AfterDawn logo

BitTorrentin keksijä torjuu elokuvateollisuuden syytökset

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
6 kommenttia

Bram Cohen, BitTorrent-ohjelman kehittäjä, puolustautuu Hollywoodin syytöksiä vastaan. Cohenin kehittämästä BitTorrent-tiedotojenjakotekniikasta on muodostumassa todellinen ongelma elokuvateollisuudelle. Hollywoodissa pelätään, että uuden sukupolven jakotekniikkaa edustava BitTorrent saa elokuvateollisuudessa aikaan samanlaisen mullistuksen kuin Napster aikoinaan musiikkiteollisuudessa. Pohjois-Amerikan elokuvasäätiön (MPAA:n) edustaja sanoo, että Cohen on tarkan syynin alla, sillä hän jatkaa "tekijänoikeussuojatun materiaalin" jakamista helpottavan ohjelman kehittämistyötä.


Elokuvateollisuudella voikin todella olla aihetta hampaiden pureskeluun. BitTorrent-ohjelma on ladattu jo yli 20 miljoonaa kertaa. Lisäksi jakotekniikka, jonka teho perustuu tiedostojen pilkkomiseen pieniin osiin, on huomattavasti vanhempia P2P-verkkoja tehokkaampi suurten tiedostojen, kuten elokuvien ja tv-sarjojen jaossa. Verkkoliikennettä seuraavan CacheLogicin mukaan BitTorrent-lataukset aiheuttavat tällä hetkellä kolmanneksen Internetin liikenteestä. Toisen verkkoliikennettä seuraavan yrityksen, BigChampagnen, mukaan kokoillan elokuvien lataukset nousivat 175 prosentilla vuonna 2004.


MPAA ei ainakaan ole vielä nostanut syytteitä BitTorrentia tai Cohenia vastaan. Elokuvasäätiö nosti kuitenkin hiljaittain tusinoittain kanteita jakotekniikan kannalta keskeisiä tracker-sivustoja vastaan Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Lisäksi Ranskassa, Suomessa ja Hollanissa on tehty valituksia samaisia sivustoja vastaan. MPAA elättelee myös toiveita, että USA:n korkeimman oikeuden käsittelyyn ensi kuussa tulevassa jutussa päädyttäisiin tiedostonjakeluohjelmia kehittävien yritysten vastaiseen päätökseen.

Suomessa tehdyn joulukuisen Finreactor-ratsian vaikutukset verkkoliikenteen määrään tukevat CacheLogicin arvioita. Verkkoliikenne notkahti alas noin 15 prosentilla ratsian jälkeen (katso 365 päivän kuvaaja sivun lopusta). Islannissa vastaavan ratsian arvioitiin viime syyskuussa notkauttaneen verkkoliikennettä 40 prosentilla alaspäin.

Elokuvateollisuuden päänsärkyyn ei ole luvassa helpotusta lähiaikoina, sillä BitTorrent-yhteisö tuntuu aina olevan pykälän edellä lain hidasta kouraa. Jokaisen oikeustoimien kohteeksi joutuneen ja pimentyneen tracker-sivuston tilalle aukeaa aina uusi. Käytetty tekniikka ei ole keskuspalvelimesta riippuvaista, ja lisäksi koodia parannetaan jatkuvasti. Eräs uusimmista parannuksista, Exeem, pyrkii yhdistämään BitTorrentia vanhempien P2P-ohjelmien parhaisiin ominaisuuksiin. Tracker-sivuston käytön sijaan Exeem penkoo halutun tiedoston esille suoraan verkosta, ja on näin aiempaa vaikeampi kohde piraattien vastustajille.

Cohen itse vakuuttaa, ettei luonut ohjelmaansa piratisimin edistämistarkoituksiin. Hän huomauttaa aiheellisesti, että ohjelmalla on myös monia laillisia käyttömuotoja. Linux-käyttöjärjestelmän kehittelijä Red Hat jakaa päivityspaketteja käyttäen Cohenin kehittelemää tekniikkaa. BitTorrent-jakelun ansiosta yritys säästää kaistakustannuksissa. Voittoa tavoittelematon etree.org taas levittää tekniikalla konserttitaltiointeja, artistien luvalla. Cohen myös sanoo itse tilaavansa elokuvat laillisesta videoliikkeestä ja jatkaa, ettei itse lataisi koskaan laitonta materiaalia verkosta.


Cohen pystyy nykyään elättämään perheensä lahjoituksilla, joita hän saa BitTorrentin käyttäjiltä. 29 vuoden ikäisen Cohenin perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kaksi lasta. Itse Cohen oli erikoinen lapsena. Muiden leikkiessä ulkona opeteli hän ohjelmoimaan. Yläasteella hän osasi jo ratkaista Rubikin kuution minuuteissa. Opiskelujen jäätyä kesken oli hän mukana perustamassa hakkereiden kokousta San Franciscoon. Pari vuotta sitten hän päätteli kärsivänsä Aspergerin syndroomasta, joka on lievä autismin muoto. Syndrooma selittää Cohenin vaikeudet sosiaalisissa tilanteissa sekä pakkomielteen ongelmien ratkomiseen. Omien sanojensa mukaan ajatusten kanavointi ja katsekontaktin luominen ovat hänellä vaikeita. Cohen sanoo kuitenkin oppineensa kontroloimaan oireitaan käyttäytymispsykologian avulla.

Lähteet:
Time
Tietokone.fi

6 KOMMENTTIA

jmpk1/6

Quote:
Verkkoliikenne notkahti alas noin 15 prosentilla ratsian jälkeen
niin mukana oli myös ed2k foorumi

teme5652/6

Bittorrentilla on tosiaankin tukenaan tuo hyötykäyttö. Sitä hyödyntää moni Linux-jakelija.
Veikkaisinpa että jos Cohen tosiaankaan ei itse wareta, hän saa olla aika turvallisin mielin.

gerbiili3/6

Itse en kyseistä softaa käytä ollenkaan, sen verran olen siitä lukenut että tuntuu todellakin olevan hyötykäyttöäkin aika lailla.

Keke-4/6

En itse käytä koko ohjelmaa mutta idea on loistava, esim. windowsin päivitykset voi jakaa tommosella niin siirtyis pois mikkisoftan hitailta palvelimilta yms.. Eli on tuossa suuri hyötykin.

weemre5/6

En minä eikä kukaan tuntemani käytä kyseistä verkkoa.

Mutta sen mitä olen "kokeillut" niin kyllä hyvin toimi ja 83Gt tuli ladattua kolmessa kuukaudessa.

Laillista materiaalia tietenkin.

Hyvänä puolena mainittakoon juuri tuo nopeus, ja yleensä latausnopeus on juurikin oman liittymän mahdollistama maksiminopeus.
Haittana on ikävä kyllä myöskin tuo nopeus, sillä keskiverto mediatiedosto käyttää 7,8Mt/min ja esim 1Mt ADSL lataa 7,6Mt/min joten jos katsoisit kaiken lataamasi päivässä jäisi sinulle aikaa nukkumiseen vain 37 minuuttia. ;)

gerbiili6/6

nukkuminen on yliarvostettua. Kahvia peliin..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT