AfterDawn logo

ARIA: Kazaa ei noudata oikeuden päätöstä

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
14 kommenttia

Australian levyteollisuuden etujärjestö ARIA:n mukaan Kazaa-vertaisverkon omistava Sharman Networks ei ole määräaikaan mennessä noudattaneet oikeuden määräystä asentaa ohjelmaan sisältösuodattimia, joilla oli tarkoitus karsia tekijänoikeutta loukkaavaa sisältöä pois Kazaa-verkoista. ARIA:n edustaja Stephen Peach toteaa, että Kazaa on jättänyt täysin huomiotta oikeuden ehdottoman määräyksen asentaa 3000 sanan suodattimen ohjelmistoonsa määräaikaan, 5. joulukuuta mennessä.

Sharman Networksin oman näkemyksen mukaan yhtiö on jopa ylittänyt oikeuden vaatimukset. Kazaan kotisivuilla vierailleet australialaiset ohjattiin sivulle, jossa ilmoitettiin ettei ohjelma ole enää heidän käytettävissään. Kansainvälisellä sivustolla on varmuuden vuoksi näkyvä varoitusteksti, jossa ilmoitetaan etteivät australialaiset saa ladata tai käyttää ohjelmaa.

Sharman Networksin näkemys on, että palvelun käytön esto ja kielto australialaisilta on riittävä toimenpide, jotta yhtiö saa käyttää sille luvatun valitusoikeuden helmikuussa. ARIA:n edustaja Peach kuitenkin tulkitsee tilanteen toisin. Hänen mukaansa Sharman Networks on nyt osoittanut, ettei yhtiöllä ole mitään aikeita noudattaa oikeuden päätöstä laittoman tiedostonsiirron estämiseksi. "Heillä oli mahdollisuus toimia oikein, mutta nyt he ovat menettäneet sen", hän kommentoi.


Peach totesi myös, että laittoman materiaalin levittäminen on Sharman Networksin toimista huolimatta yhä mahdollista Kazaassa. "On ilmeistä, ettei heillä missään vaiheessa ollut aikomustakaan lisätä sisältösuodattimia", Peach sanoi. "Heidän toimintansa loukkaa oikeutta, yleisöä sekä kaikkia niitä artisteja, joiden teoksia verkossa levitetään laittomasti."

Mikäli Sharmanin katsotaan rikkoneen oikeuden määräystä, voidaan palvelu sulkea kokonaan. Sharmanin edustajan mukaan ARIA:n vaatimukset ovat ristiriidassa heidän omien asiantuntijoidensa neuvojen kanssa ja lisäksi mahdotonta panna toteen.

Lähde:
The Age

14 KOMMENTTIA

neggis1/14

Käyttääkö joku vielä oikeasti kazaata? Kokeilin sitä joskus nelisen vuotta sitten, kun kaveri niin kehui. Tuloksena oli nippu viruksia silloiseen windows koneeseen...

-Rex-2/14

Ilmeisesti sillä edelleen oma käyttäjäkuntansa on. Täytyy kyllä todellakin ihmetellä miksi.

Mutta itse uutiseen liittyen, jotakin tällaista oli odotettavissakin Sharmanin taholta. Aria taas ei oikein voimiensa tunnossa taida ymmärtää sitä, että ainakin oman käsitykseni mukaan sen toimivalta loppuu australian ulkopuolella eli kazaan kansainväliseen puoleen se ei pysty puuttumaan. Vaahtoa kyllä tulee mm. Peach:in suusta niin paljon, että näkyy miltei tänne asti, mutta silti ainakaan kokonaisvaltaiseen lakkauttamiseen en juuri usko. Ainakaan tuosta syystä.

aaxxeell3/14

Quote:
Käyttääkö joku vielä oikeasti kazaata?
Sama pomppas mieleen heti ku näin tämän uutisen.

Quote:
Kazaa includes built-in virus protection.
"Oi KaZaa on turvallinen" ;)

Quote:
How to use Kazaa to minimize or avoid spyware
Todella Mission impossible!

Ja lopuksi todetkoon että uutinen on niistä hyvistä P2p uutisista.

CodecDude4/14

Mielestäni kazaan porukka on tehnyt oman osansa, sillä sehän on jakajan huoli jos hän jakaa laitonta materiaalia, eikä ohjelman tarjoajan.

Mutta toisaalta koko kazaan voisi sulkea sen levittämien virusten, troijalaisten ja spywaren takia. Rauhoittuisi niidenkin leviäminen edes hitusen.

Veikkaampa että kazaata käyttävät vain tietämättömät ihmiset.

jonir215/14

sulkekaa vaa koko paska, sillä mitään tee.

pallero76/14

Repesin täysin oikeesti hauskoja nuo kazaan pitäjät paitsi siltä osalta että sinäänsä jotain haittaohjelmia tulee/tuli mukana ainakin, jos minä olen oikein ymmärtänyt.Hieno meininki niillä siellä kirjottaa vaan että ei saa käyttää, jes rajoittaa varmaan hirveesti. Kyllähän kazaassa muutenki kaiken jaon laatu ei ole hirveän hyvää.

q-hub-op7/14

Pakko sanoa että kaverini käyttää kazaa liteä

KrimReape8/14

ne harvat hameväen p2p-käyttäjät taitaa edelleen tuota kazaata suosia helppokäyttöisyytensä vuoksi.. duh.

yuni9/14

Helppo tapa saastuttaa konettasi "use KaZaa!" :D heh..

Todellakin koko lafka vaan nurin, eipä jäätäisi tuota kaipaamaan. Hyvä uutinen ;D Lisää myös jotain sellaisia että RIAA:lle miljoona sanktiot - uutisia !

vaaris10/14

Samoilla linjoilla ollaan, eli sulkea sais koko roskan (Kazaa). Sillä ei tee mitään.

Tapa jolla Kazaa ollaan ajamassa nurin, on karmea! Sharmanille pisteet siitä, että jaksaa taistella oikeudessa helvetin ahneita levy-yhtiöiden edustajia vastaan.

Jouko?11/14

Ite käytän Kazaa Liteä ilman ongelmia :) Mutta ihmettelen kyllä noita jotka käyttää tuota versioo :|

konverter12/14

Käytän Kazaaliteä myös silloin tällöin, ei vaan enään löydy filuja niin paljoa kuten ennen :)

Ei sieltä viruksia tule jos on järkeä päässä.

Mutta jokatapauksessa Torrent on parasta A-ryhmää.

Chi13/14

Hameväkeä ollaan enkä Kazaan koskisi pitkällä tikullakaan. Eli yleistys seis. Kaverit käyttää DC:tä, minä en mitään.

JanneMasa14/14

Kazaa lite on varmaan ainut "käyttökelponen" kazaa ja siihenkään en koskis ees pitkälläkään tikulla. DC:ta käytän harvoin ja eniten tulee käytettyy torrentteja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT