AfterDawn logo

EFFIn Big Brother -palkinnot jaettu

Jari Ketola Jari Ketola
13 kommenttia

Electronic Frontier Finland - EFFI ry jakoi tänään Finlandia-talolla Suomen Big Brother 2005 -palkinnot vuoden tökeröimmille yksityisyyden loukkaajille. Big Brother -palkinnon yksityisyyden loukkauksesta julkisen sektorin sarjassa voitti EU:n ministerineuvosto teletietojen tallennusvelvollisuudesta ja yksityisen sektorin sarjassa juorulehdet, erityisesti KATSO!-lehti, yksityiseen vakoilemiseen ja valvontaan kannustamisesta. Big Brother -palkinnon edesvastuuttoman ennakkosensuurin edistämisestä voitti kulttuuriministeri Tanja Karpela kiisteltyjen esto-ohjelmien ajamisesta kouluihin ja kirjastoihin. Positiivisen Winston Smith -tunnustuspalkinnon yksityisyyden puolustamisesta voitti postuumisti ihmisoikeusasianajaja Matti Wuori.

Big Brother -palkintoPalkintojen saajista päättää vuosittain vaihtuva asiantuntijapaneeli yleisön tekemien ehdotusten perusteella. Tänä vuonna paneelin puheenjohtajana toimi europarlamentaarikko Piia-Noora Kauppi ja jäseninä kansanedustaja Heidi Hautala, internet-vaikuttaja Johan Helsingius, oikeustieteen tutkija Juha Lavapuro, eurooppaoikeuden professori Tuomas Ojanen, toimittaja Ruben Stiller sekä tietoyhteiskuntafilosofi Tere Vadén. Paneelin mukaan kilpailu voittosijoista oli tänä vuonna kovaa.


Englannista lähtöisin olevat, 13 maassa jaettavat Big Brother -palkinnot pyrkivät kiinnittämään huomiota kansalaisten yksityisyyteen kohdistuviin uhkiin. Palkintojenjaon yhteydessä pidetyssä seminaarissä poliitikot, ministeriöiden edustajat, tukijat ja yritysmaailma keskustelivat kiivaasti muun muassa teletunnistetietojen tallennusvelvollisuudesta.

Lisätietoja:

Suomen Big Brother -kotisivu
http://www.effi.org/bigbrother

AfterDawn onnittelee paneelia hyvistä valinnoista. Toki myös monet muut ehdolla olleista olisivat ansainneet tulla palkituiksi.

Lähde:
EFFI:n lehdistötiedote

13 KOMMENTTIA

timonsteri1/13

Palkinnot oikeisiin osotteisiin! ;)

-Rex-2/13

Hyvät valinnat :)

Tarmo783/13

Lehdistä palkinnon olisi voinut antaa myös Seitsemän Päivää-lehdelle, joka on harrastanut tutkivaa journalismia tonkimalla julkkisten roskalaatikoita.

Johtopäätökset löytyneistä jätöksistä ovat olleet kanssa erninomaisia. Lähes tohtoristason tuskimusta tehty Seiskassa.
Löytynyt röökiaski = julkkis on ketjupolttaja, löytynyt alkoholipullo = julkkis on alkoholisti, löytynyt raskaustesti = julkkis on paksuna, jne...

Jospa Seiskassa annettaisiin niiden roskisten olla ja jätettäisiin yksityisyys loukkaamatta.

Hequel4/13

Hehe, onnea voittajille. Ja kuten sanottu tekstissäkin kisa ykkössijasta on ollut kova :) Kyllä kakkosiksi jääneetkin tietävät että ensi vuonna on uuet mahollisuuet polkea meidän pienten ja viattomien oikeutta! Onnea yritykseen!

yuni5/13

Hyvin valittu, etenkin tuo KATSO! siinä on kyllä sellanen törkylehti että vetää vertoja :D

Sementti6/13

Nimenomaan! uskomattomia noi juorulehdet.. silti vaan niitä tilataan aivan järkyttävät määrät. Mulle ei tulis kysymykseenkään, että tilaisin vastaavanlaisia lehtiä.

koju7/13

Katso! -lehti meni ihan pilalle kun rupesivat kilpailemaan tommosen Seiskan kanssa :(

acido8/13

EU:n ministerineuvosto toki ansaitsee kaiken epäkunnioituksen tuosta teleurkinnan edistämisestä. Harmi ettei sieltä poimittu ketään henkilöä, olisi kirpassut edes hieman (tai tuskin jotai komissaaria siellä rahakasan päällä mikään kirpaisee).

pähö9/13

Sai Karpelakin kerrankin ansaitsemansa palkinnon :)

-Rex-10/13

Vaikka Katso ja Seiska ovatkin täydellisiä roskalehtiä tuntuu niille suomessa olevan tilausta. Nykyajan "langattomat lennättimet" eli latinaksi Juoruos Akkaus kun ovat vaihtaneet vanhan kylällä rällätys tyylin lehdestä lukemiseen. Ja onhan uusi paljon antoisampi kuin entinen tyyli. Nykyään voi kytätä ja taivastella vaikka kuinka ulkomaan kuninkaalliset saa lapsia taikka salkkari"tähti" teki sitä ja tätä. Ennen piti tyytyä siihen poikiko naapurin lehmä tiistaina vai keskiviikkona :)

Joten aina on tarvetta tällaisille lehdille kun monella on oma elämä edelleen hankkimatta :)

No kukin tavallaan. Itselle riittää elämistä ihan omassakin elämässä.

avthein11/13

Katso!-lehden tilaus loppuikin aikoinaan kun se muuttui Seiskan kaltaiseksi törkylehdeksi.

Ikävää että positiivisen palkitsemisen kohde (Matti Wuori) onkin jo vainaa :(

Valvontatotalitarismin edistämisestä olisi voinut muistaa myös CMBA-etujärjestöä (jäseniä mm. Disney, IFPI, MPA, Sony Entertainmet, EMI, Euroopan sanomalehtien liiton kattojärjestö ENPA). Joka vaati teletunnistetietoja myös viihdeteollisuuden ahneuden edistämiseen ns. "piraattijahtiin". Onko esim. netistä imuroiva lapsi muka terroristiin verrattava uhka? Viihdeteollisuuden mielestä näemmä on!

Tänäjouluna pukki ei tuokkaan tutuille mitään sairasmieliseltä viihdeteollisuudelta ostettuja tekeleitä (elokuvat, musiikki yms.).

Tuora12/13

Oikeat osoitteet, vaikka Vuoren "yksinäisen suden"tytötä mediassa aiemmin vähäteltiin,
Verta, lihaa kyyneleitä - mutta sitä kautta menestystä AfterDawn`n (suomen) ja koko toiminnalle !!

gerbiili13/13

Olikin jäänyt huomaamatta. Oikein hyvät palkinnot on kyllä :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT