*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

TV-ohjelmien laiton nettilevitys kasvussa - suurin osa lataajista brittejä

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 20.2.2005 12:59 Kommentteja (22)

TV-ohjelmien laiton nettilevitys kasvussa - suurin osa lataajista brittejä Viime aikoina otsikoissa on ollut paljon musiikki- ja elokuvateollisuuden taisteluista P2P-piratismia vastaan. Nyt TV-yhtiöt ovat saaneet huomata, että myös heidän ohjelmansa leviävät nopeaa vauhtia vertaisverkoissa.
Yahoo! Newsin mukaan oli vain ajan kysymys, milloin televisio-ohjelmat "napsteroidaan". Brittiläisen teknologiayrityksen Envisionalin julkaiseman raportin perusteella Yahoo! toteaa, että tämä on nyt tapahtunut.

Envisionalin tutkimuksen mukaan hittiohjelmien P2P-jakelu on noussut 150 prosentilla viime vuonna. Esimerkkinä näistä sarjoista yhtiö mainitsee tuttuja nimiä, kuten 24, Six Feet Under (Mullan alla) ja Simpsonit. Suurin osa jakamisesta, n. 70%, tapahtuu BitTorrentin avulla.

Lataajien enemmistö ei kuitenkaan ole jenkkejä, vaan brittejä, joita lataajista on 18 prosenttia. Austraalialaiset ovat toisiksi ahkerampia lataajia. Yhteensä käyttäjiä on Briteissä arviolta 80 000-100 000, joista osa on satunnaisia käyttäjiä.

Tutkija David Price ei ole yllättynyt luvuista. Hän toteaa, että ohjelmia netistä imuttavat haluavat nähdä ne heti. Koska ohjelmat näytetään USA:n televisiossa ainakin muutamaa kuukautta aiemmin kuin vanhalla mantereella, on verkosta lataaminen nopein tapa päästä nauttimaan suosikkisarjastaan.

Envisionalin edustaja Ben Coppin sanoo, että ohjelmien lataaminen verkosta on yhtä helppoa kuin videoiden käyttö. Kahdella klikkauksella saa suosikkiohjelmansa siirtymään kotikoneelleen, ja interetistä onkin tullut globaali videotallennin.

Myös PVR-laitteet, ohjelmia automaattisesti tallentavat digitaaliset videotallentimet, kuten TiVo-laatikot vauhdittavat tv-yhtiöille ongelmallista kehitystä.

Kehityssuunta on sekä haaste että ongelma televisioyhtiöille. Internet muuttaa tapaa, jolla ihmiset hankkivat mediasisältönsä. Ajansiirtomahdollisuus, eli mahdollisuus katsoa ohjelmia milloin haluaa ja missä haluaa on tv-yhtiöille erityinen ongelma. Tämän seurauksena TV-kanavien ohjelmatarjonnan ja lähetysaikojen merkitys vähänee. Lisäksi netissä leviävistä ohjelmista on yleensä poistettu mainokset, mikä voi karkoittaa sponsorit.

TV-mainonnan suurin kohderyhmä on kokeilunhaluiset ja kyvykkäät nuoret, eli juuri samat ihmiset, jotka lataavat ohjelmia verkosta. Kun mainostajat havaitsevat, etteivät he enää tavoitakaan haluaamansa yleisöä kalliilla mainospätkillään, suuntavat he rahansa muihin medioihin.

Envisionalin raportin mukaan TV-yhtiöiden tulisikin kehitellä myös verkkopohjaisia levitysmetodeja vastatakseen yleisön kysyntään. Näitä on tosin jo kokeiltukin, mm. YLEn uutiset on saatavilla netistä, samoin BBC testasi vuonna 2004 omaa P2P-jakeluaan nimellä iMP (Interactive Media Player). BBC:n palvelu mahdollisti ohjelmien latauksen netistä kahdeksan päivän kuluttua lähetyksestä. Yhtiö suunnittelee laajempaa kokeilua tälle vuodelle.

Lähteet:
BBC News
Yahoo! News

Edellinen Seuraava  

22 kommenttia

120.2.2005 13:18
SkyDomain
Inactive

Why is this i Finnish?

220.2.2005 13:44

Translation anyone?

320.2.2005 14:51

try to go to the source pages... so "Lähteet" which are BBC NEWS and Yagoo! NEWS

420.2.2005 14:52

because tis is also a finnish website. afterdawn.fi

520.2.2005 15:42
vaaris
Inactive

Quote:
Tutkija David Price ei ole yllättynyt luvuista.
Aivan! En ole yllättynyt minäkään, koska onhan tuo todella kätevää. Jos jokin vanha sarja on jäänyt mieleen ja sen haluaa katsoa uudelleen, niin juuri näin se onnistuu. Tai jos omasta suokkarisarjasta jää jakso välistä eikä nappaa odottaa 2 vuotta uusintoja -> p2p rulettaa.

620.2.2005 15:52

Juu, eihän tää nyt mikään yllättävä uutinen ole, yllättävää vain on, että tämä tuli näinkin myöhään median huolenaiheeksi. Kyllähän fakta siltikin on, että tv:stä kuitenkin noin 99 % suomalaisista sarjat katsoo, eli mainostajien pelko perseessä on siinä suhteessa aiheetonta... Mutta internet ja etenkin P2P vahvistaa jatkuvasti suosiotaan, eli parin vuoden kuluttua tämä VOI olla todellinen ja aiheellinen huolenaihe mainoistajille ym. tahoille... P2P -verkkojen jyräämistä ei enää mikään viranomaistaho kykene täysin estämään ja oma näkemykseni onkin, että mitä enemmän P2P -liikennettä pyritään rajoittamaan/estämään, sitä kuumeisemmin ohjelmoijat tekevät softia meidän warettajien iloksi, joilla urkinta viranomaistahoilta käy aina vain vaikeammaksi. Käytännössä viranomaiset voisivat kaataa esim. DC++:ssa pyöriviä hubeja vaikka millä mitalla, mutta tosiasiassa heillä ei ole intressejä/resursseja sellaiseen toimintaan. Niin kauan kuin on P2P, on myös TV-sarjoja yms. kaikkien vähänkin osaavien saatavilla. Aamen.

720.2.2005 15:57

Ihmettelen että näin myöhään tämäkin "havaitaan"..

820.2.2005 16:38

Quote:
Envisionalin raportin mukaan TV-yhtiöiden tulisikin kehitellä myös verkkopohjaisia levitysmetodeja vastatakseen yleisön kysyntään.
Mielestäni tässä olisi juuri se oikea lähestymistapa tähän ongelmaan. Monta kertaa on hatuttanut aika lailla kun on jäänyt yksi jakso lempisarjasta kattomatta (ja tietysti justihin se tapahtumarikkain). Olisi elämä autuasta, jos saisi vain klikata mtv3:sen sivuille ja kattoa ohi menneen jakson, ei siinä välissä mainokset haittaisi ollenkaan. Joten Suomen tv-yhtiöt olkaa aikaanne edellä ja perustakaa verkkojakelua tv-ohjelmille ja pikaisesti!!!! Kysyntää kyllä löytyy!!!

920.2.2005 18:59

Yle ja muut vain uskaliaasti mukaan. Jaksot jakoon divx/xvid muodossa mainoksineen. Itse kyllä olen valmis maksamaan netti "kanavasta" tv-maksua. Ei enää itkua siitä että ohjelma meni ohi.

1020.2.2005 19:20

hehe... kohta ei telkkaria tarvitse ollenkaan!

1121.2.2005 2:03
jmpk
Inactive

syyt kyllä taitaa löytyä muualta kuin tavantallaajista. Sarjat tulevat paljon myöhemmin(elokuviin pätee sama), kuka jaksaa katsoa mainoksia, ohjelmat tulevat aina tiettyyn aikaan eikä voi valita milloin katsoo, tv lupa liian korkea ihmiset irtisanovat luvan ja lataavat ainoat katsomiskelpoiset ohjelmat Luulisi että se on heille ihan sama lataako suomalaiset suomessa näkyvät sarja netistä vai katsooko tv:stä, JOS ON maksanut tv luvan.

1221.2.2005 4:57

Quote:
Tutkija David Price ei ole yllättynyt luvuista.
Miksi olisi? Netistä on kätevä ottaa suosikkisarjan katsomatta jäänyt jakso ilman uusintojen odottelua. Ja toisekseen, jos ei ole kaapeli-TV:tä tai satelliittia, josta näkyy ulkomaisia kanavia, netin kautta saat heti sarjan uudet jaksot, jotka tulevat Suomen TV:ssä vuoden päästä. Tässä olisi kyllä markkinarako. Nimellistä korvausta vastaan jakso olisi vaikka esitystä seuraavana päivänä ladattavissa netistä. Sitten vaan odotellaan että koskakohan kansalliset TV-yhtiöt tajuavat tämän. Ai niin, se tulee tänään taas 24:sta FOXilta. Huomenna sitten katsotaan...

1321.2.2005 6:09

Quote:
Hän toteaa, että ohjelmia netistä imuttavat haluavat nähdä ne heti. Koska ohjelmat näytetään USA:n televisiossa ainakin muutamaa kuukautta aiemmin kuin vanhalla mantereella, on verkosta lataaminen nopein tapa päästä nauttimaan suosikkisarjastaan.
Suomessa ei suurinta osaa hyvistä sarjoista näytetä todennäköisesti koskaan televisiossa. Tuotantokausi maksaa dvd:llä ilmestyessään jotain 100-150 euroa (usein ilman suomenkielisiä tekstejä) ja tuotantokausia on yleensä jotain 6-10. Do the math eli kallista todellakin on. Tulisivat edes vähäsen vastaan tuon hinnoittelun kanssa.

1421.2.2005 7:30

No niin, tässä käy tämä toisenlainen "timeshifting" eli aikamatkustus tv-sarjoissa tulevaisuuteen.. Itse maksan tv-lupamaksua tietyin osin myös tämän takia (muita syitä on esim se että minusta yle, eli ei mainosrahoitteinen tv-asema on erittäin hyvä idea ja siksi tukemisen arvoinen). Suosikkisarjoista suurin osa päätyy joskus suomenkin telkkariin, josta voisin ne nauhoittaa täysin luvallisesti ja editoida mainoksetkin pois ja katsoa koska haluan. Nyt vain saan haluamani tv-sarjat hieman ennakkoon, ja mainokset valmiiksi poistettuina (noh, usein siis vuositolkulla). Ja kun tuo tiedonkulku on nykyisin tätä luokkaa, että kuitenkin netissä pyöriessä tulee tietoiseksi uusista sarjoista sun muista, niin ei kai kukaan ajattele että sitä voisi kiltisti istua käsiensä päällä ja odotella jotain enterprisen suomen esitystä vuonna 2010. Tieto lisää tuskaa tässäkin asiassa. Mainosrahoitteisille kanaville tämä tietysti on hieman ikävää. Alkavat varmaan pulttaamaan noita mainoksia entistä tiiviimmin osaksi ohjelmaa (kaiken maailman ruudun laidoissa pyörivät tekstit ja "sponsorointi"-tyyppiset hommat joissa sarjoissa juodaan vaan pepsiä jatkuvasti ja joka jannulla on nokian luuri säätyyn katsomatta). Mitä tulee tuohon pay per viewiin esim netinkin kautta, niin kyllä minä mielellänikin voisin jotain jostain maksaakin jos siihen jokin järkevä keino olisi olemassa.

1521.2.2005 8:45

Mutta eikös, jos tarkemmin ajattelee, niin jos suosikkisarjasi jakso on mennyt ohi eilen, ja hatutuksessasi päätät sen ladata netistä, et tee mitään rikosta, koska yhtä hyvin olisit voinut ottaa ohjelman videolle/dvd:lle. Eli lataisit nyt esim. kaikki 24:sen jaksot ja kun se on esitetty jossain mahdollisesti saatavilla olevassa tv-verkossa, niin materiaali on laillista. Mietinpähän vaan...

1621.2.2005 8:55

Quote:
pyöriessä tulee tietoiseksi uusista sarjoista sun muista, niin ei kai kukaan ajattele että sitä voisi kiltisti istua käsiensä päällä ja odotella jotain enterprisen suomen esitystä vuonna 2010
Ei ole ainut vika tuo "viive", vaan ehkä enemmänkin se, että nämä suomalaiset kanavat nayttävät pari ensimmäistä tuotantokautta, uusivat ne pari, kolme kertaa ja sitten sarja katoaa kuin pieru saharaan, vaikka sitä olisi tehty kymmenisen tuotantokautta. Että näin täällä suomessa.

1721.2.2005 9:04

jmpk: "Luulisi että se on heille ihan sama lataako suomalaiset suomessa näkyvät sarja netistä vai katsooko tv:stä, JOS ON maksanut tv luvan." TV-luvalla rahoitetaan Yleä ja kun yleensä nuo katsomisen arvoiset sarjat tulee MTV3:lta, Neloselta tai jopa SubTV:ltä niin en oikein ymmärrä tuota heittoa. En tosin ymmärrä minkä takia tv-sarjoja ei voitaisi myydä jossain vaikka iTuneksen kaltaisessa verkkopalvelussa, tekstitykset mukaan vaikka pienellä lisähinnalla. Pilotti jakso ilmaiseksi, jolloin hyvän sarjan ollessa kyseessä jengi on jo ihan jumissa ja haluaa heti ostaa koko kauden, hintaan saisi reilun alennuksen jos tyytyy mainoksilla varustettuun versioon yms... luulisi että tuostakin saisi rakennettua kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Toisaalta en myöskään ymmärrä että miksei TV-yhtiöt voisi kokeilla jakaa edes jotain sarjaa verkon yli, siis esityspäivän jälkeen jakso olisi katsottavissa netistä vaikka viikon ajan. Tämä tosin varmaan vaatisi sen että varmistetaan että katsoja on yhtiön toiminta-alueella elävä henkilö.

1821.2.2005 11:28

Quote:
Tämä tosin varmaan vaatisi sen että varmistetaan että katsoja on yhtiön toiminta-alueella elävä henkilö.
Tämänhän voisi ratkaista esim. tv-lupamaksun mukana lähetettävällä koodilla, joka tulee voimaan kun on luvan maksanut.

1921.2.2005 11:45
jmpk
Inactive

Quote:
TV-luvalla rahoitetaan Yleä ja kun yleensä nuo katsomisen arvoiset sarjat tulee MTV3:lta, Neloselta tai jopa SubTV:ltä niin en oikein ymmärrä tuota heittoa.
ei taida saada katsoa tv-lupaa maksamatta mtv3:a nelosta ja subtv:tä. vai olenko tässä väärässä?

2021.2.2005 12:24

Quote:
ei taida saada katsoa tv-lupaa maksamatta mtv3:a nelosta ja subtv:tä. vai olenko tässä väärässä?
Ei saa katsoa, mutta näiden kanavien toimintaa ei tueta tv-lupamaksulla kerätyillä rahoilla, kuten YLEn kanavia tuetaan, vaan mainostajilla, joten jos joskus tulee netistä saataville näiden kanavien sarjoja katsottavaksi niin niissä tulee luultavasti olemaan samat mainokset kuin tv:ssä esitettäessäkin. YLEn ohjelmia jaettaisiin siten ilman mainoksia.
Quote:
Luulisi että se on heille ihan sama lataako suomalaiset suomessa näkyvät sarja netistä vai katsooko tv:stä, JOS ON maksanut tv luvan.
Luulisi olevan ihan sama YLEn ohjelmilla, mutta kuten sanottua muiden kanavien ohjelmia katsottaessa pitäisi katsoa mainoksiakin välissä.

2123.2.2005 12:52

Kaikki tv sarjat jakoon vaan lähetyksen jälkeen! Mainokset mukaan, ei haittaa lainkaan. Harmittaa kun jää jakso näkemättä.

2223.2.2005 12:57

Jos alkaa ajattelemaan niin kyllä tou televisiokin on vain turha välikäsi median maailmassa. Tai ei ehkä turha (onhan sitä mukava välillä katsoa), mutta miksi ei tarjottaisi elokuvia, sarjoja suoraan tuottajalta katsojalle kun se on tässä tilanteessa mahdollista toisin kuin autojen maahatuontiin tarvitaan aina maahantuoja. Siispä odotellaan kun TV:stä jää paikalleen vain ajankohtaisimmat, uutis- sekä valtion opinkanavat.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Windows levittäytyy kaikkialle – Tältä näyttää Windows termostaatissa Windows levittäytyy kaikkialle – Tältä näyttää Windows termostaatissa (20.7.2017 12:16)
Älypuhelinbuumin laantuessa teknologiayhtiöiden fokus on siirtynyt levittämään langattoman tiedonsiirron mahdollisuuksia arkipäiväisempiin laitteisiin, joissa tiedonkäsittelyllä saadaan aikaa ....
4 kommenttia
Facebook haastaa jälleen foorumit – Esitteli uuden viestintäkanavan Facebook haastaa jälleen foorumit – Esitteli uuden viestintäkanavan (20.7.2017 11:30)
Facebook on ottanut käyttöön jälleen uuden yhteisöllisen ominaisuuden, jonka avulla kiinnostavat henkilöt, yhteisöt tai brändit voivat olla tiiviimmin yhteydessä faneihinsa. Ominaisuuden nimi ....
Apple paljastaa tutkimustietojaan julkisesti – Yrittää houkutella tutkijoita Apple paljastaa tutkimustietojaan julkisesti – Yrittää houkutella tutkijoita (20.7.2017 09:07)
Apple harvemmin puhuu julkisesti mitä kaikkea sen tuotekehityslaboratorioissa oikein puuhataan, mikä on hankaloittanut esimerkiksi tutkijoiden rekrytointia. Monet huippututkijat haluavat julkistaa ....
Apple julkaisi iOS 10.3.3-version iPhonelle ja iPadille Apple julkaisi iOS 10.3.3-version iPhonelle ja iPadille (19.7.2017 23:20)
Apple on julkaissut mobiilialustastaan uuden version kaikkien kuluttajien saataville. Uusi versio on nyt tarjolla kaikille iOS 10:tä tukeville laitteille. Päivityksen voi asentaa iPhonelle, ....
Nokia-puhelimia valmistavan HMD Globalin toimitusjohtaja sai kenkää Nokia-puhelimia valmistavan HMD Globalin toimitusjohtaja sai kenkää (19.7.2017 20:40)
HMD Global tuli tunnetuksi viime vuonna hankkiessaan oikeudet Nokia-brändiin puhelinmarkkinoilla ja vuokratessaan lisenssejä mobiiliteknologioihin Nokialta. Sittemmin yhtiö on julkaissut useita ....

Uutisarkisto