*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Netistä ladattava Star Wreck katsotuin suomalainen elokuva

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 23.11.2005 07:23 Kommentteja (40)

Netistä ladattava Star Wreck katsotuin suomalainen elokuva Suomalaisin harrastelijavoimin tehty Star Trek -parodiaelokuva Star Wreck: In The Pirkinning on kohonnut kaikkien aikojen katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Maailmallakin kiinnostusta herättänyt elokuva on ohittanut suosiollaan aiemmin ykössijaa pitäneen Tuntemattoman sotilaan.
Star Wreckin suosion taustalla on sen ilmaisuus. Elokuva on ladattavissa ilmaiseksi mm. sen kotisivuilta osoitteesta http://www.starwreck.com/ mm. BitTorrentia käytttäen sekä myös muista vertaisverkoista.

Virallista kotisivua ylläpitävä Magenta-yhtiö kertoo, että elokuva on ladattu sivuilta jo lähes kolme miljoonaa kertaa alle kahdessa kuukaudessa. Kun mukaan otetaan muut jakelukanavat, on luku varmasti vielä huomattavasti suurempi. Kakossijalle tippuneen Tuntemattoman sotilaan on nähnyt noin 2,8 miljoonaa silmäparia.

Star Wreck on toteutettu minimaalisella budjetilla, ja projektin läpivienti kesti peräti seitsemän vuotta. Tekijöiden ydinryhmä koostuu viidestä tamperelaisopiskelijasta, joita on ollut aika ajoin mukana auttamassa runsaat 300 ihmistä.

Star Wreckin on luonut ja tuottanut Samuli Torssonen sekä ohjannut Timo Vuorensola.

Elokuvan suosiota on edistänyt kansainvälisen median kiinnostus sitä kohtaan. Ainakin Reuters, AFP, Yahoo! News sekä CNN ovat levittäneet tietoisuutta tämän mielenkiintoisen produktion olemassaolosta. Elokuva on tehty suomen kielellä, mutta siinä on englanninkielinen tekstitys.

Star Wreck on noteerattu myös Internet Movie Databasessa. Elokuva on saanut arvosanaksi 7,7/10, jolla se sijoittuu yli 1000 ääntä saaneiden suomalaisten elokuvien listalla jaetulle kolmannelle sijalle yhdessä elokuvien Kauas pilvet karkaavat ja Mies vailla menneisyyttä kanssa. Edellä ovat Talvisota (7,9/10).

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Internet-elokuva saavuttaa näin suuren suosion. Samaan aikaan ammattimainen elokuvateollisuus puntaroi Internetin vaarojen ja mahdollisuuksien vaikutuksia tulevaisuuteensa. Pelkona on musiikkiteollisuuden piratismin kanssa kohtaamat ongelmat, mutta toiveena uusien jakelukanavien luonti, alentuneet kustannukset ja uudet markkinat.

Lähde:
Stara.fi

Edellinen Seuraava  

40 kommenttia

123.11.2005 7:26

Pitkään se Tuntematon Sotilas kärjessä olikin. ..nyt se sitten kohtasi voittajansa =)

223.11.2005 7:37

Voi olla, että Tuntematon vielä johtaa, jos lasketaan vain ne elokuvat, mitkä on katsottu loppuun asti. Oli kyllä aika surkee leffa..

323.11.2005 7:45

Pakkohan se on munkin laittaa tulemaan ja yrittää jos sen vaikka jaksas katsoa..


Pöytäkone (HP Pavilion t.860.fi):
(LG 19" TFT) - (P4 3.4GHz) - (MSI 7600GT) - (4 x 1024 Mb DDR 400) - (500Gb + 250Gb + 250Gb) - (LightScribe DL DVD Writer) - (Windows XP Home Edition,Fin + Windows Vista Ultimate, Fin)

Läppäri (Acer Aspire 9301 WSMi):
(17"Laajakuva) - (2.00GHz) - (1024Mb DDR2) - (120Gb) - (1.3MP integroitu webkamera) - (Windows XP Media Center,Fin)

8/1 Mbit

423.11.2005 8:18

Onkin muuten ihan hyvä leffa. Parasta antia on varmaankin taustanäyttelijät jotka nauravat päähenkilön suorituksille.

523.11.2005 8:28

Tästähän oli jo deutsche wellellä jokin aika sitten mutta ei siellä mainittu että tämä olisi jo katsotuin. Ei varmastikaan ollut sitten vielä silloin. Star Wreckin tekijät eivät kyllä varmaan ekaa osaa tehdessän vielä tienneet näin suuresta menestyksestä.

623.11.2005 8:32

"Elokuva on saanut arvosanaksi 7,7/10, joka taitaa olla myös paras suomalaisen elokuvan saama arvosana IMDB:ssä." Uutisiksi luokitelluissa jutuissa on erittäin epäsopivaa käyttää epäileviä sanoja kuten "taitaa". Jos tieto on lähteestä, sen tarkistamiseen menee vähemmän aikaa kun tämän viestin kirjoittamiseen. Mutta vastuun tulisi olla ensisijaisesti teillä jos tahdotte uskottavuutta pitkällä juoksulla.

723.11.2005 8:43

Hyvä poijaat niin sitä pitää..tosi pitkään tosiaankin tuntematonn sotilas olikin..

823.11.2005 9:42

Quote:
Uutisiksi luokitelluissa jutuissa on erittäin epäsopivaa käyttää epäileviä sanoja kuten "taitaa". Jos tieto on lähteestä, sen tarkistamiseen menee vähemmän aikaa kun tämän viestin kirjoittamiseen. Mutta vastuun tulisi olla ensisijaisesti teillä jos tahdotte uskottavuutta pitkällä juoksulla.
Uutisten taso on aina ollut todella korkella eikä yksi "väärä" sana vaikuta asiaan mitenkään.Kyseisen uutisen ydinhän on se, että In The Pirkinning on ohittanut Tuntemattoman sotilaan katsojaluvuissa. -Niin ja käytä quotea suorissa lainauksissa.

923.11.2005 10:03

http://www.imdb.com/Sections/Countries/Finland/average-vote Eli ei lähellekään paras suomalainen IMDB:ssä. Toimittajat tehneet taustatyönsä huolella niin Starassa kuin täälläkin.

1023.11.2005 10:06

Quote:
http://www.imdb.com/Sections/Countries/Finland/average-vote Eli ei lähellekään paras suomalainen IMDB:ssä. Toimittajat tehneet taustatyönsä huolella niin Starassa kuin täälläkin.
Valtaosa suomalaisista elokuvista on saanut niin vähän ääniä, ettei arvosanaa voi pitää luotettavana. Yli tuhat ääntä saaneista elokuvista In The Pirkinning on jaetulla kolmannella sijalla.

1123.11.2005 10:19

Quote:
Uutisiksi luokitelluissa jutuissa on erittäin epäsopivaa käyttää epäileviä sanoja kuten "taitaa". Jos tieto on lähteestä, sen tarkistamiseen menee vähemmän aikaa kun tämän viestin kirjoittamiseen. Mutta vastuun tulisi olla ensisijaisesti teillä jos tahdotte uskottavuutta pitkällä juoksulla.
Aivan aiheellista palautetta, vaikkakin sanavalinta oli tässä tapauksessa täysin harkittu. Aamupäivällä uutista kirjoittaessani en onnistunut löytämään IMDB:n power search -ominaisuutta, jolla maakohtaisia listauksia pääsee tekemään. Koska väittämä oli peräisin Stara.fi:n uutisesta, enkä voinut sen oikeellisuutta tarkistaa, päädyin käyttämään spekulatiivista "taitaa"-sanaa. Nyt asian tarkistettuani voin todeta, että Star Wreck löytyy vasta listan sijalta kolme (kun mukaan otetaan yli 1000 ääntä saaneet elokuvat). Olisi siis tässäkin tapauksessa ollut fiksumpaa käyttää perinteistä sanamuotoa "stara.fi:n mukaan..". rein_001:lle pisteet kriittisyydestä ja asiallisesta palautteesta! Asiallinen palaute auttaa meitä pitämään tason korkealla ja kehittämään sivustoamme.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 23.11.2005 @ 10:25

1223.11.2005 10:26

Tolla listalla oli aika "suomalaisia" pätkiä. Kuten Chavez: Inside the Coup: Irlantilainen dokumentti Venezuelan presidentistä :D lisäksi toiseksi paras suomalainen leffa!!!

1323.11.2005 11:37

Mutta eihän tuo 3 miljoonaa kerro koko totuutta. Onhan yksi ja sama ihminen saattanut hakea tuon netistä useamman kerran?

1423.11.2005 11:42

Niin ja pieni kommentti itse elokuvasta on varmasti paikallaan. Omasta mielestäni elokuva oli tosi paska, mutta silti arvostan todella paljon tekijöitä. Elokuva oli visuaalisesti näyttävä ja kaikesta näki, että elokuvan tekemiseen on todella nähty vaivaa. Sinänsä ikävä sanoa elokuvaa paskaksi, mutta haluan olla rehellinen eikä tämän tyyppiset elokuvat ole muutenkaan olleet omassa suosiossani.

1523.11.2005 13:20

Quote:
Mutta eihän tuo 3 miljoonaa kerro koko totuutta. Onhan yksi ja sama ihminen saattanut hakea tuon netistä useamman kerran?
Niin varmaan onkin, mutta eipä ne ylimääräiset lataukset taida suuremmin tollaisia lukuja vääristää...

1623.11.2005 14:55

Quote:
Tuntematon vielä johtaa, jos lasketaan vain ne elokuvat, mitkä on katsottu loppuun asti.
Tilanne tasoittuu, kun lasketaan ne (lukuisat), jotka eivät ole katsoneet tuntematonta loppuun. Star wreckin katsoin, tuntematonta en. Paras wreckissä kyllä Karigrandi. Ihan loistava näyttelijä, nimeä en nyt muista.

1723.11.2005 16:02
PELIHIRMU
Inactive

no tulipahan nopeesti ees keskimääräne lataus nopeus oli 350kbps muuten ihan hyvä elokuva jos otetaan huomioon budjetti ja että elokuvassa olullut yhtään oikeaa näyttelijää paitsi ehkä venäjän presidentti, mutta noita seikkojahan ei arvosteluissa huomioida ollenkaan 5/10 korkeintaan mutta sehän on vain oma mielipide

1823.11.2005 16:28

sai nauraa kyllä ku suomeksi puhuttu, mutta tekstit englanniksi. ja toteutus mahtava.

1923.11.2005 16:57

Jos kokonaisia latauksia on 3.5-4 miljoonaa, se voidaan katsoa jo levikiksi. Vaikka aina joskus tulee dvd vuokrattua joka jää ajanpuutteessa katsomatta, lisää se silti yhdellä rainan sijoitusta hesarin vuokratuimmissa elokuvissa. Kaksi petatavua on kyllä järkyttävä määärä.

2023.11.2005 17:22

Leffasta saa kukin olla mitä mieltä tahansa, mutta aika kova veto "ilmais" elokuvalta kahdessa kuukaudessa, se varmaan kaikkien pakko myöntää. Ja ilmeisesti markkinointi hoidettu vain "viidakkorummuilla".


E6750 @ 3,2GHz | MSI Neo P35 | Nvidia 8800 GTS | 2Gb ddr2 800MHz | Antec 180 | Samsung 225BW | Maxtor 200SATA Seagate 200SATA Seagate 80ATA | Be Quiet! 550W | Logitech G5

2124.11.2005 8:55

voisihan ton ladata ja katsoakkin :D

2224.11.2005 9:25

Ihan hauskahan tuo oli, kyllä sen toisenkin kerrran katsoo.

2324.11.2005 16:10

Aivan loistava elokuva... kolme kertaa on tullu tämä jo nähtyä... ensin itsekseni ja sitten pariin kertaan kaveriporukoissa. Joka kerta irronnu hyvät naurut =D Enkä varmasti ole ainut joka on näyttänyt tämän kavereilleen. Eli jos latauksia on vaikka 2milj niin kyllä sen on nähnyt vähintään 2,5milj henkeä.

2424.11.2005 18:28

Niin.. Tuntematon sotilas on KATSOTTU, mutta kyse nyt onkin siitä että kuinka moni tämän ladanneista on sen KATSONUT!? Ja BTW, Tuntemattoman sotilaan katsomisesta on katsojat maksaneet.. Tästä ei.. Eli ei tee muhun ainakaan vaikutusta..

2524.11.2005 21:27

Quote:
Ja BTW, Tuntemattoman sotilaan katsomisesta on katsojat maksaneet..
Kyllä minä ainakin maksoin 22e tämän näkemisestä. Sitten kun tuli nettiin, latasin vielä "varmuuskopion"

2625.11.2005 15:08

Quote:
Ja BTW, Tuntemattoman sotilaan katsomisesta on katsojat maksaneet..
Niin ostettiin täälläkin dvd. Kyllä minua ainakin vähän hämmästyttäisi, jos oma kaveriporukalla tehty videopätkä olisi ladattu pari miljoonaa kertaa ja asiasta käytäisiin keskusteluja ulkomaalaisilla keskustelupalstoilla. Ei sellaista ihan joka kuukausi tapahdu.

2726.11.2005 4:15

Naurettavaa kommenteissa on että jotkut viitsivät sanoa elokuvaa paskaksi. Eipä taida olla mittasuhteet oikeen menny jakeluun jos tuollaisen elokuva saavat 5 suomalaista opiskeljaa(ja apurit)aikaiseksi.Heidät pitäisi heidät kutsua linnan juhliin, jos vertaa elokuvaa vaikka "suureen suomalaiseen elokuvatekijä" kaurismäkeen niin katsoisin tuon elokuvan 100 kertaa siinä missä yhden kaurismäen elokuvan. Ainoa kaurismäen elokuva mikä on meikäläistä ja monta muuta suomalaista hetkauttanut on Mies vailla menneisyyttä, muut on silkkaa paskaa. Jos kaurismäki kutsutaan linnan juhliin niin kyllä Star Wreckin tekijoille pitäisi kutsu paukahtaa myös (taitaa olla myöhäistä tänä vuonna jo). Joten hiukan myös suhteellisuuden tajua arvosteluun eikä vain että "olipas paska leffa, ei yltänyt edes lähellekkään Taru Sormusten herraa" Hei Haloo???

2828.11.2005 18:34

Antakaa tälle elokuvalle arvosana kouluasteikolla 4-10.. Itse en oo vielä kattonu mutta kyllä tuo pätkä löytyis jos ois vaa aikaa millo kattoa...

2928.11.2005 20:46
3029.11.2005 14:22

"amatööri"tuotoksena: 9 / sci-fi elokuvana: 8

318.2.2006 20:27

Täytyy myöntää että elokuva oli erittäin huono. Suorastaan p*ska. :|

3212.2.2006 7:13

ai saako ton iha ilmaseks netistä jostai iha laillisesti, ettei tarvii warettaa sitä torrentista tai jotai, ku ne puuhat oon lopettanu ton tekijänoikeuslain myötä...


"They can take our CD-keys but they can never take our freedom!"

3412.2.2006 12:53

aika huippu leffa oli, mä ainaki tykkäsin... mistä noi muut osat vois ostaa/ladata, ku wikipediassa luki, että ne muut osat on pois levityksestä tekijänoikeus syitten takia...?


"They can take our CD-keys but they can never take our freedom!"

3512.2.2006 13:21

Vanhat SW:et on väliaikasesti pois levityksestä, koska ne sisältävät esim. alkuperäistä Star Trek musiikkia. Porukka laittaa niihin uudet ja omat musiikit sun muut. Vanhat leffat pitäisi tulla uusina versioina jossain vaiheessa uudelleen levitykseen. DC:llä voi kyllä vanhat versiot löytyä.


3612.2.2006 14:30

"Paska on hyvää, sillä tuhat kärpästä ei voi olla väärässä!" (tai jotenki niin..) Mielestäni tässä kyseisessä elokuvassa ei päde sama vertaus. Totta kai moni on ladannut leffan, mutta tuskin siitä kovin moni on oikeasti pitänyt. Typerää tuo television uutisointikin, kun mainostavat sitä suosituksi latausmäärien perusteella.. Pakkohan se on ihmisillä ladata että näkee sen, mutta se ei kerro sen "suosiosta" elokuvana.


"Tämä mietelause olisi viisi sanaa pitkä jos se olisi seitsämän sanaa lyhyempi.."

3712.2.2006 15:29

Itse yllätyin todella positiivisesti, kun katsoin Star Wreckin. Odotin paljon surkeampaa elokuvaa. Itse antaisin arvosanaksi 8. Jos vertaan tätä leffaa vaikkapa Hulkkiin, jonka katsoin vähän tämän leffan jälkeen, niin antaisin kyllä Star Wreckille paremman arvosanan. Hollywoodissa tehdään niin paljon surkeampia leffoja miljoonabudjetilla, että oikein hirvittää. Star Wreckiä kommentoitaessanne ottakaa toki huomioon, millä budjetilla se tehty (lähes nollabudjetti). Mielestäni aikamoinen saavutus ja sen ovat kyllä huomanneet muutkin. Jos tätä leffaa vertaa muihin suomalaisiin elokuviin, niin arvosana nousee edelleen. Suomalaista sontaa tulee myös vähän joka tuutista. Itse en esim. ymmärrä mitä hyvää ihmiset näkivät vuoden 2004 katsotuimmassa suomalaisleffassa "Vares". Aivan ala-arvoinen elokuva mielestäni. Kaikki kun eivät pidä Star Wreckin tyylilajin elokuvista. Makuasiahan se on aika lailla, mistä elokuvista pitää. Toki näyttelijätyö on aika amatöörimäistä, mutta muuten kerronta ja juoni oli mielestäni ihan kelpoa. Huumoriakin löytyi. Ja eivät ne koneella tehdyt tehosteetkaan mitään kökköä olleet. Eihän ne toki vedä vertoja esim. ILM:n tehosteille, mutta menettelivät. Leffan katsomiseen vaaditaan oikea asenne. Jos katsoo sen kiireellä ennakkoasenteella "täähän on ihan täyttä paskaa", on melkein mikä tahansa leffa täysin surkea. Varatkaa kunnolla aikaa eikä mitään ennakkoasenteita. Kyllä halvallakin voi tehdä hyvän elokuvan. Sen todisti jo aikoinaan Blair Witch Project (noinko se nyt kirjoitettiin), joka muistaakseni oli sekin lähes nollabudjetin leffa (korjatkaa jos muistan väärin).

3812.2.2006 17:32

Quote:
Kyllä halvallakin voi tehdä hyvän elokuvan. Sen todisti jo aikoinaan Blair Witch Project (noinko se nyt kirjoitettiin), joka muistaakseni oli sekin lähes nollabudjetin leffa (korjatkaa jos muistan väärin).
Joo mutta ei tuo kyllä hyvä leffa ollut. Menestyi kyllä budjettiin nähden hyvin, mutta ikävä kyllä poiki aika monta jäljittelevää kopiota.

3915.4.2006 17:33

Miten saa ladattua laatuleffoja netistä? Osotteita, joista voi hommata niitä. Jos ootte kivoja.

4015.4.2006 21:26

En laadukkaista tiedä, mutta mm. täältä: http://www.inetfilm.com/ http://www.deathtohollywood.com/ http://www.fanfilms.net/ http://www.theforce.net/fanfilms/ Lisää googlesta hakusanoilla "indie films" tai "fanfilms". Mitään kaupallista ei saa ilmaiseksi muuta kuin warettamalla, ja siihen ei tule ohjeita näiltä forumeilta.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Mitä uutta Netflixistä löytyy? HIGH.FI kertoo kaikki uusimmat lisäykset Mitä uutta Netflixistä löytyy? HIGH.FI kertoo kaikki uusimmat lisäykset (9.12.2016 16:51)
Uutisvahtipalvelu HIGH.FI:hin on tänään lisätty uusi sisältökategoria. Vaikka päivitys on periaatteessa pieni, saattaa siitä olla keskimääräistä enemmän iloa palvelun käyttäjille. Palvelun ....
Näin estät henkilöitä WhatsAppissa Näin estät henkilöitä WhatsAppissa (9.12.2016 14:01)
Mikäli et halua enää vastaanottaa puheluita tai tekstiviestejä WhatsApp-kontaktiltasi, voit estää yhteystiedon erittäin helposti. Kun asetat henkilölle eston WhatsAppissa, hän ei enää näe viimeksi ....
Näin estät puhelut ja tekstiviestit tietyistä puhelinnumeroista Androidissa ja iPhonessa Näin estät puhelut ja tekstiviestit tietyistä puhelinnumeroista Androidissa ja iPhonessa (9.12.2016 11:58)
Jos WhatsAppissa estämältäsi henkilöltä alkaa tulla häirikköpuheluita ja -tekstiviestejä tai olet joutunut esimerkiksi aggressiivisen telemarkkinoinnin maalitauluksi, voi omaa arkea helpottaa ....
Uusi suomalainen hittipeli julkaistiin myös iPhonelle Uusi suomalainen hittipeli julkaistiin myös iPhonelle (9.12.2016 10:08)
Suomalaisen Fingersoftin kehittämä Hill Climb Racing 2 -mobiilipeli on julkaistu iPhonelle ja iPadille. Peli julkaistiin Andridille jo viime viikolla. Androidilla Hill Climb Racing 2 on menestynyt ....
Poikkeuksellinen päivitys Galaxy Note7:ään – Estää akun latautumisen Poikkeuksellinen päivitys Galaxy Note7:ään – Estää akun latautumisen (9.12.2016 09:37)
Kun markkinoille pääsee mahdollisesti vaarallisia laitteita, pyritään kaikki myydyt tuotteet tietysti kutsumaan takaisin. Entä jos kaikkia myytyjä laitteita ei saadakaan kerättyä takaisin, vaan ....
3 kommenttia

Uutisarkisto