AfterDawn logo

Useita piratismin vastaisia iskuja Yhdysvalloissa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
35 kommenttia

Joidenkin Internetin uutissivustojen mukaan Yhdysvalloissa on tänään suoritettu useita internetpiratismin vastaisia iskuja, joiden kohteena on ollut joukko suurimpia piraattiryhmittymiä. Tiedot ovat vielä hajanaisia ja epätarkkoja, mutta ilmeisesti ainakin yksi pidätys on myös suoritettu. Pidätetty mies on on 24-vuotias Chirayu Patel, joka pidätettiin eilen syytettynä Boozers-nimisen piraattiryhmittymän serverin ylläpidosta. Boozers tunnetaan verkkopiireissä elokuvien DVDR-kopioiden ahkerasta levittämisestä.

Iskujen takana oleva liittovaltojen poliisi FBI on ilmeisesti houkuttellut piraattiryhmät ansaan tarjoamalla niiden käyttöön suuria määriä säilytystilaa. FBI:n asettamalla kahdella palvelimella ja "warettajaryhmien" kahdella serverillä oli materiaalia yhteensä 27 teratavua. Palvelimilla on ollut tarjolla useita elokuvia, esimerkiksi Star Wars Episodi III: Sithin kosto löytyi koneilta vain tunteja elokuvan ensi-illan jälkeen.

Vangittu Patel onnistui ilmeisesti pääsemään palvelun ylläpitäjäksi toiselle FBI:n palvelimista. Tämän jälkeen hän siirsi sinne suuria määriä pelejä, elokuvia ja arkkitehtuurialan erikoisohjelmistoja.


Tällä hetkellä uutisointi ja tiedot tapahtumista ovat todellakin vielä hyvin hajanaisia, ja tiedot tapahtumista alkavat vasta nyt kantautua medioille. Ilmeisesti iskujen kohteena on ollut myös Centropy ja TDA -nimisten piraattiryhmittymien johtohenkilöt. Tapahtumiin on liitetty myös yhden FBI-agentin nimi -- Griffen.

Vielä myöhemmin tänään on odotettavissa viranomaisten lausunto, jossa kerrotaan tutkmisten yksityiskohdista tarkemmin. Uutisoimme aiheesta lisää, kunhan tarkempaa tietoa on saatavilla.

Lähde:
Mercury News (Vaatii kirjautumisen)

35 KOMMENTTIA

Threat1/35

Eipä se piratismi näillä iskuilla lopu. Lisää niitä piraattiryhmiä aina jostain tulvii.

Iloac2/35

Loppujen lopuks piraattien levittäien täytyy järjestyä ja raha tulee entistä enemmän mukaan kuvioihin. Tästä seuraa lopulta vain ja ainoastaan järjestäytynyttä rikollisuutta...

Naapurisi3/35

Siis tämähän on mahtavaa, jopa FBI antaa mahdollisuuden piratismin levitykselle. Kauankohan heidän palvelimet ovat olleet aktiivisia?

DaniF4/35

Itse toivon että waretus palaa takaisin 80-luvulle jolloin kaveriporukalla tai 1 kavereista osti mieli LP:n ja ottivat siitä kopion c-kasetille ja kasetit kavereille. Kai RIAA, MPAA yms.. joskus oppii että pitää ottaa toiset keinot käyttöön kuin raastupa

-Rex-5/35

"Tavallisia" voittoa tavoittelemattomia warez ryhmiä ratsataan ja vain yksi taho voittaa: mafia. Se, että kuvittellaan jälleen saavuttaneensa suuren voiton piratismia vastaan johtaa ainoastaan siihen, että itäeuroopassa ja kiinassa OIKEIDEN rikollisten rahasammot senkuin kasvavat. Noh, jos siihen pyritään niin suunta on oikea.

Ps. Kuinka moni muistaa viimeiseltä puolelta vuodelta montakaan isompaa järjestäytyneen rikollisuuden eliminointi tapausta? (Kaikki kelpaa suurista asekaupoista huumekauppaan) Entäs kuinka monta warez ratsiaa on samana aikana pidetty? Todistaa sen, että kun ei ole kykyä/halua hoitaa oikeita vaarallisia rikollisia niin esitetään yli-ihmisiä pidättämällä rikollisia, joiden toiminnalla ei mm. kenenkään henki vaarannu tai esim. kansanterveys ole uhattuna.

pähö6/35

Tämähän alkaa muistuttaa Hollywood-elokuvia. FBI:n iskuja ja agentteja. Nyt vaan odottelemaan, että joku kuvaa parituntisen spektaakkelin, aiheena "piratismin vastainen taistelu" :)

arcanix7/35

Suomessa tollainen ansojen asettelu ei varmaan ole laillista. Jätetään pankki ilman valvontaa ja holvi auki, sitten pidätetään kaikki, jotka tulee sisään.

Naapurisi8/35

-Rex-
Esimerkiksi tuli ensimmäisenä mieleen,
PETER FRYCKMAN

Agent_0079/35

Kyllä tuossakin todennäköisesti joku syönyt kuormasta eli myynyt tuota materiaalia eteenpäin.

Jusef10/35

Kaikki jotka tuota leikkiä harrastavat tietävät riskit ja se siitä..Mutta muuttuuko mikään ei varmasti, uusia groupeja tulee vanhojen tilalle ja varovaisuus vaan kasvaa entisestään.......

ArskaArka11/35

Mitä sitä YLEX:n uutisissa tuli aamulla, että amerikassa olisi haastettu oikeuteen jopa 800 vertaisverkkojen käyttäjää. Tuolloin tuli mieleen että on se niitten homma hullua kun juuri alkuviikolla tuli päätös että p2p-verkkojen ylläpitäjäyritykset voi haastaa oikeuteen tekemisistään. Että sillä päätöksellä ei periaatteessa ollut mitään merkitystä, koska RIAA tekee tuolla hommalla isoja rahoja.

Gormak12/35

Tuo "Griffen" nimi on kuulemma jossain niissä Scene videoissa.


--

http://www.digitalprowess.com/bust/

http://restless.ugtech.net/Todays.Raids.UPDATED..Brought.To.You.BY.-FBi.nfo

--

Centropy ryhmä jäi kiinni bustauksessa. Hieman sen jälkeen olivat pistäneet ulos sen uuden Kupla elokuvan.

[IMG]http://img125.imageshack.us/img125/8960/ctp2lu.png[/IMG]

kikke13/35

The release groups targeted by Site Down specialize in the distribution of all types of pirated works including utility and application software, movies, music, and games. Among the warez groups hit yesterday are:

RiSCISO, Myth, TDA, LND, Goodfellaz, Hoodlum, Vengeance, Centropy, Wasted Time, Paranoid, Corrupt, Gamerz, AdmitONE, Hellbound, KGS, BBX, KHG, NOX, NFR, CDZ, TUN, and BHP.

Tiedot täältä:
http://www.usdoj.gov/opa/pr/2005/June/05_crm_353.htm

73114/35

FBI antaa mielettömän warez palvelimen skidien käyttöön. - Mitä skidit tekee palvelimella?
No warettaa tietysti. - Hieno tapa ottaa kiinni rikollisia. Onneksi olkoon FBI. Mikäs sen tehokkaampaa kuin sponsoroida ja luoda itse rikolliset jotka otetaan kiinni tarpeen ja egon niin vaatiessa. Taidettiin vain jo Ruotsissa todeta sama menettely laittomaksi.

Microsoftkin on jo todennut piratoidun Windowsin arvon olevan noin $1. Mitähän todellisuudessa muut softat ovat? Veikkaan että samaa luokkaa arvossaan $1.

Kuka kaikesta tästä voittaa? Viimeisin P2P oikeudenpäätös jenkeissä takaa yhden voittajan: Asianajajat ja oikeuslaitoksen. Töitä ja rahaa tulee valumaan niin perkeleesti asianajajille ja oikeudenkäynteihin. Parasiittina elo on ihanaa.
Massahaasteet ihmisille ja $5000 vastaan sopimiset oikeuden ulkopuolella tulevat tuottamaan useita miljardeja dollareita asianajajafirmoille jenkeissä.
Kyllä RIAA:n ja MPAA:n asianajajat aina rahan päälle ymmärtävät. Eivät mitään tyhmiä jätkiä olekkaan.

Samaan aikaan Afganistanin oopiumituotanto ylitti juuri vuositasolla $30 miljardia dollaria, eikä kellään ole muka hajuakaan siitä kuka tai mistä huumeet virtaavat kaduille, vaikka yhdysvaltain armeija, maailman modernein ja parhaiten aseistettu sotajoukko on pitämässä valtaa kyseisessä maassa. On se vain kumma että mutamajoissa asuneet Talebanit olivat saaneet kitkettyä oopiumin tuotannon silti kokonaan pois.

Minne onkaan maailma menossa....




kikke15/35

Täällä on tarinaa ja uutisvideo rysästä:

http://abclocal.go.com/kgo/news/062905_nw_fed_bust.html#

wipe200016/35

> Viimeisin P2P oikeudenpäätös jenkeissä takaa yhden voittajan: Asianajajat ja oikeuslaitoksen.

Eikös jenkeissä suurin osa päättäjistä olekin koulutukseltaan lakimiehiä - piiri pieni pyörii.

> ...Afganistanin oopiumituotanto... yhdysvaltain armeija... on pitämässä valtaa kyseisessä maassa.

Ja eikös itse valloissakin tehdä vakavia rikoksia enemmän kuin esim. meillä, vaikka siellä rangaistukset ovat paljon kovemmat kuin Suomessa.

Sellaisessa maailmassahan tässä eletään. Voisihan suurimman osan köyhissä maissa kuolevista lapsistakin pelastaa, jos (me) rikkaat maat vain oikeasti haluaisimme. Sen sijaan käytämme rahamme esim. uuteen elektroniikkaan, jotta pääsemme katselemaan (ilmaiseksi hankittuja) elokuvia, tai valtioiden tasolla uusien sotalelujen kehittämiseen ja ostamiseen.

heappi17/35

Quote:
Taidettiin vain jo Ruotsissa todeta sama menettely laittomaksi.
Maassa maan tavalla. Joissain paikoissa voi myös huumekauppiaita narauttaa vale-ostoilla, toisaalla taas ei.

Xanadu18/35

Warettajien puolustajat unohtavat aina sen tosiasian, että rehellinen kuluttaja on tässä pelissä suurin häviäjä joten turha kiinnijääneiden piraattiryhmittymien perään on itkeä.

Piratismin vastaisessa taistelussa on viihdeteollisuus ottanut jo sellaisiakin keinoja käyttöön jotka sortavat juuri rehellisiä elokuvien ja musiikin kuluttajia.

Piratismin vastaiset mainokset alkavat olla jo varsin tuttu näky elokuvateattereissa, televisiossa tai jopa laillisilla DVD-tallenteilla puhumattakaan sitten teknisistä suojauksista ja muusta humpuukista.

Piraattirenkaat eivät elokuvia, äänitteitä tai pelejä ostele joten todelliset kärsijät löytyvät rehellisten kuluttajien joukosta.

Eiköhän tässäkin foorumissa ole jo korkea aika julistaa, että loputtomasti jatkuva piratismi on saatava kuriin.

Whiitzer19/35

Oikeastaan tälläinen ratsailu on ihan vaan silmänlumetta ja pelottelua..

Siis eihän millään poliisilla missään maassa oo mahollisuutta saada waretusta taltutettua kun niitä on niin prkl:sti ja kokoajan tulee vaan lisää...

Mutta näillä varmaan yritetään pääasiassa vaikuttaan ettei niitä uusia tulis niin paljoo...

Grouppeja tulee ja menee mutta kamaa on riittäny ainakin tähänasti hyvin =D

jmpk20/35

Quote:
Eiköhän tässäkin foorumissa ole jo korkea aika julistaa, että loputtomasti jatkuva piratismi on saatava kuriin.
Mielestäni asiat tärkeysjärjestyksessä. Esim. USA:ssa olisi tärkeämpää saada laiton siirtolaisuus kuriin ja kaikea vastaavaa, ennen kuin ruveta kotikopioijia ahdistelemaan. Tyytyisivät piraattituotteiden myyjien pidättämiseen, joiden toiminnasta on haittaa oikeasti.

lunix21/35

heappi:

Quote:
Maassa maan tavalla. Joissain paikoissa voi myös huumekauppiaita narauttaa vale-ostoilla, toisaalla taas ei.
Tässä tapauksessa vale-myyjä myi käyttäjälle ja sitten narautti sen kun ostotapahtuma oli ohi, olettaen että tuo FBI:n tarjoama palvelin pitää paikkansa.

Xanadu:

Quote:
Piratismin vastaiset mainokset alkavat olla jo varsin tuttu näky elokuvateattereissa, televisiossa tai jopa laillisilla DVD-tallenteilla puhumattakaan sitten teknisistä suojauksista ja muusta humpuukista.
Laillisessa, opmaan käyttöön ostetussa DVD-tallenteessa nuo "Downloading pirated..."-mainokset, suorastaan yllyttävät laittamaan pätkän jakoon.

heappi22/35

Quote:
Tässä tapauksessa vale-myyjä myi käyttäjälle ja sitten narautti sen kun ostotapahtuma oli ohi, olettaen että tuo FBI:n tarjoama palvelin pitää paikkansa.
Joo, eli pointti siis se että poliiseilla on joissain maissa oikeus käyttää vastaavanlaisia keinoja. Viaton kansalainenhan ei olisi ottanut FBI:lta warez-serveriä käyttöön, tai olisi sitten laittanut servolle vaan lomakuviaan tms. ;)

trooper7823/35

Quote:
...rehellinen kuluttaja on tässä pelissä suurin häviäjä...
Piratismin vastaisessa taistelussa on viihdeteollisuus ottanut jo sellaisiakin keinoja käyttöön jotka sortavat juuri rehellisiä elokuvien ja musiikin kuluttajia.
Totta... eli miksi olla siis rehellinen? rehellisyyshän nyt ei ole kannattanut enää vuosiin, oli kyse mistä tahansa.
Ja kuluttajaa sortavista vastatoimista ei voi syyttää kun ahneita viihdeteollisuuden yrityksiä. Tämä taktiikka takaa vaan laittomien kopioiden kasvun niin netissä kuin piraattimarkkinoilla.

Quote:
Piraattirenkaat eivät elokuvia, äänitteitä tai pelejä ostele....
Onko tämä fakta tietoa vai sinun mielipide?

Quote:
Eiköhän tässäkin foorumissa ole jo korkea aika julistaa, että loputtomasti jatkuva piratismi on saatava kuriin.
Aivan samaa mieltä. Piraatit (=jotka tekevät rahaa laittomilla kopioilla) täytyy saada kuriin. Linnaan vaan koko porukka!

Naapurisi24/35

En tiedä miten liittyy ketjuun mutta, lainaus METRO lehdestä:
Imurointi kielletyksi Ruotsissa
Vuoden puoliväli tuo mukanaan joukon muutoksia Ruotsin lakeihin. Heinäkuun alusta lähtien muun muassa laittomien musiikki- ja elokuvatiedostojen tallentaminen omalle tietokoneelle internetistä on kielletty, eivätkä ravintolat, taksit tai kampaamot saa enää peeriä eri hintoja naisilta ja miehiltä. Paljon keskustelua on herättänyt etenkin uusi tekiänoikeuslaki. Sen mukaan musiikin, kuvien tai muun materiaalin tallentaminen netistä omaan käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on kielletty. Tähän asti on ollut kiellettyä vain tälläisen materiaalin levittäminen.
*uuden lain mukaan laitonta materiiaalia netistä imuroiva voi joutua vahingonkorvausvaatimukseen, jos teko on tehty tarkoituksella tai kyse on ollut törkeästä huolimattomuudesta. Teon tarkoituksellisuus tarkoittaa, että tiedostojen tallentaja on tiennyt niiden olevan laittomia.

nwind25/35

Tämähän vaan kertoo Piraattiryhmien ahneudesta... mennää siihen halpaan ku joku tarjoaa yhtäkkiä paljon tilaa ja vapaan kaistan... eikös ennen nämä palvelinten pitäjät joutuneet aika syyniin ja tarkastettu viimosenpäälle ettei tällästä tulis...

Tämä ryhmien välinen kilpailu aiheuttaa varmaan juuri tämän ongelmat jossa vain ahneus tekee kaiken romuksi...palvelimet venäjälle jonne fbi ei mahda mitää... Tai sitten tämäkin uutinen on vaan FBI:n iso HOAX!

lest26/35

Noita release groupeja tulee ja menee ja sanon kyllä, että FBI tekee itsensä naurunalaiseksi.
Kyllä tästä voi jo päätellä, ettei ole halua enää ottaa kiinni oikeita rikollisia, niinkuin joku sanoikin.

Ja mitä Xanaduun tulee, yrittäkää nyt ymmärtää, että hän on köyhä (tai ahne), levykauppaa (http://xanadu.fi) ylläpitävä trollipelle, joka tulee tänne ölisemään mielipiteitään ja väittää asioita ilman mitään kunnon näyttöä

trooper7827/35

Quote:
Vuoden puoliväli tuo mukanaan joukon muutoksia Ruotsin lakeihin. Heinäkuun alusta lähtien muun muassa laittomien musiikki- ja elokuvatiedostojen tallentaminen omalle tietokoneelle internetistä on kielletty.......
Eikös tämä tullut voimaan myös Suomessa ?? =/

Quote:
Kyllä tästä voi jo päätellä, ettei ole halua enää ottaa kiinni oikeita rikollisia...
Tämmönen lausahdus pompahti mieleen, sopii tilanteeseen mielestäni aika hyvin =D :
"The Warrior Cast (=FBI, RIAA & friends) loves to win and hates to lose. It is easier to fight a weaker opponent (=nettilataajat/jakajat) and be quaranteed victory than to oppose a far more dangerous enemy (=piraattikauppiaat yms.)."
-Lenonn, Babylon 5

Naapurisi29/35

Quote:
Eikös tämä tullut voimaan myös Suomessa ?? =/
Eikös sitä saa ladata mutta ei jakaa?
Vai oliko toisin päin ;)

trooper7830/35

Niin ladata sai muttei jakaa. Tarkoitinki sitä uutta lakia (sama kuin Ruotsin uusi)... eikös sen pitänyt tulla voimaan kesä- heinäkuun vaihteessa?

Tarmo7831/35

@freekevin

=) Hyvät on jutut Centropyn pojilla! Uhoaminen pelkein TPB-poikien tasoa =)

Tarmo7832/35

Bustaus-listalla ei muuten ole RELOADED, eli ainakin yksi loistava gouppi säästyi FBI:n hirveältä kostolta.

Deranger33/35

Quote:
Warettajien puolustajat unohtavat aina sen tosiasian, että rehellinen kuluttaja on tässä pelissä suurin häviäjä joten turha kiinnijääneiden piraattiryhmittymien perään on itkeä.

Piratismin vastaisessa taistelussa on viihdeteollisuus ottanut jo sellaisiakin keinoja käyttöön jotka sortavat juuri rehellisiä elokuvien ja musiikin kuluttajia.

Piratismin vastaiset mainokset alkavat olla jo varsin tuttu näky elokuvateattereissa, televisiossa tai jopa laillisilla DVD-tallenteilla puhumattakaan sitten teknisistä suojauksista ja muusta humpuukista.

Piraattirenkaat eivät elokuvia, äänitteitä tai pelejä ostele joten todelliset kärsijät löytyvät rehellisten kuluttajien joukosta.

Eiköhän tässäkin foorumissa ole jo korkea aika julistaa, että loputtomasti jatkuva piratismi on saatava kuriin.
Höpsis, eihän mikään tuosta ole piraattien syytä. Eiväthän he ole vaatineet teollisuutta sortamaan omia asiakkaitaan tyhmillä suojauksilla ja propagandalla, se on ollut ihan viihdeteollisuuden oma päätös.

ZeuZ34/35

Xanadu Oot nää pelle! :))

Hmmmh35/35

Vaikka meneekin otsikon sivuun, niin täytyy vain toivoa että ostajien, mainostajien, oheistuotteiden ym. kautta levy-yhtiöt, filmiteollisuus ja pelitalot saavat tarpeeksi rahaa, että homma on kannattavaa. Jokainen levy, elokuva ja pelihän ei tuota voittoa, vaan yhden menestyneen tuotteen pitää korvata toisen tappioita. Jos kokonaisuus vaikuttaa liian riskialttiilta, sijoittajat vaihtavat kohteita.
Itse uskoisin ongelman näkyvän ensimmäisenä "indie" tyylisissä elokuvissa, missä tappiot tuntuvat omassa lompakossa ja joihin on vaikeaa saada "product placementtiä" ja muuta sponsorointia.

Kuinka kaukana tästä kannattavuuden rajasta ollaan, on jo sitten toinen kysymys.

Quote:
ZeuZ: Xanadu Oot nää pelle! :))
Hiekkalaatikko on kiva paikka...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT