AfterDawn logo

Paramount tukemaan molempia DVD:n seuraajia

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
10 kommenttia

Elokuvastudio Paramount on päättänyt ottaa varman päälle seuraavan sukupolven DVD-levyjen kanssa ja ilmoittaa julkaisevansa elokuvansa kummankin kilpailevan formaatin mukaisilla levyillä, siis sekä Blu-Ray- että HD-DVD-formaatissa. Syy tähän on yksinkertaisesti se, ettei kuluttaja joudu valitsemaan formaattien välillä joko perustuen Paramountin elokuviin tai sen kustannuksella.

Odotettavissa on, että muutkin elokuvastudiot seuraavat Paramountin esimerkkiä. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että Toshiban HD-DVD ennättää kauppoihin ennen Sonyn Blu-Rayta. Voi hyvinkin olla, että Blu-Rayn tukijoista osa päättää julkaista elokuvia (ja muuta tuotantoaan) HD-DVD-levyillä myyntinsä edistämiseksi.


Paramountin hallituksen puheenjohtaja Thomas Lesinskin mukaan Sonyn valttina on päätös käyttää Blu-Rayta sen seuraavan sukupolven konsolissa, PlayStation 3:ssa. Viime viikolla HD-DVD-leiri sai nimekkäitä vahvistuksia, kun sekä ohjelmistojätti Microsoft että piirivalmistaja Intel ilmoittivat siirtyvänsä sitä tukemaan.


Lähde:
New York Times

10 KOMMENTTIA

M00ses1/10

Heh. Videovuokraamoilla edessä jännät ajat kun pitää elokuvia olla kolmessa formaatissa ja vielä VHS.

JuhiZ2/10

Eikös vhsän kuolemaa povattu jo ensi vuodelle vuokraamojenkin osalta, mutta kolme formaattia silti, huh huh... No voipi olla ettei hd levytkään nyt ihan lähiaikoina kauppoihin tule kun soittimilla nyt hirveätä menekkiä taida näin alkuun olla (hinnat, kuvaputkitelkut)

jormis703/10

M00ses, veit jalat suustani!

CodecDude4/10

No viimeksikun vierailin paikallisessa Fim townissa oli sieltä viety kaikki vhs:sät pois tai ainakin huomattava osa en muista aivan varmasti, koska kiinnitin huomiota siihen dvd leffojen paljouteen. :)

-Rex-5/10

Tottakaihan se näin meni. Ensinnäkään en edes usko, että formaattikeskusteluissa koskaan edes pyrittiin yksimielisyyteen (siis blue-ray + hd-dvd neuvotteluissa aiemmin) koska tämähän olisi vienyt sen ihanuuden pois, että nyt voidaan laskuttaa kuluttajia kahdesta eri soittimesta, tallentimista, jne.

Tämä taas ei toimisi ilman tuotantoyhtiöiden suosiollista avustusta, joten siinä välissä rientää armas Paramount ensimmäisenä paikalle ja toteaa, että mepä myymmekin molempia niin voidaan tehdä pieniä eroja versioiden välille ja kyllähän jokainen todellinen kerääjä ostaa molemmat ja näin mekin saadaan siinä sivussa vähän lisää tuloa. Tarkemmin sanottuna tuplat.

hape6/10

Joopa joo. Näinhän sitä piratismia estetään kun pitäisi ostaa kolmea eri mediaa (dvd, hddvd ja bluray) tukeva soitin että voisi kaikki elokuvat katsoa mitkä haluaa.

Eikö ne oikeasti tajua että taas alenee kynnys piratismiin melkoisesti?

gerbiili7/10

Suurin ongelma tulee ihmisille, jotka eivät näistä ymmärrä niin paljon kuten esim. afterdawnin käyttäjät. Voi tulla monet itkut tyttäriltä ja pojilta kun iskä tuokin väärän formaatin elokuvan, mikä ei uudessa kalliissa soittimessa näykkään.

.W.8/10

Todennäköisesti hyvin pian tulee aluksi soittima jotka soittavat noi kaikki kolme formaattia ja sitten niistä kaksi formaattia vain pikkuhiljaa jää pois..

Ei tuo tilanne hirveästi eroa vanhasta tilanteesta jolloin oli VHS, BETA, ja W2000 (oliko vielä jokin muukin?) kasetti formaatit. Levyissä vain on ikävä kun ne on hyvin saman näköisiä, kun moni ei tuntunu erottavan w2000 ja betamax kasettejakaan toisistaan vaikka w2000 oli kolme kertaa isompi!! ;)

EDIT: Lisäys, saatan muistaa tuon 2000 kasetin nimen väärin, oliko se sittenkin V-2000 tai jokin ihan muu.. :o

-Rex-9/10

Quote:
EDIT: Lisäys, saatan muistaa tuon 2000 kasetin nimen väärin, oliko se sittenkin V-2000 tai jokin ihan muu.. :o
Itse muistelisin, että virallinen nimi oli Video 2000. Lyhenteinä taisi olla juuri tuo V2000. Ja muistanko väärin, että puhuttiin myös video compact cassette:sta joka oli nimenomaan se "latinankielinen tieteellinen nimitys" tuolla video 2000?

himpo10/10

Maailma olisikin paljon mielenkiintoisempi jos kaikki ne jotka ovat jomman kumman leirin valinneet eivät siten saisi tukea kilpailevaa formaattia ollenkkaan...

Mutta multiformat-multiregion-standalone soittimet tulee kyllä kiinasta kotiin heti kalliimpien yhden formaatin kieputtimien jälkeen, tukeehan nykyisetkin halpasoittimet <100€ kaikkia mahdollisia CD ja DVD formaatteja, Jpeg kuvista MPEG-4_XviD_.srt:iin.
Ja kaikkia levyjä polttavan saa tietokoneeseen kuitenkin suht halvalla jonkin ajan kuluttua kunhan mediat saadaan reippaasti alle 1€/GB.

Ja mitä virkaa on X360 konsolilla ilman HD-DVD asemaa???

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT