AfterDawn logo

Apple tukemaan Blu-Rayta

Ilkka Ketola Ilkka Ketola

Apple on ilmoittanut tukevansa jatkossa Blu-Ray-levyformaattia. Yhtiö ilmoitti päätöksestään tänään CeBIT-messuilla Saksassa. Pelkäksi tukijaksi listautumisen lisäksi yhtiöstä tulee myös formaattia kehittävän yhdistyksen jäsen, jolle on myös varattu paikka yhdistyksen johtokunnasta.

Applen toimitusjohtaja Steve Jobs ilmaisi ilonsa tehdystä päätöksestä. Hänen mukaansa kuluttajat tekevät jo nyt upeita High Definition (HD)-tason luomuksia Apple-työkaluillaan ja odottavat innokkaina, että pääsevät polttamaan tuotoksensa HD-levyille.

Muita formaattia tukevia suuryrityksiä ovat mm. Samsung, Dell, Sony, Panasonic, Phillips, Mitsubishi, Disney ja Twenieth Centur Fox.

Vaihtoehtona Blu-Rayn tukemiselle olisi ollut kilpaileva HD-DVD-formaatti. Todennäköiseksi valintaperusteeksi epäillään yksinkertaisesti Blu-Rayn suurempaa tallennuskapasiteettia. Blu-Ray-levylle kaavaillaan 50 gigan tallennuskapasiteettia, kun taas HD-DVD:lle tulee mahtumaan noin 15 gigatavua tietoa. HD-DVD:n eduksi kuitenkin mainitaan yhteensopivuus nykyisten DVD-soittimien kanssa. Levylle tulee kaksikerroksinen rakenne, joista toinen on nykyisen DVD-standardin mukainen.


Vielä on epäselvää, kumpi kilpailevista ratkaisuista tulee menestymään. Ratkaisevana standardien taistelussa pidetään sitä, kumman teknologian kannalle Hollywoodin elokuvayhtiöt päättävät kallistua. Todennäköisenä pidetään, että suurin osa studioista valitsee käyttöönsä saman standardin.

Lähde:
Betanews

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT