbie) 7. kesäkuuta 2007 @ 09:04
päivät on peräkkäiset mutta niin on vuodetkin ;-)

Jar0ne131/131

Vitun hauskaa. :D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT