Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

PlayStation 3:n julkistus jo ennen E3-messuja - PSP viivästyy?

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 10.2.2005 18:57 Kommentteja (1)

PlayStation 3:n julkistus jo ennen E3-messuja - PSP viivästyy? Sonyn työntekijä on vihjannut GameSpotille, että tulevan PlayStation 3 (PS3) -pelikonsolin julkistaminen tapahtuisi jo hyvissä ajoin ennen toukokuussa järjestettäviä E3-messuja. Sonyllä onkin ollut tapana tehdä tuotejulkistuksia vain muutamia päiviä ennen messuja.

Sony, Toshiba ja IBM julkistivat PlayStation 3:n Cell-prosessorin maanantaina. Prosessoria tullaan käyttämään PS3:n lisäksi myös muissa sovelluksissa.

Vaikka PS3 julkistettaisiinkin ennen E3-messuja, itse laite päässee markkinoille vasta ensi vuoden aikana. Sen sijaan PlayStation Portable (PSP) -käsikonsoli on tulossa myyntiin tämän kevään aikana niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Yhdysvaltain julkaisupäiväksi on asetettu maaliskuun 24. päivä. Euroopan julkaisu saattaa kuitenkin ajoittua kuukautta myöhäisempään, sillä mm. Amazon.co.uk on asettanut julkistamispäivämääräksi vasta huhtikuun 29. päivän. Laitteen ennakkomyyntihinta on 180 puntaa, eli n. 260 euroa. Suomessa hinta asettunee 300 euron tietämille.

PSP tulee kilpailemaan ainakin osittain samoista markkinoista Nintendo DS:n kanssa. PSP on kuitenkin vähintään kertaluokkaa järeämpi laite kuin DS, mutta järeämpi on myös hinta. Nintendo DS tulee maksamaan noin 140-150 euroa.

Lähteet:
The Register - PS3 julkistus
The Register - PSP:n julkaisuajankohta

  BitTorrentin keksijä torjuu elokuvateollisuuden syytökset MP3Tunes aloittaa toimintansa  

Jaa tämä


Kirjoita kommentti

1 kommentti

Pystyyköhän tällä pelamaan vanhoja ps2 ja ps1 pelejä?

#111.2.2005 17:15

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Uutisarkisto