AfterDawn logo

KaZaan varat jäädytetty Australiassa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
1 kommentti

Sharman Networksin, vertaisverkko-ohjelma KaZaata valmistavan yhtiön, varat on jäädytetty toistaiseksi. Yhtiö on oikeustaistelussa sitä haastanutta musiikkiteollisuutta vastaan, ja varojen jäädyttäminen katsottiin tarpeelliseksi päätöstä odoteltaessa.

Myös yhtiön johtajien varat on jäädytetty, mukaanlukien heidän kotinsa. Australian liittotuomioistuin päätti viime perjantaina Sydneyssä pidetyssä istunnossa kannattaa musiikkiteollisuuden jäädytystehdotusta. Päätös vaikuttaa myös tekniikkaa Sharmanille lisennoidun Altnetin toimintaan. Yhtiö katsotaan osavastuulliseksi toimiin, joista Sharmania syytetään.

Päätös tehtiin vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun Altnet ilmoitti ohjaavansa osan KaZaan mainostuloista independet-levy-yhtiöille. Altnetin puheenjohtaja Lee Jaffe sanoo, että kyseessä on suurten levy-yhtiöiden yritys vaikeuttaa pienten yhtiöiden toimintaa. Hänen mukaansa Altnet oli juuri saanut Sharmanin suostumaan siihen, että mainostulot jaettaisiin kaikkien sopimuksen tehneiden levy-yhtiöiden kanssa, ja tämä säikäytti levyjätit.


Australian ääniteteollisuuden järjestön osana toimivan musiikkipiratismitutkimusosaston johtaja Michael Speck kertoo tarinasta erilaisen version. Hänen mukaansa toimien tavoitteena on estää oikeuteen haastetun KaZaan varojen katoaminen ennen oikeuden päätöstä. Speckin mukaan Sharmanin toimitusjohtaja Nikki Hemming myi vuoden vanhan kotinsa yhtiön kirjanpitäjälle.

Jos levy-yhtiöt saavat tahtonsa läpi, tulee jäädytetyt varat korvauksina heidän tileillensä. Kaikki osapuolet ovat suostuneet varain jäädytkseen ainakin siihen asti, että jutun päätuomari palaa lomiltansa 22 maaliskuuta. Tällöin luvassa on parin päivän mittainen oikeuskäsittely, jossa kuullaan jälleen molempia osapuolia. Seuraavaksi tuomari vetäytyy harkitsemaan päätöstään ennen sen lopullista julkaisua. Tämä voi kestää useita viikkoja.

Juttu sai alkunsa noin vuosi sitten helmikuussa 2004, kun Sharmanin toimitiloihin tehtiin musiikkiteollisuuden ratsia. Syytteen mukaan yhtiö on joko suoraan tai epäsuorasti loukannut tekijänoikeuslakeja.

Lähde:
Wired

1 KOMMENTTI

jmpk1/1

eikun vain kaikki mukaan haluavat windows käyttäjät haastamaan ms:ää oikeuteen järjestelmien kaatumisen aiheuttamien tuhojen takia --> rahat jakoon kaikille tasan

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT