AfterDawn logo

Digitaalisella TiVo-tallentimella jo kolme miljoonaa asiakasta

Ilkka Ketola Ilkka Ketola

Digitaalisia videotallentimia valmistava TiVo on saavuttanut kolmen miljoonan
asiakkaan rajan. Raja ylittyi tammikuun lopulla.

TiVon toimitusjohtaja Mike Ramsay on tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin. Ramsayn mukaan yhtiö aloitti viime vuonna aggressiivisen kasvukampanjan, jonka osana oli asiakashankintaan suunnattujen varojen lisääminen tilaajakannan kasvattamiseksi. Toimilla tavoiteltiin vahvempaa markkina-asemaa. Ramseyn mukaan tavoitteet saavutettiin ja tilaajamäärät tuplaantui.

TiVon onnenpäivät voivat kuitenkin olla kohta takana. Kilpailutilanne markkinoilla kovenee koko ajan, ja yhtiön merkittävä kumppani DirectTV esitteli oman DVR-laitteensa CES 2005-messuilla. Laiteuutuuden esittely kiihdytti huhuja, joiden mukaan yhtiöiden yhteinen taival olisi päättymässä. Lisäksi tammikuussa molempien yhtiöiden toimitusjohtajat ilmoittivat eroavansa.

Yhtiön tilannetta ei helpota takkuavat ohjelmistopäivitykset. TiVon käyttäjät ovat valitelleet, että uusimmissa päivityspaketeissa on ollut ongelmia.


Tutkimusyhtiö Jupiter Researchin analyytikon Joe Wilcoxin mukaan aihetta turhaan optimismiin ei TiVon leirissä ole. Wilcox ilmoittaa, että hänen edustamansa yhtiön ennusteiden mukaan sateellitti- ja kaapelipohjaiset DVR-laitteet tulevat yleistymään lähivuosina. Omiin standardeihinsa perustuvat laitteet, kuten TiVo, menettävät suosiotansa taisaisen hiipuvaan tahtiin seuraavan viiden vuoden ajan.

Odotellessaan TiVon kaltaista palvelua Suomeen voivat innokkaimmat jo rakennella omia vastaavia järjestelmiään. Esimerkiksi DigiTV-keskustelualueellamme löytyy paljon virikkeitä oman digitaalisen videonauhurin rakentamiseen.

Lähde:
Betanews

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT