AfterDawn logo

Xbox 360:n kuvia julkisuuteen

Jari Ketola Jari Ketola
15 kommenttia

Tulevasta Xbox 360 -pelikonsolista on vuotanut julkisuuteen useita valo-/konseptikuvia. Vaikka kuvia konsolista on ollut liikenteessä aikaisemminkin, on nyt esille tulleet kuvat todennäköisesti aitoja. Tällaisena konsoli esiteltäneen E3-messuilla ja MTV:n lähetyksessä. Myyntiin tuleva konsoli voi kuitenkin olla hyvinkin erinäköinen. Myös ensimmäisen sukupolven Xbox oli ensiesittelyssä täysin erinäköinen kuin kauppojen hyllyiltä nyt löytyvä laite.

Konsolin etuosassa sijaitsee levykelkka, kaksi muistiporttia, virtanappi sekä mahdollisesti suojalevyllä peitetty laajennusportti. Lisäksi etulevyssä vaikuttaisi olevan infrapunaportti ja luultavasti langattomien laitteiden kytkentään käytettävä nappi taustavalolla höystettynä. Ohjainporttien puuttuminen viittaa vahvasti siihen, että Xbox 360:n peliohjaimet tulevat olemaan langattomia, kuten aikaisemmin on jo spekuloitu.


Tässä, todennäköisesti hieman vanhemassa kuvassa, on nähtävillä konsolin kylkeä. Ensimmäisessä kuvassa laitteen vasemmassa reunassa oleva "ulkonema" osoittautuu tässä kuvassa kiintolevypaikaksi. Näin ainakin voisi päätellä "40GB" -tekstistä.

Viimeisessä kuvassa on nähtävissä sama kiintolevylaajennusportti erilaisella levyllä peitettynä. Mahdollisesti kyseessä on "vakiopeitelevy", jota käytetään kun kiintolevyä ei ole lainkaan asennettu.

Konsolin, jonka nimeksi on kuvien myötä varmistumassa Xbox 360, ympärillä on muutoinkin pyörinyt huhuja viime päivinä. Esillä on ollut mm. Xbox 360:n kehityslaitteisto, joka hieman erikoisesti on G5 Mac -pohjainen.

Lähteet:
Xbox-scene
Spong

15 KOMMENTTIA

Corkscrew1/15

Yltääköhän tänki boxin fyysiset mitat edeltäjänsä tasolle. Noista kuvista nyt ei viel oikee tiedä, mut parin cd-kelkan levynen toi etupaneeli näyttäs noitten kuvien perusteella olevan. Päällisin puolin kumminkin ihan siistin olonen.

jannne2/15

Laatikkodesingi olisi ollut parempi, olisi tuokin vehje mennyt näppärästi muitten laitteitten sekaan.

jmpk3/15

näyttää tuo muoto aika hankalalta. Tuosta kokopaikasta voisi päätellä että se on itse vaihdettavissa suurempaan, toivottavasti käy tavalliset, ettei tarvitse mitään m$:n omia tai jotain virityksiä

Casepri704/15

Ihan komia..

mcmopo5/15

Ihan näppärä peli. Koskas mtv julkasee tietoa Xboxista? Eikö sen pitäny kertoa tarkemmin...jne ainakin minun tietääkseni.

admins6/15

mittoja voi päätellä kun ehtii esim jotain samsungin kannettavien dvdasemien mittoja ja korkeus n. 3 tuumaa

anubis907/15

miksi tossa lukee "memory unit A" ja "memory unit 2" ??

juhis8/15

Ei siinä lue että "Muistiyksikkö 2" vaan "Muistiyksikkö B"

Mutta udon näköinen väkkänä on tulossa, jos se siis tollasena pysyy. olisi tehnyt siitä tollasen perus hifi-leveyksisen eli 43 cm. olisi ollut pinossa siististi vahvistimen, dvd-soittimen, taajuuskorjaimen, videoitten sun muitten kanssa. kun kerran langattomat ohjaimet.

ONSnaab9/15

En ottas vaikka ilmaseks saisin..

noeee... :D

vois tosta kyllä pari hunttii malksaa

EiZei_10/15

Saapa nähdä onnistuuko kiintolevyn vaihto suurempaan aivan yhtä helposti kuin edeltävässä xlootassa. ;)

-Rex-11/15

Taitaa mennä vakavasti ostoslistalle kunhan viimeiset specsit selkenee ja ensimmäiset joskus ensi vuosituhannella tänne peräpohjolaan rantautuvat.

mcmopo12/15

Eiks tossa oo langattomat ohjaimet? Eli mitään tietoa onks niissä akut vai pitääkö viikon välein ostaa uudet patterit?

SatDude13/15

Se on muuten se perussääntö, ettei kannata ostaa heti sitä ensimmäistä versiota. Tyypillisesti olen ostanut aina seuraavan version laitteesta. Esimerkiksi oma xbox on versiota 1.1, joka maksoi 250€ ja siinä on laatuosat. Kun katsoo noita nykyisiä 1.6 versioisia xboxeja, niin kyllä huomaa, että on käytetty kaikista halvimpia osia. Eli sitten kun xbox 360 maksaa 250-300€ kannattaa silloin ostaa se boksi.

jmpk14/15

tuo mahd. langattomat ohjaimet tuottavat omat etunsa ja haittansa, ei varmaan kannata käyttää m$ tavallisia pattereita yms., myös akkujen vaihtamien ja jatkuva lataaminen rupeaa rasittamaan

Shadows1315/15

un-nyyh aika ruma

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT