AfterDawn logo

Kuollut mummo RIAA:n hampaissa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
19 kommenttia

Aktiivisesti väkeä lakitupaan haastava Recording Industry Association of America (RIAA) ampui tammikuussa 717 haasteen voimin. Tällä kertaa mukaan mahtui kuitenkin hyvin erikoislaatuinen piraatti. Haastettujen joukossa oli nimittäin Gertrude Walton, 83-vuotias mummo Länsi-Virginiasta, jota RIAA syytti yli 700:n pop, rock ja rap-biisin jakamisesta nickin smittenedkitten alla.

Haastetun vanha ikä ei kuitenkaan ollut erikoisen piirre jutussa, vaan se, että hän oli kuollut. RIAA ei tiennyt, että kyseinen rouva oli menehtynyt joulukuussa 2004. Waltonin tytär, Robin Chianumba, ehti asua äitinsä luona viimeiset 17 vuotta. Hän sanoo, ettei Walton antanut tuoda edes tietokonetta taloon.

RIAA myöntää, ettei edesmennyt Walton todennäköisesti ole heidän etsimänsä henkilö. Syy sekaannukseen johtuu heidän mukaansa siitä, että tietojenkeruu laittomasta tiedostojen jakamisesta on hyvin aikaa vievää ja hidasta."Todisteidenkeruumme ja sitä seuranneet lakitoimet aloitettiin kaikki viikkoja ja jopa kuukausia sitten", sanoi RIAA edustaja Jonathan Lamy. "Luonnollisesti luovumme nyt jutusta."


Monille tapaus on kuitenkin jälleen yksi osoitus RIAA:n piratismin vastaisen kampanjoinnin päättömyydestä. Koska oikeiden syyllisten löytäminen on työlästä, aikaa vievää ja joskus jopa lähes mahdotonta, tyytyy RIAA haastamaan ihmisiä ilman pitäviä todisteita. Usein käy kuitenkin niin, että ihmiset suostuvat sovitteluun mieluummin kuin ovat tekemisissä levyteollisuuden lakimiesten kanssa.

"Uskon, että jos musiikkiteollisuus haluaa luoda varoittavia esimerkkejä, tulee heidän tehdä se käyttäen oikeita [syyllisiä] ihmisiä, ei kuolleita," Chianumba sanoi. "Olen melko varma, että hän [Walton] ei lähde Greenwood Memorial Parkin hautuumaalta osallistuakseen oikeuskuulusteluun."

Lähde:
BetaNews

19 KOMMENTTIA

mika1/19

Kyllä näistä RIAA:n tempauksista on irronnut paljon hupia, kuten nytkin..

Quote:
Monille tapaus on kuitenkin jälleen yksi osoitus RIAA:n piratismin vastaisen kampanjoinnin päättömyydestä.
Tohon ei o enää mitään lisättävää...toisaalta tätä RIAA sitä ja tätä juttua on lukenut jo niin paljon ettei kohta jaksa/kiinnosta seurata.

gerbiili2/19

Ja varmuus siihen että oikeita henkilöitä syytetään kasvaa (=
joku raja sais tulla pikkuhiljaa vastaan...
"Luonnollisesti luovumme nyt jutusta."
saisivat luopua koko hommasta.

teme5653/19

Quote:
Syy sekaannukseen johtuu heidän mukaansa siitä, että tietojenkeruu laittomasta tiedostojen jakamisesta on hyvin aikaa vievää ja hidasta."Todisteidenkeruumme ja sitä seuranneet lakitoimet aloitettiin kaikki viikkoja ja jopa kuukausia sitten", sanoi RIAA edustaja Jonathan Lamy. "Luonnollisesti luovumme nyt jutusta."
Kuulostaako hieman selitykseltä...
Jenkeissä kun ollaan niin tuollaisestahan voisi nostaa vaikka oikeusjutun... Häpäistään vainajaa.

smuxi4/19

Quote:
RIAA myöntää, ettei edesmennyt Walton todennäköisesti ole heidän etsimänsä henkilö.
haha!!... ihanko tosi?!...
Mummo warettaa oikee urakalla!!
Päätöntä!!

gerbiili5/19

Pitäisköhän niitten hakea lupa kaivaa ruumis esille ja tutkia onko jälkiä esim. korvissa musiikin liikakuuntelusta..
ei todennäköisesti ole heidän etsimänsä henkilö...
Mut mut, tästä seuraa hyvääkin. ajatelkaapas miten paljon uskottavuus tuosta kärsii, kun haastettavakin on a) 83 vuotias mummo (pitäis olla nikki smittenedkitten joka jakoi yli 700 pop, rock ja rap-biisiä..)
b) syytetty on jo kuollut, eli ei edes turhia tarkistella.
c) kun vähän nousi kohua niin sitten vasta myönnetään että ei todennäköisesti ole heidän etsimänsä henkilö..

jmpk6/19

Ja mitä seuraavana?

Quote:
Hän sanoo, ettei Walton antanut tuoda edes tietokonetta taloon.
misähän ne sitten keksi että se mummo olis syyllinen

vaaris7/19

Uskon, että tämä RIAA:n järjettömältä vaikuttava sota p2p-warettajia vastaan on pitkälle tarkoin laskettua.

Ensinnäkin tällä järjettömältä näyttävällä haastamisella saavutetaan maksimaalinen näkyvyys medioissa -> julkisuus kuvaanhan nämä vaikuttavat negatiivisesti, mutta RIAA ei olekkaan kenenkään ystävä, joten se ei heitä liikuta.

Toiseksi jokainen warettaja USAssa tietää, ettei ole turvassa RIAA:n metsästykseltä. Ei auta vaikka olisit pikkulapsi, mummo tai kuollut tai jakaisit miljoona biisiä tai vain yhden elokuvan -> haaste tulee tunteettomasti ja kylmäverisesti.

Koska RIAA:n eikä kenenkään muunkaan resurssit riitä kaikkien warettajien ratsaamiseen, on nykyinen käytäntö kaikkein tehokkain eli pelon voima!!

Olen täysin vakuuttunut, että kohta täällä meilläkin koto Suomessa räjähtää uudestaan. DC-hubeja ratsataan sekä yksittäisiä käyttäjiä. Vaikka käräjillä suurin osa haasteista kaatuisi, ei se viranomaisia hirveästi haittaisi, koska tavoite olisi jo saavutettu paljon aikaisemmin -> warettajilla olis paskat housuissa omaa ratsiavuoroa odotellessa :(

Itse lukeudun raskaan sarjan warettajiin ja jos mut ratsattaisiin niin rautoihin joutuisin välittömästi... sen verran reilusti tota matskua on... 10/10Mbit jauhaa yöt ja päivät. Tosin olen varautunut omaan ratsiavuorooni kryptatuilla kovalevyillä, joten todistusaineisto mua vastaan joudutaan hankkimaan jotenkin muuten kuin takavarikoimalla kone :)

McGeek8/19

Tuo "pelon voima" ei ole mitään, ja toiseksi toki se ottaa viranomaisiakin nuppiin jos ne tekee töitä ja vie jokasen henkilön raastupaan ja jutut hylätään olisiko siinä mitään järkeä, ei.

McGeek9/19

Muistakaa nyt sekin että ei poliisilla riitä resurssit yksittäisiä -käyttäjiä jahtaamaan, on sitä muutakin rikollisuutta suomessa kun piratismi.

Rattus10/19

Kuollut waremummo... Tää on tosi pelottavaa.

dftr698711/19

Quote:
Itse lukeudun raskaan sarjan warettajiin ja jos mut ratsattaisiin niin rautoihin joutuisin välittömästi... sen verran reilusti tota matskua on... 10/10Mbit jauhaa yöt ja päivät. Tosin olen varautunut omaan ratsiavuorooni kryptatuilla kovalevyillä, joten todistusaineisto mua vastaan joudutaan hankkimaan jotenkin muuten kuin takavarikoimalla kone :)
Minä ainakaan noin avoimesti puhuisi omasta warettamisestani. En kiinnijäämisen pelon takia vaan sen, että periaatteessa tuo on sama kuin sanoisi:
"jos mut ratsattaisiin niin rautoihin joutuisin välittömästi... Sen verran tavaraa tullu kaupoista pöllittyä. Olen ryöstöretkillä yöt ja päivät"

Eli ylpeilet typerästi rikoksillasi.


revenb12/19

"Kuollut waremummo... Tää on tosi pelottavaa"
On se mahdollista,jos ennen ku henki lähtee uhraa kissan,sylkäsee kolmesti olkapään yli&palvoo saatanaa,sen jälkeen saa perkeleellisen langattoman yhteyden jota on hankala jäljittää...hyvä ettÄ RIAA nappaa nämäkin penteleet warettamasta. ;)

TrediC13/19

:DDDD eeheheee nyt kyllä huomaa et jenkit osaa
iha hyvä nostaa haaste kuollutta mummoo vastaa joka ei kuiteskaa oo jakanu mitää

JullePuh14/19

Jos satutte saamaan jostain Käsiinne Tietokone lehden uusimman numeron, Niin siellä on hyvin mielenkiintoinen Jukka Kemppaisen haastattelu.

Tää tyyppi on tekijänoikeus juristi ja toimii nykyään Tietotekniikan tutkimuslaitoksella. Muutekin aika vakuuttava työhistoria.

Tää on varmaan yks asialisimmista jutuista mitä mä p2p:tä lukenut. Kemppainen puolustaa vertaisverkkoja varsin voimakkaasti, mutta ei mitenkään ylitseampuvasti.

Tässä jutussa saa kyytiä niin RIAA kun muutkin vastaavat tahot. Sekin tästä käy ilmi, että tekijän oikeuksista ei saa luopua, mutta nykyinen toimintamalli on muutettava toisenlaiseksi Kemppaisen mielestä.

Pari suoraa lainausta jutusta:

"Kun informaatiota vertaa tavaroihin, suurin ero on siinä, ettei informaatio vähene käytössä. On uusi ja hämmentävä ilmiö, ettei digitaalisista kuvista, tekstistä eikä musiikista ole masteria. Amerikan ääniteollisuuden järjestön RIAA:n ja tekijänoikeusjärjestöjen toimintaan sisältyy suuri prosentti pelkkää tyhmyyttä. Muuttunut tekniikka vaatisi muuttamaan liiketoimintamalleja"

"Tekijän oikeus on perinteisti monopoli - ja saa olla monopoli. Ehkäpä jotkut ääni ja kuvatallennetuottajat ovat tottuneet ylihinnoiteluun ja ehkä heitä ennen kaikkia rassaa se, että kevyen musiikin kuluttajan ei enään tarvitse ostaa koko cd-levyä saadakseen ne kaksi haluamaansa kappaletta"

Tässä on myös paljon juttua p2p verkkojen käytämättömistä mahdollisuuksista ja tekniikan aliarvostamisesta yleensä.

Rattus15/19

Quote:
On se mahdollista,jos ennen ku henki lähtee uhraa kissan,sylkäsee kolmesti olkapään yli&palvoo saatanaa,sen jälkeen saa perkeleellisen langattoman yhteyden jota on hankala jäljittää...hyvä ettÄ RIAA nappaa nämäkin penteleet warettamasta. ;)
Tästä pitää ehdottomasti tehdä elokuva. Tulisi varmaan paras kauhuelokuvasarja aikoihin. Waremummo, Waremummon paluu, Waremummon kosto, waremummon poika...

Sokar8016/19

"kyseinen rouva oli menehtynyt joulukuussa 2004."
ehkä harpuunan soitto kylästytti no heh he

"83-vuotias mummo Länsi-Virginiasta, jota RIAA syytti yli 700:n pop, rock ja rap-biisin jakamisesta"

mikäs siinä että jos mommot tykkää musasta onhan meilläkin se valio mainos tosin siinä ne ovat elossa

matrix8217/19

Vaarallisia tollaset mummot :D

Hz418/19

Quote:
..pop, rock ja rap-biisin jakamisesta nickin smittenedkitten alla.
K! :D

samitnok19/19

Taas on rahastajilla leikannut

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT