AfterDawn logo

Hollywood tahtoo osansa video-iPodin voitoista

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
24 kommenttia

Apple julkaisi uuden videoita toistavan iPod-soittimensa muutamia päiviä sitten, ja nyt on odetusti vuorossa vääntö kakunjaosta. Viisi eri järjestöä, jotka tahoiltaan edustavat näyttelijöitä, käsikirjoittajia sekä ohjaajia ovat lyöttäytyneet yhteen ja haluavat aloittaa keskustelut siitä, miten iTunes-verkkokauppojen kautta myytyjen TV-ohjelmien voitot jaetaan.

Se, että etujärjestöt huolehtivat, että niiden jäsenet saavat oman osuutensa, on ymmärrettävää. Se, että järjestöt ovat näin yksimielisesti ajamassa asiaansa, on sen sijaan harvinaista. Samat järjestöt ovat usein kinunneet keskenään mm. siitä, miten DVD-myynneistä saadut tulot tulisi jakaa.

Järjestöjen tekivät vaatimuksensa hyvin selkeiksi lausunnossaan. "Jäsentemme työnantajat eivät ole vielä ottaneet yhteyttä, mutta odotamme dialogia, jolla varmistetaan että jäsenemme saavat asiallisen korvauksen heidän työnsä hyödyntämisestä tähän käyttöön", järjestöjen lausunnossa todettiin viitaten iTunesin kautta myytäviin videoihin.


TV-yhtiö ABC on ensimmäisenä solminut Applen kanssa sopimuksen, joka sallii Applen tarjota joitain TV-sarjoja levitykseen iTunesin kautta. Sopimuksen mukaan sarjojen jaksot voi laittaa myyntiin päivää niiden alkuperäisen lähetyksen jälkeen. Muiden TV-yhtiöiden uskotaan pian tekevän vastaavia sopimuksia omppufirman kanssa.

Etujärjestöt eivät vielä ole ottaneet yhteyttä ABC:hen. Yhtiön on jo kuitenkin julkaissut tiedotteen, jossa se ilmoittaa olevansa luonnollisesti valmis keskusteluihin järjestöjen kanssa. Onhan kyseessä liiketoiminta, joka koskettaa järjestöjen jäsenistöjä.

Molemmat osapuolet vaikuttavat olevan menossa avoimin mielin neuvottelupöytään laatimaan pelisääntöjä tämän uuden jakelukanavan osalta. "Olen innoissani siitä, että voin katsoa ohjelmia kämmenenkokoisella laitteella, mutta haluan myös varmistaa, että meille maksetaan asiaan kuuluva korvaus", puntaroi tilannetta käsikirjoittajien Yhdysvaltojen länsirannikon etujärjestön puheenjohtaja Patric Verrone.

Nähtäväksi tietysti jää, päättyvätkö neuvottelut yhtä sopuisissa merkeissä kuin niihin ollaan lähdössä.

Lähde:
Yahoo

24 KOMMENTTIA

keitto1/24

Rahaa tulee joka ikkunasta ja ovesta mutta mikään ei riitä.

.W.2/24

Ompa yllättävää.. :)

oxygenol3/24

nähtävästä haluavat jokaiseen omaan kämppäänsä kultaisen wc pöntön jos eivät jo omista. Prkl sentään. Ahne saa olla, muttei liian ahne... jos ois itselläni rahaa sen verran että pystyisi elämään elämänsä normaalisti, ehkä hieman "brassaillen" niin se riittäisi. Eikä tota brassailuakaan tarvita, oishan se kiva vaan olla 40 tuumanen plasma, uusinta tekniikkaa oleva tietokone jne.. taidanpa tyytyä tähän vanhaan myllyyn ja 11 vuotta vanhaan daewoon halpis telkkariin joka sanoo kohta *PokS*

stillborn4/24

sen verran olen minäkin elokuvia jakanut, että pääsisköhän osingoille..?

trooper785/24

Ei taida mennä enää kauaa kun alkaa noitten ladattavien jaksojen hinnat nousta. Ahneus taitaa tappaa tämänkin projektin heti alku metreilla =(

Lazahh6/24

Nyt kyllä täytyy ihmetellä, ihme että eivät vetäneet syytettä i-Podia vastaan, kylhän ne jotain ois keksiny... Melkoisen harvinaista, se on pakko myöntää.

-Rex-7/24

Jokseenkin odotettavissa oleva jälleen. Ja sitten kun jaksojen hinnat ovat 16€/kpl (kun jokainen haluaa miljoonan, ettei tule itku) ihmetellään miksei kauppa käy ja p2p-verkot senkuin kukoistavat. Kannattaisi noillakin tahoilla edes yhden kerran tajuta etsiä sitä vikaa omasta päästä. Kenties jopa ihan kirjaimellisesti päästä.

acido8/24

ABC omistaa tekijänoikeudet tuottamiinsa ohjelmiin, mutta työntekijät alkaa ölistä, kun se niitä käyttää.

Jos noin käyttäytyisin itse, niin pitäsi olla jatkuvasti työnantajaa haastamassa oikeuteen. Olis elämä yhtä rosista, mutta siihen kai sitten ollaan menossa.

Spion^9/24

Juu-u, ahneus maan perii sano Jenkki kun lakia teki. Toivottavasti Apple osaa sumplia asiat niin, että ne olis tavallisille kuluttajille hyödyksi.

Statik10/24

Jep, Kapitalismi kun perustuu siihen että sana "Kohtuus" on poistettu kielestä ensin. Aina joku saa enemmän jossain ja se on sietämätön tilanne.

Surullista.

mjk11/24

Jop ahneutta, ahneutta jne....siis tosiaankin loputtomiin..ja artisti itse saa jämät.

nrautava12/24

Onhan se hyvä että köyhä Hollywood saa (mahdollisesti) lisää rahaa.


@mjk

Ei tosta taida riittää sinne asti. Kuhan noi itse saa ne liksat niin hyvä on...

jami8713/24

ny kyllä näkee että rahan perässä ne jenkit asustelee

acido14/24

Alkaa jo ihan oikeesti kuvottamaan tämä jatkuva vääntö taaloista. Olen aiemmin suhtautunut vähän nihkeästi waretukseen, noin moraalivinkkelistä (toki itsekin siihen syyllistyen).

Tällainen jatkuva tappelu meikäläisten rahoista panee ajattelemaan, että mitä väliä? Jos waretus haittaa elokuvateollisuutta, niin sitten haittaa ja jos se huonontaa muusikoiden toimeentuloa, niin big deal. Ja onhan meidän uusi tekijänoikeuslakikin tehty tekijänoikeusjärjestöjen rahoilla. Tekijänoikeusjärjestöt taas työskentelevät taiteilijoiden valtuutuksella. Eli taiteilijat, jotka mullemulle -järjestöissä toimivat eivät oikeasti HALUA edes ajatella ostavaa yleisöä. Haistakaatten siis....!!!

ONSnaab15/24

Kyllä minäkin ottaisin mieluummin koko potin, enkä paljon pienempää osaa, kun suurempi on mahdollista saada. Turhaan siinä arvostelette näitten toimia, kun itsekkin tekisitte ja teette samoin.
Jos työstäsi maksetaan 2500€/kk ja mahdollista olisi saada 3500€/kk, kumman valistisitte? Mie voin sannoo:
ottasitteko tuon pienemmän summan muka?

-Rex-16/24

Quote:
Kyllä minäkin ottaisin mieluummin koko potin, enkä paljon pienempää osaa, kun suurempi on mahdollista saada. Turhaan siinä arvostelette näitten toimia, kun itsekkin tekisitte ja teette samoin.
Jos työstäsi maksetaan 2500€/kk ja mahdollista olisi saada 3500€/kk, kumman valistisitte? Mie voin sannoo:
ottasitteko tuon pienemmän summan muka?
Totta. Kuitenkin tuolla he omaehtoisesti vaikeuttavat laillisten kauppojen toimintamalleja ja ajavat ohjelmien laitonta verkkolevitystä eteenpäin. Tässä välissä se yhdestä jaksosta saatu dollaria enemmän muuttuukin erittäin todennäköisesti useaksi vähemmän.

mjk17/24

Jop, onsnaab on oikeassa ollaanko me todella noin ahneita? Kait sitten. Mutta minulle henkilökohtaisesti raha on vain helpotus elämään, työssäni kyllä arvostan paljon niille luontaiseduille jota työpaikka tarjoa, lääkäri, auto yms jolloin luonnollisesti tuo kk/palkka ei ole suuri, mutta pärjää, tosin lainat tahtovat viedä siitä leijonan osan :-)

yuni18/24

En pitäisi Hoollywoodia mitenkään nerokkaana, vaan säälittävänä. Heillä ei ole ns. mitään häpyä! Minua ainkain rupeaisi hävettämään jos hakisin yrityksen etua noina ALAMAISELLA tavalla. Ihan säälittää koko sakki!
Katsotaan mitä nyt, he voivat vain kitistä waretuksesta, katsotaan sitten kun saavat jotain aikaan (en usko).

Xanadu19/24

Säälittäviä ovat lähinnä nämä teidän sönkötyksenne.

Vai pitäisikö 'tyhjätasku' Jobsin saada nekin rahat jotka kuuluvat ohjaajille, käsikirjoittajille ja näyttelijöille?

Vain murto-osa Hollywoodissa työskentelevistä elää sellaisen yltäkylläisyyden keskellä kuin tuo teidän sankarinne Jobs.

Naisnäyttelijöiden ura on auttamattomasti ohi näiden täytettyä 40 vuotta. Sharon Stone on huomannut tämän ja aloittanut aivan toisenlaisen uran.

Käsikirjoittajat puolestaan joutuvat tekemään vuositolkulla raakaa työtä että saavat edes yhden mahdollisuuden näyttää kykynsä ja monille jää tämäkin haaveeksi.

Yrittäkääpä jatkossa kirjoitella näitä juttujanne hieman miettien etukäteen ennen kuin annatte näppiksenne soida.

hanz9120/24

uskomatonta,,se on se money money... :P

pelttu21/24

Elokuvayhtiöt ja tv-asemat eivät yksinkertaisesti tee käsikirjoittajien jne. kanssa sellaisia sopimuksia työtehtävistä, jossa heillä olisi lopulliset oikeudet tekemäänsä työhön. Eli tekijänoikeudet ovat elokuvan ja tv-sarjan tuottajalla. Kun tarjontaa on paljon kysyntään verrattuna, niin aina löytyy joku, joka tekee käsikirjoituksen tms. huonommillakin ehdoilla.
Siinä valitettavasti on paha ruveta mukisemaan jälkikäteen, tuli uusia välitystapoja tai ei...

mimot122/24

Omppufirma tekee työn muut kuorii kerman,kätevää eikö totta.No näytteleminen on niin raskasta työtä että duunarin palkka*3600 on kyllä kohtuus He he.Voi vee näitä aikoja ja tapoja.

himpo23/24

Quote:
"Olen innoissani siitä, että voin katsoa ohjelmia kämmenenkokoisella laitteella, mutta haluan myös varmistaa, että meille maksetaan asiaan kuuluva korvaus", puntaroi tilannetta käsikirjoittajien Yhdysvaltojen länsirannikon etujärjestön puheenjohtaja Patric Verrone.
Tyypillä on takuulla himassa oma 150" kotiteatteri ja ei meinaa pysyä housuissaan kun nyt vasta voi tihrustaa pieneltä näytöltä Gays Of The Script suosikkisarjaansa?

Taitaa olla innoissaan siitä uudesta mersusta jonka tällä tempauksella tienaa!

Q-bo24/24

Niin no vähän sama asia, kun teostolle aletaan uuden tekijänoikeuslain myötä maksamaan hyvitysmaksua entisten cd/dvd-levyjen lisäksi, myös kiintolevyistä ja kannettavista muisteista... että sillee... hyvä tuli...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT