*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Suomeen Netflixin tyylinen DVD-vuokrauspalvelu

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 12.7.2005 08:17 Kommentteja (27)

Suomeen Netflixin tyylinen DVD-vuokrauspalvelu Jo vuosia suomalaiset elokuvanystävät ovat toivoneet Suomeen yhdysvaltalaisen Netflixin tavoin toimivaa kuukausimaksupohjaista postitse elokuvat välittävää DVD-vuokrauspalvelua ja nyt näyttää siltä, että ensimmäinen yrittäjä on päättänyt kokeilla onneaan.
DVDnet.fi:n palvelu vaikuttaa käyttöohjeidensa mukaan lähes identtiseltä Netflixin toimintamalliin nähden, eli asiakas maksaa kiinteää kuukausimaksua, luo oman "toivomuslistansa" verkkosivujen kautta elokuvista jotka haluaisi nähdä ja palvelusta lähetetään aina asiakkaan listan ylimpänä oleva, sillä hetkellä vapaana oleva, elokuva postitse kotiin. Postipaketissa tulee mukana myös valmiiksi maksettu palautuskuori elokuvan palauttamiseksi. Elokuvat saavat olla asiakkaalla vuokralla niin kauan kuin asiakas näin toivoo (kunhan kk-maksut luonnollisesti maksetaan), mutta uusi elokuva listalta tulee vasta, kun vuokrausliike saa ainakin yhden asiakkaalla vuokralla olevista elokuvista takaisin.

Hintataso on hieman suolaisempi kuin Yhdysvalloissa, joka selittynee osittain suomalaisesta tekijänoikeusmaksukulttuurista vuokrauselokuvien suhteen. Palvelumalli, jossa vuokrauskertoja on kuukaudessa teoriassa rajoittamaton määrä, mutta asiakkaalla saa olla vuokralla ainoastaan yksi elokuva kerrallaan, maksaa 17,99 euroa kuukaudessa. Astetta parempi paketti, jossa elokuvia saa olla vuokralla kaksi kerrallaan, maksaa 26,99 euroa/kk.

Elokuvalikoima vaikuttaa ainakin toistaiseksi hieman suppealta, mutta todennäköistä on, että se kasvaa mikäli palvelu löytää käyttäjäkuntansa Suomesta. Ainakin haja-asutusalueilla palvelun luulisi olevan mielenkiintoinen vaihtoehto paikallisen huoltoaseman ja/tai R-kioskin DVD-valikoimille.

Lisää aiheesta: DVDnet.fi

Edellinen Seuraava  

27 kommenttia

112.7.2005 12:01

Ihan hyvältä vaikuttaa, sarjoista löytyy 24 kolmas tuotantokausi ja kummelit, myös Animea tuntui olevan jonkin verran. Unohtamatta tietenkään monelle niin tärkeää aikuisviihdettä. Lasten elokuviakin näytti olevan kohtuullisesti.

212.7.2005 12:02

Tämähän kuulostaa hyvältä systeemiltä. Eikä tuo hintakaan paha ole ("...palautetaan DVDnetille palautuskuorissa, joiden postimaksut on maksettu valmiiksi" -DVDnet:n sähköpostiviesti), kun täällä yhden vuokraelokuvan hinta on 4e/kpl ..mitenkäköhän käy, jos posti kadottaa elokuva lähetyksen?? Toivottavasti tämä on tullut jäädäkseen ja valikoima kasvaa.

312.7.2005 12:15

hyvä homma, tosin en itse tohon rahojani pistä..

412.7.2005 12:42

Yksi miinuspuoli tossa on, että kusti pokee niin pirun hitaasti.

512.7.2005 14:30
jeppe
Inactive

"Yksi miinuspuoli tossa on, että kusti pokee niin pirun hitaasti." kusti pokee tietääkseni lähes koko suomessa yhden päivän sisään, jos pitemmästä matkasta kyse, 2:ssa päivässä, joten kyllä se minun mielestäni aika nopea on. Näyttäisi vielä olevan 1-luokan posti, mitä nuo käyttävät.

612.7.2005 16:27

Kävelen tossa kulman takana olevaan makuuniin, saan halvemmalla ja ei tarvi odotella sitä kustia laatikolla notkuen, ei kyllä tuo on hyvä, koska maaseudulla ei oo kovin lähellä noita "makuuneita" niin varmaan toi kusti on toimiva ratkasu, saas nähdä..

712.7.2005 18:04

näyttää hyvältä... varmasti tulee olemaan suosittu :)

812.7.2005 19:15

Hyvältähän se kuulostaa (toki), mutta itse ainakin käyn filmtownin tai makuunin kautta.

912.7.2005 19:23

Netflixissä on ainakin se ongelma, että joskus saattaa joutua odottamaan leffaa parikin viikkoa tai enemmän. Varsinkin, jos on joku juuri julkaistu leffa. Täällä ei varmaan heti ihan noin ruuhkaksi asti kuitenkaan riitä tilaajia.

1013.7.2005 12:14

Samaa mieltä arcanixin kanssa.. Toivonmukaan valikoimat kasvaa reippaasti, scifi puolella mulla olikin jo melkein kaikki leffat kotihyllyssä. Itse en aio rahojani tuollaiseen tuhlata ainakaan vielä, odotellaan että tavaramäärät kasvaa ensin. Maalla asuville hyvä palvelu. Tosin Posti on hidas vaikka tulis 1 luokassa esimerkiksi Helsinki - Rovaniemi väli. Ei ole posti tähänkään mennessä pystynyt pitämään 1 luokan edellyttämää vauhtia ainakaan omalla kohdalla.

1113.7.2005 14:17

Suosittelen kaikkia innokkaita odottamaan syyskuun ensimmäiseen asti. Silloin lanseerataan suomeen ruotsissa jo avattu vuokrauspalvelu Home Express. Kuulin että kuukausi hinta on n.25€/kk ja voit pitää vuokralla yhteensä 4 nimekettä yhtäaikaa. Tai sitten 3 elokuvaa ja 1 peli (ps2, xbox yms.) n.30€/kk. Eli edullisemmaksi tulee. Tuo videopelien vuokraus on ISO PLUSSA. Eri nimekkeitä taitaa löytyä tuhansittain. Käykää tsekkaamassa ruotsalaiset sivut www.HomeExpress.com Odotan hiki otsalla palvelun aukeamista!!!! :)

1213.7.2005 16:50

Hyvä hyvä, sitten kun laki kieltää muut median saanti keinot niin tähän se on siirryttävä.

1314.7.2005 5:40
hessu^^
Inactive

Mites muuten kun, eikös Suomessa ainaki vielä ole laillista kopioida omaan käyttöön mediaa ellen aivan väärässä ole niin mites sitten noiden vuokra-dvd:iden rippaaminen omalle koneelle? Ja mainio palvelu tulee olemaan, todellakin pakko se on siihen kohta siirtyä jos waretus menee jo turhan vaaralliseks.

1414.7.2005 5:50

Tosta voi vielä kehittyä hyvä :) Lisää leffoja, paikallisille asiakkaille mahdollisuus palauttaa ja noutaa ite, pelejä kans, hinta on ~sopiva.. Onhan toi aika leffa-friikeille tarkotettu kyl, ite kerkee ~4 leffaa per kuukaus kattomaan ni toi tulis aika kalliiks..

Quote:
Käykää tsekkaamassa ruotsalaiset sivut www.HomeExpress.com
Kun ei toi toinen kotimainen taitu niin en tajunnu että saako noita pelejä pitää niin pitkään kun haluu? Eli onko samat säännöt kun tässäkin?

1514.7.2005 8:53

Tapasin HomeExpressin edustajan ja kuulemma suomalaiset sivut julkaistaan vähän ennen syyskuuta. Voit pitää vuokraamiasi tuotteita lainassa niin kauan, kuin maksat kuukausimaksua. Ei tuo kyllä kalliiksi tule. HomeExpressin kuukausimaksun hinnalla saa noin 8 elokuvaa tavallisesta filmivuokraamosta. Itse lainaan 3-4 elokuvaa viikossa, joten tulee halvemmaksi. Ja onhan se paljon helpompaa etsiä mielekästä katsottavaa kotikoneella, kuin selata vuokraamon hyllyjä niska kipeänä.

1615.7.2005 20:28

Vielä dvdnetistä Joku kyseli, että entä jos elokuva katoaa matkalla tms. Säännöissä melko kovat korvausvaatimukset: "2.4 Jäsen on velvollinen suorittamaan dvd-elokuvan vahingoittumisesta, häviämisestä tai varastamisesta Stormwal Oy:lle vahingonkorvauksen. Vahingonkorvauksen määrä on kaikissa edellä mainituissa tapauksissa 75 euroa dvd-elokuvalta."

1717.7.2005 16:49

Aika kalliit korvausmaksut..

1817.7.2005 17:14

Ne on vähän eri luokkaa ku leffan hinta yleensä, kun tulevat vuokrakäyttöön. Ja eipä jää palauttamatta leffat tuolla hinnalla.

1918.7.2005 14:23
Vellipaa
Inactive

Tuli tuo palvelu ruottissa tutuksi, hyvin se toimii. Pikkunen miinus oli se, et ne lähetteli vähän mitä sattuu (oli kyllä listassa, mut korkeemmalla sijalla olevien ilmotettiin olevan saatavilla). Niin ja kuka tarkistaa et missä kunnossa ne DVD't palautetaan? Oli välillä aikas villin näköstä levyä liikenteessä.

2018.7.2005 15:00

Mutta toimi kuitenkin? Kiva varmaan kun sitten itse palauttaa kyseisen levyn niin sieltä tulee karhukirje, että rikki on, maksa.

2118.7.2005 15:42
kuassa
Inactive

Quote:
Ei tuo kyllä kalliiksi tule. HomeExpressin kuukausimaksun hinnalla saa noin 8 elokuvaa tavallisesta filmivuokraamosta. Itse lainaan 3-4 elokuvaa viikossa, joten tulee halvemmaksi. Ja onhan se paljon helpompaa etsiä mielekästä katsottavaa kotikoneella, kuin selata vuokraamon hyllyjä niska kipeänä.
Itse tykkään katsella videovuokraamosta tyyliin 'jos jotain löytyisi', kun koneen ääressä istuminen on niin tavanomaista nykyään. Se mikä ehkä mättää vuokraamoissa on kiire. Pitäisi katsoa melkein saman tien, mikä hieman mättää jos on pitkäkin elokuva, on töissä ja huomaakin että ei ehdikään jostain syystä katsoa juuri sinä iltana. Olisi kiva että olisi optio katsoa myöhemmin.
Abit UL8 Athlon 939/64/3000+ Vista Premium Home
Asus A7V8X Deluxe Athlon XP 2200+ Windows XP Home
AsRock 939 DualS Athlon 939/64/3200+ Ubuntu Feisty64bit

2218.7.2005 16:06

Kävinpä sitten rekisteröitymässä tuonne viime tortai iltana ja ruksaisilin 18 nimikettä. Perjantaina tuli s-viesti, että eka leffa (vaihtoehto nro.1) postitettu... ja elokuvan sisältävä kirje löytyi tänä aamuna (ma) postilaatikon pohjalta. No, leffa tuli katottua ja kyläkierroksellä kävin pudottamassa palautuskuoren postiin. Nyt sitten odotellaan seuraavan elokuvan saapumista =) ...eli toistaiseksi kaikki hyvin. *koputtaa puuta*

2318.7.2005 20:38

Quote:
Niin ja kuka tarkistaa et missä kunnossa ne DVD't palautetaan? Oli välillä aikas villin näköstä levyä liikenteessä.
Briteissä olin vastaavanlaisen palvelun asiakkaana pari vuotta ja siellä kysyin akateemisesta mielenkiinnosta kerran ylläpidolta miten he tarkistavat levyjen kunnon. Vastaus oli käytännössä se, että he rippaavat levyn läpi ja jos on lukuvirheitä joita ripperi ei osaa uudelleenluettunakaan korjata, levy on viallinen ja edellinen lainaaja maksaa ko. levyn. Eronahan tässä on se, että Briteissä vuokraamot maksavat leffoista saman kuin tukkumyyjät eli sellaisen ~10euroa, vähän leffasta riippuen, joka veloitetaan asiakkaalta. Suomessa vuokraamo maksaa leffasta noin 75 euroa. Lisäksi Briteissä pientä problemaa aiheutti se, että Brittien postilaitos oikein kehuu sillä, että ovat viime vuosina saavuttaneet tilanteen, jossa muistaakseni "vain" 2% postista "katoaa" (eli joka viideskymmenes kirje vain katoaa eikä koskaan löydy). Eli sekä tulevia että meneviä leffoja jäi parin vuoden aikana muutama saapumatta perille. Joka kerta riitti sähköpostitse ilmoitus "mikä mättää" ja parin viikon ihmettely, jolloin luonnollisesti en saanut ko. leffan tilalle uutta (olin diilissä jossa sai 5 leffaa yhtäaikaa lainaan, joten tilanne ei ollut mikään katastrofaalinen), jonka jälkeen levy julistettiin kadonneeksi. Jännä aspekti oli se, että useamman levyn boxit oli jaettu erillisiksi leffoiksi, eli tuo vuokraus oli tavallaan levykohtainen. Tulipahan Band of Brothersin boxi kuitenkin vuokrailtua tuollakin tavalla =)

2419.7.2005 4:03

Quote:
Suomessa vuokraamo maksaa leffasta noin 75 euroa
Ej huh huh.... mikä maksaa?

2519.7.2005 7:39

Quote:
Quote:
Suomessa vuokraamo maksaa leffasta noin 75 euroa
Ej huh huh.... mikä maksaa?
Käsittääkseni tekijänoikeudet, eli leffojen markkinointi, jne oikeudet omistavat tahot ovat katsoneet, että leffan vuokraus vähentää sen myyntiä, joten vuokraamot joutuvat maksamaan suolaisemman hinnan leffoista (tavallaan loogistakin, varsinkin kun Suomessa siitä vuokraleffasta saa tehdä itselleen kopion ihan laillisesti, luki siinä leffan alussa disclaimerissa ihan mitä tahansa). Tuosta löytyy finlexistä pari oikeudenpäätöstäkin, jossa joku vuokraamo on "päättänyt säästää" ja ostanut ihan retail -versioita vuokralle.
Petteri Pyyny (pyyny@twitter)
Webmaster
http://AfterDawn.com/

2619.7.2005 7:53

Quote:
tavallaan loogistakin, varsinkin kun Suomessa siitä vuokraleffasta saa tehdä itselleen kopion ihan laillisesti, luki siinä leffan alussa disclaimerissa ihan mitä tahansa
Tämä oli minulle aivan uutta tietoa, eli vuokra Dvd:eet saa laillisesti kopioida omaan käyttöön? EDIT: meni vähän off topic... mutta löysin vastauksen :) http://keskustelu.afterdawn.com/thread_view.cfm/22944 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.7.2005 @ 08:11

2719.7.2005 9:31

Quote:
... kun Suomessa siitä vuokraleffasta saa tehdä itselleen kopion ihan laillisesti, luki siinä leffan alussa disclaimerissa ihan mitä tahansa
Ja vaikka tuo kopiointi olisi Suomessa kiellettyä, otettaisiin niitä kopioita ihan yhtä paljon. Mitenkähän muuten on kirjastojen laita... ovatko heille vuokra kasetti/dvd maksut yhtä kovia? Kun nykyään sieltä löytyy aika paljon hittileffoja, joita ei esim. VHS aikana ollut vara hankkia.. liian kallista kuulema.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Applekaan ei pysty haastamaan Spotifyta? Jää tilaajamäärissä jälkeen Applekaan ei pysty haastamaan Spotifyta? Jää tilaajamäärissä jälkeen (8.12.2016 11:09)
Vuoden 2015 kesällä lanseerattu Apple Music -suoratoistopalvelu on kerännyt tähän mennessä 20 miljoonaa tilaajaa. Pitempään markkinoilla toimineella Spotifylla on syyskuussa päivitetyn tilastotiedon ....
Tällä reseptillä Microsoft ja Intel puskevat PC:n uudelleen kasvu-uralle Tällä reseptillä Microsoft ja Intel puskevat PC:n uudelleen kasvu-uralle (8.12.2016 10:03)
Microsoft ja Intel esittelivät WinHEC-tapahtumassa Kiinassa uutta Project EVO -hanketta, jonka avulla IT-jätit yrittävät määritellä miten PC-valmistajien tulisi parantaa ensi vuoden tietokonemalleja. ....
Microsoft herättää kuolleen hankkeen henkiin: Windowsista tulossa ARM-versio Microsoft herättää kuolleen hankkeen henkiin: Windowsista tulossa ARM-versio (8.12.2016 09:30)
Muutama vuosi sitten Microsoft yritti tuoda täysiverisen Windows 8:n ARM-pohjaisten tietokoneiden ja tablettien saataville, mutta projekti kuivui kasaan hyvin nopeasti. Nyt Microsoft yrittää ....
Apple mullistaa elokuvamarkkinat? Iskee elokuvateattereiden apajille Apple mullistaa elokuvamarkkinat? Iskee elokuvateattereiden apajille (8.12.2016 08:58)
Elokuvien julkaisukaava voi mennä lähitulevaisuudessa kokonaan uusiksi, sillä Bloombergin saamien tietojen mukaan Apple neuvottelisi Hollywoodin suurimpien studioiden kanssa oikeuksista tuoda ....
PlayStation 4:n voittokulku jatkuu – Jo yli 50 miljoonaa myytyä konsolia PlayStation 4:n voittokulku jatkuu – Jo yli 50 miljoonaa myytyä konsolia (7.12.2016 18:31)
Sony on onnistunut myymään jo yli 50 miljoonaa PlayStation 4 -pelikonsolia. Lukemaan sisältyy niin vuonna 2013 lanseeratun PlayStation 4:n myynti kuin tänä syksynä esitellyn PlayStation 4 Pron myyntikin. ....

Uutisarkisto