AfterDawn logo

Turun hovioikeus: kolme kuukautta ehdotonta pelipiraatille

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
37 kommenttia

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen:n (TTVK)uutisoinnin mukaan Turun hovioikeus on tuominnut PlayStation-pelien kopioita valmistaneen ja myyneen nuoren miehen kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Tuomio toteutetaan yhdyskuntapalveluna. Tapaukseen liittyy myös toinen piraattimyyjä, josta TTVK:n jutussa ei mainita muuta kuin ettei hänen tuomiotansa muutettu alemman oikeusasteen tuomiosta.

TTVK:n PlayStation-piratismia valvova Internet-tarkastaja, OTK Ilkka Vuorenmaa, on tyytyväinen tuomioon. "Taas kerran on Turun hovioikeus käsittänyt, että tällainen piratismi on luovan omaisuuden varastamista ja että siitä tulee tuomita riittävän ankarat tuomiot,", hän toteaa. Vuorenmaan mukaan tuomituilla oli ostajia ympäri maata ja myytyjen kopioiden määrä oli sadoissa.

Lähde:
Antipiracy.fi

37 KOMMENTTIA

clotam1/37

hehheh, hyvä pojat!

melonfant2/37

Selvä rikos. Aivan oikein noille.

-Rex-3/37

Myyty kopioita ja sitä kautta hankittu rahaa laittomasti, joten aivan oikea tuomio. Tuo on sitä oikeaa piratismia ja moiseen kuuluisi puuttua vielä nykyistäkin ankarammalla kädellä.

mika4/37

Quote:
valmistaneen ja myyneen..
Juuri näihin pitäisi keskittyä, jotka yrittävät tuosta touhusta itse taloudellisesti hyötyä.

Tarmo785/37

Mitenköhän kyseinen henkilö on pelejä myynyt? Jossain kirpputorilla vai netin välityksellä?

Näin nopeasti ajatellen tuntuu aika tyhmältä hommalta ruveta jossain kirpputorilla myymään piraatteja.

Eipä se ostaminenkaan kyllä kovin järkevää ole, jos omistaa internetin.

ramu20006/37

no, oikein se on. Mutta relanderin katottavaan tuomioon, epäreilu. jos toinen saa 6kk ehdollista monen miljoonien euron voiton urkinnoista niin ja toinen saa ehkä pari tonnii voittoo niin sanon, et haistakaa paska.

lest7/37

Kerrankin oikea piraatti oikealle tuomiolle. Hyvä hyvä.

Ahneiden antipiratismifirmojen oikeudet pitäisikin juuri rajoittaa tälläisiin juttuihin. Turhaan kiusaavat teini-ikäisiä filujakajia.

jmpk8/37

Aivan oikein ja tuomiokin aika kodallaan. Piraatti tuotteiden myyminen on ehdottomasti rikollista, siitä ei päästä mihinkään. Näitä riittää kaikilla kirpputoreilla, ei niinkään valmistajia, vaan välittäjiä(yleensä hakevat venäjältä tai virosta). Tälläiset pitää saada kiinni, koska he vievät tuottajilta _oikeat ostajat_, jotka voisivat ostaa aidon, ellei halvemmalla saisi kopiota. Kotikopiointi taas on paisuteltu ylimittoihin, vaikka näitä oikeita rikollisiakin löytyy "Turu-ilta(sta) ja toreilta"

Reikis9/37

Noin sitä käy kun rupee laittomasti myymään...
mutta ihmetyttää kyllä miten se niitä myi?

yuni10/37

Voi sentään mitä touhua :D

jmpk11/37

Quote:
mutta ihmetyttää kyllä miten se niitä myi?
Millä tavoin ko?
No vaikka kirpputoreilla, netissä, kavereille, välitettäväksi muille.....

SatDude12/37

Huomasin kerran kotikyläni torilla myytävän eräässä kojussa Venäjältä tuotuja musiikki ja pelejä, jotka oli kyllä selkeästi huomattavissa piraattikopioiksi. Harmi että jäi ilmiantamatta tämä kyseinen setä, joka myi levyjä. Hienoa, että oikeat piraatit joutuvat telkien taakse tempuistaan!

Zyx13/37

Matti puukottaa ja saa kaksi vuotta, joku warettaa ja saa kolme vuotta...

Jos joutuisi valitsemaan, olisi varmaan parempi jäädä kiinni pakettiauto täynnä heroiinia kuin piraattipelejä.

emagdnim14/37

Quote:
Matti puukottaa ja saa kaksi vuotta, joku warettaa ja saa kolme vuotta...

Quote:
Kai ymmärrät että tässä on kyse ihan muusta kuin waretamisesta? Se on kyllä totta, että lait ovat joltain osin *erseestä, mut lain pitää pyrkiä suojeleen kaikkia tasapuolisesti ja se ei olekkaan yksinkertainen asia edes näinkään pienessä valtiossa, jossa lain pitää olla tasapuolinen kaikille 5-6 miljoonalle ihmiselle+yritykset ja muut tahot joiden oikeuksia täytyy myös suojella. Laki ei suojele niitä hyvin mikäli rangaistukset ovat heikkoja. Ei voida verrata esim henkirikoksia ja talousrikoksia keskenään, ne ovat kumpikin oma alueensa. ja kyllä heroiinin hallussapidosta myyntitarkoituksessa tulis varmaan aikamoinen kakku ;)..

emagdnim15/37

ohops unohtu /-merkki quotesta :) offtopiccia sen verran, että miten joku voi selittää miksi raiskauksista pääsee vähällä? Sehän on todella julma rikos, josta urhille jää yleensä loppuelämän piinaavat henkiset arvet..

Seeker_9916/37

:)
Suomen lainsäädäntö on vaan niin ihana rikollisille täällä... Ensimmäinen ehdoton vankeustuomio puolittuu ja kaiken alle 9kk pystyy suorittaan yhdyskuntapalveluna...
Eli ensikertalainen saisi saada tuonkin tuomion 6 kertaisena niin pääsi silti vielä yhdyskuntapalvelulla...
I just love this country...

Seeker_9917/37

ohops unohtu /-merkki quotesta :) offtopiccia sen verran, että miten joku voi selittää miksi raiskauksista pääsee vähällä? Sehän on todella julma rikos, josta urhille jää yleensä loppuelämän piinaavat henkiset arvet..

Raha ratkasee oikeudessakin... Mitä enemmän omistat rahaa sitä enemmän saat kunnioitusta. Jos joku menisi raiskaan jonku sika törkeen rikkaan ihmisen niin kyllä se tuomio rupeis nouseen kunnon tuomioksi...

trooper7818/37

Joutuivatkos nämä tuomitut maksamaan mitään korvauksia tekijänoikeuksien rikkomisesta. Nettipiraatteja kun näillä summilla pelotellaan, niin kait nämäkin herrat... ? ? ?

LaLLi8019/37

Quote:
Matti puukottaa ja saa kaksi vuotta, joku warettaa ja saa kolme vuotta...
Se kaverihan sai 3 kuukautta...ei 3 vuotta vankeutta. Eikös näitä löydä jatkuvasti Keltaisesta pörssistä kun hakemalla hakee..ehkä tää kaveri oli vaan yli törkeä/tyhmä, että tuomitsivat.

Nää on nitä pahoja piraatteja...kapitalisti piraatit.

mjk20/37

Noin turus, ei kyllä tuomio on ihan oikein mitäs meni niitä myymään...Jos otat warettamalla/kopioimalla kaverilta pidä ne sit vain ittelläs äläkä myy...minä ainakin olen tuota mieltä, tuo tuomion pituus on minusta kyllä liioiteltu...kun tapostakin saat enskertalaisena saman tyyppisen tuomion, tuossa kun ei ole tapettu ketään, paitsi moraalisesti maahantuoja, jonka saisi hirttää :-P

V-kos21/37

Kyllä tuo 3 kuukautta ehdotonta on liikaa jos verrataan vaikka pahoinpitely tuomiohin.

smuxi22/37

Piraattien myyntin on väärin...
Ei niin saa tehdä... hyvähyvä.

flntm23/37

Voi Saa...a mitä pelleilyy tää suomen rikoslaki.... Lasten hyväksikyttäjät ja raiskaajat saa jotain edollisia tuomioita ja sitkun piratisoit jonkun ison pelifirman sikahintaisia pelejä saat ehdotonta!!! En nyt tarkota et ois oikein tai hyväksyttävää myydä itsekopioituja pelejä, mut silti menee vähän överiks nää tuomiot.
EI MUUTA!!!

-Rex-24/37

Tuohon tuomioiden kovuuteen sen verran, että mielestäni tässä oikeassa piratismissa tuokin 3kk (joka vielä menee yhdyskuntahommina) on erittäin hyvä tuomio. Se, että raiskaajat, jammu kakkoset, yms saavat suunnilleen päänsilitystä ei sitten kylläkään ole mistään kotoisin. Tosin se taas ei tähän uutiseen enää liity millään tavalla eli offtopiciksi menee, mutta kyllä törkeistä rikoksista (eli rikoksissa, joissa teko vaikuttaa henkisesti ja fyysisesti oli kyseessä ihminen tai eläin) pitäisi tuomiot olla reilusti kovempia ja taas vastavuoroisesti elottomien hyödykkeiden käsittelyissä pitää järki mukana. Nykyinen lähinnä todistaa senkin, että nyky-yhteiskunnassa raha on paljon ihmistä tärkeämpi asia ja tähän tilanteeseen ei olisi koskaan pitänyt mennä.

Naapurisi25/37

Kyllä pojat on ollut sekasin. Jos ovat miettineet bisnestä tekevänsä, tolla jutulla. Olis edes tehnyt sellasen miljoonan levyn erän ja myyneet Venäläisille.
Olis kuitenkin ollut miltei sama tuomio(jos suomen lakia tunnetaan)
Noh, mutta pitää kuitenkin muistaa:
ELÄMÄ ON!!!

NeoGeo126/37

samaa mieltä ku moni muukin, liian raskas tuomio suomessa verrattuna henkirikoksiin.

rouda27/37

Tuomio toteutetaan yhdyskuntapalveluna niin eikös toi tarkota sitä et joutuu 90 tuntia haravoimaan roskia.
tekiä on tietysti varaton yhteiskunta maksaa kaikki kulut

Taukkizz28/37

Kerrassaan tyhmä sälli... Olen samaa mieltä teidän kaikkien kanssa, kaiken maailman KRPt, RIAAt ja MPAAt mieluummin kiusaisivat näitä OIKEITA piraatteja kuin nettaajapeeloja...

McGeek29/37

Hyvä hyvä hyvä.

lest30/37

Quote:
Kyllä tuo 3 kuukautta ehdotonta on liikaa jos verrataan vaikka pahoinpitely tuomiohin.
Niin kyllä tuokin mun mielessä kävi.

Mutta hei, kun jätkä suorittaa yhdyskuntapalveluna tuon tuomion, niin parempihan sekin kyllä on kuin se, että FBI/SWAT tiimi+snaipperit+helikopterit pidättävät hänet, sitten tulee 18 vuotta linnaa, $4,000,000,0 korvauksia ja oikeudenkäynti menee ainakin korkeimpaan oikeuteen (ei kai tuttua?)

mjk31/37

"Mutta hei, kun jätkä suorittaa yhdyskuntapalveluna tuon tuomion, niin parempihan sekin kyllä on kuin se, että FBI/SWAT tiimi+snaipperit+helikopterit pidättävät hänet, sitten tulee 18 vuotta linnaa, $4,000,000,0 korvauksia ja oikeudenkäynti menee ainakin korkeimpaan oikeuteen (ei kai tuttua?) " Eipä taida tuo toimia täällä ei tänne fbi/swat pääse rellestään, ainostaan oman maan karhujoukot jotka ovat jo surullisen kuuluisia. :-)

HiTi32/37

Kyllä tämä kopioidenkin myyminen taitaa olla aika tavallista. Jokin aika sitten laitoin eräälle ostetaan palstalle ostotarjouksen eräästä pelistä, johon ei vastannut ainoakaan oikean tavaran myyjä. Piraattitarjouksia tuli useampia. Meileissä oli mukana myös lista, jossa oli kaikki uudet pelit/ohjelmat, joista olisi voinut valita lisää. Kyseessä on siis ihan suomalaiselle palstalle laitettu ilmoitus. Aikalailla uskaliasta touhua piraattikauppiailta.

ONSnaab33/37

joo on paha juttu sun muuta kyllä..

Ketää köyhiä manneja täällä tueta. Ois tuoki hankkinu kunnon työn, mutta kun ei.

Mentholi34/37

Quote:
Zyx:

Matti puukottaa ja saa kaksi vuotta, joku warettaa ja saa kolme vuotta...

Jos joutuisi valitsemaan, olisi varmaan parempi jäädä kiinni pakettiauto täynnä heroiinia kuin piraattipelejä.
Juuri näin, hyvinhän tämä suomen oikeusjärjestelmä pelaa!

Niin ja jmpk, muistaakseni olen jossain nähnyt sinun olevan sillä kannalla, että warettaminen ei ole väärin? En ymmärrä miksi tuomitset kunnon piraatit jos warettamisessa ei ole sinusta mitään väärää. :)

Onhan se tosin niin, että nuo oikeat piraattti pelit, musiikki cd:t ja elokuvat syövät enemän tekijöiden tuloja kun warettaminen.

Mentholi35/37

Warettamisella tarkoitan siis tuossa p2p verkkoja lähinnä ja piraateilla esim. tallinnasta ostettuja valmiiksi poltettuja levyjä joissa on kannet ja sellaset, jos jollekkin jäi epäselväks.. :P

gerbiili36/37

Niih, tuomarit ovat vapauttaneet miehiä raiskauksista mm. perustellen että miehellä on vakituinen työpaikka. Siksi hieman ihmittelen tätä, että onko kaikki tasa-arvoista? Eikö henkisen/fyysisen väkivallan rangaistukset pitäisi olla isommat kuin maallisen mammonan?

Hoggar37/37

Ei myynti ole piratismia ellei tavaraa myydä kilohinnalla,kuten oikeessa maailmassa, jotain rajaa tuohon piperrykseenkin pitäis olla. Ja parempi et tekee samalla jotain muutakin kun kerran asialla ollaan, niin tuleepahan asiasta, jos joskus tulee. Muuten naurettavia nää "järjestöt"
niillähän on oikein lyhenteetkin ttvk, ävvk, ävtk, pitäiskö lukee, älyvapaa tuottajien kattojärjestö?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT