*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Ensimmäiset tunnustukset poliisille "organisoidusta keskustelusta"

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 7.1.2006 18:38 Kommentteja (63)

Ensimmäiset tunnustukset poliisille "organisoidusta keskustelusta" Uutisoimme viime vuoden lopulla kansalaistottelemattomuuskampanjasta, jonka tarkoituksena oli tehdä joukkotunnustus poliisille uuden, 1.1.2006 voimaan tulleen tekijänoikeuslain rikkomisesta. Nyt kampanjan ensimmäinen tavoite on saavutettu, sillä kahdeksan hengen ryhmä kävi tänään julkisesti tunnustamassa keskustelleensa "organisoidusti" siitä, miten DVD- ja CD-levyjen kopiointisuojauksia voidaan murtaa. Kyseinen tekohan on uuden, uskomattoman epäselvän, lainsäädännön mukaan laitonta.
Kahdeksan paikalle saapuneen henkilön lisäksi noin kolmekymmentä kampanjaan osallistunutta tunnusti rikoksensa kirjallisesti, kuitenkaan paikallesaapumatta. Tunnustaneet halusivat osoittaa uuden lain kohdan, joka kieltää kopiosuojausten kiertämistä helpottavien palvelujen tarjoaminen olevan sananvapautta rajoittavan. Poliisi aloittaa nyt tunnustusten pohjalta esitutkinnan.

"Pykälä ja siihen liittyvä teksti lain perusteluissa on hyvin epäselvä. Tarkoituksemme on pakottaa viranomaiset hieman täsmentämään, mitä saa tehdä ja mitä ei", sanoi kampanjan "masinoinut" Mikko Rauhala Nelosen haastattelussa.

Lähde: Nelonen

Edellinen Seuraava  

63 kommenttia

17.1.2006 18:41

Näin se joukkohysteria alkaa. Ihmiset antavat itsensä ilmi kiinnijäämisen pelossa...

27.1.2006 19:00
jartsi12
Inactive

Ei voi muuta sanoa kuin että, aika lol

37.1.2006 19:06

Tää vaikuttaa vain meihin jotka lukee "lisenssitiedot" Kunnolla

47.1.2006 19:36
satan91
Inactive

ihme porukkaa

57.1.2006 19:51

Mielenkiintoista nähdä mitä tuosta seuraa.

67.1.2006 19:53
jartsi12
Inactive

Tosta seuraa paskaakaan, oma moka, mitäs meni kertoon

77.1.2006 20:00

Mietitäänpä sitä et Matti Meikäläinen ostaa cd-levyn ja omistaa kännyn joka toistaa mp3 musaa ja haluis soittikses levyllä olevan piisin ja hän onnistuu tekemään sen niin hänhän on yhtäkkiä yhteiskunnan vihollinen (anarkiaaa)).(A) Teostomaksut ja muut maksut yleisestä musasta on ok,koska artistin tarvii myös elää. Mut mun levyhylly ei kartutu yhtään enenpää laillisella musakilla, koska ei ooo yksinkertaisesti aikaa kuunnella sitä. Levyni haluun tuottaa mp3 muotoon sitten kun on varaa ostaa sellainen soitin.On tullu joskus tehtyä pahempaakin.

87.1.2006 20:17

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis <3 Onnea heille jotka tekivät tämän uroteon <3 :)

97.1.2006 20:20

Asiallista, syvä kumarrus osallistuneille! Jos jotain kavereille seuraa, iltalehdet saa ainakin meheviä uutisotsikoita aiheesta, meillä ja ulkomailla.

107.1.2006 20:40

Eipä siinä mitään, kuluttajille tämä on voitto joka tapauksessa, jos saadaan syytetylle vapauttava tuomio (siis olettaen että tämä edes joskus menee oikeuteen joka on aika epävarmaa ) niin saadaan hyvä ennakkotapaus tätä uutta lakia koskien ja voi ehkä vähän vapaammin taas alkaa yleisestikin keskustelemaan näistä asioista. Jos päätös on syytetylle tuomitseva niin alkaa semmonen mediamylläkkä että... Vielä ku joku menisin tunnustamaan kopiosuojatun tavaran jaon niin sittehä vasta mielenkiintoista olisikin. @jartsi12, etkö sä tajunnu että ne kokeilee rajoja? Eli mielestäni "oma moka" ei liity asiaan mitenkään.

117.1.2006 21:37

tunnustan!

127.1.2006 21:57
Julaaja
Inactive

kuten klanh jo totesi, tämä "tärkeä" ja "merkittävä" teko meidän tavallisten kuluttajien/kansalaisten puolesta! itsekkin olisin osallistunut, jos olisi ollut vähän lähempänä!

137.1.2006 22:44

hienoa että joku kiristelee kieliä niin me tavalliset tallaajat nähdään kuinka kireälle ne voidaan vääntää. Nostan kyllä hattua noille henkilöille!

147.1.2006 22:50
kuassa
Inactive

Jaa-a... Toivon ainakin että tuo teko oli hyvin harkittu sekä suunniteltu ja ajaa jotain päämäärää joka saavutetaan sillä. Siinä tapauksessa nostan hattua tekijöille. Mutta itse pelkään että tekevät niin että yksinkertaisesti tiputtavat osan jutuista pois kokonaan käsittelystä näyttö ja muista syistä, ja ottavat vain muutaman tunnustuksen keppihevosekseen joita ajavat sitten tosissaan. Jotka menevät sitten läpi myös helposti. Silloin osa noista jutuista varmaan jää selvittämättä tällä kertaa ja toisissa taas tulee todistettua uusi tekijänoikeuslaki. Divide et conquer.


Abit UL8 Athlon 939/64/3000+ Vista Premium Home
Asus A7V8X Deluxe Athlon XP 2200+ Windows XP Home
AsRock 939 DualS Athlon 939/64/3200+ Ubuntu Feisty64bit

157.1.2006 23:47

Quote:
Tonski (Member) 7.1.2006 16:41 Näin se joukkohysteria alkaa. Ihmiset antavat itsensä ilmi kiinnijäämisen pelossa...
Tai sitten toisinpäin... Ne antaa itsensä ilmi koska niitä ei pelota ;) ...tiiä sitten miten asian laita oikeesti on, mutta kyllä tuokin on mahdollista ^^

168.1.2006 0:08

mun mielestä tossa ei kyl ollut mitään järkeä. eiks sillä yhellä jätkällä ollut paita jossa luki pää rikollinen tai jotain vastaavaa. kelatkaa kun niille napsahtaa hirveet sakot tai viel pahempaa niin sit sanon kyl et huh huh

178.1.2006 0:41

en tunnustakkaan!!

188.1.2006 0:56
jartsi12
Inactive

Hmmm...jaa, taisin lukea ton vähän huonosti. Ohan tossa sittenkin jotain järkeä

198.1.2006 5:00

Hienoa toimintaa. Odottelinkin jo eilen, että koska tulee uutisointia aiheesta ja olihan tuota mukava illalla nelosen uutisia katsella :)

208.1.2006 5:23

Hieno homma.

218.1.2006 6:56

Asiallista toimintaa. Jokainenhan voi sitten mennä oman kylänsä tai kaupunginsa poliisi laitokselle tunnustamaan. Siinäpä ois oikeestaan huomiseksi tekemistä ja mulla on muutenkin asiaa kaupunkiin.

228.1.2006 7:18

poistettu

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.11.2009 @ 23:57

238.1.2006 7:48

Pojathan uhrautuvat meidän muiden puolesta, eli hatun nosto ja kiitos olisi paikallaan!

248.1.2006 8:30

Quote:
Ottaisin kyllä SuomiKnoppix-Linuxin jakeluun sivuilleni
Onneksi tuota voidaan sentään jakaa vertaisverkoissa kuten ennenkin. Jos ihmsiä alkavat bustaamaan sen vuoksi, että jakavat vapaita käyttöjärjestelmiä niin sitten antaa mennä vaan. Ainakin varmistetaan se, että suomeen ei valtiona kyllä tulla suhtautumaan teknisessä mielessä muuten kuin ikuisena vitsinä.

258.1.2006 8:40

Niin, itsensä ilmiantaneille kiitos vaivannäöstä. Sanktioiden uhka on tällaisessa tapauksessa mielestäni niin olematon, jopa Suomen kaltaisessa poliisivaltiossa, että mitään pelkoa ei luulisi olevan.

268.1.2006 9:21

Itse olin mukana 7.1.2006 tunnustus-retkellä, mutta en osallistunut yhteistunnustukseen, vaan esitin oman erillisen "tunnustukseni". Poliisit ottivat ylös puhelinnumeroni ja valokopion passistani. Saas nähdä olenko ainoa, joka päätyy johonkin esitutkintaan/syytteeseen/tuomiolle (ellei tekijänoikeusrikkomuksesta, niin jostain muusta) tuosta tempauksesta. En tosin saanut mitään palkkiota, koska en ollut virallisen version allekirjoittaja, mutta palkkion toivossa tein, joten eiköhän ansiotarkoitus täyty. En minä myönnä koskaan tai missään tehneeni (omasta mielestäni) mitään rangaistavaa, vaikka olisin toiminut juuri niin kuin laissa rangaistavaksi määritellään. --- http://www.nic.fi/~parazite/tunnustus3.txt Tunnustus Helsinki 7.1.2005 Minä allekirjoittanut täten tunnustan organisoidusti ja tarkoituksella levittäneeni yleisölle sellaisia tuotteita, jotka mahdollistavat suojatun teoksen suojana olevan teknisen toimenpiteen kiertämisen tai helpottavat kiertämistä aikavälillä 1.1.2006-7.1.2006. En katso rikkoneeni uutta tekijänoikeuslakia (tarkemmin 50 b §). Lain perusteluista: "Myös teknisen suojauksen poistamista tai kiertämistä koskevien ohjeiden tarjoaminen voi olla säännöksessä [50 b §] tarkoitettua salauksen purkupalvelua sellaisissa tapauksissa, jossa salauksen kiertämisohjeiden antaminen tapahtuu esimerkiksi organisoidun palvelun puittessa." Olen muiden ohella antanut spesifisesti tarkoitusta varten perustetun organisoidun palvelun puitteissa ohjeita teosten suojana olevien teknisten toimenpiteiden poistamiseen ja/tai kiertämiseen. Tarkoituksenamme on ollut kyseenalaistaa uuden lain sananvapaudelle mahdollisesti asettamia rajoituksia sekä pakottaa viranomaiset ottamaan tarkemmin kantaa siihen, mitä nykyisen lain puitteissa on tulkittava sallituksi tehdä. Minä allekirjoittanut tein nämä teot ansiotarkoituksessa.

278.1.2006 9:30

Ai niin varetetut versiot nelosen jutusta. Kts. *edit by pkaksp*

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 8.1.2006 @ 16:59

288.1.2006 9:38

Eikös tämä laki ole vain hyvä juttu, knoppixin poistaminenhan vain tekee "Luovan Talouden Selkärangasta" vahvemman tuhoamalla kaikki muut mahdollisuudet ja lisäämällä Microsoftin monopoliasemaa. Tämähän on aivan upea juttu! http://www.tanjakarpela.net/2005_san/tekijoik.html

298.1.2006 10:26

@ sarkasmi Näinhän se taitanee olla. Ilmeiseen mikään yhteiseen hyvään tähtäävä ja ei kaupallinen ei ole luovaa ja tätä kautta sen totaalinen eliminoiminen pelastaa luovuuden. Mielenkiintoista, täytyy myöntää. Muistakaatteen siis, että jos joskus maalatte taulua niin piirtäkää ensimmäiseksi hintalappu tai tuotoksenne on luovuuden tuhoavaa ei kaupallista taidetta ja varmasti laista löytyy pykälä, jolla pääsette tästä kaameasta toiminnasta edesvastuuseen.

308.1.2006 11:29

Saas nähdä kuinka tuossa sitten käy. (vai onko jo käynyt?) Koko joululomalla ei ole oikein tullut uutisia katsottua joten jos en täältä lukisi olisin ihan pihalla kaikesta. On se hienoa, että joku uskaltaa kokeilla kepillä jäätä. PS. mulla olisi tarpeeksi tilaa että voisin laittaa Suomi knoppixin jakoon sivuiltani, sillä edellytyksellä, ettei se vie enempää kuin 100Gt.

318.1.2006 11:47

On se ihme, että Kampela saa jatkaa ministerinä jatkuvien mokiensakin jälkeen. Hyvä että tää suurin, älyttömin ja viimesin (uusi tekijänoikeuslaki) on nyt tapetilla. Toivottavasti joku tekee jotain Kampelan viraltapanon eteen, itsehän tämä tilhi ei osaa (lue: YMMÄRRÄ) erota. Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta! UGH!

328.1.2006 13:07

Quote:
On se ihme, että Kampela saa jatkaa ministerinä jatkuvien mokiensakin jälkeen.
Miten niin? Ei sitä meiltä kysytä vaan kansan enemmistöltä edustajista. Ja kansan enemmistö ei tiedä asiasta mitään :(

338.1.2006 13:31
yuni
Inactive

Hehhe ;D Johan pomppas, no, hienosti tehty :)

348.1.2006 15:08

Todella upeasti tehty! Ylistys kantaa ottaneille sankareille!

358.1.2006 15:28
AfterDawn Addict

Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää :)

368.1.2006 15:39

Pistäkää ne linnaan!

378.1.2006 15:39

Hyvä kun takana on sellaiset henkilöt, jotka tietävät paljon tietotekniikasta. Mikäli tuosta tulee kuluttajille lakia selkeyttävä päätös hyvä niin. Ihmettelen kauhiasti, jos cd-levyn kopiosuojaukset katsotaan tehokkaisksi. Tunnetuimmat rippaussoftat on tehty ennen kuin kopiosuojaukset( esim. Easy CD-DA Extractor v.1997 . Ekalla versiolla onnistuu suojatun kopiointi hyvin.): Laadukkaalla romppuasemalla kaikilla ohjelmilla, joilla ylipäätään voi musiikkia kopsata.

388.1.2006 16:26

Haha, kahdeksan henkilöä :D Useimmilla taisi mennä pupu pöksyyn. No mutta saivatpahan viranomaiset miettimään, että mitä se laki nyt tarkoittikaan.

398.1.2006 17:42

Toivottavasti eduskunta/viranomaiset rupeavat miettimään uudestaan tuota lex karpelaa...

408.1.2006 20:14

Ei voi muuta todeta että tyhmiä olivat kuin kamikaze lentäjät. Ajattelivatkohan nyt ihan loppuun asti mitä olivat tekemässä. Näyttää siltä että suomesta löytyy aina muutama aktivisti joka uhrautuu asiansa puolesta ajattelematta seurauksia. On hampunkasvattajia, kettutyttöjä ja nyt piraattinörtit. Faktaa tavallisille kuluttajille löytyy osoitteesta: http://www.opetusministerio.fi/opm/tekijanoikeus/FAQ_tekijanoikeu... http://www.opetusministerio.fi/opm/tekijanoikeus/FAQ_tekijanoikeu... Tekijänoikeuslain valmistelleen Opetuministeriön lain tulkinnan mukaan cd- ja dvd-levyistä saa tehdä kopion yksityistä käyttöä varten, jos kopiointi voi tapahtua tehokasta teknistä suojausta murtamatta tai kiertämättä. Opetusministeriön FAQin mukaan myöskään kopiosuojauksien kiertämiseen liittyvä keskustelu ja ajatustenvaihto esimerkiksi internetin keskustelupalstoilla ei ole kiellettyä. Opetusministeriöhän on tehnyt kyseiset sivut juuri tavallisille kuluttajille jotka haluavat saada faktaa mitä laki sallii ja mitä ei.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 9.1.2006 @ 04:56

418.1.2006 22:26

@Amtiainen tuosta organisoidusta keskustelusta... Itse käsitän laissa olevan kohdan näin: Saat kertoa kun joku kysyy että voiko esim yybersuojatun levyn kopioida ohjelmalla X? vastata saa että kyllä. Mutta ei saa vastata että mitä nappia pitää painaa jotta sen kopiointi/"tehokkaan suojauksen" murtaminen alkaa. ----------------- Niinkuin tuossa aiemmin tulikin jo esille, niin jos suojauksen purkaa/kiertää vahingossa, se ei ole laitonta/rangaistavaa. Muistaakseni oli vielä tarkennettu, että käyttäjän tietämättä. Eli, jos joku tekee ohjelman jonka usermanuaalissa lukee vain että suojaamattomien levyjen kopiointi onnistuu kyseisellä softalla, mutta todellisuudessa se osaisikin kiertää myös suojaukset jotka ovat käytössä nykyään, kertomatta siitä käyttäjälle, niin eikö se olisi laillinen? Hatunnosto noille "marttyreille", lakia on hyvä testata. Tuntuu välillä, että arkadianmäellä istuu vain ne jotka ovat saavuttaneet elämässään seiskan ja muiden paskalehtien suosion. Politiikkaa opiskellaan samalla kun käydään "töissä", matkimalla niitä oikeita poliitikkoja, tekemällä älyttömiä lakeja ja muita uudistuksia. Olen sellainen, että jos syntyisi jonkinlainen kaaos, olisin hyvin tyytyväinen. Ei tämä eu:n talutusnuorassa kulkeminen kovin lupaavalta vaikuta.. Mikähän olisi seuraava direktiivi? jokaiselle miehelle kiltit päälle ja maiden pääkaupunkeihin eiffel-tornit? Sori offtopic, teki mieli purkaa hiukan ajatuksia.

428.1.2006 22:41

Eiköhän jätetä puheet "piraattinörteistä" pois? Vähän liikaa tuollaista ollut viime aikoina keskusteluissa... Me vastaan te-asetelma alkaa muutenkin kyllästyttää; miksi epäselvä laki ei herätä negatiivisia fiiliksiä kansalaisissa, vaan enemmänkin sen vastustajia vaan mollataan enemmän ja enemmän? Karpela sai syyt niskaansa, mutta todellinen syyllinen(=vihollinen)löytyy kohdasta EU-direktiivit...

439.1.2006 3:13

Quote:
Tekijänoikeuslain valmistelleen Opetuministeriön lain tulkinnan mukaan cd- ja dvd-levyistä saa tehdä kopion yksityistä käyttöä varten, jos kopiointi voi tapahtua tehokasta teknistä suojausta murtamatta tai kiertämättä.
Ja kun taas otetaan huomioon se, että tämä on se vuosi joka tuo kopiosuojaukset likimain kaikkiin isompien yhtiöiden "cd"-levyihin on tulos se, ettei levylle suurempia pysty tekemään. Vaikka kopiosuojaus anteliaasti mahdollistaisikin esim. mp3-soittimeen siirrettävät huonolaatuiset mp3:t ei niitä voi laskea kopioksi. Useimmat kun mieltävät kopion laadullisesti mahdollisimman lähelle tai täydelliseksi verrattuna alkuperäiseen ja tähän kopiosuojaukset eivät pahemmin suostu. Nähtäväksi jää myös millaisia fyysisiä kopioita lopulta minkäkin firman uusimmilla tuotteilla syntyy, ainakin tällä haavaa tulos ei kovin ruusuinen ole. Dvd-levyissä taas tilanne on vieläkin upeampi, koska eipä ole vastaan rekkakuormittain levyjä tullut, joissa kopion voisi ottaa ilman suojaukseen kajoamista. Eli se siitä yksityisestä kopioinnista. Vai uskooko joku vielä todellakin sen css-fi:n tulemiseen? :D Eli tilanne on se, että sanokoon hienot FAQ:it mitä lystää, esim. dvd-levyistä et kopiota pysty lakia rikkomatta ottamaan. Kaikki merkit ovat myös edenneet musiikkipuolella samaan suuntaan, joten miksi pitäisi olettaa tilanteen muuttuvan? Eihän tätä tietenkään FAQ:iin suoraan kirjoiteta, koska kukapa nyt haluaisi sitä miljoonille ihmisille suoraan sanoa. Verhoiltu merkityksetön sössötys kun näyttää niin paljon paremmalta. *EDIT: joku tietysti heti nerokkaasti ihmettelee miksi dvd-levyistä pitäisi kopioita saada. No kerrotaampa vaikka 2 esimerkkiä. Ostan itse mieleseni bändin dvd:n ja myös autossani on dvd-soitin. Kuinka moni olettaa, että vien alkuperäisen levyn autoon naarmuuntumaan, kärsimään pakkasesta ja mahdollisesti vieläpä huonolla tuurilla päätymään jonkun toisen kokoelmiin. Toinen esimerkki vaikkapa kaverilta. Perheessä pieniä lapsia ja disney dvd:t on kovassa käytössä. Välillä kirjaimellisesti liian kovassa, jolloin olisipa onni kun olisi alkuperäinen siellä 3.v naskalin suussa tai 5.v tuholaisen kiekkona.*
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 9.1.2006 @ 06:08

449.1.2006 4:06

Voi voi... omatunto painaa taidampa mennä tunnustamaan poliisisedille tekoni :D

459.1.2006 6:03

Huomasin tänään että nyt Suomessakin aletaan ajaa Ruotsin mallin mukaisesti tosin huomattavasti asiallisemmin joten kaikki mukaan http://koti.mbnet.fi/~snfux/yhdistys/index.php

469.1.2006 7:17
kuassa
Inactive

Quote:
Saako tietokoneohjelmia ja tietokantoja kopioida yksityiseen käyttöön? Tietokoneohjelmaa tai tietokantaa ei saa kopioida yksityistä käyttöä varten. (12 §)
Ilmeisesti ei saa tehdä varmuuskopioita enään? Myös kaupallisilla ohjelmilla on taipumusta kopioitua varmuuskopioiden mukana. Sehän on koko varmistamisen idea, varsinkin sellaisissa softissa kuten Nortonin Ghost. Elikä ratsiat kaikkiin kouluihin ja isoihin organisaatioihin asap!

479.1.2006 9:26

Kiitos ja kumarrus uhrautuneille! Kyllä se Eu on kaikessa takapiruna, mutta en kannata kyllä Karpelaakaan, joka auttoi lain läpirunnomisessa. Eu ei ehkä sittenkään ollut kovin fiksu juttu... Ainut hyvä on vahva valuutta... Voisikohan Eu:sta erota muuten, mutta jäädä Emuun :D

489.1.2006 10:20

Hyvä vaan et joku ees tekee jotain.

499.1.2006 11:29

Hieno homma! Olihan tuosta oikein iltalehdessäkin juttua.

509.1.2006 12:58
Alterdu
Inactive

Saankohan mä kopioda cd:ltä musaa c-kasetille?

519.1.2006 17:14

Muistakaa sitten äänestysuurnilla (jos ei vielä nyt niin sitten kun ikää karttuu) minkä puolueen lypsypallilta se karpela kirnuaan vääntää. Kyllä se demokratia ja kehitys asiat hoitaa, vaikka ottaakin aikansa.

529.1.2006 17:56
mister123
Inactive

Tässä vaiheessa olisi kiva kuulla jonkun lakia tuntevan "nörtin" kommentti. Tällä kertaahan kävi näin: Teosto ynnä muut järjestöt painostivat opetusministeriön virkamiehiä sorvaaman esityksen, jonka asiaa taatusti tuntematon Karpela sai hallituksen esitykseksi eduskunnalle. Ei kansanedustajat välttämättä täysin tyhmiä ole, mutta harvoinjpa jää aikaa yksittäisen resityksen sisällön analysoimiseen. Kyllä eduskunnasta löytyi kansanedustajia, jotka asian tuntien vastustivat esiytystä. Vähemmistöön jäivät. Lähes fasistijärjestöt saivat voiton, mikäli lakia pian muuksi muuteta.

539.1.2006 19:53

En ymmärrä miksi jotkut jaksaa kritisoida tätä ratkaisua. Nythän tässä tehdään konkreettisesti jotakin, eikä vain jeesustella keskustelupalstoilla. Sitä paitsi, on paljon parempi, että aloite tuli "piraattinikkareiden" puolelta, kuin mediateollisuuden. Mediateollisuus olisi kuitenkin yrittänyt itse ajaa jotain näyttävää ennakkotapausta, joka olisi muodostanut ennakkotapauksen, johon muut päätökset perustuisivat. Nyt ne ei ehtineet sitä tehdä. Kunhan vaan ne tunnustetut "rikokset" hieman eroaisivat toisistaan. Näkisi sitten paremmin missä se raja menee. Muutenkin olisin toivonut noihin "rikoksiin" sitä normaalia kopiosuojatun levyn kopioimista. Siis, että saman levyn suojaus olisi kierretty eri ohjelmilla. Jos jonkun suojatun levyn voi vahingossa kopsata Nerolla, niin eipä se suojaus ole vahva. Sitten jos saman levyn suojaus kierretään ns laittomalla ohjelmalla. Olisiko muka niin, että toisessa tapauksessa suojaus olisi heikko ja toisessa vahva? Niinhän ei voi olla. Julistettaisiinko tietyt suojaukset heikoiksi heti kun joku vahingossa pystyy ne kiertämään (esim. levyssä ei mainita kopiosuojauksesta mitään ja normaalisti kopsaa niin kuin standardien levyjen tapauksissa)?

5410.1.2006 2:09

Niin tuosta tuli mieleen tämä vuosi tuo myös media pc:n. Tästä olisi tarkoitus tulla kodin viihdekeskus. sen pitäisi korvata Stereot, dvd, tv ja olla myös tietokone. Niihin tulee olemaan saatavilla myös oikeita hifi kaiuttimia (esim. Genelec). Äpäilen, että niiden omistajille eivät riitä nuo kehnot Vma versiot. Luulevatko nou levy-yhtiöiden herrat, että tekniika kehittyy aina heidän toiveiden mukaan. Lähi aikoina on myös tulossa autoihin navigointi laitteet myös niissä nämä normin vastaiset levyt eivät toimi. Aika näyttää mihin tämä johtaa, mutta ammattimaisella piratismilla näyttäisi olevan edessä kulta-ajat. Heidän tuotteet kun tunnetusti eivät ole käyttörajoitettuja ja myyntikeinot he kyllä osaavat.

5510.1.2006 10:05

Niin. Melkein turha näitä suojauksii on tehdä mitkä huonontaa äänen laatua, koska joidenkin vanhojen ohjelmien beta versiollakin saa helposti murrettua sen ja luultavasti ainakin 1/4 suomalaisista osaa tehdä näin. Minun ei ole tarvinnut tehdä... sen tunnustan!

5610.1.2006 15:39

Kansalaistottelemattomuutta voisi jatkaa myös massailmoittautumalla laillisesti omaan käyttöön hankittujen (kopiosuojattujen) tallenteiden omaan käyttöön kopioimisesta. Lex Kampelan liukas kapakalan hajuinen laki kun on tehty tyylillä "syödä saa kunhan ei vain aukaise suutaan". Näin siis "laillinen" kopiosuojausten kiertäminen on käytännössä rikollista kun tekoon käytetyt välineet/ohjelmat ovat laittomia ja niiden hallussapito laitonta? Tosin voidaanko tavallista kansalaista tuomita jos hän tietämättään omistaa ja käyttää kopiosuojaa murtavaa ohjelmaa? Kaikki ohjelmat kun eivät selväsanaisesti mainosta murtavansa kopiosuojauksia. Matti Vanhanen on ottamassa Tanja Karpelan vaalimainontaansa. Ei ihme että kannatus näyttää jo hieman laskusuuntaan.

5710.1.2006 16:57

poistettu

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.11.2009 @ 23:20

5810.1.2006 17:07

poistettu

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 20.11.2009 @ 23:19

5910.1.2006 17:25

Katsoin nuo karpelan kootut selitykset tuosta edellisen viestin linkistä. Vielä vaan kiukuttaa, että se kana luulee tietävänsä jotain asiasta.

Quote:
Levyistä valtaosa on suojaamattomia ja käyttöön tulevat uudet kopiointisuojaukset mahdollistavat muutaman kopion tekemisen levystä.
Just joo.
Quote:
Koska kyseessä on asianomistajarikos, on hyvin epätodennäköistä, että yksittäiselle kuluttajalle tulee mitään seuraamusta, jos aineisto todella pysyy yksityisessä käytössä.
Että nyt karpela sitten rohkaisee ihmisiä rikkomaan hänen omaa lakiaan. Niin se uskottavuus? Linuxista:
Quote:
Tärkeää on myös huomata, että tekijänoikeuslain 50b §:n mukainen kiertämisvälineiden kielto koskee ohjelman valmistajia ja levittäjiä, ei sen yksittäisiä käyttäjiä.
Mistäs yksittäinen käyttäjä sitä enää saa (esim. Suomi-Knoppix), koska levittäjät poistavat sen lain takia. Ai niin, kyllähän meillä vielä on DC++! PS. Sori, ehkä tätä aihetta on tilitetty jo ihan tarpeeksi, mutta silti...

6010.1.2006 18:38

@_kauko_ Tästä ei ole ikinä liika puhetta niin kauan kun toi laki sellasenaan on pystyssä. Naurettavaa, tuntuisi sananvapaus olla kovempi pykälä ;)

6110.1.2006 19:04

Suomalainen "sananvapaus" on täysi vitsi. Mikä tahansa "uskonrauhan rikkominen" RL 17:10 § (24.7.1998/563) ylittää oikeuden sanoa rehellinen mielipiteensä jostakin asiasta.

6213.1.2006 10:41

Eli onko nyt media player 10 laiton myös? kun mielestäni silläkin pystyy polttamaan cd-levyn? ainakin jossain versiossa jos en väärin muista...

6313.1.2006 12:14

No siis voihan monella muullakin polttaa levyjä ja pelkkiä poltto ohjelmiakin myydään ja ei ne mitään laittomia ole kun ne ei murra mitään suojauksii

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto