AfterDawn logo

Mobiili-TV, sähköposti ja musiikki tahdotaan taskuun

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
1 kommentti

Television, sähköpostin ja musiikin saaminen kännykkään kiinnostaa ihmisiä, selviää Siemensin tekemästä tutkimuksista. Siemens kyseli 5300 mobiilikäyttäjältä kahdeksassa maassa, millaisia palveluita käyttäjät mobiililaitteisiin haluaisivat ja mistä oltaisiin valmiita maksamaan, kertoo Digitoday.

Tutkimuksessa oli tarkkailtava käyttäjiä varsin globaalisti Brasiliasta, Kanadasta, Kiinasta, Saksasta, Italiasta, Koreasta, Venäjältä sekä Yhdysvalloista. Suurin kiinnostus kohdistui kaikissa maissa mobiili-TV:hen sekä sähköpostiin.

"Innovatiivisia langattomia palveluita" tutkineessa selvityksessä ilmeni, että käyttäjät ovat kaikissa maissa ja kaikilla mantereilla kiinnostuneita mobiilista sähköpostista. Vastaajista noin kolme neljännestä halusi käyttää langatonta laitetta sähköpostin lähettämiseen, vastaanottamiseen ja muokkaamiseen. Erityisen kiinnostuneita sähköpostista olivat yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset.

Yleisesti myös televisio-ohjelmien katselumahdollisuus kiinnosti tutkimukseen osallistuneita, joista 59 prosenttia sanoi haluavansa ominaisuuden mobiililaitteeseen. Koreassa mobiili-TV-lähetyksiä on jo tarjolla, ja maassa kyselyyn vastanneista palvelu kiehtoi peräti 90:ää prosenttia.


Mobiili-TV:n uskotaan myös innostavan palveluntarjoajia, sillä vastaajat osoittivat myös olevansa valmiita maksamaan palvelun käytöstä.

Tutkimuksen mukaan kolmas ihmisiä kiinnostava palvelu on musiikin lataaminen langattomaan laitteeseen. Vastaajista 62 prosenttia osoitti palveluun kiinnostusta, ja se oli jokaisessa tutkimukseen osallistuneessa maassa kolmen suosituimman sovelluksen joukossa.

Nuorisoa kiinnostaisi erityisesti myös pelit, pikaviestintä, laajennetut puhelut sekä tiedostojen jakaminen.

Lähde:
Digitoday

1 KOMMENTTI

Lappu1/1

musiikin saanti kännykkään kelpais kyllä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT