Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

PSPn myynti vahvaan alkuun USAssa

Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 10.4.2005 19:46

PSPn myynti vahvaan alkuun USAssa Sonyn uuden käsikonsolin Playstation Portablen eli PSP:n myynti on lähtenyt Yhdysvalloissa hyvin käyntiin. Laitetta myytiin 500 000 kappaletta kahdessa päivässä, ilmenee Sonyn julkaisemista myyntiluvuista.

Innokkaimmat pelaajat jonottivat tunteja saadakseen konsoliuutuuden tuoreeltaan käsiinsä. Vaikka joidenkin ennakoimaa laitteiden totaalisesta loppuunmyyntiä ei nähtykään, rikkoi laitemyynti kuitenkin Sonyn mukaan kaikki aiemmat ennätykset. Ensimmäisen viikon myynnillä PSP tuotti yli 150 miljoonaa dollaria (n. 117 miljoonaa euroa) voittoa.

Ei siis ole yllätys, että Sonylla ollaan tyytyväisiä tulokseen. Sonyn Amerikan tietokoneviihdeosaston johtaja Kaz Hirai sanoo PSP:n myynnin lähteneen käyntiin täysin toivotulla tavalla. Hänen mukaansa jo kahdessa viikossa konsoli on onnistunut vaikuttamaan koko teollisuudenalaan.

PSP tuli Japanissa myyntiin viime vuoden lopulla, Yhdysvalloissa myynti aloitettiin maaliskuussa. Sony on asettanut vuoden 2005 Yhdysvaltojen myyntitavoitteeksi 5 miljoonaa yksikköä, joten yhtiö on vielä tavoitteensa mukaisessa myyntivauhdissa.

Jenkkimarkkinoiden avausta varten oli alunperin varattu miljoona yksikköä, joista suuri osa myytiin jo ennakkotilauksina. Sony joutui itseasiassa lykkäämään PSP:n Euroopan julkaisua komponenttipulan vuoksi. Alunperin uutuuskonsoli oli tarkoitus tuoda Euroopan markkinoille maaliskuun lopulla. Japanilaisyhtiö katsoi kuitenkin viisaammaksi odottaa ja varmistaa, että tuotantokapasiteetti riittää varmasti vastaamaan kysyntään.

Tällä hetkellä Euroopan julkaisun tarkkaa päivää ei tiedetä, mutta eri lähteiden arvioiden mukaan Euroopassa konsolia päästään näpyttelemään touko- ja kesäkuun paikkeilla.

Lähde:
News.com

  Sony tunkeutuu aivoihin Seuraavan sukupolven Xbox esitellään MTV:llä  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto